En päässyt bloggaamaan aikaisemmin, mun, koneen ja kuvanmuokkausohjelmien kolmiodraaman vika! Jos kone toimi, minä tai muokkausohjelmat mökötti ja sitärataa. Ihan kurittomia otuksia. Mutta, asiaan.
Noin viikon elelin ja pyörähtelin pääkaupunkiseudulla, vähän ikävää palata Varkauden arkeen taas. Etelässä vaan tapahtuu ja näkyy paljon enemmän, taidan varmaan kohta kuopata haaveet Jyväskylästä seuraavana opiskelupaikkana, ja painua ihan suosiolla sinne Kamppiin telttaretkeilemään. Sen verran mukavalta se asustaminen siellä alkaa aina tuntua, kun pääsee sinne hulinaan kulkemaan. Viikonlopun elin Merin kanssa sen vielä suhteellisen tyhjässä kämpässä, hiirenluikauksen päässä Kampista.
Perjantaina asettauduin kamojeni kanssa Mertsalle ja sen jälkeen vietin loppupäivän Villen kanssa, lauantaina metroiltiin Merin kanssa Itiksen tarjontaa katsastamaan ja sunnuntaina pompittiin pitkin Helsinkiä, ja välillä istuskeltiin ja katseltiin, kun Ville ja muut skeittas. Kaikkiin päiviin kuului asianomaista mitääntekemätöntä chillausta, ja aina silloin löytää uusia tuttavuuksia, tai törmää vanhoihin. Pikkukaupungin sisäsiittoisten jengien jälkeen Helsinki tuntuu olevan täynnä uusia mahdollisuuksia, ainakin näin ulkopaikkakuntalaisen näkökulmasta. Rakkaus, rakkaus, rakkaus. Kuvasaldo Helsingistä: 0. Liikaa tekemistä!
Maanantaina jätin Merin rauhaan, ja suunnistin Espooseen kiusaamaan Suvia. Matinkylä ei tosin tarjonnut mitään uutta, muttei vanhoissakaan ollut valittamista. Riku ja Suvi on molemmat ihan aivottomia toopeja, eli just semmosia tyyppejä, joiden kanssa viihtyy ihan ilman mitään sen kummempaa actionia. Annetaankos nyt vaan niiden kuvien puhua puolestaan?
Aamupäivät mä nökötin koneella, koska mun vaimo oli koulussa. Illalla lähdettiin sitten huitelemaan kylille, kuvien laadusta kiitokset ja kumarrukset Suvin järkkärille.
Suurin osa kuvista on tätä luokkaa, minä oikeesti yritin hymyillä ihan nätisti, mutta minkäs teet, kun ympärillä hyörii kaksi ihan keharia tyyppiä. En saanut pusua, sain vaan kenkää (tai lapasta?). :---------(
Tässäkin mua vaan viskottiin karkeilla!
Saisko tämmösen yhden kappaleen Rikuja kuitenkin sinne Varkauteen, en ees muista, millonka viimeks oisin nauranu niin paljon.
Eikä Suviakaan saa unohtaa, söpö pikkunainen. Oisin tahtonut laittaa tänne tosi suloisen pusukuvan meistä, mutta koska Suvi muistuttaa siinä suunnattoman rintavarustuksensa takia enemmän tynnyriä, niin kyseinen tissityttö ei ehkä olis kovin iloinen sen salaisten tynnyripäiväkirjojen julkaisusta.
Eikö olekkin muuten aivan _kaameat_ nuo tekstit noissa, saa noi kuvat näyttämään jotenkin sottasilta. Pari pientä kuvavarkautta ja mä jo heti sain harmaita hiuksia ja neuroottisena aloin rustaamaan noita. Mutta sontiaiset murr, minun kuvia ette vie!
Mä oisin halunnut tähän vähän laadukkaammat tekstit, mutta mun pää jäätää kirjoutuksen suhteen nyt niin pahasti, että sylkäisen tän nyt noiden kuvien turvin vaan, tyytykää niihin. Toinen vaihtoehto olis ollu odottaa vielä pari päivää, mutta kun tää juttu oli jo luvattoman myöhässä muutenkin, niin antaa olla. Ulostan loput reissusta sitten vaikka seuraavassa postauksessa.
Aloin just seuraamaan sun blogias, tää on nyt ensimmäinen julkaisu jonka luen ''tuoreena''. Luin kuitenkin vanhojakin merkintöjä ihan alkuun saakka (hieman hutasemalla kuitenkin) ja kuulostat tosi ihanalta ihmiseltä, en sit tie ootko :D ! Oot tosi nätti, mut muokkaat kuviis iha hemmetisti, ties sit millasii ne olis tuoreinaan.
VastaaPoistaToinen juttu mikä ärsytti iha sikana lueskellessani jotai merkintöjä oli esim ''hyi mun maha on täs ihan kauhee läski'' ja öö... sit aloin miettii et mis se maha edes on, oot laiha (varmaa siks tietty et oot muutenki pieni, mut silti). Tollanen on tooooosi ärsyttävää, et noinki pienestä asiasta mul alko heti keittää :D Murrr.
Mut kuitenki kiva kun sun blogissas on tekstii, ja oikeesti asiaa! Kuvii kans paljon jne, et ei turhii merkintöi ollenkaa ja näin.
Anonyymi: Kuvanmuokkaus on kivaa huijausta, harhar. :D On ne aika karuja ilman. Emmä nyt laita mitää kuvii näkyvii mis mun maha pömpsää iik! :D Koen itteni mollamisen turvallisemmaks, haluun huomata omat vikani ennenku muut niitä huomaa.
VastaaPoistaMut kiitti. :)
Kuulostaa kivalta toi sun viikkos siellä, ooo kun kesällä pääsis sinne keikalle sun kaa & muutenkin pyörimään! Hehe painostan tällä keikka-asialla sua nyt joka paikassa, koeta kestää muru. :---)
VastaaPoistaPink Chihu: Se oli sitä. :( ♥ Jos saan töitä ni vaikka heti mennään. :D Painosta mun pankkitiliä kasvamaan 1000% korkoa siitä 0,46sentin summasta mitä siel on, niin toki. :---D
VastaaPoistaHeipähei! Itekin oleilin tuohon aikaan matinkylässä koska mun poikaystävä asuu siel, siistii.
VastaaPoistapoosa: Aww. :D
VastaaPoistaEn tie miten tajusit ton mahajutun muute mut tarkennanpa vaan, et siis sullahan hädin tuskin on mitää mahaa ku oot tollane tikku :DDD !
VastaaPoistaAnonyymi: Köhpöhpöh, hirvee jöllykkä on! :>
VastaaPoistaHehee, vitsi oot söpö näis kuvis ! :D
VastaaPoistaRyoko: Aww kiitti. :3
VastaaPoistasiis huh.. oletko tosiaan yli 18 vuotias? Jutuistasi ja kirjoitustyyliltäsi vaikutat 15-16 vuotiaalta.
VastaaPoistaAnonyymi: Valitettavasti olen. :--D
VastaaPoistaOii oot kaunis (: Mistä toi sun valkone huppari on ? :>
VastaaPoistaAnonyymi: Kiitos. :--) Suvin vaatekomerosta, mutta veikkaan alkuperäksi HooÄmmää. :)
VastaaPoistaoletpa suloinen =)) ! hihi rakastuin heti <3
VastaaPoistaTsih!
Poista