18.7.2012

Including some of my favorite things.

Postauksen täytyy olla hyvä, jos se alkaa pekonilla.


Noniin, eli oon tässä kuluneiden kuukausien aikana tehnyt vaikka mitä raportoimatonta jännäkakkaa; Pidettiin Merin kanssa hyvä darrafeast feat. infernaalinen kasa pekonia ja dippivihanneksia.


Uskaltaiduin värjäämään pidennykset sinimustiksi. Ja näin hyväksyin, että jossain vaiheessa mulla makaa kaapissa taas kasa väärän värisiä pidennyksiä, joita ei luojakaan pelasta. Onneks uus päällinen maksaa vaan sen 20e.


Hömssyttelin Merin kanssa sivistyneesti eräs lauantai.


Joo, ehkei niin sivistyneesti kuitenkaan.. Pummasin juomia, kulutin silti sikana rahaa, tanssittiin Seksi vie ja taksi tuo:n tahtiin, Meri murtautu vessaan ja mä esitin oksennusversion Hannusta ja Kertusta matkalla keskustasta Sörnäisiin. Voin tunnustaa itseni hyvin fiksuksi juojaksi.


Alettiin Villen kanssa kattoa One Pieceä molempien ennakkoluuloista huolimatta. Hei 'cmoon, joku tikkupoika jahtaamassa merirosvojen suurinta aarretta ei kuulostanut kovin mielenkiintoiselta animelta (osaksi myös puuttuvan mieskauneuden takia). Kaksisataa jaksoa takana, ja molemmat on ollu ihan myytyjä. Ai herranjumala se piirrostyyli, täyttä rakkautta! Ja hauskoja muuten ne pienet jutut, kuten että Usopp on ku Pinokkio, Zoro kun Zorro jne. Hieman ehkä olen saattanut myös rakastua Chopperiin (haluun semmosen pehmolelun) ja Eneliin. Ja Luffyyn tietty, on se niin suloinen.


Straw Hat Vilu.. Öhöhöhöö, nyt voisin ryhdistäytyä näiden juttujen kanssa. Mut joo, rakastuin tohon olkihattuun vielä enempi Luffyn takia. Animen vaikutukset elämässäni osa kuusi.


Ja vaikka ei olkiryökäleen seuraksi ole löytynyt sitä the täydellistä kukkamekkoa, niin tää Gina Tricotin neitsythärpäkekin istuu mainiosti. Pahoittelen tästä surkeaakin surkeammasta kuvasta JA NOISTA RINTSIKOISTA, hyi. Onneks ostin H&M:ltä semmoset hullun topatut, valkoiset kukkarintsikat, nin voi käyttää tän kanssa.


Meikkastyyli on taas aavistuksen muuttunut; kalmankalpean ihon lisäksi suosin alarajauksettomuutta (alarajaus korostaa silmäpusseja ikävästi), harmaita kulmakarvoja sekä pinkkiä poski- ja huulipunaa. Tuovat mukavasti eloa (tai goottivibaa, päätä itse) tähän värittömyyteen ja tummaan tukkaan yhdistettynä. Tukassa pitää olla julmetusti kiharrusta ja pidennyksiä.

Pukeutumisessa ei enää muuta näy, kuin korkeavyötäröisiä hameita + tiukkoja perustoppeja, tai mekkoja. En enää ikinä käytä housuja, niissä vain hikoaa pylly.


Shortsejakin tuli kesän alussa hamstrattua kaksin kappalein Seppälästä. Siellä taas vilkkuu se mun vihaama violetti, jänskää.


Ostin myös Ikeasta uuden unikaverin, ihmettelin mun tukan aamuista runsautta, liityin edelleenkin niihin Straw Hat Pirateihin (näytänkin ihan animehahmolta) ja otin todistusaineistoa pelkästä omasta tukasta kiharalla.

Eipä puuttunut postauksesta ainakaan monipuolisuutta. Huomenna mulla onkin sitten kolme uutta lävistystä ja tapaaminen Kuopiohuor.. vaimon Noran kanssa. Mutta näistähän sitten rupatan tunnetusti lisää seuraavassa jaksossa.

76 kommenttia:

  1. miten sä saat noin hyvin ylläpidettyä hiusväriä? värjäätkö oikeesti jokatoinen viikko vai käytkö suihkussa about 2 kertaa viikossa :--D

    itsellä on oranssi/vaaleanoranssi reuhka ja tänkin ylläpito on täyttä helvettiä, varsinkin kun mun tukkaan väri ei uppoo kunnolla eikä edes parturi enää tiedä mistä se johtuu. yks pesu ja mun hiuksissa alkaa olla blondeja läikkiä, 10 pesua ja mun tukka on vaaleenruskee o/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistän paremmaks; värjään sinistä joka pesun yhteydessä. :D Laitan vitummoisen kasan hoitoainetta ja siihen turauksen Stargazerin Violettee + Royal Blueta, isken mömmön hoitoaineen tavoin päähän ja annan olla vähintään 10min. Muuten ei pysyis pidennykset ja oma tukka ollenkaan saman värisinä. :D

      Poista
  2. MeriVilu kollaasi kaks, oikee ylänurkka. Näytät iha itteään pesevältä marsulta, vaan käjet puuttuu tosta nenän eestä. Hassu sulone :D <3

    VastaaPoista
  3. oo, rakastan sun hiuksia o; ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitooos, oon ittekkin aika fond of tähän väriin. :>

      Poista
  4. mille metallinapeille vilu tarjoaa kotia? :D + pakko kysästä, kuinka paljon septum sattu asteikolla 1-10, kun verrataan madonnaan? omasta nassusta löytyy nyt yks kappale huulikorua ja huomenna olis tarkotus muuntautua sonniks, jos uskaltautuu c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rustokorulle tarjosin jo, mut kahta muuta en viel paljasta koska salailu on hauskaa. ;> Enkä ees tiedä uskallanko ottaa niit.. XDD Septum 10 - Madonna 0. :D Sepe oli ihan hirvee, en pystys ottaa ikinä uusiks. :DDDDDD

      Poista
    2. Oon aika varma että kysessähän ois venom !

      Poista
    3. jonkun täytyy siis tulla rei'ttämään mut kun oon vitunmoisissa liemiss', eikai se sillon nii kauheelta tunnu :DD

      Poista
    4. Lällislää ei ollu venom, en voi ottaa viel ku on töitä paljon. :D

      Älä juo, alkoholi ohentaa verta ja se vasta hirvee kokemus onki jos vuodat ku vesiputous! :D

      Poista
  5. tosi sivistyneesti.. :D ää mitähä mää kirjottaisin! ku aina kommaan jokaseen uuten mut ny en tiiä mitä kirjottaisin nii moi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska mähä oon nii spesiaali ihmine ku kommaan aina kaikkiin nii säähä voit kertoo mulle ne 3 lävistystä?:)

      Poista
    2. Et saanu nyt spessukohteluu. >:D

      Poista
  6. 3 uutta lävistystä?:o vaau mitä lävistyksiä otat?:) tää oli tosi kiva postaus, oot niin superkaunis! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rusto tuli jo ja kaks muuta näät sitten. :) Kiitos hirmuisesti!

      Poista
  7. eräst vanhaa postausta lukies mietin et ootko viel kattonu lemmi kosi vältä mahtisarjaa? ois mahtava nähä sut POD'in kovassa käsittelyssä XD ps.olet aivan purrrrfect ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoin ne kaikki siihen asti tulleet jaksot (joku 3 kautta) sillon yhdeltä istumalta ja sit nyt on tullu vaan telkkarista katottua jos joskus on tullu. :D EI JUMA, olis hauskaa. :D Mentäs sinne Merin kaa. <3

      Poista
  8. sulla on tosi ihanat hiukset aina :) rakastan varsinkin näitä ja sit niitä vaaleenpunasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijojijii kiitos, vaaleenpunaset oli kyllä söpöt!

      Poista
  9. Mmm, pekonnii! Parasta, mie tykkään aina heittää sitä jonkin ankaran makaroonimössön sekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KUULOSTAA HYVÄLTÄ!! >:0 Miksi en oo keksiny tätä aikaisemmin??

      Poista
    2. Joo kuule, mie oon makarooniruokien ammattilainen! Voin antaa vähän reseptejä. Yleensä teen alusta asti itte jonkun tomaattikastikkeen, sit sekaan vaan pekonia ja jauhelihaa ja sipulia ja vitusti mausteita ja vähän sinihomejuustoo jajajajajajaja! Tästäkin löytyy sitten miljoona eri variaatiota, riippuen aina mitä kaapista löytyy ja mitä sattuu tekemään mieli :D

      Poista
    3. HYI EI TOMAATTIA!!! Pitääkö aina pastojen kaa tunkee tomaattii ku mie en tykkää?? :<

      Poista
    4. Pakko ei ole ikinä mittään! Tuo nyt oli vaan ensimmäinen esimerkki, niitä kastikkeitahan voi vääntää ihan omien preferenssiensä mukaan! Pasta carbonara on oma henk. koht lemppari :--o~

      Poista
  10. Ah, One Piece!♥ Hienoa kun yhä useampi löytää sen.

    VastaaPoista
  11. mitäs lävistyksiä meinasit nassuun laittaa? pakko muuten kysyy et mistä ostit ton vihreen tunnellin josta on kuva tossa bannerissa. toivottavasti lävistäminen menee helposti ja kivuttomasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nehä selvis. :) Ostin Crazy Factorysta!

      Poista
  12. kaveri on kattonu kaikki tähänastiset one piecet, ja oon saanu osani siitä hehkutuksesta, ja nähnyt jaksoja sieltä täältä, joten tässä (öö) toissapäivänä päätin että nyt alotan kattomaa niitä itekki, enhän muuten oo yhtään kärryillä. alle toistakymmentä jaksoa vasta takana, mutta en aio lopettaa.. :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämäsi paras (tai pahin) päätös! :D

      Poista
  13. noi sun ja merin yhteiskuvat XD aa kuolen nauruun
    mut toi sun hattu (ja meikki hehee) sopii sulle niin hyvin, awww.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo alkoholilla ei osuutta asiaan.. XD Jejee kiitos!

      Poista
  14. Ihana postaus!:D Mutta siis, ihan sellanen tuli mieleen kun eilen seikkailin eBayn sivuilla (ja pakko kysyä just siulta, koska en tiiä ketään muuta, joka hamstraa sieltä niin paljon kaikkee ihanaa aina!) et voinko huutaaostaamitälie ihan mitä vaan vai mitä siinä pitää sit kattoo? Ja et jos hommaan jotain kamista tyyliin Kiinasta niin tuleeks mukana ihan järjettömät postikulut?:s Himottais ihan älyttömästi hankkia sieltä kaikkee supersöpöö, mut pelottaa et ryssin tonkii huomman jotenkii ja huomaan, et vaikka pikachuhuppari tuleekii maksaa jonku 200e?!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katot sen myyjän saaman palautteen ainakin. :D En oo koskaan joutunu maksaa mitään tulleja, tullu iha nätisti vaan postilaatikkoo. :)

      Hahha, vitun pikachuhuppari. XD Mut sitä en tilannu ebaysta vaa iha jostain nettikaupasta. :D

      Poista
  15. en sano mitää muuta ku et PEKONI<3

    VastaaPoista
  16. Luulin et tarkotit niitä haalareita mut sit sieltä rupeski tulee jtn anime juttuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XDDDDD Joo ollaa katottu Villen kaa 200 haalarii läpi. Kui hyvä. :D

      Poista
  17. Käytäks sä jotain huulipunaa, kun sun huulet on noin ihanan väriset? :) Sä oot ihan älyttömän kaunis! Kelpais itellekkin tollanen kroppa ja hiukset. Ah!

    VastaaPoista
  18. ihanat hiukset! pekoni on parasta ruokaa, nuudelien jälkeen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut entä jos yhdistää nuudelit ja pekonin?? :D Jotain eeppistä?

      Poista
  19. Awww oot nii nätti ja sulone ja miten voi ihmisellä olla noin täydelliset hiukset! <3 ei tässä muuta :)

    VastaaPoista
  20. http://www.facebook.com/photo.php?fbid=468736173144979&set=a.325511127467485.84017.324666130885318&type=1&theater

    onko toi sinä? sori oikeesti jos ei oo mutta jotenki näyttäis vähän sulta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ei oo! :D Enkä ite huomaa yhdennäköisyyttä mut ei siinä mitää. :D

      Poista
  21. mistä saat lisähiusta vaa 20eurolla ? :o

    VastaaPoista
  22. Millon sä oot ostanut ton ginan pitsimekon? :)

    VastaaPoista
  23. oot huippukaunis ja rakastan sun hiuksia !!

    VastaaPoista
  24. Hei näin sut ku olit hm:mällä ja sulla oli toi olkihattu pääs. En viittiny tulla moikkaan sua ku näin vaa ihan vilaukselta ja mulla oli kiire (:

    VastaaPoista
  25. Näin sut keskiviikkona hesas :)
    Olet vielä kauniinpi luonnossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hö, enpä! :D Käytän kuitenki Photoshoppia..

      Poista
  26. Ihanat noi sun hiukset! :)

    VastaaPoista
  27. näinpäs sut eilen kampin ja forumin tunnelissa ja meinasin tulla jutteleen mut en sit viittiny ku olit kaveris kaa.. :D
    one piece<3

    VastaaPoista
  28. millä meikillä teet sun kulmakarvat? :0

    VastaaPoista
  29. Ei jeesus me ollaan selvästi jotain animekaksosia. Naruto, FMA, Junjou Romantica, Sekaiichi Hatsukoi ja One Piece. Ermg. One Piece on mun kaikkien aikojen lemppari, oon kattonu sen nyt tähän asti kokonaan ja oon nykyään uuden jakson odottelun orja. Chopper, Usopp, Zoro ja Franky on rakkautta ja Enel oli joku mun lempparipahis heti Kizarun(rakkaus retardeihin ei koskaan kuole) jälkeen. ;_;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aika samanlainen maku kyllä! :D Eli jos löydät jonku hyvän animen ni sit sun pitää tulla kertoo mulle!! :D Franky on kyl aika kovis, päästää kohta sinne ku se hyppää kyytii. :D KUKA ON KIZARU?? No pitää kattoo eteenpäi varmaa. Ja Enel oli aika komistus. <3

      Poista
  30. Mistä saat ostettua päällisen pidennyksiä 20€? :O Jos ebay, voitko kertoa myyjän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://jackmaterialist.blogspot.fi/2011/11/yleisimmat-kysymykset-hiuksista.html

      Poista
  31. Kyllä murheellisemmatki päivät piristyy kun rupee lukeen sun blogia. :) Sun hiukset on kyllä niin ihanat että ei täs muu auta kun omillekkin hiuksille jotain uutta tehdä, kun ne on vaan pelkät perus blondit, haluais jotain piristävää väriäki sekaan :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HEI TEE JOTAIN! >:D Sulla on vielä nii helppo ku just loistava pohja shokkiväreillekkin!

      Poista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.