14.1.2012

Tell them it's me that made you sad.

Sarjassamme katumuoti inspiroi osa kaksi : täydellinen ruskea nahkatakki. Muistan vuosia sitten, ennen teininahkatakki-buumia jonottaneeni Helsingissä pankkiautomaatille. Edessä asioi joku tyyppi, jolla oli valtava kihara-afro ja joka pukeutui muutenkin en-muista-sen-tyylin-aikakoodia-laisesti. Hiuspilven jälkeen pistin merkille, että tällä kyseisellä oli päällään aivan iiihana sinapinruskea nahkatakki. Tämä havainto järkytti maailmankuvaani hieman, sillä en tunnetusti koskaan ole ollut mikään ruskean ystävän, enkä varsinkaan minkään sinappiin vivahtavan.

Siitä lähtien kuitenkin olen orjallisesti tsekannut kaikki silmiin osuneet nahkatakit, mutta aina niissä on ollut jotain vikaa; hinta, hetkittäinen (tai ennemminkin jatkuvasti vallitseva) rahapula, teiniresoreiden puuttuminen hihoista ja alahelmasta, väri, kokojen puute, tai oudot saumat/muu ylimääräinen skeida. No joo, masennuin hieman ja päästin joksikin aikaa irti tästä haaveesta, tai ennemminkin pakkomielteestä. En ollut uhrannut ajatuksia koko hommalle, kun Meri mut ohjasi muutama päivä sitten katselemaan Stockan One Wayn tarjontaa. Jännitys tiivistyy..


Ei sieltä mitään maata mullistavaa ja lintuja laulattavaa ihmetakkia löynyt, mutta se täydellisen tavallinen ja kokoinen kylläkin. Hintaa oli 40:n alennusprosentin jälkeen 35e, eli ei yhtään paha. Jippikajei, motherfucker. Lompakkoni köyhtyi myös toisen aletakin verran, mutta kuvia sitten kun kuvia on-logiikalla rullataan.


Diipadaa, aikaansaimme tehokasta metrohuorausta, kun joku oli päättänyt jossain Kalasataman kohdilla kiskaista hätävivusta ja homma seisoi. Kiva katsella tätä vaatteiden värien kirjoa kaikessa kauheudessaan; punainen laukku, vaaleanpunaiset Converset, beiget pöksyt ja sinappikakkatakki. Oi kolmen 'kodin' riemut sentään, et voi koko omaisuuttasi mukana kuitenkaan kantaa, joten valitset mukaan luultavasti kaikki ne parhaat vaatteet, joissa ei ole yhdessä kuitenkaan yhtään mitään järkeä.


Kukkuu? Nälästä kiukkuinen viikon kämppis-palkinnon ansaitseva pieruilla varustettu otus huokailee omassa linnassaan (sängyssään) paskamäccinsä ääressä ja yrittää vakuuttaa mua siitä, etteivät juustonaksut kelpaa ruuaksi. Ehkä se yrittää saada mut alentumaan kokkaamiseen, taas. Kiero elukka.

25 kommenttia:

  1. Tosi ihana takki :):)
    Oon iha rakastunu noihin sun hiuksiis .______. voi kumpa itekki uskaltaisin värjää!

    VastaaPoista
  2. Mistä tuo laukku on ja minkä hintane? :>

    VastaaPoista
  3. Mistä tuo alempi laukku on?

    VastaaPoista
  4. ihana sävy tossa takissa! ohgod <3

    VastaaPoista
  5. tulee vähä grungevibat noista kledjuista

    VastaaPoista
  6. onks toi takki aitoa nahkaa?:)

    VastaaPoista
  7. aika kivsun värinen! Ite sain vihertävän nahkatakin unkarista alennusmyynnistä reilusti alle kahdellakympillä (euroissa) :--D

    VastaaPoista
  8. mooi ! sulla on ihana blogi ja sitä on kiva seurata. voisinko kysyä sulta,että oliko noita nahkatakkeja mustana ja oliko jostain kauppakeskuksesta (esim .JUMBOsta)? ++ oot tosi nätti ja sul on ihana tyyli :)

    VastaaPoista
  9. Jippikajei, motherfucker. < Datsik - Nuke 'Em?:D

    VastaaPoista
  10. sama juttu! Oon inhonnut ruskeeta väriä nimenomaan takeissa ja kappas... löysin kirppikseltä vaaleanruskean "nahka"takin resorihihoilla ( jota olen myös inhonnut) ja nykyään se on yks mun lempitakeista... näin täällä :D Toi takki on upee!

    VastaaPoista
  11. Pööh, toi asukokonaisuushan on oikein kiva ja toimiva :3 Tykkään =D

    VastaaPoista
  12. Oon kans kattonu tota nahkatakkii :'D Toi asu on kiva, sopii sul tosi hyvi (:

    VastaaPoista
  13. oijoij, ihanan väriset penkit!

    t. neiti täältä jostain metsän keskeltä (seinäjoen keskustasta) Täälä ei oo ku busseja, jotka on iha musta-ruskee-sinisä :c

    VastaaPoista
  14. h3h3h3 tuun tänne vähän nussimaan pilkkua sillä tosta Demi-linkistä painamalla päätyy ainoastaan demi.fi:n etusivulle, ei sun demi.fi-profiiliin :DDDDdd

    VastaaPoista
  15. Jenni: Murmau! :3 Siitä vaan värjäät, ne voi aina värjää takasin ja tukka on uusiutuva luonnonvara! >:)


    Ano: Tiedän! Eiku noh noh. :-->


    Ano: H&M ja 20e maksoi sillon. :>


    Ano: Se on Merin joten en tiiä. :0 Käy kysäsee siltä. :)


    juulipuuli: I agree. :D


    Ano: Siistiä. :D Mulle skede!


    LittleGirl: Ohops, meitin koko ajan että mainitsen ettei oo aitoa mutta unohdin kuitenkin. :D Eli Polyesteri-nimisen otuksen nahkaa on!


    Laura: Ulkomaat. <3 Voiku pääsis jonnekkin pian!


    Ano: Jee! :) Oli joo mustana ja Itiksessä käytiin! Kiitos paljon. :)


    Ano: Nope, Bruce Willis Die Hardissa. :--D


    Nukke: Never say never. :D Jännästi se vaan pään pyörtää noi ihmevaatteet. :--D Kiitos!


    Lotta: On. <3


    Dudu: Mielipiteitä selkeästi on monia. :D Mutta kiitos!


    RAWR: Mau kiitos. :)


    NANAKO: Päänsärkyä ne lähinnä aiheuttaa.. :--D Ainakaan eivät käy silmiin!


    miyarou: Mä tiedän, mut niitä profiileja ei pysty siellä linkkaa. :c

    VastaaPoista
  16. oot niin nätti että näyttäsit hyvältä vaikka jätesäkki päällä:)

    VastaaPoista
  17. ihana postaus, ei sun kuvia kyllästy kattelee :)

    VastaaPoista
  18. nojoo mää meenki lontoosee hiihtolomalla (---: saan DD'ltä vaatteita ilman mahd. tullimaksuja, postikuluja etc.

    VastaaPoista
  19. BLUAAAAAAAARGH just ihanat oksuvärit :D

    VastaaPoista
  20. Vähän lepposat kuteet ja oot ihanan näköne. :)

    VastaaPoista
  21. heei kangashousut! ittekkin rakastan k.housuja, jotenkin pillien yms jälkeen ihanan löysää >8D
    ja ihana blogi muutenkin!(:

    VastaaPoista
  22. hö kui sä kirjotat näi söpöisästi ? :(

    VastaaPoista
  23. Ano: No pöh pöh, en nyt kuitenkaan! =D


    Ano: Ai ei vaaaaaai? :D


    Laura: Ota mut mukkaan! :c


    Ano: Tai ei. :D


    Iina Eleonoora: Kiitosta! :)


    Sara: I feel you! :D Kiitos. :)


    Ano: Oon vähän kehari. =D

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.