30.3.2013

Tom Jones vielä vedossa on.

Mikä neljän päivän ruhtinaallinen loma, meikäpoika olikin tänään töissä. Onneks mun työkaverit on sitä retardimpaa sorttia, niin ei ees tuntunut pahalta. Ja asiakkaat + tunnistautuneet lukijat oli tänään maailman ihanimpia. Jii! 


Välillä tajuan, kuinka onnekas sitä onkaan elämässä. Lähdin 1,5v sitten Helsinkiin pelkkä opiskelupaikka tiedossa, ja nyt mulla on maailman paras työ, ihana iso kämppä hyvillä liikenneyhteyksillä, neljä söpöä karvaista piipertäjää, yksi pieni hiljaisempi tapaus ja mikä tärkeintä: kaks maailman parasta mustapäätä kämppiksinä. Paino sanalla onnekas, koska kaikki on enemmän tai vähemmän ollut puhdasta tuuria ja sattumaa. En tiedä johtuuko tää nyt mun meneillään olevasta suklaaöveristä tai mistä, mutta tämmöiset onnellisuuden ja tajuamisen aallot olisivat tervetulleita useamminkin.


Ja oma sänky! Kun punkkaa vuoden muiden sänkyjen/sohvien/lattioiden/vessojen nurkissa, niin alkaa kummasti arvostamaan ikiomassa sängyssä makoilemista. Ainut elämästäni puuttuva asia ovat muilla paikkakunnilla majailevat ja piilottelevat kaveriotukset. Tänne vaan kaikki asumaan ja kunnon hippikommuuni pystyyn, niin olis kaikki palaset kohdillaan. Onneksi seuraavana viikonloppuna saan rauhoitettua vähän Meri-ikävää, kun lähdetään kahdestaan vallottamaan Helsinki Inkkiä ja omia ihojamme (toivottavasti) musteen kera.

No mutah, päivän asua ei täällä blogin puolella ainakaan liian usein näy, mutta kyllä minä silti vaatteita käytän, ainakin tänään käytin. Tässä todiste.


Toppi - Gina Tricot, hame - H&M, ristikoru - Ebay, rannekorut Gina Tricot ja Seppälä.

Filosofinen loppu hyvin alkaneelle merkinnälle, eikö? Siirryn Twihardien ja Team Jacobin maailmaan nyt Eclipsen ohjaamana. Minusta ei saa epätoivoista ihastunutta teinityttöyttä pois hakkaamallakaan, ja Host-leffakin on odotuslistalla.

69 kommenttia:

  1. The Host oli katsomisen arvoinen vaikken yleensä sen tyylisiä leffoja tykkää kattoa, suosittelen todellakin!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se ihan hyvä, tosin kirja tietty oli parempi. :> Olin tosi katkera ku siinä ei ollu mitään kertomuksia niistä toisista planeetoista!

      Poista
  2. Nuo hiukset on kyllä aivan ihanan väriset! :)

    VastaaPoista
  3. mahoitko olla tänään megaeläimessä vai näinkö harhoja? :D

    VastaaPoista
  4. Sun tyylis & tukkas on aivan ihana! ♥ t. hardcore violettifani :---)

    VastaaPoista
  5. oh sweet jesus mikä mekko ! :D♥

    VastaaPoista
  6. hame..... tuutilullaa kello on aamulla 6:25 ei kannata odottaa multa mitään fiksua tai mitään muutakaan tekstiä, jos se olis täysin oikein :D eli korjaan siis oh sweet jesus mikä hame* :D!

    VastaaPoista
  7. Yääh miten epäreiluu, miks saat asuu hesas ja olla noin kaunis? ja btw, onks sul twitter? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin ja lähdin.. :D Ei täällä oo kummempaa asua ku muuallakaan. :> Tsekkaas toi oikee sivupalkki!

      Poista
  8. Oih! Oot niin järkyttävän kaunis meikillä ja ilman! Ja sul on niin ihanat hiukset! Mua kaduttais kyllä tosi paljon jos mä olisin kiusannut sua sillon koulussa ku oot niin kiva ihminen blogis perusteella..:)

    VastaaPoista
  9. Oiii vähä siistit hiukset ! ;3 tiiäkkö, mun on aina pitäny kysyy että ootko sä lesbo/bi? en tiiä miksi se tulee mieleen joskus mutta saimpa kysyttyä. en kysy siis millään pahalla, en ole mikään homovastanen ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon seurustellu blogihistoriani aikana kahden jäpykän kanssa, mutta umpilesbohan minä. :D

      Poista
  10. KANSA TAHTOO LISÄÄ POSTAUKSIA! :33
    ihana oot :) ja nuo sun hiukset *__* vau!
    huudan vieläki lisää videopostauksiaa! :3

    VastaaPoista
  11. On muuten herkullisen värinen tukka :-) Kokeile tätäkin väriä sillä keskijakauksella, joka vilahti aiemmissa postauksissta, uskon että näyttäisi kivalta. Hyvää pääsiäistä! :))

    VastaaPoista
  12. eikö sulla vittu tipu jo hiukset päästä ko värjäät vissiin jokatoinen päivä sitä tukkaa :D huhuh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Suoraväri on poispeseytyvä väri. Väri kiinnittyy ainoastaan hiuksen pinnalle suomukerroksen päälle. Suoraväri kestää noin kahdeksan pesua. Suoravärillä voidaan elävöittää hiusväriä ja sillä voidaan taittaa esimerkiksi hiuksen ei toivottua vivahdetta, kuten keltaisuutta, tai liikaa punaisuutta. Muista hiusväreistä poiketen suoraväri ei vahingoita hiusta lainkaan."

      :----)

      Poista
    2. Mitä sä teit sille vihreelle että sait nuin hyvän liilan? Entä pidennykset, uudet vai mitä? Ja miten juuri sinä pääsit cyberiin töihin?

      Ja eikös sun septum oo Pet Skullista?

      Poista
    3. tolle jennnalle; voi vitun tyhmä aaaargh mua niin naurattaa nää ihmiset kun ei vaan vittu osaa näköjään lukea. tossa vasemmalla puolella on palkki, siinä on USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET ja siellä lukee selvästikin näin;"-Tukka pysyy kunnossa, koska käytän suurimmaksi osaksi vain suoravärejä." joten voi vitun tyhmä ei vilun hiukset vittu tipu päästä koska noi on edelleenkin suoravärejä = hoitoainepohjaisia värejä.

      nyt tuli aika monta vittu sanaa, mut ärräpäitä päästelen aina ku nään jonkun noinkin tyhmän ihmisen ku tää jennna, meinaan et jos vilu on täs ainaki vuodest 2009 jo värjäilly noilla suoraväreillä, ja ilmottanut siitä aika useesti että ne on HOITO-VITUN-AINE-POHJASII-VÄREJÄ nii huuuhhhuh.

      terveisin stoori

      Poista
    4. on se kumma ku immeisillä ei mee jakeluu nää asiat :D

      Poista
    5. molekyyli: Kelaas pari postausta taakseppäin. :D Siitä isosta pidennyskasasta, jotka tilasin. :> Pääsin, koska olin oikeeseen aikaan oikeessa paikassa. :D

      Ei oo, madonna on. :)


      Ano: Kaikki ei ilmeisesti jaksa mun tekstejä lukea, vaikka ne joskus sisältävätkin ihan asiaa. :D


      Olivia: Niin, ihan muutamasti sanonu tästäkin. :>

      Poista
    6. AAAAA toi on nii ärsyttävää, multa iteltäniki kysellään et miten sun hiukset on noin hyvässä kunnossa vaikka vaihat väriä useesti. en jaksa selittää enää suoravärieistä nii kohta alkan kantamaan mukanani jotai paperilappusta mille kirjotan sen sepustuksen.

      Poista
    7. Ano: Vois tehä saman! :--D

      Poista
  13. Millasta sivellintä käytät tohon aqua meikkihommaan ku käytät kajaalina?

    VastaaPoista
  14. Pääsiäistä :) Ja tukkas on törkeen ihana :3

    VastaaPoista
  15. Voisikko jossain postauksessa kertoo että miten toi hamsteri pääty teille ? :----D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei siinä sen kummempaa, hain sen vaan eläinkaupasta. :)

      Poista
  16. voivoi ihana sinä :--)♥ huomasin just että oon seurannu sun blogia jo 2 vuotta!

    VastaaPoista
  17. Noi hiukset sopii sulle! so cute :3

    VastaaPoista
  18. Ompa ihanan väriset hiukset! Sopii sulle :-)

    VastaaPoista
  19. Hei voiko sulle tulla sanomaan jotain jos näkee sut vaikka töissä?:) ku tossahan sä sanoit "tunnistautuneet lukijat".:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, puren tai juoksen karkuun! Ja kaikki tähän asti tunnistautuneet olen hotkinut huiviini. :>

      Poista
  20. Kuvia sit inkist :D Innolla odotetaa mitä sielt tulee

    VastaaPoista
  21. onks musta väri melee sama ku blondaus ? 0_0 jos on nii oon syvästi järkyttynyt!! ja mikä tekee sen nii ''vahvaks'' ku sehä o värii eikä bleachii ? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aika tujua ainetta, tappaa ainakin mun tukan ihan täysin. D:

      Poista
    2. aik jännää et itellä ei oo koskaa kuollu tukka mustast väristä 0: mut musta taas on se kaikist vaarallisin ja myrkyllisin väri :c varmaa isoin syy miks oon blondina nyt

      Poista
  22. Nyt vaa tekis mieli tulla ja ajaa sut kaljuks ku oon vhä kade siun hiuksist :( ite menin tekee kauheen mokan, ja leikkasin mun rakkaat pikkuiset lyhyiks, ja nyt en saa pidennyksiä (vast 18v) enkä mittää väriä muuta ku vuoden pääst. Nyt ne on vaa tollaset tylsät vaaleet lyhykäiset >:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saa, tapan. >:( No kyllä ne kasvaa vielä!

      Poista
    2. Eetsä mua tapa :D tiäks peruukki päähä ja nosiis kai ne kasvaapi

      Poista
  23. Törmäsin tämmösiin ja jotenkin vaan tulit mieleen... :D
    http://img0.etsystatic.com/000/0/5400003/il_fullxfull.211933564.jpg

    VastaaPoista
  24. Voi että mä rakastan sun hiuksias *kadekade* ♥ ;w;

    VastaaPoista
  25. Tuli mieleen et tiiätkö sellasta nettisivuu ku Fashiolista?

    VastaaPoista
  26. Oothan kuullu et MCR on lopettanu?

    VastaaPoista
  27. Hei tee sellanen postaus missä kerrot lukijoiden tapaamisii.

    ++ saatana tuun hakee sun pinkit pidennykset . omissa hiuksissa ku on nii ei kestä väri 2 vkoo enempää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois ihana! Mut mulla on _tosi_ huono muisti ni en muista puoliakaa ja sekös harmittaa! :<

      Poista
  28. Anteeks ku kysyn mutta mistä tietää onko ebay myyjä luotettava terveisin uusi kokematon käyttäjä :---D

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.