Canon PowerShot SX130 IS, 12,1 megapikseliä ja 12x zoomi.
Jee, sain sen haettua postista ja se on ihana. Koska oon tämmönen tosi ammattimainen valokuvaaja, niin kumppanin valinnan kaksi elintärkeätä kriteeriä ovat järjestyksessä tietysti 1. ulkonäkö ja 2. koko. Paskat millään teknisillä ominaisuuksilla ja muulla nippelitiedolla on väliä, kunhan se vaan kulkee kätevästi mukana ja näyttää hyvältä.
Meidän rakkautemme roihahti ekan kerran, kun bongasin tän söpöläisen pikkuveljen (SX120) Sittarista ja ekana huomasin ton salaman, koko kapistus oli muutenkin jotenkin söpösti old school-vibainen. Oon kyllä edelleen sitä mieltä, että pikkuveli vei ulkonäöllä yks-nolla, mutta suostuin tinkimään hieman ulkonäöstä parin hassun megapikselin tähden, kerta hintakin oli samaa tasoa.
Otin myös pakettiin mukaan muuta kätevää sälää, kuten ladattavat paristot latureineen, kunnollisen kamerapussukan (jotenki kummasti se pinkki kankainen Nalle-Puh-pussi vaan ei yhtään suojannut viimeistä uhriaan..) ja 4gt muistikortin. Ja kuten toi pussi huoraakin, niin ihan Pixmaniasta kaiken tilasin, tuli nopeesti, eikä ollu mitään ongelmia.
Canon Digital IXUS 30, 3,2 megapikseliä ja 3x zoomi. Ikää kuusi vuotta.
Ja sit ihan vertailun vuoksi mun surullisen kuuluisa ja kovia kokenut, mutta aina niin uskollinen kameravanhus. Nyt se pääsee vihdoinkin viettelemään kiireettömiä eläkepäiviä isin käyttössä tämän vaatimattoman päälle kahden vuoden
ominnan lainauksen jälkeen. Tää on matkustellut ja kokenut kaiken, tiputukset ja korjaukset ja siltä se kuulostaakin. Kuvanlaatukaan ei enää oo niin tarkkaa (uuden kameran kuvasin tällä ja tää vanha kuvattu sitten uudella, laatueroa kuvista löytyy) eikä värien toisto oo niin hyvä, zoomista puhumattakaan. Kuus vuotta tää on jaksanu kuitenkin palvella ja toimii edelleen. Tulee vähän suru luovuttaa tää takasin, koska itsehän en inhimillistä esineitäni, enkä ajattele tätäkään ''vanhana kaverina''. Pois se minusta.
Ja nyt vielä pakko vähän saarnata, että mikä se on nykyään se yleiskäsitys, ettei voi olla hyvä bloggari ilman järkkäriä? Oon lukenu monesti sitä itkua, miten vuoden vanha pokkari ottaa ihan kakkoja kuvia, järkkäri pitäs saada mut rahaa ei oo yhyhyy. Taitaa ne huonot kuvat olla teidän päässänne. Tottakai ne kuvat on huonoja, jos kuvaatte jossain pimeessä sisällä peilin kautta samalla, ku käsi tärisee. Sitten pistätte ne tänne blogiin ja pienennätte bloggerin kautta, tai ehkä jopa paintilla. Apua.
On olemassa montakin tosi potentiaalista blogia, mut mun lukeminen kaatuu yleensä niihin huonolaatusiin kuviin, joten tunnen tarvetta jakaa ihan muutaman perusvinkin teidän kanssa (joojoo, oikeasti tunnen vaan tarvetta nenäkkääseen viisasteluun osoittaakseni, kuinka pr0fäshöön oon kuvauksessa, näkeehän sen noista mun huippumielenkiintosista naamakuvistakin).
1. Luonnonvalo, tosin talvella sitä ei oo tarjolla, kun pari hassua tuntia kerrallaan, mikä on pienoinen ongelma. Eikun vaan ulos/ikkunan lähelle kuvaamaan rättejä, niin niistä otoksista on mahdollista saada jotain selvääkin
2. Vakaa käsi/kuvausjalka. Multa tosin löytyy vaan jälkimmäinen, eikä sekään kovin kummoinen oo, kun sillä seisovan ihmisen kuvaus on vähän semmosta tissit-tiskiin-selkä-mutkalle-toimintaa. Muuten tuen käsiä yleensä pöydän/seinän/minkä tahansa avulla, koska mun käsillä on joku ikuisuusepilepsia.
3. Muokkaus. Pienentäkää ne piktuurit pliis jollain muulla, kun paintilla. Netistä saa ilmaseks ja helposti ihan mukiinmeneviä muokkausohjelmia, bloggeri mössöttää kuvat aika armottomasti pienentäessä. Myös terävöitys on ihan hyvä pikkukikka kuvien tarkennukseen, tosin ei sekään pelasta semmosia kuvia, joissa kaks silmää muuttuu viideksi.
4. Tallennusmuoto. Jpg vie vähemmän tilaa kuin png, mutta kakkoo laatua sitten kanssa.
Varmaan suurimmalle osalle aika no shit-juttuja noikin, mut jos tää nyt tarjoo edes muutamalle uutta tietoo, niin sit ei ollu turhaa. En kyllä väitä, että pokkarit voittas järkkäreitä, mut niilläkin saa hyvälaatusia kuvia, kun vaan vähän viitsii. Ja kyllä niitä huonolaatusa kuvia löytyy järkkäreiden kanssa hilluviltakin.
