13.6.2012

Varkaus - kotipaikka ja ammatti sama.

Menin perinteisyyttä noudattamatta linikan sijasta junalla Jyväskylästä Varkauteen. Katoin, että juna on halvempi. Ja paskat taas, ekaks Mokkis sano mulle että junassa käy kortti, no arvatkaa vaan käykö just se faking Visa Electron. Onneks oli hyvä tuuri ja se sai lipun laskutettua silti, muuten olis ollu parin tunnin odotus seuraavan kyytiin ja luultavasti myöhästyminen viimesestä taajamajunasta. VR:n sivut ilmottaa lipun hinnaksi 10 ja risat, lippu maksokin 16e. Katoin, että kestääpä ihmeen kauan matka kun on kahden tunnin mittainen, Pieksämäellä se syy siihen selviskin: tunnin vaihto. Kaiken tän jälkeen totesin, että ehkä mun vaan pitäs tyytyä niihin linja-autoihin vastaisuudessakin, kun oon noin surkee rukkanen tossa junalla reissaamisessa. Vielä olis puutunu se, että koko rautanen ratavankila olis ollu myöhässä.

Onneksi perillä oli odottamassa äiti ja loppumatka meni sujuvasti rupatellen. Ekaksi moikkasin koiria ja ihmettelin Curron kasvua (koostaan viis, luulee vieläkin olevansa sopiva sylikoiraksi ja kyse on siis aikuisesti belgianpaimenkoirasta), sitten päätin vielä viimeisten auringonpilkahduksien aikana suorittaa jokakesäiset toimitukset, eli sisiliskojen metsästyksen näköpiiriini. Ja löytyhän niitä, tuitui.


Liskomamman röllykkä. <3

Seuraavana päivänä otin kiinni menetettyä eräjormailu aikaa ja vietin lähes koko päivän metsässä etsien ja kuvaten liskoja samalla, kun vedän päässäni luontodokkarin tyylistä monologia. Voitte kuvitella mut tyytyväisenä jöpöttämässä kannon nokalla tuijotellen mielenkiinnostuneena (uusi kehittelemäni sana) heinikkoa. Maalaisuutta ei saa musta pois hakkaamallakaan, vaikka savolaismurteeseen onkin jo eksynyt vähän stadilaista ärsyttävää puhetyyliä. Voi katkeruus. Ainakin liskonlöytöskilzzit on tallella.


Ja meidän hömpät vuffet. Tulee aina noiden kotkotuksia aika-ajoin ikävä, niiden kanssa rehaaminen saa aina kumman helposti paremmalle tuulelle. Niitä ei nimittäin turha älykkyys vaivaa ollenkaan. Tällä hetkellä meiltä löytyy noita vaan seitsemän; kolme belgiä, kolme shelttiä ja aussie. Ja kaikkein rakkain karvaotus on näistä mulle pönttöpää Brilli, mustavalkoinen sheltin ja possun sekoitus (nenästä päätellen). Se on tässä joka aamu päättänyt millon oon nukkunut tarpeeksi ja tulee tunkemaan kylmää kuonoa nuuskuefektien kera mun korvaan. Jes, kiva kiitti.


Parasta kuitenkin, meidän prinsessa Halmi pyöräytti vastikään viisi pentua, joista selvisi kolme blue merle-narttua. Kahdella oli jotain vikaa keuhkoissa ilmeisesti vaurioituneen napanuoran takia, ja ne piti lopettaa. Hmh! Onneksi on kuitenkin kolme läskiä sammakonpoikasta jäljellä. Ei niistä kyllä voi olla ihan varma mitä eläinlajia ne edustaa, massaa on kuin syöttöpossuilla, liikehdintä muistuttaa sammakkoa ja silti ne kuulostaa ihan kissanpennuilta. Ja ruumiinmuoto on ylväästi marsumainen.


Minä ja lässytys kuulumme yhteen. En malta odottaa, että pääsen taas näkemään näitä kesäkuussa (eli kohta, oon taas Varkaudessa ja kirjotin tän merkinnän viime kuussa) kun alkavat silloin jo muistuttaa enemmän koiraa. Se mahdoton vipellys ja ne söpöt naskalihampaat, joilla on maailman parasta syödä sormia ja hiuksia. Ja se tunne, kun astut aamulla tuoreeseen koiranpissaan..

Kaikesta ulkona hiimaamisesta sain kiitokseksi rusketusrajat käsiin ja käräytin mun tissivaon. Naamakin muistuttaa paviaanin kannikoita, mutta oon kiitollinen siitä, että palan enkä rusketu. Ei toi niggaus oo mun juttu.  Pitää vaan vihdoin ja viimein käydä ostamassa se oma aurinkorasva, mieluiten sellanen suojakerros 90, ei ruskettava. Kai niitä kalpean kansan voiteita löytyy jostakin!


Toisiks viimesenä päivänä kävin ukilla kartuttamassa mun kassaa "ota tästä kesälomarahaa 100e, osta mitä haluat". Juu, kyllä kiitos! Ja mitä vielä, ennen linikkaan turauttamista kävin morjenstamassa isiä pitkästä aikaa. On ihan ok olla isin tyttö, tilattiin mulle nimittäin uus mp3 (Creativen Zen Style M100 4gp)  ja sain pyörän edustuskuntoon ja lukonkin siihen. Isi on paras.

44 kommenttia:

  1. voi hellalettas mitä hauvoja!
    ja varkaus on paras♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentuja ja Varkautta ei voi voittaa. <3

      Poista
  2. voi hellantuutelis yh, koiravauvat on niin ihania! muistan kun mein löllykkä oli myös tollanen pieni kierijä ♥ ja uu ihana mp3, mulla se on joku minimaalinen creativen vanhus, joka on ollu ainaki 5 vuotta mulla :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikun pysyisivätkin tommosina! :< Nii meillä taitaa olla se sama vanhus? :D

      Poista
    2. kenties :D mutta se rupistuu päivä päivältä enemmän haha

      Poista
  3. Voi jumatsuikkeli ku on söpöjä karvapossuja!!!! ;q; <3 tää ei taaskaa paranna yhtää mun koirakuumetta :"(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekis itekki mieli vaan viedä yks mukanaan.. :<

      Poista
  4. Pieksämäen asemalla venailu on jotain ihan liian tuttua... :D On hassuu lukee siun blogia ku kirjotat Varkaudesta, ku yleensä kuitenki oot siellä pääkaupunkiseudulla ja sit ku yllättäen lukee pölinää paikoista ihan läheltä omaa kotipaikkaa (Asun puoliks Savonlinnassa, puoliks Rantasalmella) ni on eka semmone pieni wtf momentti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitto että vihaan sitä paikkaa! :D No mut täällähän mä oon kuitenkin elämäni alkutaipaleen viettäny. :D

      Poista
  5. äwäwäww mitä pulleropalleroita :333 ja tää sun blogi on tosi ihana, ja tyykkään kovasti sun tyylistä kirjoittaa ! :)

    VastaaPoista
  6. ÄÄÄÄÄÄ! En kestä, ihania koiravauvoja <3

    VastaaPoista
  7. Ihana blogi !! :) ja ootko muuten huomannu että kun sun kuvissa on aina toi jackmaterialist.blogspot.com juttu nii sun bloginosote oikeesti päättyy blogspot.fi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kauan ku tolla comilla pääsee perille niin turha mun on siitä alkaa hössöttämään. :D

      Poista
  8. awwwwwwwwwwwwwww nuo koiravauvelit <3 ;____;

    VastaaPoista
  9. APUA EN KESTÄ, noi pennut :3 ♥

    VastaaPoista
  10. Ihania noi pennut!<3 kyllä mullekki kelpais :))

    VastaaPoista
  11. Oi ihania koiria ! (:
    Ittekki oon asunu varkaudessa ja kyllä pitää sanoo että pk-seutu ei koskaan voita varkautta. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi jos tulee puhe paikallisliikenteestä.. XD

      Poista
  12. Awwwwww en kestä :----------------D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan postissa tulee yhen pissayllätyksen sulle! :D

      Poista
  13. IHANIA PIKKU RÄÄPÄLEITÄ TUI TUI!! ;____; <3 sydän suli

    VastaaPoista
  14. äääääw ihana toi ylin pentu ku se on iha pärinöis :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muutenkin sulosin kun sillä on ihan musta naama. :D <3 Tahdon!

      Poista
  15. ku maksaa junalipun junassa nii hintaan tulee 5e lisää, sen takii kalliimpi ku sivuilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NONII!! En mä tiedä tällasia. :< Saatana.

      Poista
  16. eiks toi oo sää
    http://weheartit.com/entry/30543568

    VastaaPoista
  17. mötkymitkä?:DDD
    hii vähä ihania patukoita;ww;

    VastaaPoista
  18. Mulla on samanlainen soitin. Jee! \o/
    Kovin lutusia makkaroita nuo pennut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ookkonää tykänny siitä? :3

      Poista
    2. On se ihan hyvä ku olikin niin halpa x)

      Poista
  19. Voi hitsi ku noi pennut onniiinn söpöjä!! <3 :) ja itsekkin aina palan auringossa ruskettumisen sijaan enkä kauheasti viiti edes olla sen rusketuksen perään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan turhaa hössötystä semmonen. =D

      Poista
  20. Hajosin tolle ''kaverin pyllyssä on hyvä nukkua'' :-----D ihania karvamötyköitä ovat c:

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.