21.12.2012

Klipsipidennykset

Tämän postauksen ideana on opettaa, miten hiusnauhasta saa helposti taiottua itsellensä täsmämitoitetut klipsipidennykset. Lisäksi tarjoan videomateriaalia omasta klipsien kiinnitysoperaatiosta ja vielä luettujen juttujen ja omien kokemusten perusteella raapustettu infopaketti koskien lähinnä klipsipidennyksiä.

Postauksen hiusnauhat ja klipsit sponsoroit ihanasti Cybershop.


Sain 613#-sävyistä aitohiusnauhaa kahdessa pituudessa, 18-tuumaisena (45cm, 89€) ja 22-tuumaisena. (55cm, 119€). Hiusnauhaa yhdessä paketissa on 150cm ja tukkaa 100g, eli ihan kiva satsi.

Valitsin kahden pituista hiusnauhaa, että saan tukkaan luotua kerrostusta. Päällimmäiset hiukset pidennyksistä tulevat muutenkin niin lyhyiksi, että 22-tuumaisen nauhan leikkaaminen polkkamittaiseksi on tavallaan rahan tuhlausta, kun saman voi tehdä tuolle 18-tuumaiselle, eikä sitä tarvitse leikata niin rajusti.



Hius on vähän kellertävää, mutta se imee hopeashampoota itseensä kuin häkä ja on siis helppo sävyttää kylmemmäksi. Vertailun vuoksi vasemmalla puolella yhden kerran Joicon hopeashampoolla pesty osio ja oikealla käsittelemätöntä nauhaa.


Hiusnauhojen lisäksi sain myös yhden paketin hopeita hiusklipsejä. Yksi paketti maksaa 5€ ja se sisältää 10klp klipsejä. Koko pään klipsipidennyksiin menee minulla yleensä n. 15-20 klipsiä. Nää klipsit saa ehdottomasti plussaa jämäkkyydestään. Siinä missä muut klipsit liusuvat päivän mittaan, niin nämä eivät kyllä sitä tee. Kiinnitystilanteessa nämä ovat muita kokeilemiani klipsiä jäykemmät ja niitä saa painaa ihan kunnolla, että nipsahtavat kiinni.

Klipsejä saa myös mustina ja ruskeina.

Näillä eväillä ja muutamalla kotoota löytyvällä apuvälineellä siirrymme klipsien ompeluvaiheeseen.


Ja jos videon tuhannesti katsominen ujottaa, niin tässä vielä tiivistettynä.

1. Tarvitset hiusnauhaa, puuvillalankaa tai karhunlankaa, neulan, sakset ja pidennysklipsejä. Plus tietysti omien aikeiden mukaan sakset hiusten muotoiluun (itse käytän kerrostussaksia), hiusvärejä jne..

2. Leikkaa omaan päähäsi sopivia osuuksia hiusnauhasta, kaksi saman mittaista nauhaa per klipsiosio.

3. Asettele nauhat samoin päin päällekkäin odottamaan tuomiotansa.

4. Kaiva esiin klipsi ja aseta sen silikoniosa alimmaista hiusnauhaa vasten.

5. Kaiva sohvan/tuolin/pyllyn kätköistä se neula, jonka olet jo kertaalleen ehtinyt hukkaamaan jos erehdyit sen kaivamaan turhan aikaisin pois paketista. Pujota siihen arviolta liian pitkä pätkä lankaa ja taiteile langan toiseen päähän joku epämääräinen solmu.

6. Aloita hiusnauhan reunasta ja ompele hiusnauhat päällekkäin kiinni klipsiin.

7. Kun klipsi on ommeltu, katkaise lanka ja taiteile toinen Hulk-solmu siihen päähän, joka on kiinni klipsissä.

8. Toista klipsin ompelu tarvittaessa nauhan pituuden mukaan.

9. Tee samoin kaikille osioille.

10. Onnittele itseäsi hyvästä työstä ja muutamasta neulanpistosta sormessasi.

Ja jos mietit, että missä välissä tukka kannattaa leikata muotoon/värjätä, niin muotoonleikkauksen voi suorittaa kiinnityksen jälkeen, kerrostus kannattaa tehdä ennen kiinnitystä. Värjyyssä jos tarkoitus on saada sama tasainen väri koko tukkaan, niin tasaisimmaksi sen saa ennen kahden nauhan päällekkäin ompelemista. Jos taas kyse on esim. latvojen värjäyksestä (tai muuta täsmävärjäystä), niin helpoiten onnistuu tukka jo ommeltuna.

Seuraavaksi vuorossa klipsien kiharrus- ja kiinnitysinfo meikäläisen tapaan + vältettävät klipsitukkamokat.



Kiitos kamera tästä upesta leikkauksesta ja sensuroinnista. Laitto loppuu siis siihen, että laitan niskaan yhdet pinnit jokaiselle puolelle ja isken pipon päähän.


Done!


Eikä siinä vielä kaikki, tässä pienimuotoinen infopaketti koskien aitohiuspidennyksiä ja vielä nimenomaan klipsillisiä sellaisia.


Värin valitseminen

- Aiheuttaa monille päänvaivaa, varsinkin jos ostaa tukan netistä. Liikkeestä ostettaessa saa ainakin sen edun, että pääsee vertaamaan pidennyksiä omiin hiuksiin.

- Täydellisesti mätsäävien pidennysten löytäminen on siltikkin aika vaikeaa, jopa mahdotonta. Omalla kohdalla ongelma on ratkennut sillä, että ostan aina mahdollisimman vaaleat pidennykset ja värjään ne oman tukan kanssa samalla värillä. Problem kaput.


Värjääminen

- Pidennyksiä voi värjätä, mutta aina tummemmaksi ja mieluiten kevyt- tai suoraväreillä.

- Pidennyksiä ei ikinä kannata vaalentaa, sillä niiden käyttöikä lyhenee silloin huimasti. Saattaa jopa olla, että vaalennuksiin santsaamisen jälkeen sinulla on käsissäsi kasa käyttökelvotonta karvaa ja joudut joka tapauksessa ostamaan uudet pidennykset. Eli jos meinaat siirtyä vaaleampaan hiusväriin, niin kannattaa suosiolla ostaa siihen uuteen väriin mätsäävät hiukset, eikä alkaa tuhlaamaan rahaa ja aikaa niiden vanhempien vaaleennukseen. Vanhat pidennykset voit säästää, myydä eteenpäin (jos hyväkuntoiset), tai käyttää niitä vaikka raitoina.

- Pidennysten väriä voi myös taittaa haluttuun suuntaan, esim. keltaisuutta pois hopeashampoilla ja -hoitoaineilla. Kannattaa suosia taittoa hoitoainepohjaisilla tuotteilla (esim. suoravärit), sillä shampoon muhittaminen pidennyksissä kuivattaa niitä.

- Pidennykset kannattaa pestä kerran ennen värjäystä. Tehtailla niihin pistetään kaikenlaisia siloittavia jne. aineita, jotka sitten saattavat reagoida hassusti muiden aineiden (esim. värien) kanssa. Itse sain kerran pesemättömiin pidennyksiin vaaleanpunaisia raitoja hopeshampoolla.


Oikeat tuotteet hoitoon

- Ei mitään keratiinia sisältäviä, ei öljy- tai yrttipohjaisia tuotteita, eikä hilseshampoita. Öljystä tosin löytyy ristiriitaista tietoa, mutta itse olen varmuuden vuoksi vältellyt sitäkin.

- Oman kokemuksen mukaan kaikkein parhaat tuotteet pidennysten hoitoon ovat kosteuttavat shampoot ja hoitoaineet. Marketin antimilla on pärjätty hyvin. Toki kampaamotuotteiden joukosta löytyy varmasti hyviä, vartavasten pidennyksille suunnattuja tuotteita.


Pesu

- Klipsipidennyksiä ei tarvitse pestä oman kokemuksen mukaan kovinkaan usein ja liika pesu kuivattaa niitä turhaan. Omilleni näytän shampoota siinä vaiheessa, kun ne ovat huomattavasti pesun tarpeessa, tai haluan vaihtaa niiden muotoa kiharasta suoraan tai toisinpäin.

- Pese pidennykset kylmässä/haaleassa, seisovassa vedessä (esim. pesualtaassa tulpan kanssa tai saavissa).

- Pesuveteen lurautetaan shampoota (ja hoitoainetta, jos tahtoo) ja sitten pidennyksiä huljutellaan siellä jonkun aikaa. Ei saa hangata.

- Pesun jälkeen levitä pidennyksiin hoitoainetta, ja anna sen vaikuttaa vähintään purkin kyljessä mainitun ajan. Huuhtele pois.

- Jos pidennykset ovat alkaneet hamputtaa, voi ne jättää hoitoaineeseen vaikkapa koko yöksi.

- Puristele pidennyksistä hellävaraisesti ylimääräinen vesi pois. Älä hankaa niitä pyyhkeeseen.

- Tässä välissä on hyvä lisätä pidennyksiin vielä hiuksiin jätettävää hoitoainetta, jos sellaista löytyy.

- Pidennykset asetellaan kuivumaan pyyhkeen päälle vaakatasoiselle pinnalle (esim. pöytä, lattia jne.) ilmavasti.

- Jos on kiire ja haluaa välttämättä kuivattaa pidennykset nopeasti, niin niitä voi kuivatella hiustenkuivaajalla, josta saa säädettyä ilman lämmön viileälle.

- Harjaa pidennykset vasta, kun ne ovat kuivuneet. Märkä hius venyy ja katkeaa helposti.


Muotoilu, käsittely ja kampaukset

- Pidennyksiä voi lämpökäsitellä (suoristaa, kihartaa..), kunhan muistaa käyttää välissä lämpösuojaa.

-  Klipsipidennykset soveltuvat myös erilaisten kampausten tekoon, kunhan ne osaa asetella oikein. Nutturat ja ponnarit onnistuvat kyllä.


Oma mielipide


Kaikki Cybershopin hiusnauhan avulla toteutetut tukat.

Kokeilemistani pidennystekniikoista (klipsit, sinetit, teipit) klipsipidennykset ovat olleet kaikista parhaat minulle, joka tykkää muuttaa hiusten väriä usein ja viihtyy välillä myös lyhyessä tukassa. Kun laittoon tottuu, se ei juurikaan aikaa vie. Pidennyksissä pysyy muoto hyvin (kiharat, suoristus) ja jos se löytyy jo pidennyksistä, niin aamuisin laitto vaatii vaan oman tukan muotoilun ja pienen pidennysten fiksauksen. Klipsipidennykset pysyvät pidempään hyvässä kunnossa, kun ne otetaan yöksi pois ja niitä ei joka toinen päivä tarvitse olla muotoilemassa uudestaan pesun jälkeen, kuten päässä kiinni olevaa tukkaa. Niitä on helppo värjätä ja huoltaa.

Muutamana ensimmäisenä klipsien käyttökertana tuntui klipsitukka painavan aivan mahdottomasti ja jopa osista kohdista kiristävän. Tätä ei kannata pelästyä, koska siihen tottuu nopeasti, eikä klipsipidennyksien käyttö aiheuta enää epämukavuuden tunteita. Paitsi joskus kovassa vastatuulessa saattaa tulla sellaiset fiilikset, että tukan mukana lähtee myös koko päänahka.

Miinuksena sanon shokkivärien suurkuluttajana sen, kun omasta tukasta kuluu väri nopeammin pesujen tiheyden takia, kuin pidennyksistä. Ja erittäin vaalea pidennystukka on kiven alla (koskee kyllä kaikkia pidennystapoja).

Olen kuullut klipsipidennyksienkin aiheuttaneen jonkun näköistä hiustenlähtöä, mutta itselläni en ole sellaista havainnut, kun ottaa klipsit irti aina ennen nukkumaanmenoa, ei ui ne päällä jne jne.

123 kommenttia:

  1. 150cm hiusnauhaa? meinaakko että puolitoistametriä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitähän se meinaa. : D

      Poista
    2. hoho eihän se sitä tarkota että yksittäinen hius olis 150 cm :D

      Poista
    3. Joo ei mun mittasia hiuksia kiitos. :D

      Poista
    4. Aattelin täs jo itekki et herranjumala nehä olis melkee maahan asti (ainakin mulla) :DD

      Poista
  2. Awwws mitä hiuksia sulla on ollut !! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattis! Noi turkoosit kelpuuttaisin taas kovasti. 8)

      Poista
  3. itellä ei pahemmin oo ollu ongelmia pidennysten kanssa koska musta tukka on helppo, ainut on se et pidennyksistä ei lähe väri millään ja oma tukka tuppaa menee ruskeeks joten parisen kuukauden jälkeen kun näyttää pään päältä kaljulta ja pidennykset näyttää huonolta liukuvärjäykseltä niin näyttää vähän hassulta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, vaikka klipsiosiot paistaskin sieltä seasta niin ei niitä silti huomaa, ellei mee läheltä tuijottaa. :D Jos et haluu aina värjätä kestovärillä (paitsi tietty juurikasvu pitää), mutta haluut pitää sitä mustaa omassa tukassa yllä ni suosittelen mustaa suoraväriä. :)

      Poista
  4. panostuksis :D muthei tosi kiva postaus ja videot kiitän! sulla on varmaan kaapit täynnä rotanhäntiä jo tässä vaiheessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://4.bp.blogspot.com/-8N2rmtNMvIY/UHGvlsHxNXI/AAAAAAAAGF4/1TH5CfmOZZg/s1600/IMG_9319.png

      Ja nyt taas yhdet lissää. :'D

      Poista
    2. vähä paha kattoo tota kuvaa ku sun blogissa ei pysty kopioimaan tekstiä.............

      Poista
    3. Sitten oot kyllä huono datis. :D

      Poista
    4. eiku tässä ei iha oikeesti pysty kopioimaan tota tekstiä >:O satan t. eri ihminen

      Poista
    5. Edelleenkin pystyy, ette vaan osaa. :---D

      Poista
    6. maalatkaa teksti ja ctrl ja c , lol nolot !

      Poista
  5. haha hyi saatana mäki oon nähny niitä että oma tukka on saatanan lyhyt, ohut, kusen värinen paskankuntonen ylivaalennettu paska ja sit siitä lähtee blondit paksut pidennykset <3 sen pahempaa ei oo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. :D Maailmalle palvelus, pidennykset kaappiin kunnes oma tukka on kunnossa ja oikean värinen!

      Poista
  6. tuun niin vielä joka yö vierailemaan sun luona saksien kanssa ! aattelin varottaa vaan, ettet pelästy ku aamulla peilistä kurkistaa lähes kalju vilu c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sun leikatakkaan tarvii jos koppaat vaan pidennykset pöydältä mukkaas. :D

      Poista
  7. kärsiikö omat hiukset hirveesti klipsipidennyksistä ?

    VastaaPoista
  8. en tajuu miten oikeesti jotkut uskaltaa nukkuu ja uida klipsit päässä, vaikka varmasti tietää että ne "pitäisi" ottaa pois ellei haluu hampputukkaa :D tai silleen, ei miul ainakaa oo varaa koko ajan heittää satasii hukkaan sen takia, et haluisin nukkuu klipsit pääs c:

    (x) kiinnostus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hullun hommaa! Varsinki ku ne on nii nopee ja helppo ottaa pois, onnistuu ihan umpituiterissa (testattu monesti XD).

      Poista
  9. Noi punaset hiukset mitkä sullon ollu on upeet .__. Haaveilen kans et sais vaalennettua oman tukan, mut ei millään viitsi kun tiedän että värjään ne sitten taas mustaksi melko pian.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mul on tää ihan sama ongelma, paitsi että kahden värin sijaan taistelen noin kymmenen värin välillä. :-----D

      Poista
  10. aaaaah ihanat noi pinkit hiukset missä blondit latvat. !!! <3

    VastaaPoista
  11. ihanat noi turkoosit hiukset ja pinkit missä vaaleet lavat!! ja sulla on ihana ääni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilen kyllä noista turkooseista taas.. :D Miuu kiitos!

      Poista
  12. Yläasteella luokan pissis hankki kuitupidennykset, semmoiset "isosti krepatun" näköiset, (ei koskaan suorat niinkuin hänen oma tukkansa) jotka oli molemmilta puolilta henkilön naaman levyiset kun piti latvoja siinä rinnoilla. Siis aivan liian paksut omaan tukkaan verrattuna. Eri värisetkin vielä. Eikä koskaan kerrostettu, palkit vain. Ne oli sillä päässä vuoden, jollain pysyvällä menetelmällä (sinetti tai se lettijuttu tai jtn) ja se kävi laitattamassa ne samat tukat uudelleen kun oma tukka kasvoi. SE OLI KUITUA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh god, TEH HORROR. >__< Voin vaan kuvitella. Muovipidennykset
      ei kyllä pue ketään..

      Poista
  13. ajattelin nyt kysäistä jos sattusit tietämään, että meneekö nuo klipsipidennykset ihan hyvin myös lyhyisiin hiuksiin? :D himottais kokeilla, mut en oo varma että jäiskö ne klipsit pahasti näkyviin tälläsesta poikatukasta..? o:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan esmes siiliin ne ei sovellu, pitää olla sen verran pituutta, että saa noi ompeleet peittoon. :> Kyllä niitä aika lyhyeen tukkaan kuitenkin saa, kunhan sitten kerrostaa niitä reilusti, etteivät vaan ala lörpättää sieltä kaiken keskeltä hassusti.

      Poista
    2. ookei, eli kymmen senttiseen hiuspehkoon menis iha jees? :>

      Poista
    3. Jep, kunhan jaksat nähdä vähän vaivaa. :)

      Poista
  14. Hei ootko kokeillu ikinä semmosia micro ring pidennyksiä? Ku ebayn ihmeellisestä maailmasta lähetettiin mulle pari sinettipidennyksen näköstä hiuslisäkettä, mutta ne kuitenkin kiinnitetään semmosilla pikkusilla renkailla hiuksiin... Mietin vaan että saiskohan niistä askarreltua klipsipidennykset koska öö... en mä tommosia saa laitettua päähäni ilman että ne tippuu pois :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa luettelin noi mitä oon testannu, eli en. :) En usko, koska nehän ei oo nauhassa vaan semmosia irtotupsuja..?

      Poista
    2. Micro Ringit on tosi kivat, itellä joskus ollut, mutta jos on liukas hius niin ei ne välttämättä pysy kovin hyvin kun se kiinnitys rengas on tosiaan muovia (mutta on myös metallisia). Ja se rengas vedetään ihan ohueen hiusosioon siiman avulla joka on siinä renkaassa kiinni, ja se irtoaa siitä kun tukka on paikallaan, ja lopuksi se rengas puristetaan pihdeillä kiinni :)Vähän samantyylise siis kuin sinetit, mutta hellävaraisemmat kun sitä kiinnitysmekanismia ei tarvitse kuumentaa/sulattaa omaan tukkaan kiinni :>

      Poista
  15. EIKÄ! Kiitos sun videoitten, tunnen itteni nyt tosi tyhmäksi ! :DD Hommasin itelle ekat klipsipidennykset jotai puolisen vuotta sitten. Ihmettelin siinä alussa et miten hitossa nää saa päässä ees pysymää, ku kaikki kaverit hehkutti et tosi kätevät. Aina sit kauheet pinnirykelmät yhden osion päälle ettei ne putoile... Nyt ku katoin ton videon missä laitat omaan päähän ja tuli se "NAPS"-ääni, ni piti kaivaa omatki pidennykset esille; mistä sellane ääni tulee?? Tajusin sitte, et oon vaa yrittäny asentaa niitä päähän sillee "liu'uttamalla" vaa muutaman oman suortuvan siihen klipsiin jotenkin, enkä ollenkaa avannut niitä klipsejä! KIITOS siis tästä, ehkä nyt tulee jopa enemmän käytettyy noita... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MITÄ, oot ihan hassu!! :D <3

      Poista
    2. aiettä, kiitos tästä!! :DDDDDDDD

      Poista
    3. Olkaa hyvät vain... :D Oon päässy käyttelee nyt klipsejä vähä useemmi, ku pysyvät jopa mun päässä ilman sataa hiusneulaa! :D

      Poista
  16. tässä oli kyl mainio tietoisku-annos klipseistä, pari uutta vinkkiäki sain kiitos siitä!

    harmi kans etten osaa ite kihartaa omaa tukkaa/pidennyksiä et olisin joskus kunnon kihara pehkon kanssa liikkeellä tai muuten vaan himmailisin kotona mut ehkä viel joku päivä kihartamisen salat opin :--D

    voisin kyl mennä leikkimään pidennyksien kanssa ennemmin ku päivittäisin turhan päivästä omaan blogiin -->

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että jelppi! :D

      Hyvä kiharrin vaan käyttöön ja sit harjottelemaan. Ei se mullakaan eka sujunu yhtään mut kai siinäkin sitten vähitellen tullu harjaannuttua. :>

      Poista
  17. Noi sun turkooosit hiukset ♥ Nyt ehk uskallan alkaa ompelee ite noit klipsipidennyksiä, sil aikasemmi en oo uskaltanu vaa tilannu netist valmiiit ja saanu kamalan ohutta jälkeä :( Noi nauhat kuulostaa ainki hyvän mittasilt ja paksusilt. Sil näyttin järkyltä ku oma tukka on tosi paksu ja ohuet rotanhännät roikkuuu siel peräs, en todellakaa ole lähdössä ulos sen näkösen. Sil liian monta kertaa nähty huonosti laitettuja pidennyksiä (kusenkeltaset omat hiukset+vaaleenblondit pidennykset=ikuiset traumat) :---D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kivat. ;__; Sepä se, kun ne on niin luirut ja sitten pitäs olla monia monia kerrosta klipsitukkaa, eikä se kaikki vaan mahdu. D:

      Joo tos on ihan hyvä setti tukkaa, mulla ei mee ees kokonaista pakettia päähän. =D

      Tuo blondi on se kirottu väri, olen vakuuttunut siitä!1 :D Niin vaikee saada oma tukka ja pidennykset mätsäämään, jos vaalennusorisessi jätetään puolitiehen.

      Poista
  18. OI OI OI. mistä sä oot syyhkiny ton paidan mikä sul on tos vireos nimeltä tutoriaali: hiusnauhoista klipsipidennyksiksi :0

    VastaaPoista
  19. tämä avarsi pidennystietouttani, kiitos

    :0 mitä veikkaat onko näistä mahdollista tekaista teippipidennyksiä, kun tartteisin voluumia lisää pehkoon ja viimeksikin kun ostin pari hassua teippipidennys rotanhäntää nii hinnaks tuli se 122e <3 aattelin et säästyisikö rahaa samalla, eilen kävinkin kampin cyberissa vilkuilemassa valikoimaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huva! :)

      Teippipidennyksissä pitää olla se silikoninauha, johon se teippi sit ottaa kiinni. Eli jos saat sen näihin asennettua, niin sitten homma toimii. : )

      Poista
  20. Täällä hyvin väsyneenä kello 1.41 kirjoittelen :D Itse pidennyksiä käytä, mutta oikein hienot on ja sopii sulle tosi hyvin :)) Ihanan värisiä hiuksia sulla tos yhes kuvas <33 I am you biggest fan x3

    VastaaPoista
  21. Mun tutulla oli omat hiukset tosi _tosi_ lyhyet (http://www.beautythroughstrength.com/wp-content/uploads/2012/05/Makeup-With-Short-Hair1.jpg about ton pituset) ja ohuet hiukset, hommas niihin sitten 50cm pidennykset, ei kerrostanut ja sävyeroakin oli. Hirveintä mitä oon nähnyt. :---D Nyt sen pidennykset on järkyttävää hamppua värjäyksien ja lämpökäsittelyiden jäljiltä ja karmaiseva näky kun sen omat hiukset on sellaiset pään myötäiset ja pidennykset sellaset PUFFF. D::: Lisäksi kun se pitää pidennyksiä kiharalla ja sen omia ei saa kiharrettua niin... voit varmaan kuvitella.

    Mut tää oli kyllä kiva postaus. :--) Oon tässä just ostamassa itselle 50cm pidennyksiä ja aattelin yhdistää ne vanhoihin 40cm pidennyksiin, oon vaan miettinyt että laitanko liimalla vai klipseillä, taidan kuitenkin päätyä klipseihin, jälleen kerran. :D

    Oot ehana! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .... En edes halua kuvitella....

      Klipsut on kätsymmät, kannatan. :) Kiitti!

      Poista
  22. Tosi hyvä toi kolmas video! Toivottavasti henkilöt joilla on sellaiset "rotanhäntäpidennykset" tajuais kuinka typerältä ne näyttää. Tunnen eräänkin ihmisen kenellä on sellaiset hiukset, semmonen hirvee pehko josta lähtee parit ohuet pidennykset.
    Sun videoitas on kyl kiva katsoa, oot todella hyvä puhumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen vähän tähtäsin. :D joo niitä on harmittavan paljon liikenteessä noita.. Kiitos paljon, itestä taas tuntuu että oon munannu noi kaikki videot heti, ku oon aukassu suuni.. XD

      Poista
  23. et osaakkaa arvata kui tarpeen tää postaus mulle tuli ku saan joululahjaks klipsipidennykset (toivottavasti) ja oon ensikertalainen :---D höhöö.

    VastaaPoista
  24. Kui paljo käytät rahaa suunnilleen 1 kk:n aikana ulkonäköön siältäen vaatteet, meikit hiukset ym.? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon vähä pahatapanen ja mulla saattaa mennä siihen ihan hirveitä summia, jos laskee kaikki ebay-tilaukset, perus meikkitarpeet ja vielä jos erehdyn lähtee shoppaa.. Sanotaan että 100-400e voi mennä......

      Poista
  25. onks toi punanen suoristaja hyväkin? ko näyttäs et sil saa hyvin käännettyy hiuksii tai sillee :D tos mis kiinnität noit pidennyksii niin lopuksi suoristajalla käännät vähän hiuksii. saaks sil tehtyy esim kiharii hyvin jos ei omista oikeata kiharrinta? itellähän on joku suoristaja joka on pyöreän mallinen tai sellanen suippo en ossaa selittää, mut kumminki sil saa kiharoit tehtyy tosi huonost :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Obh Nordican sekin ja paras, mikä mulla on ollu. :) en osaa ollenkaan tehkä kiharoita suoristusraudalla ni vaikee sanoo. :---D

      Poista
  26. Oiii kivaa .DD mua itel naurattaa kun ite tilasin just nuo kyseiset blondit hiunapidennykset cybershopilta ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässä hyviä vinkkejä niiden käyttöön. :D

      Poista
  27. ihan pakko kysyy et kuinka usein vaihat tekoripsii siis et kuinka pitkään käytät samoi :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitkään, että ne menee rikki tai taittuu hassusti. Helposti menee kuukaus samoilla. :D

      Poista
  28. miul on ollu nii hyvä tuuri et omat hiukset on aikas täsmällee samanväriset ku vaaleimmat blondit pidennykset mitä oon ebaysta tilaillu, oon vissii siis aika onnekas tän suhtee :D
    mut oot omistanu kyl iha huippu kivoi hiuksii, varsiki noi pinkkivaaleet!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot onnekas! Mun tukka menee vaalennuksista aina ihan valkoiseks ni ikinä löydä niihin natsaavia.. D:

      Poista
  29. http://weheartit.com/entry/12219467/via/Forge
    anteeks tää ei liity mitenkää tähän asiaan mut ootko ite laittanu ton kuvan tonne vai joku muu..?

    VastaaPoista
  30. Et arvaakkaan kuinka lujaa mun sydän hakkaa tällä hetkellä :D Stalkkasin noita sun aiempia tekstejäs, ja huomasin, et olit käynyt ottamas noi sun snaket sillon 26.11 jonain vuonna, ja enpähän minätoki ole sun kauttas rakastunut lävistyksiin > otin snaket koska rakkaus > huomasin et ollaan otettu samana päivänä&kuukautena (tosin erivuosina)

    & kymmenenpointzii jos tajusit :D:DD väsymys <3

    VastaaPoista
  31. heei voiks samsung s III olla instagram. taisiis saaks siihe .. :d ei liity asiaan, eijei

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millähän mä sit käyttäisin instaa, jos en sillä..:D

      Poista
  32. Blogis luettu taas kerran läpi.. :D

    miun yhellä kaverilla on klipsipidennykset, jotka ei oo aidot ni ne on sit semmoset rastoilta näyttävät hamppu pötkylät.. Ja aika keltaset verrattuna sen omiin hiuksiin (blondit). Silti se vaqn käyttää niiitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjimus!

      Näytä sille tää postaus... XD

      Poista
    2. Joo tosi.. :D

      varmaan pitäski näyttää..

      Poista
    3. Mulla on itelläni solisluille olevat hiukset ja oon ostamassa jossain vaiheessa pidennykset, mitä mun kannattais tehä että saan hiuksista sitte järkevän näköset eikä ne pidennkset sit vaa roiku päästä sillei ällösti..:D

      Poista
    4. Ano 17.16: Vai oisko se liian julmaa.. :DDd

      Ano 12.59: Tossahan mulla on kokonainen postaus ja pari videota siitä asiasta. :D

      Poista
  33. Mun luokalla on yks tyyppi jolla on ruskeesta vaalennettu hiukset,sellaset kusen keltaset sit sil on sellaset tuhkan vaaleet pidennykset.. voit vaan kuvitella :)

    Itellä onneks väri natsaa aika hyvin kun on musta tukka ja mustat pidennykset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi.. :( Sano sille että haloo nyt.

      Oon katkera mustatukkaisille, kun teillä on niin helppoa sen kanssa. :D <3

      Poista
  34. Kerro miten saa kiharat pysymään omassa tukassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpösuoja, lakkaa, lakkaa, lakkaa. :D Ei ne mullakaan pysy kovin kiharana päivän loppuun saakka.

      Poista
  35. Hyvää joulua sulle Vilhelmiina <333 Oot ihana ja kaunis. Mä sain kaikkee kivaa lahjaks :33 Saiks sä mitää jänskää? Minä menen takaisin joulun viettoon. Näkemiin <333333333333333333333333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos. <3333333333333333333 Sain pöydän. XD

      Poista
  36. senkin vilu :| VAIN SINUN takiasi menin nyt tilaamaan crazy colourin fire redin :(

    VastaaPoista
  37. Tiiätkö kaupan väreistä mitään mustaa jolla vois värjätä pidennykset,niin ettei niist tuu kasa käyttökelvotonta karvaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä kysyy vinkkejä jostain kampaamoliikkeistä jotain kevytväriä/kestosävytettä/jsp., ei niidenkään värit hirveän kalliita ole ja yleensä niiltä saa muitakin hyviä ohjeita. :)

      Etkai kuitenkaan ihan vaaleita pidennyksiä meinaa mustaksi värjätä?

      Poista
  38. Ootkos ollut muuten tyytyväinen tuohon galaxy paitaan? :) Onko hyvä laatuinen paita? (meinasin itekki hommata :) )

    VastaaPoista
  39. sori ku en oo kommentoinu näitä :c ja oli iha sama vaikka tekisit majavoitten ja mursujen yhteläisuus jotain jostain luentoo nii silti mää mielelläni kaattoisin iha innoissani kasan poppareita ja limsan kera! c::: ja nii :D oot ihana ps. kirjotin kiirees älä pelkää virheitä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut majavat ja mursut olis just hyvää viihdettä! :D Aw kiitos. <3

      Poista
  40. Hei ihana! En oo lukenut sanaakaan, selasin vaan kiireessä kuvia pari sivua (sisko linkitti blogisi), mutta joku kommentti on pakko jättää jo tämän perusteella (palaan vielä paremmalla ajalla toki), elikkäs sun juttu on todellakin shokkivärit, sopii sulle hemmetin hyvin! Lisäksi mun on pakko ruinata joltakin rahaa, että saan sen batman-mekon ebaysta kanssa. Ja mitä muuta.. No en muista enää, mutta söpö oot ja noin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I agree, kiitos! :D

      Se on ihana ja pitkähihaisuus takaa sen, että sitä voi erehtyä joskus talvisinkin käyttämään. :)

      Poista
  41. entiiä onko joku jo kysyny ku en jaksa lukee nyt noita kaikkia kommenttejä:D tiiän että ooon laiskimus.

    mutta siis asiaan ! kannattaako tai pystyykö pidennyksiä miten paljon ja usein värjäämään et meneekö ne miten huonoon kuntoon jos värjäis vaikka kerran kolmessa kuukaudessa tai sitten kaks kertaa vuoteen? vai kannattaisko suosiolla ostaa aina uudet jos vaikka on eka blondit ja siihen pidennykset ja sit haluais vaikka punaset niin pitäskö tilata uuden pidennykset vai kärsiikö värjätä ? nimim. uusavuton

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytä värjäyksessä suoravärejä, niin voit vaikka värjätä joka pesun yhteydessä. :)

      Poista
  42. Tosi hyvä postaus! Oot selvästi nähny vaivaa tähän :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos arvostuksesta. :D Tiedot on kerätty omista kokemuksista, mutta niiden pistäminen järkevään muotoon vei aikansa. Ja videotkin jouduin kuvaamaan n. tuhanteen kertaan. Että meni ainakin aikaa! :D

      Poista
  43. mistäköhän löytyis punaset, kiharat klipsipidennykset? ;___;
    ku itellä luonnonkihara fleda ja punasta en oo pois värjäämässä ):
    vai pitääks mun ostaa semmonen kiharapidennysjuttu ja värjätä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ostaa vaaleat kiharapidennykset ja värjätä ne, niin ei tarvitse enää pähkäillä. :)

      Poista
  44. Löydettiin subiin lihomaan ja punanen hiusväri toimi aika muikeesti, kiitti avusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaha, minun hyvin surkeista suuntaohjeista huolimatta! :D Hyvä juttu!

      Poista
  45. satutko muistamaan että millä värillä/väreillä oot värjänny ton tossa kuuen kuvan kollaasissa olevan punasen piiskan 8)?
    ja ps. oot maailman ihanin

    VastaaPoista
  46. sun blogsuti on nyt parempi ja tiedoksi vaan oot barbi muija :D !!!!!

    VastaaPoista
  47. SINÄ PERKELE! oon tässä just päättäny hetki sitten että nyt annan oman tukan kasvaa ja en laita pidennyksiä päähän PIIIITKÄÄN aikaan.... koen valtavaa tuskaa koittaessani pitää päätöksestä! ihanaa ihanaa!

    VastaaPoista
  48. no kiva ku värjäsin ne pidennykset nii tuli vähä hamppusiks ja ny sit testasin sitä hoitoaine juttuu et yön ajan antaa olla hoitoainees likomas ni auttas mut niist lähti sitä hiusvärii!! et kiva.... :( ja en viittis uudellee värjätä ku menee pahempaan kuntoon sit.... et mitä teen... toivosin vaa et se hiusväri ei oo kokonaa lähteny..

    VastaaPoista
  49. Kokematon idiootti tulee nyt paukuttelemaan kysymyksiä sulle klipsipidennysten värjäämisestä : D Toivottavasti mulla ei oo menny kaikki sun jo ennestään kirjottamat ohjeet jotenkin ohi ja kysyn nyt turhaan näitä.. Mulla on siis kirkkaanpunaset hiukset ja ennen oon aina tilannut valmiiks kirkkaanpunaset klipsipidennykset, ongelmana vaan on se että niitä ei oo 30 cm pitkinä. Jolloin joudun aina lyhentelemään niitä ja kismittää maksaa turhaan hiuksista, joista kuitenkin osa tulee leikattua pois.

    Nyt aattelin että tilaan Klipsipidennys.fi-sivustolta (tilannut tuolta ennenkin ja on ollut hyvää laatua ainakin mustat pidennykset) tän väriset pidennykset: http://www.klipsipidennys.fi/product/58/klipsipidennyssetti-8-os-viileanvaalea-60-30cm

    Mulla olis siis pari kysymystä pidennysten värjäilystä.
    - Kirjotit että pidennykset kannattaa pestä ennen värjäystä. Miten ne kuitenkin kannattaa pestä, annanko niitten vaan lillua pesualtaassa tms. shampoo-hoitoaine sekoituksen kanssa. Lähteekö tehtaiden kemikaalit hyvin noin?
    - Miten pidennykset kannattaisi huuhdella värjäämisen jälkeen? Huuhdonko ylimääräisen värin pois pidennyksistä varovasti suihkun alla, ja kannattaako sen jälkeen pistää vielä hoitoainetta?

    Kiitos jo etukäteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ainakin ihan shampoon kanssa lähtenyt sillein, että värjäytyy kunnolla. Ekassa pesussa en oo käyttänyt hoitsikkaa ollenkaan siellä veden seassa. :)

      Vaikka toi suihkun alla on ok. Väristä riippuen tota hoitsikkaa, suoravärien kanssa ei tarvii kun ne on hoitoainepohjaisia, mutta muiden värien kanssa tietty!

      Poista
  50. onko toi sun harmaa väri silver vai se platium mikälie : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niistä noin tummaa tule! Käytin Stargazerin Blackia, Violetia, Royal Blueta, kahta eri hoitoainetta ja niiden loppuessa kesken myös Colormaskin Silveriä ja sitä Joicon hopeahoitoainetta. :D

      Poista
  51. Moi!
    Tää kommentti nyt tulee ihan puskista kun postauksestaskin on sata vuotta kohta, mutta hommasin just pidennykset, jotka on aitohiusta ja oman värin kanssa tosi hyvät, mutta päässä ne ei vaan mee läpi. Näyttää just siltä että oon pari luikuraa/rotanhäntää vaan tunkenut päähän.
    Luuletko, että jos kerrostuttaisin kampaajalla enemmän omaa tukkaa, niin auttaisi tuohon? Nyt ei oo kerrostusta juuri ollenkaan. :/

    Linda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko kerrostat omaa tukkaa reilusti, tai hommaat lisää pidennyksiä. :)

      Poista
  52. Oot ihan super siisti tyyppi <3

    VastaaPoista
  53. Mulla on luonnostaan tummahkot hiukset,jotka värjäsin aika vasta kirkkaanpunaisiksi kestovärillä. Mulla on melko latteat vähän rintojen alapuolelle ulottuvat hiukset.
    Eli jos nyt ostaisin pidennykset tulisikoi minun valita saman väriset kun luonnostaan oma värini vai punaiset pidennykset ?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos haluut saman väriset pidennykset kun oma tukka, ni ota ne oman väriset ja värjää punasiks. Jos otat valmiiks punaset, niin ne on suurella todennäköysyydellä kirkkaammat ku sun. :)

      Poista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.