15.2.2013

Where have you been all my life?

Oon selaillu mun blogia tässä nyt muutaman päivän ympäriinsä ja pakko kyllä todeta: tästä on tullut ihan paska. Sisällöttömiä, nopeesti ulos puserrettuja postauksia ja loppuun toteamus siitä, kuinka on kiire jonnekkin. Vapaapäivän häämöttäessä luon unelmaskenaarion siitä, kuinka istuisin vaan blogin ääreen ja alkaisin kirjoittaa kaikesta, mitä tässä muutaman kuukauden sisällä on tapahtunut. Mutta ei. Aina tulee jotain, tai mistään ei tule mitään. Ei mulle kyllä ihan hirveästi tapahdukkaan, työt syövät leijonanosan mun elämästä nykyään. Tekis mieli vaan pyytää joka kuuksi joku viikon blogiloma, mutta sitten ei taas jäisi ylimäärästä rahaa, jonka avulla hamstratulla materialla täytän jotain outoa tyhjää aukkoa elämässäni. Tenkkapoo.

Tai ehkä lähden muiden mukaan, ja syytän talvea ja valon puutetta tästä hiljaiselosta. Tekisi mieli syyttää kameraakin, mutta oikeasti vika on vain minussa. Olen liian laiska opettelemaan edes pieniä kuvanlaatua parantavia kikkoja ja useamman kuvaajasta johtuneen kolautuksen takia tuo möhkäle ei oikein enää suostu tarkentamaan. Valivali, haluaisin järkkärin.. jota en osaisi käyttää, eli yhtä tyhjän kanssa sekin.

No mutta joo. Oon taas alkanu viettää aikaa poikieni kanssa. Yhtenä iltana lähdettiin tällä porukalla ja vaimon kanssa Lepakkomieheen ja matkalla tanssimme Gangnam styleä linikkapysäkillä. Saatiin muutamat tööttäykset ohi meneviltä nelipyöräisiltä moottorisoiduilta peltikasoilta. Tai niiden sisällä istuvilta ihmisiltä ehkä kuitenkin. Oon istunu harvinaisen paljon Lepakkomiehessä, taitaa olla Elinaa ja rahattomuutta syyttäminen. Ens kuussa kyllä uhkailtiin, että lähdettäs hynätsyjen kilahtaessa tilille jonnekkin ihan kunnolla bailaamaan ja vilauttelemaan ihkuja tanssiliikkeitä. Suuret on suunnitelmat ja päädytään aina Aleen silti kuitenkin.. No tästä viikonlopusta tulee ihan huippu, perjantaina on vaimon synttärit ja lauantaina meidän tuparit part 2!

Tästä surkea aasinsilta mun viimeisimpään tukkaprojektiin, kun ei muita kuvia oo tarjoilla.


Innostuin vähän ja tilasin itselleni 300g tukkaa. 140g 15-tuumaista ja 160g 20-tuumaista. Kyllä tästä pari päällistä väkertää, ja hinnaksikin jäi vain 100e. Tää ei laadultaan mistään parhaasta päästä ole, mutta kyllä tää mulle kelpaa kun ei erotu omasta tukasta niin reippaasti. Tuunasin noi klipsiosiot vielä kaksinkertaisiksi niin, että ompelin kaksi saman pituista osiota yhteen klipsirivistöön. Näiden klipsit on kyllä ihan shaissea, hyvä kun kiinni meinaavat napsahtaa.


Tää kuva on maken järki, en itsekkään muista ottamisen ideaa. Mut siinä tosissaan toi pidennystukka koskemattomana, sitten vanhat pidennykset (tajusin vasta tässä vaiheessa, kuinka tumma tuo tukka tosissaan oli) ja sitten yksi värjäämäni testiraita. Punanen päiväpeitto on erittäin hyvä alusta, kun pitää havainnollistaa värejä, koska toi punasuus trollaa mun kameraa ihan urakalla.


Jaksoin ahkerasti viikon kulutella tota mun väriä pois, istuin joka päivä vähintään puolet tunnista joku ihan perusshampoo levitettynä kuivaan tukkaan. Ihan kivasti lähti väriä, kun kattoo tota lähtötilannetta. Oisin varmaan lopulta saanu tästä tukasta tällä menetelmällä kulutettua värin pois ilman mitään vaalennusten sotkuja mutta mutta.. Saatoin syyllistyä turhautumiseen ja kahteen vaalennuspesuun. Hiusten pituuskasvulle tuli siis taas stoppi, hyvä minä!


Tukka jäi vaalennuspesujen jälkeen vähän vihertäväksi, mutta tällä kertaa se ei ollut mikään ongelma. Ennustin vähän tällaista ja päätin vaan vetää koko fledan pastellivihreäksi. Käytin Stargazerin African Greenia ja ihan hitsisti jotain halpaa hoitoainetta. Oma tukka imas värin paremmin kun pidennykset ja en jaksanu/ehtiny päivittää pidennysten väriä mätsäämään omaan, niin värjäsin tummemmaksi vaan ton päällimmäisen kerroksen. En nyt sit tiedä onko se ovelaa vai mitä, mutta nyt noi alta vaaleemma kirkuu "pidennykset!!" metrien päähän, ja toi ylin kerros näyttää mun omalta tukalta.. Viikonlopun jälkeen se on sitten värjyytä edessä ja vähän pidennyksien lyhennystä/fiksausta muutaman testilaiton jälkeen.


Sain vihdoin omaan huoneeseen peilin! Ette usko, kuinka tuskaista on elää ilman kun on tottunu pokailemaan itseään semmosesta vähän turhankin useasti päivässä. Onneksi Kampin huoltokäytävillä hengannut yksinäinen peilinreppanakin pääsi rakastavaan kotiin. Vitsi että tykkään tän tukan kanssa mustista vaatteista btw.


Ja taas jonnekkin ihan muualle, meillä on vaimon kanssa kunnon Pokémon-hypet päällä. Tässä taloudessa odotetaan uutta peliä saapuvaksi intopiukeina! Pakko pistää pelkästään sen takia tilaukseen syöpä-DS itsellenikin, en kestä katsoa vierestä Elinan pelaamista ja hypettämistä (kuten erään B&W 2 kanssa kävi, itsehän en omista sitä vieläkään ja mur). Huijasin myös Paddin näihin juttuihin mukaan, Poksujahan se jo pelaan (ylpeys!), mutta opetin sen myös pelaa mun kaa korteilla! Kiva vihdoin löytää joku korttihypeen seuraks ja nyt se ei muuta halua tehdäkkään. Mua pelottaa, että siitä tulee vielä mua parempi ja liian monen tappion jälkeen menetän intoni koko hommaan t. huono häviäjä ja tuhannen vuoden mökötys.

Poksutatskojakin on suunnitteilla kaksin kappalein, toinen on semmonen yksittäinen pieni otus (otan mahdollisesti Helsinki Inkissä) ja toinen taas semmonen vähän isompi, johon tulee ainakin kolme örriäistä ja se tatskaajakin on mietitty valmiina. Pitäs vaan uskaltaa puheille mennä. Hassua, miten oon iän kanssa kasvanut ajatukseen jostain pysyvämmästä muistutuksesta mun rakkaudesta Pokémoneihin. Pari vuotta sitten jo siitä haaveilin, mutta takaraivossa jyskytti jatkuva "mitä vittua"-ajatus asiasta, eikö tän ikäsenä pitäs haaveilla jostain järkevämmästä? Oon tullu siihen tulokseen, että ei tarvii. Jos haluun mut iloiseksi tekeviä tyhmiä ötököitä omaan ihooni, ni sitten otan. Siinähän nauran niille sitten ruttuisena mummelinakin.

78 kommenttia:

  1. Mä olin näkevinäni sun kuvas cybershopissa (netissä) yhtie irtohihoje mainos kuvassa... mites sää siihe oot päätyny? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://jackmaterialist.blogspot.fi/2011/05/tyossaoppiminen-sponsoroitu-juttu.html

      http://jackmaterialist.blogspot.fi/2012/08/another-photoshoot-for-cybershop.html

      http://jackmaterialist.blogspot.fi/2012/09/busy.html

      :D

      Poista
  2. Oi että kuinka kauniit karvat! :) Nätisti se oma tukka tuon värin imaisi sen 'tummansinisen' jälkeen :D Infoile, että kuinka helposti toi lähtee haalistumaan.

    Pokemontatuointi, YYYYEEEAH!! <3 Ikinä ei saa tatuointii ottaessa vaikka kuunnella äitiä, koska oma mielipide-paras mielipide! t. Pokefani ja ylpee siitä ;)

    Ps. Innolla jäin nyt odottamaan sun uusia tatuointihaaveita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei tuo tumma tätä väriä olis ollenkaan ottanu, vaalensin eka. :) Mitä haaleampi syvä, niin sitä nopeammin se kuluu. Yleensä värjään latvat aina tukan pesun yhteydessä, että ne pysyy pidennysten kanssa saman värisenä. :)

      Äiti varmaan facepalmaa ittensä pois tältä maapallolta jos saa kuulla... :D Mutta ei se mitään!

      Minäkin voiiiiih tules Inkkiseni jo!

      Poista
  3. Toi pastellivihree on superihana! ♥ ja älä huoli, blogiavaruudessa on miljoonasti laaduttomampiakin blogeja! + Ite ostin ton Black kakkosen ja jotenki se ei sytyttäny yhtään ja sitten vaan se jäi pelaamatta >: ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos! :> Nojuuuuu, mutta luin vanhoja postauksia ja ne oli ihan toiselta planeetalta. >____< Hitsiläinen!

      No hö! Haluaisin pelata Blackin uudestaan, mutta oon just keskellä liigaa ni ei huvittas poista sitä ja alottaa alusta, siks toi 2 ois jees!

      Poista
    2. Pokeliigajumitus on ihan kauheeta, varsinki ku jossain emeraldissa hulluna farmaa rahoja ja leveleleitä joillekki pointlesseille pokemoneille ja haluis vaan tehä jotain muuta muttaku ___liiiga__ ja rahojen menetys ei natsaa, ei ei. Munki pitäis varmaan ryhdistäytyy ja pelaa toi black 2 vähintään läpi D:. Mut siin on kyl supercool ku mm. Johdon poksuja tulee heti alussa vastaan nurtseista :)

      Poista
    3. Ihan hirveä tenkkapooo. :(

      Jep, siks se on pakko hankkia vaikka ei ihan hirveestä tosta ekasta poikkea. :) Paljon kivempi, kun eii tarvii liigaan asti venailla niitä!

      Poista
  4. mistä hiukset tilattu?:>

    VastaaPoista
  5. http://www.deviantart.com/#/art/Gotta-catch-em-all-353161831?_sid=4ad4a617 Tollanen sleave ei ois kyl oikeesti ees paha :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HOLY SHIT TOI ON VARMAAN HIENOIN MITÄ OON KOSKAAN NÄHNY! Amaaaaaziiiiiiing. :0

      Poista
  6. Mä oon niin paljon miettinyt sinistä tai lilaa hiusväriä mutta en uskalla lähtee toteuttamaan sitä kun en usko sen sopivan mulle ikinä. Ja varmaan kaupungilla katottaisiin, että mikä pienen lapsen äiti se tollanen väripilkku on. :--D No so what, I don't care.

    Sulle vaan sopii tollaset hiukset oli väri sit mikä vaan. Toi on kyllä aika makean värinen toi mintun vihree, tulee mieleen Ville Vallaton. Ei se poika vaan se alkoholijuoma. : DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sopii kun pistää vaan sopimaan! :> Musta olisit jus asennemamma!

      Naaam ne on hyviä ne!

      Poista
  7. missä sinä käyt töissä? :)

    VastaaPoista
  8. Jei, pitkästä aikaa sultaki kunnon postaus, tämmösiä oon oottanukki :) Ihanaihana tuo hiusten väri, nyt nuo kuvat nähneenä tekis itekki mieli alkaa rääkkäämään tukkaa (ja just vannoin kasvattavani ihan rauhassa omaa väriä takas...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joooo ikuinen ongelma, heti kasvatuspäätöksen jälkeen näkee jonkun aivan ihanan tukan ja se on menoa taas sitten. :D

      Poista
  9. Mun mielestä sun blogis on edelleen mahtava! :D
    Ja just siisti kun noi hiusten latvat on vaaleemmat (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :>

      Joo ei se väriero haittaa, kuhan saan vaan noi kerrokset fiksattua järkevämmän näköseks. :D

      Poista
  10. ihanat noi hiukset! (taas vaihteeks) <3

    näin sut muuten tänää kampin öö mikäseon K-marketissa?:D

    VastaaPoista
  11. toi pastellivihree käy sulle melkee paremmin ku pinkki! :o aivan ihana! ♥♥

    VastaaPoista
  12. Ihana väri toi pastellinvihree, mites sitä on vaikee yhdistellä muiden vaatteiden kaa kuin mustan? Mitä oot mieltä? :) Itselläni oli joskus punaiset ja tuntu, että ei mene minkään vaatteiden kaa yhteen. Siks takas perusruskee. :3
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei tukan väri pahemmin vaikuta pukeutumiseen. :D Parit poikkeukset on, että punasen tukan kanssa en haluu käyttää keltasta (Ronald McDonald-efecti) enkä pinkkiä ja pinkin kanssa en koskaan käytä punaista. :)

      Poista
  13. Näytät ihan törkeen hyvältä tossa mustassa mekossa. Mistä hankit sen?

    VastaaPoista
  14. Harmikseni itekki jouduin toteamaa ku lueskelin tätä ettet oo ehtiny panostaa yhtä paljon ku ennen, mut hei kyl se siitä ! Parempi se on aina vähän ees jotain postata ku ei mitää ! :-) Kyllä sä joskus aikaa vielä saat jostain ja ehit raapustella tännekki :)

    Ja aivan ihaanat kutrit sulla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii, toivottavasti tää kesää kohti alkais taas rullaamaan. :) Kiitos!

      Poista
  15. Hiukset on täydelliset mielestäni <3 :3 Kiitos vinkistä, että hiusväriä voi vaaleantaa/saada vaaleammaksi, kun laittaa hoito-ainetta sekaan :) Noiden hiuksien kaa sopii, kun sulla on tollaset vaaleanruskeet kulmakarvat. Ettei mitää pikimustia niiden kanssa :DD Kummasta kannattaisi muuten ostaa pokemon kortteja sun muuta tavaraa: huuto- sivulta vai ebaystä? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Joo, mutta se toimii vaan suoravärien kanssa. :) Musta olis parhaat semmoset vaaleanharmaat, ei jotenkin noin lämmin ruskea sovi. Ihan kummasta vaan löytyy parempia diilejä, ooon tilannu molemmista. :)

      Poista
  16. voisitko linkata mistä tilasit tota tukkaa:---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://myworld.ebay.co.uk/sunnydeal2008?_trksid=p2047675.l2559

      Poista
  17. En voi muuta sanoo, kuin et noi sun hiukset on ihan älyttömän ihanat! :D

    VastaaPoista
  18. ah palvon sun hiuksii!<3 mitkäs venykorut sul muute tossa? ihanan näköset , oisko jtn linkkii mist oot tilannu / ostanu?(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.ebay.co.uk/itm/170955046341?var=470224365439&ssPageName=STRK:MEWNX:IT&_trksid=p3984.m1497.l2649

      Noi. :>

      Poista
  19. Vaau mikä tukka! :)

    VastaaPoista
  20. mä aoin nyt pelata keltasen pokemon pelin läpi, en oo ikinä sitä läpi saanu kun on aina loppujen lopuks tullu snorlax eteen. Ettäs tiiät kun tuun kyselee neuvoja, koska uskon ett sä oot guru tässä asiassa. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä on ikuisuus, kun minä sen viimeksi läpäisin.. :D Että en välttis osaa neuvoa!

      Poista
    2. Wild Snorlax woke up.. Wild Snorlax is ANGRY!!

      Poista
    3. Se on vittupää pyydystää. <3

      Poista
  21. heii, onko sulla joku hamsteri, kun tuolla taustalla näkyy tommonen häkki? :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa juu, neitiä en olekkaan vielä täällä esitellyt. :>

      Poista
  22. Sovitaank että mie tuun repimään siulta nuo hiukset päästä.. Varmaa samalla voin ottaa pidennykset ja teen miulle niistä peruukin. Voit halutessas ottaa tilalle miun kakan väriset(=ruskeet) hiukset jotka on rasittavan paksut ja luonnonkiharat..... Ja niitten suoristaminen on tuskaa............ (olkoot syy sitte hiuksissa, suristusrauvassa, suoristajassa tai vaikkapa jossai ni kylmie siun hiuksien kaa pärjään. Sie vaan et välttämättä miun mut hommaa vaikka jostai peruukkiiii........)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No etkä muuten tule, loppus minun elämästä tekeminen sitten! :D

      Hö, eihän paksu tukka oo mikään ongelma, sitä voi aina kerrostaa kevyemmäksi! :)

      Poista
    2. Joo pitäski kerrostaa taas ku alkaa nuo olla jo vaikka kui pitkät mit näitte suoristamine on rasittavaa ku nää on paksut ja itsepäiset ja siinä kestää 86179193872772718 tuntii....

      Blogis muute luettu kohta kai 4.-5. kerran läpi :D

      Poista
    3. Joo kerrosta! :) Ja suorista osissa. :3

      Aw, ahkera!

      Poista
  23. Hihihii, viimisistä sanoista tuli lämmin ja pörröinen olo :) Ootko miettiny mitkä pokemonit ottaisit?

    VastaaPoista
  24. Näin kirjastossa sen kirjan, jossa on sun kuva kannessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliks se viroks vai suomeks? :D

      Poista
    2. Viroks :D Se oli uutuushyllyssä :D

      Poista
    3. Okei hyvä. :D Koska jos ois ollu suomeks ni ne ois rikkonu sitä sopimusta. :)

      Poista
  25. Oon vähä jäljessä ton sun kettuturkis-postauksen kanssa, mut aattelin ettet huomaa mun kommenttii nii vanhasta postauksesta. Oli pakko tulla ilmottaa et nauran himassa keuhkokuumeessa vedet silmillä tolle sun yhelle kommentille :D:DD:D:D: tipahin iha kunnol, en tiiä johtukse osittain täst kuumeestaki x)

    http://lh3.ggpht.com/-k0p9YG4ToAQ/UQ0Mwdi05mI/AAAAAAAAHgs/HpwfwwZMkaA/s1600/IMG_20130201_202804.jpg tos on näyttönappaus siit kommentista, se viimenen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomaan kaikki! :D Yleensä vastaan vanhoihinkin postauksiin tulleisiin kommentteihin, koska ei se ainakaan musta oo mitenkään kovin vaikeeta? :D

      Toi on kuva susta senki itserakas kakkeli. <3 Tais tulla väärä linkki? XD

      Poista
  26. Hahaa, tajusin just et jos toi sun pittuutes tuol tiedois pitää paikkansa, olen sua 0,7cm pitempi vaikkakin 7 vuotta nuorempi :D

    VastaaPoista
  27. kävin sun galleriasivulla ja kattoin et vihree tukka omg ja piti tulla heti lukee uusimmat postaukset mitä en ollukkaa viel lukenu XD haha :3

    VastaaPoista
  28. Tulipa muuten kysymys mieleen! (ellet oo vastannut siihen jo x1000 jossain tukkapostauksessa, oon liian laiska tarkistamaan..)
    Että niin että miksi käytät juuri klipsejä? Kun kuitenkin käytät usein/joka päivä niitä, mikset sijoita johonkin kestävämpään ratkaisuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tähän tuhat hyvää syytä, täältä tulee! :D

      - Klipsit on halvimmat ja niitä saa useimmista paikoista.

      - Kuluttavat tukkaa vähemmän kuin muut kiinnitystavat.

      - Ne saa laitettua itse.

      - Ne eivät kulu niin nopeasti, kuin pysyvällä kiinnityksellä olevat.

      - Ei tarvitse stressata hoitoaineen/shampoon menoa kiinnityskohtiin.

      - Viihdyn välillä lyhyessä tukassa. En käytä klipsejä läheskään päivittäin.

      - Pitkää tukkaa on hitaampi laittaa, jos on kiire.

      - Vaihdan väriä n. 1-2kk välein.

      - Voi vaihdella monien eri väristen/pituisten/muotoisten pidennysten välillä vaikka päivittäin.

      - Klipsitukkaa ei tarvitse laittaa niin usein, kun laitettu muoto ei mene pilalle nukkuessa.

      - Mm. teipit tuntuvat laiton jälkeen kireältä päänahassa ja unettomuus oli alkuun taattu.

      Siinä oli jo aika kiva litannia! :D

      Poista
  29. olen itte miettiny poksu tatuoinnin hommaammista, alakazam olkapäähän tai selkään :) (alakazam kosk se on ollu mun lemppari nii kauan ku muistan) ihanat hiukset kyl <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aw hanki! Haluun kanssa vaikka mitä. ;__; Kaikki 500 mitä niitä nyt on ni kehoo vaa! Kiitos. <3

      Poista
  30. onko tukka ebaysta? varmaan mainitsitkin sen jo jossain muttei tämmönen likinäkönen saa selville :--(

    VastaaPoista
  31. Jos värjää pinkil hiukset ja mul on semmone 5cm juurikasvu joka varmaa ehtii viel kasvaa... Nii mite sil väril käy?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasinki tähä jo, mut se juurikasvu ei luultavasti värjäänny. :)

      Poista
  32. mitä meinaa hitsisti hoitoainetta?

    Mietin vain että mitenköhän paljon sitä hoitoainetta pitää sekoittaa tohon kyseiseen shokkiväriin (Stargazerin African Green), jotta saisin tuollaisen värituloksen? Ja oliko tätä väriä vaikea ylläpitää?:)

    Emt ooksä tämmösii vastannu jo jossaki mut en mä ainakaa löytäny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari tippaa yhteen hoitoainepurkkiin. :D Ei ollut yhtään. :)

      Poista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.