27.2.2012

I'm a piggy big and chubby.

Muhun on saattanut iskeä ehkä lievä marsukuume. Siksi haluankin tehdä jutun niistä.


Ensimmäinen marsu, Blackie, tuli taloon 2003, jos muistiini siis on uskominen. Äiti tuli hykerrellen eläinkaupasta ja sanoi, että siellä oli yksi aika söpö otus. Rikoskumppani iskän suostutteluun siis löytyi ilman, että pyytämiseen tuli tarvis. Kohta me kiikutettiinkin sekarotuinen, selkeästi rusettimarsuun pohjautuva mustavalkoinen poikamarsu meille. Siitä tuli sittemmin lihava (sama kohtalo oli mun ensimmäisellä hamsterilla) ja hirvee sylipossu. Vuoden päästä ruvettiin miettimään kaverin hankkimista. Pallit pois ja vaimo hakuun. 


Taisin Marsut.netin foorumilta kysellä abessiinia väriltään brindle (mustapunainen) ja Huldan kasvattaja otti yhteyttä. Hulda oli väriltään Brindle Roan (mustapunavalkoinen) ja vaikka ei ihan haaveväriä ollukkaan, niin tämä ruotsalainen yksivuotias rekisteröity roturouva kelpasi aivan mainiosti minulle. Ja Blackielle varsinkin. Ruotsittaren alkuperäinen nimi oli kyllä vähän hoopon kuuloinen, mutta en hennonnut sitä vaihtaakkaan.


 x   x

Ongelmatonta läskien kanssa elo ei ollut; Blackie oli ihmisrakas, mutta muut toimenpiteet (kuten kynsien leikkuu) eivät tulleett kuuloonkaan (varsinkaan ilman nahkahanskoja). Hulda taas oli etäinen, mutta erittäin helppo käsitellä muuten. Temperamenttia löytyi tarvittaessa molemmilta ja Hulda piti hyvin puolensa, kun Blackie sitä kovasti yritti aina raiskailla. Kerran nappisilmät ottivat niin kovaa yhteen, että väliin mennessäni sain imakasti hampaasta ansaiten pysyvän arven käteen ja marsut saivat erotusmääräyksen. Vuosi tai puoli siinä kesti, ennenkuin pääsivät samaan häkkiin taas asumaan.Sen jälkeen yhteiselo suijuikin aivan mutkitta.


 x   x

Elokuussa 09, marsujen ollessa kuuden vanhoja, Blackie vain yhtenä päivänä jäi paikalleen, eikä enää pystynyt nousemaan. Itku kurkussa se sitten vietiin eläinlääkärille lopetettavaksi, kun ei siitä enää eläjäksi ollut. Veikkauksia tuli myös Huldan pian lähestyvästä lopusta, koska se oli jo aikaisemmin sokeutunut, ja tarinoita marsujen lyhytvälisistä poismenoista oli tullut luettua. 


 x   

Vielä mitä, meidän teräsmummu näytti kaikille epäilijöille ja puksutteli menemään vielä kaksi vuotta Blackien kuolemisen jälkeen, saavuttaen juuri 8 vuoden iän ennen viimeistä eläinlääkärireissuaan (viimevuonna, elokuussa sekin). Ehkä tämä rouva olikin astetta erakompi tapaus.


x   x

Nyt mulla on taas hirveä hinku saada kaksi äänekästä mupeltajaa hoidettavaksi. Tahdon aina Isossa Omenassa vieraillessani käydä vähän Faunattaressa lässyttämässä lasin läpi kuikuotuksille. Viimeksi tänään siellä oli kaksi syötävän söpön väristä pötjäskää, olisin voinut ottaa ne vaikka heti mukaan. Siitähän Ville riemastuisi (ainut henkilö, joka seisoo mun ja karvamopojen hankinnan välissä). Oon kuitenkin edennyt tehtävässäni ja ''ei'' on korvattu ''ehkä joskus'':silla.



 x   x

Oon aina kelaillut, että jos ''ehkä joskus'' toteutuu, lähtisin suoraa päätä hakemaan vanhaa häkkiä Varkaudesta. Sille ei kuitenkaan enää ole tarvetta, sillä ajat ovat pikkaisen muuttuneet siitä, kun viimeksi jouduin häkkivalintoja pohtimaan. Zooplussasta saa nykyään kaikki vaadittavat tarvikkeen sillä hinnalla, jolla ennen ei edes häkkiä irronnut. Napsauttelin tavaroita uteliaisuuttani koriin; häkki, pesäkoppi, kulma-wc, kynsisakset, vesipullo, pulloharja, ruokakuppi ja c-vitamiini, en edes halvimmasta päästä näitä valinnut ja saldo näyttää -10% tervetuliaisalennuksen jälkeen alle satasta. Herranvitunjumala, viikon päästä voisin olla jo kahden tyttömarsun onnellinen omistaja.

Niin, voisin. Voisin myös laskeutua karvaisita pilvilinnoistani nyt ja tehdä jotain kehittävämpää, kuin netistä söpöjen marsukuvien etsiminen ja niille vinkuminen.

23 kommenttia:

  1. Itse en kauheasti välitä noista karvaturreista, vaikka kieltämättä sydämmiä kaappaaviahan nuo ovat. (:

    Ihanan värisiä.

    VastaaPoista
  2. mulla säälittää ku paikallinentyyppi on antamassa pois kaksi vasta 8kk vanhaamarsua mut mamma ei anna ottaa niitä :(

    VastaaPoista
  3. Aaaaawww sun on pakko hankkii kaks marsua hinkkaamaan jalkojas talvipakkasilla :) kuvittele ku ne vaappuu siellä lattialla keräten kaikn pölyn mahakarvoihinsa :) sitte sä aina postaat niistä ja otat kuvoa ku ne nukkuu siellä päällekkäi :) ps asutko iha yksi?? Mispäi espoota ja paljonko sulla on vuokra? Ville ei asu sun kanssa joten sillä ei oo mitään sanottabaa marsuihin!! >:) paljon tekstiä... Ja oli mul vielä jotain muutaki. Kirjotusvirheet nakkisormien ja iphonen kakkanäppäimistön tulosta anteeksi. Sopiiko ruskeet kulmakarvat pinkin/vaaleenpunasen karvakypärän kaa?

    VastaaPoista
  4. aws aws, ihana blogi ja söpöt marsut :-)

    VastaaPoista
  5. On ne kyllä söpöjä otuksia, ittekkin kävin viikko sitten ihastelemassa kaverin neljää pientä marsuvauvvaa. :3

    VastaaPoista
  6. Aw , ihana postaus. Varmaa syy siihen miks tykkäsin täst on se, et itelläniki on tollanen musta pupeltaja :--D Jäät paljost paitsi, jos et hanki tollast palleroo uusiks:):)

    VastaaPoista
  7. jajaja ku sä muokkailet html koodia onks sulla se laajennettu widget päällä?

    VastaaPoista
  8. RecluseGAY: Mäkin olin enemmän hamsterien puoleen, mut eka marsu muutti kaiken. :D Se oli vaan niin ällösöpö läskipallero josta pääs mitä hassuimpia ääniä. :--D Ei voinut olla rakastamatta!


    Elli: Mä voisin ottaa. ;__; Yritä lepyyttää mamma jotenkin!


    Helmi: Niin on. ;___; Tahtoo tahtoo. Mulla ei oo omaa kämppää ollenkaan, eli periaatteessa asun kotona ja vaan punkkailen täällä kunnes saan perseelleni hankittua oman nurkan. :D Ja Villellä kun majaan eniten ni sillä todellakin on asiaan sanottavaa. XD Mutta ehkä saan sen lämpeemään ajatukselle kun aikani jallitan. 8)

    No kyllä musta, semmoset punertavan ruskeet. :D Oon käyttäny samaa kulmakynää jo pari vuotta vaikka tukan värit vaihtuukin.. :D

    sarba: Marsut on huippuja. :3


    VJ: Voisitko ujuttaa mulle pari salaa? XD


    Juuuliaa: Aw, musta on yks mun haaveväristä marsuilla. ;__; No niin jäänki! Mut ei oo musta kiinni, kävisin muuten vaikka heti hakee. :(


    Helmi: En tiedä mittään semmosista. :D

    VastaaPoista
  9. On kyllä kivoja noi marsut :) Oot muuten muuttanu ton hiiren kuvan tollaseksi joksiki eläimeks -> Se on ihana ♥ Ja ihana tää sun blogi! Oon seurannu tätä varmaaan 2011 vuoden kesästä <3

    VastaaPoista
  10. tunnistin laulun heti otsikosta:D
    miullaki on kaks noita kuikkuja. osta ihmeessä! kohta taas huoneessas kuikuttelee kaks karvapötkylää...

    VastaaPoista
  11. Ooo ihania marsuja ollut sulla. Mulla oli 4 marsua just kuukaus sitten, nyt enää kaks. Ensimmäinen meni vaan 3 päivän kovan flunssan jälkeen. Joku hengitystie ongelma kai. Kauheinta oli tulla koulusta ja kuulla se uutinen. Ja toinen lopetettiin hampaiden takia, jonka takia oli laihtunut ihan valtavasti. Sillä ois riittänyt niin paljon intoa elämään mut se meni jo rääkkäykseen. Se kiipeili mun olkapäillä viel eläinlääkärillä ja kaikee.

    Kannattaa kattoa noita marsut.netin myytävänä palstoja tai jotain tori.fi tyyppisiä. Niissä saa kamat ja muut yleensä mukaan tosi halvalla (50etaihalvemmalla?)ja annat hyvän kodin jollekkin pötkölle <3:) Nää on niin ihania vaan..

    VastaaPoista
  12. heheee meillä on ollu nyt 4 marsuu (2 kuollu ja 2 elää) ♥ ja meille ostetaa 2 uutta :)

    marsut ihaniaa !

    VastaaPoista
  13. aww :3 mullaki oli marsu jonka jouduin antamaa pois ton veljen takii ja kävinki sitä sen uudessa kodissa kattomassa mut muutama viikko ku olin lähös kattoo sitä nii eiköhä sieltä soiteta et se on kuollu. ;__; ♥ aww marsut on parhaimmistooo

    VastaaPoista
  14. Eiku ruskeella tarkotan tummanruskeeta :) luonnostaan ihan real tummanruskeeta. Ja ku painaa hallintapaneelissa ulkoasua sitte muokkaa html koodia sen koodipaketin yläpuolella oikeella on se että voi laajentaa widgetin :D

    VastaaPoista
  15. Voi ei, mun marsukuume heräili taas. NE on nii ihania vikisijöitä ♥

    VastaaPoista
  16. Ano: Se on Tokomon Digimonista. :3 Aw, oot ollu mukana hirrrmu pitkään jo, siistiä! c:


    Ano: Maailman paras biisi! :D Voisinkin ottaa! ;__;


    Nome: Voi ei, kauheeta. :( Marsuparat. <3

    Apulaa seurailenkin jo silmä kovana ja siellä olis yks päivä ollukkin semmonen oikeen unelmarutale, sääli että Ville ei ollu yhtä innoissaan. :D


    Mona: >:( Et usko kuinka kateellinen olen!


    Lotta: Ow, voi ei. :( Niin on, varsinki kun ne purnuttaa. :3


    Helmi: Kyllä ne musta käy. :) Ei mulla siinä oo mittään ruksia ainakaan. :0


    Jenny: Sama vika. :(

    VastaaPoista
  17. Voi ei mullakin on ollut joskus pari tollasta pikku sylipossua ja nyt tais iskee itelleki muistojen kautta marsukuume ku tätä luki .____.

    VastaaPoista
  18. Just kuuntelen täällä yhden karvamöllykän aamukonserttia :D Mutta oi kun ne on kyllä silti söpöjä, voisin ottaa toisen :)

    VastaaPoista
  19. Aaaws :)
    Mullaki oli joksus Lasse niminen marsu kun olin pieni ja se aina öisin jotenki livahti ulos sen häkistä ja aamulla kun heräsin niin sängyn alta kuulu pientä vikinää ja aivastelua :D Ja jatka vaan yrittämistä, kyl se vielä suostuu ;)

    VastaaPoista
  20. marsut,niiis on sitä jotai c: itelläni oli 2 marsuu,toine pojist kuoli mut toine viel porskuttaa ilosest eteepäi (:

    VastaaPoista
  21. oon aina halunnu sellasta pikku marsua tai hamsteria mutta en ole saanut :< aina käyn itsekkin netissä niiille vinkumassa :> ja vihdoin äiti sano et saan jos ostan ja hoidan itte ! :D

    VastaaPoista
  22. noi sun sanavalinnat on niin mahtavii et niille vaa hohottelee yksinää tääl ! :-Dd karvamopot, oivoii :-Dd

    VastaaPoista
  23. wassup: Tässä veneessä et ole yksin. :D


    Pepa: Mulla on ikävä niitä hassuja ääniä. ;___;


    nilkki: Ninjamarsu! :D


    Ano: No hyvä ettei oo masentunu. :)


    Ano: Noni, eiku ottamaan! c:


    Ano: Tsih. c:

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.