19.10.2013

Puolikasta valoa

Tässä postauksessa taas kooste kännykästä löytyvistä ikuistamisista. Tämmöstä tasokasta kuvasatoa tarjoo kohta yli puolet blogeista sen puolen vuoden ajan; puolikasta laatua. Vitsijenkin taso ehkä puolittuu. Nyt loppu.


Long time no ocean, tähänhän me viimeksi jäätiin. Loistava ahkeran bloggaajan intous katosikin turhan nopsaan. Pimeys masentaa ja ei tee mieli tehtä muuta, kuin olla vaakatasossa vällyjen alla. Tuttu tunne? How I Met Your Mother on vienyt tämänkin pienen ihmisen sydämen, viidennessä kaudessa mennään ja Marshall on paras. Ja sitten teen tietty töitä. Ääääh. Motivaatio kovin hukassa ylipäänsä sen kanssa, että jaksaisi potkia hyytelöpyllynsä sängystä ylös. Nousin tänään jo seitsemältä ja minua tervehti vain hyytävä mustuus. Jos ei ois ollu velvollisuuksia, niin olisin varmaan vaan kääntänyt kylkeä ja jatkanut uneksimisia. Ei oikein kannusta heräämään pirteänä, kun kaikki on tummaa ja synkkää. Kaipaan aurinkoa jo nyt, eikä olla vielä ees sitä pahintaa valottomuuden aikaa lähelläkään. Surku.


Onneks on pelejä. Käydään usein vierailemassa Kaisanimen Finnkinon Arcade-hallissa, koska se on kivasti vähän syrjässä ja hiljaisempi kuin Kinopalatsi, siellä tuoksuu koti ja ihana rasvainen popkorni sekä Fantasiapelit on ihan lähellä, jos vaikka tarvii Pokemon-kortteja ostaa (tärkeä meriitti näin 22 ikävuoden paikkeilla). Toisen kuvan keskisormi on tahaton, sain kivasti Y:n yhden päivän virallista julkaisupäivää aikasemmin, joten otin siihen varaslähdön. Se on HYVÄ, ainut floppi on kuudes generaatio, 70 uutta + megaevot? Hahmojen suunnittelussa ja määrässä Nintendo tais mennä sieltä, mistä aita on matalin.  Goodra ja Zyganrde kyllä nappaa sentään. Onneksi tuossa saa hirveen kasan muiden generaatioden tyyppejä jo heti alkuun, niin paukutampa sitten niillä uusien lisäjuttujen kera.


Yksi asia, mikä pimeyteen pelien lisäksi tuo valoa on tää mun pellavapää, johon sain vielä vihdoin pidennykset. Oli kuvauksista lahjakortti käyttämättä, niin tilasin huvikseen kokeiluun Cybershopin #60-väriset pidennykset 30cm pituisina. On muuten lyhimmät pidennykset, mitä mulla on ikinä ollu.


Hämmästyksekseni väri oli lähes saman sävyinen kuin omani, ainut tuo vieläkin tukan ollessa märkänä näkyvä vihreys estää niitä mätsäämästä ihan täydellisesti. Kyllä sen pienen sävyeron muutenkin huomaa noista ylemmistä kuvista, kun kunnolla tiiraa. Tykästyin kuitenkin sen verran (jopa pituuteen), että otin töistä mukaan toisen paketin mokomaa, irrotin toisesta paketista klipsit ja ompelin kahdet hiusnauhat päällekkäin. Hyvä kikka, kun ei halua niin montaa eri osiota saada mahtumaan päähän.


Lopputulokseen olin hyvin tyytyväinen, en yleensä saa mätsäämään vaaleita omaan tukkaan millään, mut nää menee varsinkin kiharrettuna ihan just eikä melkeen. Oon parilta asiakkaalta jo pidennyksistä paasatessa kuullut kehuja siitä, etteivät ois arvanneet mulle olevan pidennyksiä ollenkaan. Eli job well done! Eikä ne oo pahan pitusetkaan, uppoo just hyvin mun tukan mitan kanssa, eikä tarvii äheltää tuhansia kerrostuksia. En oo koskaan saanu blondi tukka+pidennykset-comboa toimimaan, on sekin lehmä nyt kellistetty. Siis mitä.. En tiedä mistä tuo tuli.


Hellowiini lähestyy, oon jopa tänä vuonna ensimmäistä kertaa ikinä panostanut asiaan ja hankkinut kostyymin. Eri asia onkin sitten, että se tärkein osa koko asua ollenkaan lentää Kiinasta luokseni.. Pakko ärsyttää ja antaa pieni vinkki, että anime-linjalla mennään. Oon aina halunnut tehdä cossin, mutta en omaa taitoa, enkä kärsivällisyyttä. Onneks oon saamattomuuden huippu, ja tilasin kaiken Ebaysta. En kuitenkaan oo mikään tietty henkilö, vaan oikaisin hieman. No mutta kattellaans.


Vielä asia makkara; vaihdoin sepeen uuden vetorenkaan, sonnimeininki niin, että oksat pois. Nyt sitä somistaa 3,2mm segmenttirengas 12mm halkaisijalla. En ihan noin isoo läpimittaa halunnu, mutta ei ollut pienempääkään. Saa mennä. En kerennyt liimaamaan alaripsiä aamulla.

38 kommenttia:

  1. miten sait noin vaaleet hiukset? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina siitä, kuinka sain siniset hiukset vaalennettua pois: http://jackmaterialist.blogspot.fi/2013/09/taydellinen-blondi.html

      Ja sit jos tarkotit että ylipäänsä, niin vaalennan juurikasvun Swartzkopfin 00A-vaalennuksella ja koska mun oma väri on vaalea maantie ja ei oo paljoa punapigmenttiä, niin selviän ihan yhdellä vaalennuksella. :)

      Poista
    2. okei kiitos! :)

      Poista
  2. ää.. on pakko sanoo tää. Olin niin onnellinen tiistain ku olit cybershopis myyjänä ja ku ostin sulta kaikkee ^^ Olin ihan sika ilonen sen jälkeen ku tajusin et se oot sä! :3

    VastaaPoista
  3. Oot paljon söpömpi ilman meikkiä :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nuo nyt on tommosia tarkoin valittuja otoksia, oon muuten semmonen ruma kaljurotta vain. :D

      Poista
  4. Ite luulen kyllä, että toi uusien pokemonien vähäinen määrä johtuu siitä, että nehän joutu kuitenkin 3d-mallintamaan kaikki vanhatki siihen peliin eli yli 700 "uutta" pokemonia yhteensä, että säästi aikaa ja siten vältti julkasupäivän lykkäämistä tekemällä mahd. vähän uusia :D Sille kyllä ei oo mitään tekosyytä, miks ne kaikki on niin rumia :'D okei, no, esim Amaura + sen evo on kyl rakkaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut silti laiskurit. :( Seuraava generaatio saa luvan sisältää ainakin 150 uutta korvaamaan tämän! :D Joo se ja tyrannosaurus oli hyvin tervetulleita!

      Poista
  5. Ihana vaalea tukka, sopii sulle niin hyvin!

    VastaaPoista
  6. ÄÄÄÄÄÄ!!! Aijoitko kuulua helloweeninä survey corpseihin??!! AAAAA!!! JOOO!! NIIN MINÄKIN D:::

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EI NOILLA VIHJEILLÄ VOINUT ARVATA TÄTÄ??? D:< Oot spoilaantunu jostain kautta!

      Poista
    2. AAAA!! Arvasinko ihan oikeesti!! Ahahahah!! En osaa ite päättää laitanko sen takin vai survey corpsien viitan.. WINGS OF FREEDOM!!!

      Poista
    3. Joo. :-----------( OLI SIINÄKI SIT YLLÄRI!!! Mä laitan viitan (takki ruma sinapikakka) ja se tuliki jo, pitäs vielä saada tärkein eli ne vyöhommelit ja jostain valkoiset pöksyt ni asu oliskin sitten siinä. :--D

      Poista
    4. Joo se viitta on kiva!! Tiekkö! Mulle tuli mieleen että kun sä oot niin pieni ja söpö ja blondi ni voisit olla se Historia! Aaawww!! Ja sun mies vois olla Ymir!! Aaawwww!!

      Poista
    5. Mies ei pukeudu mööh. :( Oon vaan joku taustahihhuli kun en jaksa panostaa. :DD

      Poista
  7. oon jo kauan miettiny et mistä oot ostanu nuo sun ripset? ;__;

    VastaaPoista
  8. Et kai sä lopeta bloggaamista D: Sun blogi on ihan mun lempiblogi ja oon aina ihan innoissani, jos oot Cybershopissa paikalla, kun asioin siellä! Oot mukava ja sulta saa hyvää palvelua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tietenkään oo. :0 Rakastan tätä hommaa, vaikka heittäydynkin välillä laiskaksi pieruhousuksi. :D

      Awwww. ;____; Kiitos kehuista ja jeee kiva kuulla. <3

      Poista
  9. Mulla on tällaiset ihan normaalit vähän maantienharmaata vaaleammat hiukset, haluaisin samanlaiset kun noi sun, mitä mun kannattais sun mielestä tehdä? Värinpoistoo vai miten? :)

    VastaaPoista
  10. Ah noi hiukset kyllä sopii sulle ihan sairaan hyvin! ♥
    En malta oottaa että saan oman pokémonpelin hyppysiini :c Oon sitä niin kauan ootellu mutta eiköhän rahatilanne oo tätä hanketta vastaan (Y) no, kyllä mä sen vielä ostan! Megaevoluutiot oli aika jännä lisä, mut mä tykkään ite Charizardin megaevoluutioista :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kannattaa ostaa, ihan sikahyvä peli ja jotkut megaevoluutiot on kyllä aika mahtavia. <3

      Poista
  11. Hei pystyyks sulle mitään kautta lähettää postia?

    T. Löysin seikkailumatkallani jännyyksiä josta tuli sinä mieleen ja niin edespäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä ei. :( Mutta jos joskus hommaan Poste Restarante-luukun niin ilmoitan! :D

      Poista
  12. Aww oot niin söpö ja teit mitä tahansa tukalles se on aina täydellinen.
    Mut joo. Itelle kävi pikkunen moka ja leikkasin hiukset liian lyihyiksi omaan makuun ja kiinnostuin noista pidennyksistä jote päätinpähän nyt kysyä: voiko noita siis ihan värjätä esim. pinkeiksi ja tollee? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpöhöööpöööööö! :D

      Joo aitohiusta (mitä nämäkin on) voi värjätä niinkun omaakin tukkaan, tosin vaalennusta ei suositella. :) Just kevyt-ja suoravärit on hyviä pidennysten värjäykseen.

      Poista
  13. Oot niin söpö. :3

    VastaaPoista
  14. Minkä merkkiset noi sun pidennykset on ja onko hyvät? :o Oot muuten ihan sairaan söpö.

    VastaaPoista
  15. Omg mäki katon how i met uour motheriii!

    VastaaPoista
  16. aina sama muilu-ilme. opettele jotain uutta.

    VastaaPoista
  17. miltä yks paketti noita pidennyksiä näyttää päässä?

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.