22.11.2012

We like to dance, but the dead go faster.

Long time no see! On ollu taas vähän kiireitä. Itseasiassa niin kiire, että tein jonkun henkilökohtaisen epähygieenisyysennätyksen, ja olin viis päivää samoilla vaatteilla. Hyi. Mutta minkäs teet! Jos nyt piristetään alkuun tätä merkintää myös kahdella hauskalla fb-päivityksellä. Nykyään tuon asuinpaikanvaihdoksen takia matkustelen junilla ja oi onnea..



Tai sitten ei..


Traumat taattu, enkä enää ikinä aio tehdä junissa vahingossakaan katsekontakia kenenkään kanssa.


1. Tässä minä pirteänä työpäivän jälkeen junassa. 2. Rakastan meidän liikkeen myymälävastaavaa, tällänen odotti mua yhtenä koomaisena aamuna ja jääkaapissa leipä.


1. Asukuva töistä. Ton paidan hommasin Ebaysta, se on ihananana. 2. Käytiin Nikon ja Elinan kanssa ensi-illassa tsekkaamassa vika Twilight. Tsiisus että oli hyvä, ainakin näin fanitytön silmin. Siinä vaiheessa rupes kyllä vähän hävettämään, kun ne heittää yhden lapsen tossa tuleen ja koko muun leffateatterin ollessa järkytyksestä hiljaa repeän minä sitten oikein kovaääniseen räkänauruun. Anteeksi, mutta en oikein osaa olla lapsirakas..

Lauantaina näin Mokkista pitkästä aikaa taasen, ei ole kyllä nainen muuttunut miksikään, on edelleen vallan hurmaava ja vajaa tapaus. Ei ole hänen kanssaan vieläkään yhteiskuvaa, koska ollaan huonomuistisia retuja, mutta tässä kuva itse bloggaajasta valmiina bilettämään.


Otettiin hotellihuone, josta aloittelun jälkeen lähdimme Ale-pubiin jytäämään. Ai että, mikä ihana dj siellä olikaan! Soitti kaikkea takuuvarmasti tanssittavaa uutta ja vanhaa paskaa, joita sitten yritimme parhaamme mukaan enemmän tai vähemmän juovuoksissa tulkita liikkein. Tuli kuule Petriä, Justinia, She Wolffia ja jopa Panisin! Vitsit mikä ilta. Snägärin ja Keltaisen Ruusun kautta (?? oli auki neljältä aamulla, niin pakko oli käydä siellä vähän hihittelemässä) kahden Mokkiksen kaverin kanssa hotelliin jatkoille nauramaan Rauskin videoille (Youtubettakaa Raumoogle ja kuolkaa). Ja mikäs sen parempaa, kuin hotelliaamiainen darrassa? Kyllä muuten maistui!

Entäs tää viikko sitten? Jaa, eipä ehkä mitään kamalan merkittävää. Keksin alkaa testaamaan ja hamstraamaan kaikkia kuvanmuokkausohjelmia Samppaani ja tässä todisteeksi pari tukkakollaasia mun ja Sampan yhteisajoilta.


1. Tukkavirityksiä kolmen kuukauden ajalta. Jos hiuksista puhutaan, niin olen kyllä hyvin kerkeävä nainen.
2. Hiusten haalennusprojekti. Mul ois jo uus väri haaveissa sitten, kun saan tän fledan vaaleanpunaiseksi. Nimittäin..


Erehdyin kattelemaan vanhoja kuvia ja en voi pyytää muuta kuin että estäkää mua, pliis! Mietin viimestään kesällä olla blondi, mutta taitaa sekin projekti kummasti aikaistua.. Ja toi alta musta on vielä pahasti epäilyn alla, koska mä aina värjään mun tukkaan mustaa ja kohta haluun siitä eroon taas ja sit se on heippa kaikelle sille pituudelle, mitä oon saanu hamstrattua.

Mutta siis nou hätä, en oo vielä blondaamassa. Jos kulutan eka mun tukan ihan babypinkiks ja sitten teen kuumavärinpoiston tai vaalennuspesun ni josko se jopa sillä vaalentuis sopivasti. Ihan en platinaa kuitenkaan halua, kun siihen mätsääviä pidennyksiä on niin vaikea löytää.


Katson tämän merkinnän sekavuutta ja mietin vain Johnny, la gente esta muy loca ja että tämä on sekavaa kakkaa. Pahoittelut!

29 kommenttia:

  1. voi vilu oot vaan nii nätti oli sitten sulla minkäväriset hiukset vaan ;-;

    VastaaPoista
  2. PAKKO tulla huutelee, mut siis miten teet _kuumavärinpoiston_ ?! ite pitäny tehä sitä kaua mut kampaajalla ei oo aikaa >:[ ja siis haluisin vaalentaa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googleta ohjeet, en nyt muista mite ne meni. :3

      Poista
  3. oi professional griefers <3 ja kyllä on itsekkin tullu naureskeltua junassa kanssaihmisille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sikahyvä biisi! Ku ei busseissa ja metroissa tapahdu nii paljo?? :D

      Poista
  4. Yy en kestä kun kirjottelit viikonlopusta. Oli NIIIN huippua! Damn, onneks lupasitte tulla Jykylään ens vuoden alusta, sitten lähtee uudelleen käsistä. <3 (Tosin anti shop ei oo yöllä auki, kui mälsää..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, asuisit vaa kuule tääl. <3 Hö, ei hihittelyjä. :<

      Poista
    2. Suaattaapi olla, että tää neiti muuttaa MELKEIN Helsinkiin jos päätän opiskelujeni suhteen niin..tish. ;)

      Poista
  5. Joo noi juopot on kyllä ihan hirveitä... Mulle ne aina rupee ehottelee jossain juna-asemilla/junassa et läheppää mukkaa tai jotain muuta kivaa ja sit ne viel luulee et oon 15-16 vuotias nii hmm... Onneks mun ukko aina saattaa mut iltajunii :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi hele. >______< Mulla noi munaukkeli tapahtu viel keskellä päivää, yöjunat on melkeempä olleet tapahtumaköyhempiä..

      Poista
  6. Rauskin videot on ihan huippuja :D

    VastaaPoista
  7. pidä noi pinkit! ne sopii sulle ihan ylihyvin ja ainaku värjäsit jollai muulla värillä nii toivoin että värjäisit pinkit takas! ne on ihanat!

    VastaaPoista
  8. Etkö ollu Usedin keikalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En, harmi. :( Mut en niiden uutta tuotantoo oo oikein seuraillu ni ei sit tullu lähettyä..

      Poista
  9. Oli vaikeeta olla 10 päivää ilman mitää sun postausta :( oot paras!! :)

    VastaaPoista
  10. Ohhoh mun ei varmaan sitte kannata ikinä mennä juniin. Mulla on semmone kirous että kaikki ihime hiirrarit tulee hieromaan juttua mun kanssa.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on pari kaveria joille tulee aina fabut juttelemaan. :D Teissä on joku mystinen geeni!

      Poista
  11. MCR AHH
    jos toi otsikko ny liitty siihen
    MUT MCR ON SILTI AHH VAIKKA EI LIITTYSKÄÄN

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pilkkua nussitaan ni vain Gerardii!!11 Gerard on ihana. <3 Mcr on myös edelleen. <3

      Poista
  12. haluutko selittää mulle mikä vitun vaalennuspesu?:DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellävaraisenmpi ja vähemmän tehokas tapa vaalentaa tukkaa. :) Kannattaa Googlata ni saa paremmin tietoo. :)

      Poista
  13. sulla on tossa kuva missä on paljon tukkavirityksiä, aivan ihanat nuo kirkkaan punaset (?) :) rakastuin <3
    ja osaatko neuvoa cybershopin turkoosin shokkivärin kanssa?
    mulla on punaset hiukset alta (ei siis todellakaan kirkkaat, vaan huonosti onnistuneet ja ehkä hiukan oranssihkot) ja ajattelin väriä hiukan vielä kuluttaa, eli värinpoistoa en ota, ja sitten niihin kuluneisiin 'punaisiin' super blondi väri ja siihen turkoosi shokkiväri, osaatko sanoa että onnistuuko tämä näin :)? oma väri on oranssi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskalla mennä lupailemaan mitään. :)

      Poista
  14. joo meikäkin repes siinä täysiä kun se vauva tuikattii tulee ja kuulu vaa pum :D:DD

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.