11.12.2012

Rytkyjä rytkyjä.

Oon joskus noin niinkun vähän laiskanpuoleinen "muotibloggaamisen" saralla, enkä kovin usein laita asukuvia syystä että a) en ehdi kiireessä ottaa b) en ehtinyt kiireessä edes ajattelemaan asua sen kummemmin. Toki hyvän kuvauspaikan ja vakikuvaajan puuttumisella voisi myös olla osuutta asiaan. Ei joku haluais muuttaa mun hovikuvaajaksi ruokapalkalla? Osaan myös välillä laukoa ihan hyviä vitsejä.

Mutta hakemuksia odotellessa voisin tässä esitellä muutamat vaatekaappiini muuttaneet asukit kesä-talvi-ajalta.





H&M


 Cybershop


New Yorker





Ebay



Gina Tricot

Blogi on kyllä nimensä veroinen. Voi häpeä, en edes ehtinyt osaa pukea päälleni ennen lämpimien kelien muuttamista jonnekkin etelään. Ensi keväällä sitten. Vaatekaappi pursuaa yli äyräiden, kai se olisi kohta taas blogikirppiksen paikka. Toin Varkaudestakin mukana myytäviä rättejä, tuolla ne kaapissa kaipaavat pesua ja uusia omistajia.


En muistanukkaan ottaneeni kuvia tämän yhden väliaikaisen tukkaratkaisun aikana, mutta tuommoinenkin kameran uumenista paljastui. Oli pitkästä aikaa ihan kiva näyttää eläväiseltä, mutta kyllä harmaa nappaa kovastikkin.


Kuva liittyy oleellisesti postauksen alkuperäiseen aiheeseen, päälläni jälleen yksi Ebaysta hommattu kameralle ikuistamaton paituli. Pitää ryhdistäytyä! Ja mennä nukkumaan.


En oo tässä lähiaikoina tyyliin muuta biisiä kuunellukkaan.. Osui ja upposi.

24 kommenttia:

  1. ihanat noi hiukset ;_;

    toi on muuten ihailtavaa, että kuitenkin julkaiset haukkumiskommentit, mutta silti osaat vaan nauraa niille, kun taas noh.... suurinosa kilahtais :D

    oot mun idoli ! <:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! n__n

      Musta semmoset bloggaajat on jopa vähän tylsimyksiä, jos jättää ne julkasematta. :(

      Kiitti. :3

      Poista
  2. Toi pääkallo toopi on ihana !!!

    VastaaPoista
  3. Käyn kyllä kuumana noihin galaxy-paituleihin! AAAA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama....... Galaxya päästä varpaisiin kohta!

      Poista
  4. Ooh, ihanku oisit... ruskettunu? :--D Tää viimone kuva sun uuden tukan kanssa, varsinki ku vertaa tohon ylempään blondikuvaan! Ps. Mikä onkaan toi pitsiunelmapaita tässä vikassa kuvassa, näyttää kivalta :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvanmuokkausoikkuja, mihis minä täällä Suomen talvessa ruskettuisin ku ei tuo väri kesäsinkää pintaan tartu. :D

      Se on semmonen nunna/kilttityttö-vaate. XD Yritän kuvata sen joskus.

      Poista
  5. voi kun sä oot kaunis! käytätsä irtoripsiä noihi alaripsiin vai miten neki on tollaset hienot :0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tossa Ebay-postauksessa on linkki niihin. :D

      Poista
  6. rakastuin tohon valkosee pitsipaitahärpäkkeesee, aivan ihana ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ku vaan tulis taas se kesä! >__<

      Poista
  7. heei onks toi ebay iha luotettava ja kaua kestää et ne sit tulee ? :) oot ihan sairaan nätti !

    VastaaPoista
  8. Ihana olet! Oot myös mun idoli! :) ja itse omistan myös tuommoisen h&m galaxy paidan ;)

    VastaaPoista
  9. Ja myös kaapistani löytyy tuo gina tricon musta paita :]

    VastaaPoista
  10. Mulla on kanssa tuomonen pääkallo toppi, joka on kylläki Henkkamaukasta. Siinä on just tuomonen kuvio ja se on kans lyhyt. Oon hämmentyny :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että samoilta tehtailta tulevat. :D

      Poista
  11. Taas kerran sanon, että oot tosi kaunis! Ihania vaatteita sulla aina :3 Eniten pidin 3 ekasta kuvasta. Mukavaa, kun päivittelet blogiasi monta kertaa kuukaudessa, kun jotkut vain pari kertaa tai kerran :<< Millaisilla korteilla tuolta ebaysta voi ostella? Onko se luotettavaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :3 Oon määki joskus laiska ja päivittely vähän jää. Ois kiva päivitellä ees parin päivän välein, mut aina hirvee kiirus. :<

      Itse käytän Paypalia ja riippuu myyjästä.

      Poista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.