5.1.2012

I've been outside wearing my device, I came back in wearing the same device as you.

Tässä oliskin tarjolla tämmöstä pienenpientä postausta tavaroista, joihin olen saanut suollettua uskomattoman paljon rahaa tässä parin kuukauden aikana. Ensiksi piti tehdä juttu ihan kaikesta ostetusta, mutta se olis semmonen kirahvin mittanen kirjotus, että tyydyn selittämään ummet ja lammet vain uusista elektronikkajutuista.


No se luuri. Vaikka tuli huonoakin palautetta kuultua tästä mallista, niin mulle se on ton vanhan jälkeen silti kuin toiselta planeetalta. Ensimmäinen kosketukseni sormitekniikkavempeleisiin. Ja oon kyllä tykännyt. Vaikka aika kovissa uutuuden lumoissa oonkin, niin oon huomannu tossa sitä huhuttua viivettä, kun kännyllä kestää hetki tajuta siirtyä uuteen paikkaan. Koen sen kuitenkin jotenkin hurmaavana - kännykkäni on yhtä hidas ja vajaaälyinen kuin omistajansakin.


Jouduin muuten jonottamaan tätä mötkyä tunnin, vaikka kauppaan astellessani tiesin tasan tarkaan mitä haluan. Kiitos vaan paljon Gigantti ja raha-ahneet myyjät, joista kaikki huitelivat jossain telkka- ja tietsikkaosastoilla isojen provikoiden toivossa, vaikka puhelinten kimpussa oli tukuttain apua kaipaavia ihmisiä. Olin odotuksen jälkeen kuin pyllyyn pistetty karhu ja osoitin mieltäni kieltäytymällä mukaan kaupattavista lisäjutuista, kun halvempaa hintaa ja nopeampaa palvelua on tarjolla jopa Ebayssa. Sieltä siis etsin söötin silikonikuoren luurini turvaksi.


Vilun tekniikkavempeleet 2010-luvulle osa 2; mp-soitin. 1gb:n jälkeen 4 moista mittayksikköä tuntuu aivan mahdottomalta täyttää. Siis mitä - saanko oikeasti kaikki lempibiisini koottua yhteen soittimeen samaan aikaan? Käsittämätöntä! Hinta/ulkonäkösuhde oli hyvä, varmaan suurin kriteerini taas koko laitteelle..


Eikä siinä vielä kaikki! Vanhan paskan Babylissinikin jouduin korvaamaan uudella, paremmalla OBH Nordicalla, kun baby baby baby oooh jäi vahingossa Varkauteen. Mikä tragedia tämä olikaan.. Ton raudan kuvauksessa mut sai innostumaan kelluvat levyt ja ja automaattinen virrankatkaisu (!!). Babyssa semmonen oli, mutta saatoin ehkä kerran jättää Merin OBH:n päälle koko viikonlopuksi.. Nätit on mustat makkarat muovimatossa, onneks ei sentään kämppä palanut. Turvallinen vanhustekniikka on selkeesti omiaan mulle.

Ja Merin kohtalokas OBH se nimenomaan oli, joka sai mut tutkailemaan tätä kyseistä merkkiä. Kaksi kemmaista Babyshittiä (toinen hajosi mystisesti, toinen vain lakkasi olemasta hellävarainen ensimmäisen puolen vuoden jälkeen) kokeneena oli selvästi aika kokeilla jotain muuta. Mertsan OBH:n nappuloiden sijoittelu ja levyjen yhteensopivuus (tai yhteensopimattomuus, toisinsanoen rauta välillä vinotti jostain kohtaa, eivätkä levyt napsahtaneet kiinni ollenkaan) olivat aivan karvaisesta alapäästä, onneksi tuotekehitystä on tapahtunut sen jälkeen.

Vihdoin lämpölauta, jolla ei tarvitse vedellä tukkaa viittä kertaa läpi joutuen silti tyytymään osilta laineikkaaseen lopputulokseen. Yksi litistys ja se on sillä selvä. Vielä enemmän mua järkyttää se, että tukka on työpäivän, ostosreissun ja pienen sadekuuronkin jälkeenkin vailla kiharan kiharaa. Aikaisemman raudan jälki oli mennyttä jo ensimmäisestä kaulahuivin kosketuksesta.


Normaalisti tästä voisi havaita jo muutamat ruuvit, mutta nyt tukka on vain vähän taittunut huivin ja kosteuden takia. OBH mina rakastan sinu.

36 kommenttia:

  1. tiiäksä, ois iha mahtava sellai vaaleen liila tukka (; winkiwonkii :3

    peeäs love uu <33

    VastaaPoista
  2. Nokia C5-03 tuitui tervetuloa kerhoon :) Mums haluun tommsen suojajutun kans mut mul on liikaa krääsää takakuores nyt et mahtuis :(((

    VastaaPoista
  3. ihanat noi sun kännykän kaikki härpäkkeet ♥ + oot tosi söpö tuitui

    VastaaPoista
  4. Mäki haluun tommosen pinkin suojakuoren!! Ja vaan 3e. <3__<3 Harmi vaan etten oo vieläkään opetellu käyttämään Ebayta..

    VastaaPoista
  5. Oisit vaa laittanu kaikki ostokset koska tykkään lukea sun pitkiä postauksia :--))))

    VastaaPoista
  6. Haha mulle tuli sanasta sormitekniikkavempele jotain iha omia mieleen.... :DD mut maumau koska kommentoin ekaa kertaa ni vinkasen tähä perään semmosen itsestäänselvyyden, että sun blogi on superkiva (...miks muutenkaan mä sitä lukisin), etenki sun tekstit piristää päivää suunnilleen aina ^w^

    VastaaPoista
  7. mist noi pokemon kännykkäkorut on aaaww !! o:<3

    VastaaPoista
  8. onks tos sun vanhas soittimes oikeesti vaa 1gb? mite oot pärjänny? :O:O:O itellä on 18gb...............

    VastaaPoista
  9. Toi on maailman paras suoristusrauta! (Niinku jo huomasitkin...) Että hyvin valitsit. 8D

    VastaaPoista
  10. pidennykset näköjään poissa?? o:

    VastaaPoista
  11. äwäw. Hienoo nähä et jollakin on todella säilyny hengissä tommonen antiikkinen creative MuVo ämppäri. Itelläni oli se joku 512Mb ja se meni osiin(: http://irc-galleria.net/user/Kugelbollen/album/3600902-normi-sunnuntai Tos on osote joka vie albumiin jonka pyhitin sille(: RIP♥

    VastaaPoista
  12. ite en oo tykänny tosta suoristusraudasta , mutta ei sitä kyllä ole tullu kauheasti käytettyäkää ku niin suorat hiukset.

    VastaaPoista
  13. Ano: En oikeen tyksi lilasta, varsinkaan koko tukan ollessa kyseessä. :D Kyl mulla on jo aika selvät sävelet tukan kaa mitä sille käy ku tarvikkeet tuloo. :)


    Riina: Niin sinäkin. <3


    Vivianna: Hitaiden kerhoon? :--D Väkivalloin niitä irti repimään, suojaapahan ainakin kännyä paremmin! :D


    Ano: Kiiiitos. :3


    Pink Chihu: Mä arvaan kyllä. :D Ehkä syntymäpäiväpukki pistää tämän toiveen korvansa taakse! >:)


    Ano: Niitä on liikaa ja tää oli viivästyny lissää. :D


    Ano: Et oo kyllä ainut! :D Oijoi kiva ja kiitos! :)


    Ano: Semmosista koneista mihi isketään kolikko sisään. :D Suurin osa on jostain päin Helsinkiä.


    Ano: Joo.. :D Pakko pärjätä ku kaikki muut tuntu tärkeemmältä ostettavalta ja soitin kuitenkin pelas hyvin. :D


    puropoika: Jep, olen rakastunut. <3


    Ano: Jossain postauksessa aikasemmin mainitsinkin et alotin sen irrotteluprosessin. :)


    Monserlia: Juu, vanha tekniikka tuntuu kestävän paremmin kun uus. :D Kaveri joskus vähän vahingossa testasi tollasen kestävyyttä tipauttamalla sen lukion kolmannesta kerroksesta, toimi sen jälkeenkin. :--D

    Voi vanhusparkaa. <3


    Ano: Mikä siinä sitten oli? :0

    VastaaPoista
  14. Oioi taas ihana postaus! :) Miullakin oli joskus Creativen mp3, mut siinä oli vaan 256 mb ja se kuoli jo vuonna dinosauruksen esiäiti että hyvin oot omaas pitäny! :D

    VastaaPoista
  15. kiva postaus, niinku aina :) itellä puhelimena jouluna saatu nokian e7-00, jotenki oppinu käyttää jo :---D nytki selailen puhelimel blogiis, mut täs on vaa sellane onkelma et täs jää monet kuvat näkymättä :oo siis ne ei ees lataannu :\

    VastaaPoista
  16. Miul on toi sama kännykkä ja hyvä on kans ollut ♥ Oij rakastan noita kännykkäkoruja mitkä on tos sun kännykäs <3

    VastaaPoista
  17. heiiiii ! eksyin sun blogiin ton Demin kaverikirjan kautta, ja ei ollut lainkaan huono päätös ! tykkään sun tyylistä, suorapuheisuudestaja jutuista ihan älyttömästi ! ite kans oon alotellut blogin kirjottamista, mutta eihän siitä tule hevonpaskaakaan... en keksi sopivia ja kiinnostavia aiheita, ja loppujen lopuks se menee siihen, että kirjottelen sinne uudet ostokset ja päivän angstit :D
    mutta joka tapauksessa, nyt löyty mun lemppariblogi, kiitti sun jutuista ! toivon vaan, et mun omat blogit sais joskus täyteen täytteen ees kymmenen lukijaa, saatika sitte yltäis tälle tasolle ku sun ! :))

    VastaaPoista
  18. Mulla on niin sanottu viha-rakkaus sua ja sun blogia kohtaan. Alkuun ajattelin "voi ei, taas joku säälittävä 'i want to be from usa'-tapaus" Sitten selialin hymy perseessä tekstejä alas päin, mua ärsyttää miten sun kuvien reunat on pyöristetty, mutta kuitenkin on kivoja ja paljon sanovia kuvia. Lueskelin viime vuoden blogikirjotuksia ja eilen illalla aloin miettimään, ettei tää niin paha ookkaan. =D
    Joten sait yhden kärpäsen kakkakasaasi lisää!♥

    VastaaPoista
  19. ihana toi sun kännykkä :3 mäki olisin halunnu kuulla vaa enemmä ostoksist ! o: oot erittäi sulone (----: ♥

    -j

    VastaaPoista
  20. essi: Ehkä tää 1gb on joku ikuisuusversio.. :D


    Ano: O-ooou, mistäköhän voi johtua kun lataan kuvat ihan vaan bloggerin kautta ni en voi syyttää mitään muuta kuvapalvelintakaan. :0 ENkä kuvien kokoa, kun ne ei mitään massiivi-Heikkejä oo. Jos bloggerissa on sit vika?


    Ano: Huuva. :) Määki, vaikka muut aina vähä ihmetteleeki niitä?? :D


    AnzGu: Ulalaa kiitos paljon! :) Älä ota turhaa stressiä, kirjotat päivistäs miten tykkäät ja jos ja kun joskus tulee joku jännä aihe niin päräytät menemään. :D Ja kirjottamalla kehittyy. Tsemppiä! :)


    ananastyttö: Saan varmaan lisää arvostusta kysymällä, että mitä tarkotat tolla USA-jutulla? :--D Mut hei kiitos rehellisestä kommentistasi ja aika nastaa että tykkäsit kuitenkin. =D


    ansku & jonsku: Kyllä mä niistäkin kirjottelen vielä. :) Kiitos!


    Ano: Mikä niin? :)

    VastaaPoista
  21. kuvahakugoogletin että kaksoisleuka ja siel oli susta kuva :3333

    VastaaPoista
  22. täällä tää sama ano, kirjotin tosta kuvien lataantomattomuudesta (pitkä sana ;___;) muistaakseni nää kuvat latautuu tietokoneella ihan hyvin, mut jos jotenki blogger ei oo kännykkä-yhteensopiva... :Dd tai voishan se olla yhteydenki syy, mut kyl tää on ihan nopee 3G tai yli. Eipä sitä syytä tiedä :c voishan sitä tietty läppärille mennä lukee, kun siellä toimii, mut puhelimel on vaan niin helppo mennä (oon liian laiska kävelemään tietokoneelle o.o )

    VastaaPoista
  23. Ihana postaus, kuten aina :) Mulla on kans toi nokian c5-03

    VastaaPoista
  24. Miten olet saanut ton lukijat tommoseksi pokemon jutuksi ? Ite haluisin siihen kuvia sydämmistä, osaatko neuvoa minua ?

    VastaaPoista
  25. Heippa! Mulla oli vähän samallalailla kuin ananastytöllä, luulin, että tää on taas jonku suomalaisen wannabejapanilainen blogi ja sitte aina välillä tätä katselin, mutta nyt oon kuitenkin rakastunut tähän ja tykkään tän lukemisesta tosi paljon! :>

    VastaaPoista
  26. nelly: Hyvä, oon taas edustettuna! =D


    Ano: Tai sit mun blogi ei oo, en tiedä voiko sitä asettaa jotenkin erikseen semmoseks? :D Laiskuri. <3


    Ano: Jee, ootko tykänny? :)


    Ano: En neuvo näissä ulkoasujutuissa, sori! :)


    JoQQ: Hassua, en oo koskaan yrittäny olla japsiernu. =D Emo kylläkin ja scene joskus.. XD Mut kiva kuulla että pyörsin pääsi. >:) <3

    VastaaPoista
  27. No mun vanha oli melkee yhta surkee ku toi sun vanhas :D ja eka kosketusnaytto mullaki! Joten joo, tykkaan kyl.

    VastaaPoista
  28. Ano: Otan syvästi osaa, onneks nyt mennään molemmat parempaa päin. =D

    VastaaPoista
  29. Mulla oli samanlainen mp3-soitin, joka palveli mua uskollisesti 6 vuotta kunnes hajos. Mul on ollu nyt puol vuotta uus ja se on alkanu jo reistailee... Ei toimi nää nykyajan vehkeet.

    VastaaPoista
  30. Ano: Ei tunnu vanhojen lailla. :c Sekin on vaan salaliitto ja huijjaausta!

    VastaaPoista
  31. Mistä olet ostanut ton suojakuoren puhelimeen? Samanlainen puhelin ja musta, mutta haluan siihen väriä, joten tollanen, mut sininen olis kiva. Eikai mistää kaukaa netistä, ku en saa ostaa mitään netistä - vielä 8Dd

    VastaaPoista
  32. Anski: Postauksessa mainittu. :)

    VastaaPoista
  33. miten tuo sun ex-mp3 ladataan? siis akku ladataan jne. ite löysin tuommosen mutt en tiiä miten siihen sais virtaa...

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.