3.2.2013

Turhamaisuutta.

Tilasin Ebaysta 300g tukkaa heti palkkapäivän tultua. Ei ihan heti pitäis kesken loppua, hih. Yllättäen oon kääntänyt taas tukkahaaveeni aivan muualle, kuin tämän hetkiseen väriin. Iski pastellifiilis! Ja alkoi kyllästyttää tuon vessan jatkuva vihreys, tää väri on melkein yhtä paha leviämään ja huono irtoamaan, kuin punainen. Siksi olenkin kuuliaisen järjestelmällisesti istunut jo parina päivänä shampoot kuivassa tukassa tunnin. Syö muuten hyvin väriä, ja kaakelit hohtavat vielä toistaiseksi tätä samaa uljasta väriä yhtä räikeässä sävykirjossa, kuin sitä löytyy multa tukasta. Koitan siis päästä tästä väristä sen verran eroon, että ei ihan järkyttävää vaalennusoperaatiota tarvitse tehdä. Hommaa kyllä riittää, tätä väriä on päässä varmaan vaatimattomat 20 kerrosta. Hiljaa hyvä tulee, vaikka kärisvällisyys ei tunnetusti ole minua varten. Tukan saapumisessa kestää kuitenkin vielä vähintään se kaksi viikkoa, niin jospas nyt vaan malttaisin.


x  x  x  x

Värihaaveista taas.. Noh, niitä on yllättäen useita. Olen oikeastaan haaveillut lähes kaikista pastellin sävyistä; vaaleanpunaisesta, vaaleanvihreästä, vaaleanvioletista, vaaleansinisestä.. Vaalea oranssi ei ole listalle kuitenkaan päätynyt, ei sentäs. Toteutan noista sitten sen jonkun, joka sillä hetkellä innostaa. Vaaleanpunainen se ei kyllä ensiksi ole, koska se vasta minulla oli. Mutta joskus taas sitten. Olis ihana myös olla kunnon platinablondi, mutta pidennysten löytö siinä sävyssä on yhtä tuskaa.. Oma tukka vetää kuitenkin sen verran vaaleaksi nääs. Hmh!


Toinen tukka-asia, jonka kanssa painin, on tää nykyinen muoto. En oo kerrostanut tukkaani kunnolla varmaan puoleen vuoteen ja paksuutta on tullut kivasti takaisin. Mutta lopulta se päätyy näyttämään vaan ylikasvaneelta ja kerrostukset kaipaisivat ammattilaisen otteita, koska ne menevät ihan miten sattuu. Ja tuo otsatukka, mitä helevataa teen sen kanssa. Haluaisin kasvattaa sitä vähän pidemmäksi/pois, mutta tietty tässä välivaiheessa se vaan tunkee silmille ja saa minut näyttämään lähinnä lammaskoiralta. Päädyn saksimaan sitä lyhyemmäksi, ja sitten ollaankin taas lähtöpisteessä. Olen muuten katkeruus, kun olen alkanut haaveilemaan keskijakauksesta, mutta mun naama ei vaan pysty rokkaamaan sitä lookkia ollenkaan. Iso-otsaisten ongelmat.

Kylläpä mun elämä sisältää taas kimurantteja ja vakavia ongelmia.

84 kommenttia:

  1. Aww ku oot kaunis ja söpö!!:33

    VastaaPoista
  2. Mä haluun nähä sut keskijakauksen kera!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joskus vielä järkytän populaa. :D

      Poista
  3. Munkin elämä sisältää kimurantteja ja vakavia ongelmia, värjäsin nimittäin sinisestä violettiin ja nyt mun latvoihin on jämähtäny vihree niin lujaa kiinni ettei lähe ees moottorisahalla.... Siis vihree, mitä vit-?!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. >:c Vihree on kyllä vähä tommone joo. <3 Leikkaa pois!

      Poista
  4. ei nyt ollu mitään järkevää asiaa, näin sut kampissa :D sun hiukset on kivat. värjäilet sun hiuksia kivan värisiks <3 kaikki ei uskalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä uskallan, vain taivas on rajana. :D

      Poista
  5. Eiikä sä oot ihana!!:3 Tuli noist kaakeleista mielee, että kun mä hiusväreillä (enimmäkseen ihanalla violetilla<3) värkkään ja sotken vaikka lavuaarin väriin niin lähtee ainakin mulla hiuslakalla se siitä:D

    ps. toi vaalean vihreä ois aika herkku(;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klooria vaan ni räjähtää kaikki lika pois. :D

      Onha se, minttujätski. <3

      Poista
  6. haha tätä onki jo ootettu, toi turkoosi on kyl sulla tosi hyvä! taino ne kaikki on... itekki tykkäisin jostai pastellista mut ne on niin vaaleita et ne ei sopis mulle :(

    VastaaPoista
  7. Toi sun septum on ihana ^.^
    Ja mää tykkään tosta sun nykyisestä tukasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! n__m Tykkään mäki, mutta vaihtelu virkistää taas. :33

      Poista
  8. Kun tilaat ebaysta, nii keneltä ylleensä tilaat hiukset? Vai valkkaatko vaa ensimmäisen tyypin siitä listalta ja tilaat hivukset siltä? Tajusin meinaa just, että voisin itte tilata hiukseni iibeistä, enkä ostella ylikalliita hivuksii Suamesta..

    P.S Tykkeen oikein kovasti blogistas! :3 Oon ollu lukijana varmaan kaks vuatta jo, mut en oo viellä tainnu kommentoijja kertookaan. Nii ja kivsut hiukset siulla! Itellä oli jossain vaiheessa pitkään punaset ja pinkitki hivukset, mut olivat kyllä nii vaikkeet hoitoo ja ylläpitee värii, että piti värjätä poies D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on yks vakiomyyjä, mut sieltä oli kaikki tukat menny myynnistä pois, ni valitsin sen saman myyjän jonkun toisen tunnuksen ilmeisesti? :D Mut linkkaan sen vaa siinä tapauksessa, että tukka mikä sieltä nyt tulee on aitoa. En haluu, että kannustan ketään tilaamaan huijarilta!

      Ootpa ollu pitkään mukana, wau. :3 Noh, vaatii niiden ylläpito vähän uhrauksia juu. :D Se on vaa, että mihi tahtoo aikansa käyttää.

      Poista
  9. jeejee oot ihana! ♥ haa painin juurikin saman onkkelman kanssa, nimittäin haluaisin myös taikoa otsatukan pyllyyn (ei sentäs omaan) ja kokeilla elämää keskijakauksen kanssa. mun kasvot on niin harvinaisen jäätävän muotoset, että taidan jättää kuitenkin kokeilematta. |: mutta jos jätätkin saksimatta omaa otsistasi, kokeile elää sen kanssa erilaisten variaatioiden kanssa, esim. letitä otsis ranskanletille sivuun tai muuta kivaa D: se on söpövä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hirveän epäreilua tommoinen, eikö olekkin? >:( Hei toi on hyvä idis! Pitää olla vaa aika kauan ranskistukka, ennenkö siitä on mihinkää. :c

      Poista
  10. Ihunat hiusset sul :33 Näin unta et värjäsin ruskeeksi ja näytit iha lady gagalta D: älä värjää ruskeeksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XDDDDDDDDDDDD En värjää, ei hätää!

      Poista
  11. Oih, ihanaa! Pastellisävyt on munkin suosikkeja <3 :)
    Olis kiva jos kokeilisit sitä keskijakausta ja vilauttasit jonkin sortin kuvaa siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiiiin söpöjä! c:

      Ehkä, jos joskus onnistun laittamaan tukan silleen järkevästi. :D

      Poista
  12. miten sulla on edes hiukset päässä enää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitä mä nyt oon sille tehny? :D Vaalensin viimeksi kunnon aineilla 4kk sitten koko pään. Yhden vaalennuspesun oon tehny sen jälkeen, eikä se muuta tehny mun tukalle, kuin vähän kuivatti. :) Muut värimuutokset tässä eivät ole tukalle hallaa tehneet, koska suoravärit. <3

      Poista
  13. vaaleenvioletti ehdottomasti! *_* sopis tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mul on ollu kerran, mutta haluun vielä aavistuksen verran siitä tummemman. :3

      Poista
  14. Noi vaaleenvihreet näyttää tos kuvassa coolilta! Ja itellä on kans sama ongelma etuhiuksien kaa. Ja kun en ongelmaa osaa ite ratkaista, odotan hiusmallitilaisuuksia, joissa mulle toivottavasti voitais loihtia ees semisiedettävät hiukset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniiiin!! Hei, määki haluun tommoseen!

      Poista
  15. Tämä ei nyt liity mihinkään mitenkään mutta pakko kertoa.
    Olin eilen kirppiksellä, ja ihan vain vittuiluksi voin kertoa, että siellä oli hylly joka oli täynnä kaikkea pokemon-kamaa; kortteja, palloja, pehmoleluja sun muuta mukavaa.
    Mielessä kävi että ostan koko hyllyn tyhjäksi ja lähetän sulle postissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOI JUMANKEKKA. :( Oisin rakastanu sua ikuisesti, jos oisit tehny niin. <3

      Poista
  16. Whihii, sininen! Ehdottomasti :3 Ymmärrän tuskan etuhiusten kanssa, iso otsa, isommat ongelmat :/ Tällä hetkellä itelläni on tuohon silmien yläpuolelle, ollut jo aika kauan, kyllä se siitä kun siihen tottuu, että ne kokoajan sojottaa edessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattotaan. :D Mua rupee heti painaa silmiä, jos otsis tulee vähänki päälle. :/

      Poista
  17. Näytät porkkanalta tossa ekassa kuvassa :3 siis noista kuvista puhun missä oot ite :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jukkapalmu, seksikäs sellainen!

      Poista
  18. En ookkaan ainot joka haaveilee keskijakauksesta mutta tää otsa ei oikeen sovi sen kanssa... :C

    VastaaPoista
  19. pastellivihreet tai -siniset ois kivat! ei tulis mitää kaameeta vaalentamisprosessia noista nykysistä. eikä sulla oo tainu olla semmosia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Enkä ehkä vaalenna ollenkaan, jos vain maltan tätä pesu-urakkaa t. shampoo päässä nytkin. :D On mul vaaleensiniset jossain vaiheessa ollu ku tummempi tukka kulahtanu.

      Poista
  20. Tälleen bytheway, ootko kokeillu irrottaa sitä shokkivärii seinistä/kaakeleista desinfiointiaineella? Ite sain punasen ja sinisen tahraamat pinnat puhtaaksi käsidesigeelillä :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kloorilla lähtee parhaiten ja se on halpaa. :)

      Poista
  21. varmaan vihaat näitä kyselyitä mut koitan silti onneani :( linkkiä hiuksiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkkaan sitten, jos se mulle tullu tukka on aitoa. :D

      Poista
  22. ei kuules ole iso-otsaisten ongelma vaan toi keskijakauden pitämättömyys! mul on ehkä maailman matalin otsa ja näyttää ihan vitun kamalalta keskijakauksen kanssa!! vaikka noh, en sit tiiä, ehkä se on mun koko naama eikä pelkkä naama mistä tämä johtuu... XD

    no mut kumminki siisti blogi mut voisitko vähä useemmin postailla??? kaikki turha ja epätärkee on aina parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tulee aina semmonen väistämätön Ernesti-fiilis keskijakauksella...

      Voi ku jaksasin, mutta tää tahti on nyt kelvattava. :D

      Poista
  23. Sulle sopii kyllä kaikki nuo pastellisävyt hiustesiväriksi :3 Itsekkin rakastan pastellisävyjä kaikissa muodoissa<33 On varmaa vaikee päätös toi uuden hiusvärin hankkiminen, kun kaikki noi värit oli ihunii!

    Terveisin Innokas(yli innokas) fanisi :33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pastellirakastaja ilmoittautuu kanssa! On se, mut onneks noiden kanssa on helppo vaihtaa väriä. :>

      Poista
  24. Oletko venyttänyt septumia vielä lisää sitten viime näkemän...?

    Se sopii sinulle niin hyvin, tämä ei ole reilua ;_; Minäkin haluaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En, edelleen se 2,5mm mistä raportoinkin! Saa nyt vähän aikaa olla nenu rauhassa. :3

      Hommaa!

      Poista
  25. tee joskus postaus sun lapsuudesta ja nuoruudestas! vaikka oothan sää edelleen nuori mutta nii 8)¨
    ja hmm mitä sun kulmakarvoille on tapahtunu tossa ekassa kuvassa ku ne näyttää niin kebabakulmilta XD
    Terveisin, esholisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitäs skannaa jotai kuvia! :D Sit joskus taas ku meen käymään Varkaudessa. :3

      Värjään niitä tossa. XDDDDDDD

      Poista
  26. uu pastellipaa vilu(: omat suosikit noista neljasta ois varmaa vaal.pun. ja -sin. eli jos siis sita punasta haluu ni oma ehotukseni ois se sinine. ja se jalkee listalle kai tulis lila. mutta tee niknku haluut :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilen varmaan muutaman, kun tukkaakin tulee niin maan vitusti. :3

      Poista
  27. uuuui haluisin niin nähä sut tommosis pastellinvihreissä! tuli mielee et käytkö täl hetkel koulussa ja mis? :o

    VastaaPoista
  28. hihii oot ihana ja inspiroiva ja kaikkee! kyllä, tämä on semmonen ällöfanikommentti. Mut kaikella rakkaudella näytät vähän mieheltä tos "kebabkulmakarva"kuvassa :) ehkä noi kebabkarvat vaikuttaa asiaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wihihihi kiitos. :3 No aijjaa, oon seksikäs. <3

      Poista
  29. ääääm, oikeesti tää sun blogi on aivan ihana ja sinä! <3 ja kuva ku sul on keskijakaus, halluun tietää minkä näköne oot, ku se muuttaa näkköö aika paljo:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoooos. :3 Joskus otan jos onnistun ottaa jonkun jossa en näytä Ernestiltä!

      Poista
  30. Mulla on mustat/tummanruskeat hiukset, ja olen haaveillut itselleni vaaleanpunaista/pinkkiä tukkaa, voisiko siihen olla mahdollisuudet ilman että kaljuunnun kokonaan? Miten kannattaisi tehdä värimuutos. Monta vaalennusta ensin? kuinka usein sellaisia uskaltaa päähän laitttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jos jaksat olla kärsivällinen! Jos on rahaa ni mee kampaajalle, kaikein helpointa. Jos haluat ruveta kotona sähläämään, niin sitten värinpoistoa. Määrää en rupee arvioimaan, niin monta ku vaatii! Kannattaa pitää joku kaksi viikkoa ainakin väliä. Jos haluat tukkaa säästää ni vaikka kuukaus.

      Poista
  31. siis vaalentaaks se hiuksii jos on shampoot kuivas tukas? :D:D
    t.tiätämätön

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pöljä, ei tietenkään. :D Se haalistaa väriä, tehoo erityisen hyvin suoraväreihin.

      Poista
  32. heyyyy etkö joskus tehny postauksen missä neuvoit että mite voi tesmaa onks hiustenpidennykset oikeesti kokonaan aitoo hiusta? :-D jos löydät sen helposti jostai ja sillee ni voiks linkkaa::)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta ne löytyy erikoispostaukset-välilehdeltä. :)

      Poista
  33. värjää sellaset sateenkaarihiukset >:} tällaset http://tinyurl.com/b6o75pt tai http://tinyurl.com/barrcf5 8}

    VastaaPoista
  34. vastaa kysymyksii formis!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, ku Formi ei oo ees näyttäny et siellä olis kyssii. Hö. :D

      Poista
  35. kumpaa duo liimaa kannattaa ostaa sitä sinistä vai punasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytän molempia. Punasta yläripsiin, koska se kuivuu mustaksi ja koska en halua rajauseffektiä alaripsiin, niin niihin käytön sitä läpinäkyväksi kuivuvaa sinistä. :)

      Poista
  36. Tää ei liity mitenkään mihinkään, mut sä oot cybershopin nettisivuilla niissä tuotekuvissakuvissa!:D Taisiis mä tiiän et oot siel töissä, mut silti!
    P.s. oot niin nätti ja sulle sopii kaikki shokkivärit!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuuu, on niitä täälläkin julkaistu. :D Kiitos!

      Poista
  37. mäki huutelen täällä minttujätskin perään! se ois lovely, sulla ei oo tainnu semmosta ollakkaan? :3

    -e

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois se kyllä aika namu. :3 Ei oole!

      Poista
  38. Randomein kommennti ikinä, mutta: Kun sullahan on niitä Pokémoneja niin julmetusti, niin onko sulla yhtäkään pokepallo? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ku mä heitän ne aina pois tilaa viemästä. :D

      Poista
  39. Tuli muutes miele et yhellä rinnakkaisluokkalaisella on tommoset melkei saman väriset hiukset ku siulla ja sitte sillä oli snaket ja joku madonna taijokumikäonkaa ja nii ni sit ku sie otit snaket poied ja angelit tilalle ni se teki samoi.. Jaa sit sillä o septum jnejne. Sattumaa vai kopiointimatkimiskakkaa ??.. No mutta iha sama:D tuskin sinnuu ees kiinnostaa..
    + tuo siun septum alkaa olla miu mielee jo aika iso mutmut if juu laik it...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höö aika creepya jos joku oikeesti matkis noin antaumuksella! :D Tykkään, miljoonasti kyllä. <3

      Poista
  40. Uusi postaus? Itkupotkuraivari :(

    VastaaPoista
  41. Tommonen vihree olis aika ihana :3 Ja ihan vaan ilmoitusluonteisena asiana, sää oot Vilu mun yks lempibloggaaja ja ihan perkeleen nätti :3 Saanko pöllii sun naaman?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siitä sitten tuli! >:) Awwww kiitti! Et saa ku mä tarviin sitä vielä. :<

      Poista
  42. Miten oot löytänyt Ebaysta kunnolliset pidennykset? Mä tilasin kerran "aitoa hiusta" olevat, makso vielä 30 euroa. Värjätessä huomasin, ettei väri tartu hiuksiin..... ei vituttanut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sikayvällä tuurilla! :D Kerran erehdyin tilaa joltai muulta ku vakiomyyjältä ni heti oli puolet muovia. >__<

      Poista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.