She's a mess.

Mulla on pieni kutina persiissä siitä, että pinkki ois käytetyin shokkiväri punaisen kanssa. Onhan siinä värissä tietty etunsa; se on shokkiväreistä kestävimmästä päästä (varsinkin ihmisillä, joilla on tukassa paljon punapigmenttiä), eikä se kuluessaankaan näytä mitenkään kovin järkyttävältä, ainakaan verrattuna sinisen/vihreän/turkoosin eroottiseen merilevä/home-efektiin nimerkillä kokemusta on.

Alla hupsu sontakasa, jonka väänsin äärimmäisen luulohauskassa ja angstisessa mielentilassa samalla, kun nauroin sitä kakkaavaa ruumiinosaani irti. Ruodin peruukkini ja muun ulkomuotoni pari huonoa puolta, ja esitän huonojen pohjalta ne hyvät puolet, ettei mene ihan pelkäksi mussuttamiseksi.

Huonot

- Piiloutumiskyky. Kaikki varmaan tietää sen, että et voi näyttää 365 päivää vuodesta hyvältä, on huonoja naamapäiviä, tukkapäiviä ja muita ongelmia. Sitten lähdet julkisesti liikenteeseen, ja toivot, ettei ihmiset kiinnittäs suhun mitään huomiota. Noh, onnistuuko se, kun tukka paistaa kuin epilepsiaa aiheuttava neonkyltti? Arvaa.

- Huomio. Kun sulla on räikeä tukka, ihmiset ajattelee automaattisesti, että niillä on lupa tuijottaa, osotella ja arvostella sua, kun satut näköpiiriin. Mä en ole kuuro, enkä sokea, joten mä kyllä huomaan, jos ekaks sanotaan ei-niin-hiljaisella-äänellä-kuin-luulet kaverille jotain ''kato tota'' ja sitten molemmat jää tuijottaa sua kun kaks peuraa ajovaloissa. Ja jos mä kuulen, että musta puhutaan, otan mä myös oikeudeksi antaa ilmi, että kiva kun huomasitte mut, vaikka sitten perään hihkaisemalla.  Very mature, I know. Mut silti niin kivaa. Ainut vaan, ettei sitä ihan aina jaksa.

-Leimaaminen. Sulla on kaks nappia naamassa ja tämmönen tukka, niin et voi välttyä keittiöpsykologeilta, jotka luulee tietävänsä tasan sun aatteet, perhetaustat ja sen, että millasta lehteä sä luet istuessas paskalla.

- Syrjintä. On olemassa 'normaalin' hakuisia ihmisiä, tyyppejä, jotka eivät halua sotkea elämäänsä 'outoja', 'erilaisia' tai 'poikkeavia' ihmisiä, miten ikinä haluaakaan friikit nimetä. Nää tyypit kaihtaa sua varmasti sosiaalisissa tilanteissa, joissa on vaarana joutua tekemisiin tällaisten olioiden kanssa, ellet sitten omaa hyviä puhelahjoja. Omaanko mä? En

- Unohdus. Pinkki tukka on mulle niin arkipäivää, että välillä en jaksa ymmärtää sitä tuijotuksen määrää. Tulee välillä ajatuksia, että oonko oikeesti noin ruma, kun jaksetaan kytätä lautasen kokoisin silmin (ah teiniangst ♥).

Hyvät

- Näkyvyys. Rassaako, kun on hyvä päivä, oot käyttäny aikaa naaman/hiusten kimpussa ikuisuuksia ja ajattelet, että ulkonäkös on erittäin onnistunut, mutta kukaan ei tunnu siltikkään kiinnittävän suhun mitään huomiota? No eipä ole sitä ongelmaa.

- Huomio. Ei se aina oo negatiivista ja luultavasti kaikki nauttii jossain määrin huomioinnista. On näitäkin ihmisiä, jotka tulee ihan päin naamaa kehumaan sun tyyliä, ja se vasta piristää päivää! Musta on myöskin hauska provota ja järkyttää tyyppejä, varsinkin kun jostain huomaa ilmeestä, että ne varmasti ajattelee sun olevan täys kaheli, tai vähintäänkin häiriintynyt. Ja sit nää pikkusten kommentit, kuten ''mä en ainakaan värjää hiuksiani pinkiks'' tai ''hyi, pinkki tukka!'' asiaan kuuluvien sanapainotusten kera herättää enemmän suoranaista huvitusta, kuin närkästystä. :-----D

- Syrjintä. Luultavasti semmoset ihmiset, jotka ei voi sietää poikeevia ihmisiä ei tuu viemään sun aikaa normaalista ulkonäöstäs hämäännyttyään yrittämällä tutustua suhun vaan huomatakseen, että sä oletkin vaan joku pentumainen Pokémon-heebo.

- Mieleenpainuminen. Se on aika varma, ettei sua unohdeta herkästi. Sä et oo kouluajoilta se, jota katotaan kuvista ja muistetaan vasta sitten, että hei toikin oli luokalla, ja mikäs sen nimi olikaan.

Ja spoilaus: mä en kuvittele olevani mikään erikoisin ihminen ja kirjotin tän lähinnä hupitarkoituksessa. Jos mua oikeesti jaksas näin paljon kiinnostaa jokasen katumaijan sun muun ajatukset mun ulkonäöstä, niin mä oisin luultavasti paljon hillitympi. Musta on vaan hauskaa, että shokkivärit hiuksissa on kuitenkin yleistyneet huomattavasti tällä vuosikymmenellä nuorten uudempien trendityylien, niinkun scene-villityksen ja japancool-heeboilun mukana, mutta silti löytyy ihmisiä, joista sun räikee tukka on maailman mielenkiintosin/oudoin asia. Jopa täällä meidän pikkusesssa kaupungissa nimeltä Varkaus on/on ollut useampi pinkkipäinen tyyppi, mut silti sitä jaksaa vaan herättää huomiota kadulla ihmisten, varsinkin pikkulasten ja konservatiivisten kanssaihmisten keskuudessa.

Ja jos kirjoitan mitään tämän tapaista, missä ilmaisen jonkinlaista mielipidettäni, joku tulee kertomaan kuinka olen taas niin muka-aikuinen ja olen vaan oikeasti teini ja blaa blaa. Jep, mä olen vielä virallisesti teini kaksikymppiseksi asti, eikä teininä olossa ole mitään vikaa, mulla on ihan hauskaa näin. En miellä itseäni iän perusteella aikuiseksi, enkä muutenkaan. Ootteko te edes lukeneet mun blogin kuvausta, koska siellä varotetaan tästä jo. :)

Ja kaikki mielipiteen ilmaisu on todistelua omasta aikuisuudesta ja kypsyydestä? Rrriiiiiiiiight. Hieno homma! Peace, love and all that shit, huns. ♥