22.9.2013

Question what the TV tells you

Marinaa ja Marina and the Diamondsia. Siitä on minun syksy tehty. Teen mitä parhaiten osaan; valitan. Vähän vain. Joskus saa.


En oo noin kahteen vuoteen käyttänyt housuja ollenkaan. En halua vaan myöntää itselleni, etten tuu luultavasti ikinä mahtumaan mun vanhoihin farkkuihin. Mutta en halua ostaa uusiakaan, koska on jotenkin henkisesti vaikeaa ottaa se sopiva koko, joka on viimesimmästä housujen ostosta kasvanu kahdella-kolmella numerolla. Koska sehän olis luovuttamista, hyväksyisin pullareidet ja löllöpyllyn jos annan niille paikan mun vaatekaapissa. Joten käytän legginssejä ja sukkahousuja varmaan hautaan asti, tai ainakin siihen kun muhun saa joku taottua innon liikkumiseen.


Paituli on Sheinsiden sponssaama, ja sen voi halutessaan kotiuttaa täältä. Siitä en aio valittaa, koska se on kiva.


Pakollinen lärvi. Nykyään mun tukka on mintunvihreä, otsatukka alta oranssikeltainen ja juurikasvu platina. Sinisestä seuraava jatkumo on aina blondi. Ja aina yhtä huonoin tuloksin. Haluaisin vaan joksikin aikaa tukan, jolle ei tarviis tehdä mitään. Ja kiitos viisastelijat, mutta mun naamalla ei rokata kaljua lookkia.

Eipä siinä sitten. Vähän on huono mieli eikä asiaa irtoa. Meen tekemään lohtupastaa.

14 kommenttia:

  1. vooi kun oot sulonen! ♥
    mietin ton paidan ostamista aikasemmin mut nyt oon varma että ostan sen c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aw kiitos! c----: Joo toi liukuvärjäys on ihana!

      Poista
  2. RAKASTAN AINA SUN HIUKSIA :* sitku kuolet lahjotay ne mulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjoittelen niitä nyt viemärijumalille taas tämän vaalennuksen aloitettuani.. :((

      Poista
  3. voi höpsö, just katoin et ootpa hirveen pikkune c: oon kateellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaan peittää vaatteilla just ne kriittiset osat. :D Siis oonha mä pikkunen, etten oikeasti edes lihava. Mutta peilikuvaani en ole tyytyväinen, vähän tyhmää mutta silti niin ärsyttävää. :/

      Poista
  4. Hehheh, toinen pullasorsa täällä hei XD oon lohduttautunu sillä että nyt mulla on naisellinen lantio. Housukoko on kaks numeroo isompi ku vuosi sitte mut paidat on edelleen s-kokoa ja tissitki on kasvanu joten en valita! :D nyt oon naisen näkönen, en enää keskenkasvusen ruipelon teinin! Kannattaa aatella se lihominen noin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon jääny siihen wnb-ruipelo-teini-vaiheeseen junnaamaan. :D Ikääntymisen hyväksyminen on vaikeaa kaikilla osa-alueilla. :DD

      Poista
  5. Aws, olis unelma omistaa tollaset hiukset ku siul on :3

    VastaaPoista
  6. Sä ny et oo pullareisiä nähnykkää :)

    VastaaPoista
  7. mä just heitin kaikki mun farkut meneen ku ne ei mahdu enää päälle mut ihan sama :D hyvä syy ostaa uusia : D HAHA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisitko istuttaa ton ajattelutavan muhunkin?? :D

      Poista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.