Auto-onnettomuudesta.

Lähdettiin ajelemaan porukalla minä, poikaystävä ja kaksi kaveria viettämään Juhannusta mökille. Takakontti oli perinteitä kunnioittaen täynnä kaljaa ja muita viinaksia. Matka meni hyvin, kuunneltiin musiikkia ja jauhettiin paskaa. Jossain vaiheessa käännyttiin sitten hiekkatielle. Kuski oli tuoreen ajokortin omistaja, mutta on ajanut aina ihan vastuullisesti ja vaikka kärsinkin autokammosta (varsinkin uusien kuskien kanssa), mutta ton kanssa ei koskaan oo ollut pelkoo pyllyssä. Eli ihan luottavaisin mielin mentiin.

Siinä näkyy sutimiset.

Jossain vaiheessa edessä oli tiukempi mutka ja vauhti meni jossain 45-50km paikkeilla. Vastaan tuli auto. Kuski sen huomatessaan yritti tehdä enemmän tilaa toiselle autolle. Oikaisu vei kuitenkin liian vahvasti tien oikealle puolelle ja siinä kohtaa oja oli syvä ja jyrkkä. Kun eturengas osui ojan puolelle tuli semmonen fiilis, että nyt mennään. Ilmassa taisi taisi kuulua muutama "oh shit oh shit" lausahdus, mutta muuten oli aika hiljaista. Ensiksi auto meni oikealle kyljelleen ja siitä se pyörähti vielä katolleen. Pyörähdys oli sen verran hidas, että muistan kerenneeni toivoa, että ei mennä katolleen.

Seuraava muistikuva koko jutusta oli se, kun tajusin roikkuvani turvavyöstä penkistä, josta oli tullut kulman vaihtuessa katto. Ensimmäinen paniikkifiilis iski, tuli tunne, että entä jos ovet on jumiutuneet ja ei päästä autosta pois. Napsautin turvavyön irti ja mätkähdin alas.. En muista missä vaiheessa tajusin varmistaa, että muutkin ovat kunnossa. Pääsin autosta kuitenkin ensimmäisenä ja vaivatta ulos. Muut kömpivät perässä aikalailla hämmentynein naamoin.

Vastaan tullut auto pysähtyi ja kuului säikähtänyt kysymys, että ollaanko kunnossa. Seuraava äänähdys oli tarjous avusta. Samanlaisia kysymyksiä esittivät n. 20 muuta 60min odotuksen aikana pysähtynyttä ihmistä. Oli kiva huomata yleensä niin jurojen suomalaisten luotettavuus onnettomuustilanteissa. Yksi motoristi yritti jopa auttaa meitä pyöräyttämään autoa takaisin oikein päin, mutta eihän se nyt mihinkään liikkunut.

Mukava motoristisetä!

Kun oltiin päivitelty tilannetta tarpeeksi (ääneen: "holy shit, mitä vittua, kuin siistiä, ihan ku elokuvissa" ja facebookkiin tietty) niin tuli hätä kaljoista. Niistäkin kaikki selvisivät hengissä ja luonnollinen jatkumo oli korkata jokaiselle yksi samalla, kun tuijoteltiin tien pientareelta autoa ja käytiin kaivamassa omia kamojanne takakontista ja levinneenä kattolattialta. Ja kuvaamassa tapausta jokaisesta kulmasta. Siinä sitten odoteltiin n. tunti, ennen kuin yksi päämäärämökin isännistä ehti meitä paikalle hakemaan. Yritettiin käydä tapahtunutta läpi, mutta kaikkien muistikuvat olivat vähän hämärät. Harmiteltiin, ettei tapaus tullut videolle. Se ois ollu hienoo matskua se.

Onnettomuudesta selvitttiin kuitenkin aika tuurilla. ainoastaan yksi sai naarmuja jalkaansa pudottuaan tuulilasin päälle. Homman pelastuksena toimi turvavyöt, jotka olivat kiinni kaikilla. En enää ikinä aliarvioi turvavöiden pelastavuutta. Siinä kun auto pyörii, niin ei sillä hetkellä saa mistään pidettyä kiinni. Tai edes tajua yrittää. Mutta vyöt pitivät auton mukana ja paikallaan, kukaan ei edes lyönyt päätänsä. Onnea oli matkassa onneksi roimasti ja vauhti ei ollut kova. Loppupeleissä todettiin, että olipa aika siistiä oikeastaan, ens vuonna kuulemma uudestaan.. Ehkä ei. Toinen hyvä juttu oli se, kun koko porukka oltiin kuskia myöten ihan täysin rauhallisia. Kukaan ei huutanut eikä panikoinut turhaan, niin jäi ihan hyvä olo kuitenkin. Vaikutettiin varmasti puolihulluilta, koska naurettiin jo siinä vaiheessa, kun ryömittiin autosta ekana ulos.

Juhannus jatkui normaalisti ja hyvissä merkeissä. Ruokaa riitti ja viina virtasi. Huonoilta vitseiltä ei säästytty. Heräsin ensimmäisenä yönä onnettomuudesta pienessä paniikissa, aivot oli alkaneet pyörittelemään mahdollisuutta sisäisestä verenvuodosta ja muusta mukavasta. Siinä sitten neljän aikaan tein ainoan järkevän teon; rupesin googlaamaan. Olin ollut jo pari edellistä päivää kuumeessa ja naisten vaivatkin olivat päällä (paras hetki onnettomuudelle). Oireita  lukiessa rupesi naurattamaan, kun yksi kolmasosa oli kuumeoireita (päänsärky, kipu jne), seuraava menkkaoireita (verta virtsassa) ja kolmas kännin aiheuttamia (puheen epäselvyys), että siinähän sitten diagnosoit. Onneksi Paddi siinä kovasti selitteli mulle, kuinka järjetön pelko tuo nyt oli ja vihdoin sain nukahdettua. Tommosen kokemuksen jälkeen on taas yllättävän kivaa olla hengissä.

Reissuihmiset ja rakkaat kaupungit.

Lomalomalomalomahype! Juna suuntasi kohti Jyväskylää, jonka asemalla meitä innokkaina vastassa olivat Maarit ja Chico. Pieni tärkeä fakta; Maarit on sellainen otus, joka on minut tällä pallolla tuntenut kauiten (onko sana??). Tietty jos sukulaisia ei lasketa. Ihan kivaa! Meidän yhteinen taival alkoi, kun Maarit oli 6v ja minä 7v. Aika kauan ollaan jaksettu toistemme pärstöjä tuijotella!

Aamuväsy, koska tuo riiviörakki vaan trollas meitä lattialla nukkuvia koko yön. Ei tuommosta rottan papanan kokoista piskiä uskalla ees viereen ottaa, sehän vois vaikka litistyä jos minä erehtyisin röllykkämahoineni sen päälle löllähtämään. Edessä oli reissu Jyväskylä-cityyn. Mut sit alkoki laiskottaa, kierrettiin vaan pari kauppaa ja suunnattiin Alkon kautta rannalle. Sitten apostolin kyydillä tutustumaan Jyväskylän  hyvin kansoitettuun yöelämään parhaimpana bilepäivänä; torstaina. Ei varmaan tarvitse edes mainita, että alkoholisoituneita tanssilattialla heilujia ei meidän lisäksi ollut. Onneksi seura oli huippua ja Bra tarjosi sentään hyvää musiikkia niiltä vuosilta, joilta minäkin osaan baaribiisejä ulkoa!

Seuraava maisemanvaihdos (muttei vielä kaupungin) vei meidät juhlistamaan Mokopöön 21v synttäreitä. Perinteiset kotibileet taas, eli jääkiekkoa, Euroviisuja, makkaraa, Leijona-viinaksia ja kaikkia ihania leipomuksia. Tarvitseeko sitä edes mainita, mutta ähkyt vedin ja menin nukkumaan aikaisemmin, kuin laki sallii. Mistä tietää, että on tulossa vanhaksi..

Junamatkaan Jyväskylästä (tai lähes mistä tahansa) kuuluu vaihto kuolonkorahdusmaisia ääniä päästelevään taajamajunaan. Paddi löytikin hyvää käyttöä vaihtoon varatulle ajalle; poseerata 40mm ilmatorjuntatykin kanssa. Tämä upea laitos sijaitseekin sitten Pieksämäellä; kylässä, joka on vielä Varkauttakin kuolleempi. Saavutus sinänsä!

Päätepysäkkinä Varkaus, ylväs kotikaupunkini. Senkin katuja tuli tallailtua 20 vuotta ennen uskallusta lähteä maailmalle. Näyttelin Paddille kaikkia tärkeitä nähtävyyksiä tyyliin vesitornin, lukion, Mäkkärin.. Otettiin myös ilo irti ja koluttiin kaikki kirpparit läpi. Just jees, että niitä löytyy kauppakadun varresta jopa kolme kappaletta, kun täällä pk-seudulla niitä saa metsästää mitä ihmeellisimmiltä ja hämärimmiltä pikkukujilta kissojen ja koirien kanssa. Ja jos nyt aletaan paljastuksia jakamaan, niin voisin muuttaa Varkauteen takaisin vaikka heti kahdella ehdolla, 1. kaikki kaverit muuttas kanssa 2. ja työpaikka. Ja ehkä julkisen liikenteen toimivuus, Varkauden sisällä kulkee jotain kolme linja-autoa, jotka lakkaavat liikennöimästä siinä viideltä iltapäivällä.. 

Äitin luona ollessa käytiin mm. metsässä pyörimässä, soutelemassa ja mato-ongella. Meitsi vei saatujen kalojen määrässä 100-0 molempina päivinä, kyllä musta vielä ammattikalastaja leivotaan. Enää ei pelota laittaa matoja koukkuun, mutta suru tuli kun jouduttiin yksi ahven nirhaamaan kokonaan nielaistun koukun takia.. Ja saadut kalathan pitää säilyttää vesisankossa niiden hengissäselviämisen takaamiseksi, ja ne pitää myöskin vapauttaa hengissä takaisin järveen. Jep, ammattilaisen otteet!

Talo tuntui kyllä ihmeen tyhjältä; äitillä on tällä hetkellä vaan kuusi koiraa, kun siihen yli kymmeneen tottui jossain vaiheessa. Mutta hyvä aika majailla kotona, koska sieltä löytyi neljä kappaletta toistaan suloisempia kolmeviikkoisia Shelttipentuja.

 

Värivalikoimassa oli tricolor

.. ja blue merle! Yksi merle (blue tai bi, ihan sama) tänne kiitos. Voiko sulosempaa olla? Paddi suunnitteli jo mahdollisia keinoja kidnapata yksi tommonen, ja olin kyllä ihan mukana. Mutta kyllä minä jaksan odottaa, eiköhän äiti mullekkin yhden koiran anna sitten, kun oon sellaisen valmis ottamaan. Nyt ei ole vielä tarpeeksi rahaa, aikaa, eikä aikuisuutta ottaa omalle kontolle mitään noin "isoa" ja vaativaa lemmikkiä.

Matkaan liittymätön mutta liittyvä. Katselin Gina Tricotin sivuilta tota Star Wars-toppia ja kun se nettikaupasta ehti loppua, niin metsästin sitä vielä Helsingistäkin liikkeistäkin. Tuloksetta. Tallusteltiimpa sitten Jkl:n Ginaan ja siellähän se mua odotti! Yhtä hyvä tuuri kävi parin muunkin vaatekappaleen kanssa, mutta niistä sitten lisää kun jaksan nuo tuhannet uudet koinruoat tuolta kaapista saattaa päivänvaloon ja kameran alle. Tsau!

Psst! Löysin koneen kätköistä tämmösen ja on muuten vanha, mutta yllättävän jepa! Sanotukset varsinni.

Good authors too who once knew better words now only use four letter words.

Hiphei, elossa ollaan edelleen! Elämässä ei sen kummempia bloggaamisintoa latistavia jännittävyyksiä ole tapahtunut. Tuntui vaan, ettei tasapaksusta työputkesta saa raapustettua mitään kovin avaruutta, saatikka edes maailmaa mullistavaa. Tässä kuitenkin taas flashbackki menneen kuukauden (?) kohokohdista.

Tappelin aikani blondin tukan saavuttamiseksi. Oli liian keltasta, liian harmaata, vihertävää, ihan kaikkea. Sateenkaaripäästä pitää aina maksaa joskus, ja mulla se maksuaika tulee silloin, kun hamuan sitä blondia. Ja mulle ei ees kelpaa mikä tahansa, vaan se pitäs olla just se tietty sävy. Oma tukka näyttää aina väärän väriseltä kun muilla pellavapäillä on täydellinen väri. Tukkanatsius on vaikeuttanut elämääni huomattavasti.

Sitten tulikin Vappu. Töissä on aina niin kivaa juhlapyhien läheisyydessä (varsinkin niiden koristeellisten), kun saadaan juosta hakemaan Tiimarista aina kaikkea kivaa. Tän Vapun paras juttu oli Vappu-Ilpo. Kaunis mies.

Itse Vaapero meni aika rauhallisissa merkeissä, käytiin palelluttamassa perseemme Ruttiksessa, tehtiin poikien kanssa mystinen välietappi johonkin asuntoon ja päädyttiin Tiinan ja Tonin houstaamiin kekkereihin. Loppuilta on hämärän peitossa ja paluumatka sisälti eksymisen Kallioon ja mahtavan snägärihampurilaisen. Pekonilla.

Oon viettänyt suurimman osan vapaa-ajasta kodin lisäksi Ruoholahdessa kaikkien pölhökustaiden kanssa. Onneks on olemassa kivoja poika, joiten päätä ei järki pakota liikaa niin saa pakollisen annoksen hölmöyttä kätevästi. Ja samalla voi tietty potkia palloa, tai nauttia auringosta. Tuolla olis muuten joskus kiva asustella, mutta vaan kesällä kun eihän tämmönen Vilu-ihminen siellä pärjää kaiken tuulen ja tuiverruksen keskellä talvisin. Voisin yleisesti muuttaa talveksi pois maasta tai ryhtyä puolen vuoden nokosille, ei oo semmoset vuodenajat miuta varten.

Edessä oli arvattava kyllästyminen blondin kanssa vänkäämiseen, ja luottoväri teki paluun. Haaveilen nyt semmosesta pinkkipohjaisesta pidennysten avulla toteutettavasta ponitukasta, jossa vois olla vaikka turkoosia ja jotain muuta hauskaa. Semmonen villi kesäletti! Otin myös tavotteeksi nauttia juurikasvusta pidempään sen pikaisen poistattamisen sijaan, jospa tälle joskus tulis lisää pituutta muualta, kuin kiinasta.

Tämän postauksen viimeinen etappi on maininta ihanasta ja ruhtinaallisen pitkästä (9 päivää) lomasta, koppasin ukon matkaseuraksi ja suunnistettiin Jyväskylän kautta Varkauteen. Oli tarpeen! Kirjottelen meidän villeistä eräseikkailuista vähän myöhemmin. Jalkoja polottaa kaiken tänpäiväsen kävelyn ja seisoskelun jälkeen ja aivot uhkaavat painaista off-nappia ihan laittoman aikaisin. Ja samaan syyllistyneet tietävät, ettei koneella torkkuminen ole koskaan fiksu, saatikka toivottu veto.

Hyvää joulua vaan, eikun juhannusta.

Kesä/juhannuspostaus ihan ajallaan, koska olen _erilainen_bloggaaja_. Tahdon joululahjat ja sitten kesän heti kiitos!

Meillä oli karvainen matkatoveri. Tää oli matkakumppaneista sitä parasta laatua, ainakin jos vertasi niihin kovaäänisiin Stadilaisiin kermaperselissuihin, jotka eivät ikänään ole kehä kolmosta pidemmälle poistuneet. Niitten suhdekiemuroita sitten enemmän tai vähemmän innostuneena kuunneltiin koko matka.

Tsiigailin toisella puolen olevaa pizzamestaa toiveikkaasti.

Meri ja Vilu 20v:n huone möksällä. Oli muuten jännät pelisessiot.

Kyllä se kaunistautuminen vaan kannattaa.

Pihalta löytyi esihistoriallinen peto.

 Vaavi kärsi oksennustaudista ekat viikon-kaksi elämästään. Kivasti nuo neulanjäljet näkyy tuosta ja kaikki, ihan kuin siannahka sanon minä.

(Kulma)karvaton meininki.

Kappas vene. Oodi möksävaatteille.

Kyllä kelpas tommosten takia pyllistellä.

Etittiin matoja monta tuntia, kalastettiin puoli tuntia ja tässä huikea saalis. Olin ainut, joka edes sai kalaa. Kiersin aina skidinä iskän kanssa pilkkikisoja ja vein kaikkia vanhempiakin jätkiä siellä ihan sata-nolla. Kalanainen! Ahvenelle soimme lopulta vapauden.

Ihan kivat maisemat Merin möksällä, kyllä mullekkin kelpais nääs. Oli paras tipaton juhannus.

Olen kesän lapsi, mutta en saa millään täältä pk-seudulta semmosia kesäviboja, kuin Varkaudesta saa. Kulkisin mielummin ryysyvaatteissa vaanien sisiliskoja ja heinäsirkkoja, kun että istuisin jokaisena vapaapäivänä puistodokaamassa. Möksällä kalastamassa ja heittämässä keppiä meidän karvaisille vesipedoille. Vaanimassa pikkukaloja perhoshaavin kera laiturilla ja palamassa auringossa. Jöpöttää istumassa portailla ja haistella metsää. Kesä tuu jo.

Pakollinen junassa on tylsää-postaus.

Tukasta tuli harmaapinkki. Piti tulla vaan platinablondi, mutta kai se tääkin käy. Ps. näytän aina ihan paskalta, kun matkustan.

Oon hurahtanut näihin kaksivärisiin ernutukkiin nyt jotenkin. Ehkä ne vaan käy mun muutenkin häiriintyneeseen, jakomielitautiseen luonteeseen.

Inhoan junia. Aluks samassa vaunussa oli joku, jonka kännykkä huuti jatkuvasti Nokia tunea. Ja mun vieressä istu joku nainen, joka ei osannut muuta, kun ähkiä, ynistä, huokailla ja päästää suulla imutteluääniä. Vähän tuo sänkyvaihde ilmeisesti jääny päälle, eikun. Selvisin ekasta vaihdosta ja pääsin ihanan tyhjään vaunuun. Just kun olin nukahtamassa, niin joku rupes just tossa takana puhumaan jotain maratonipuhelua kovaan ääneen. Tykkään matkustamisesta kovasti, mut vaan sillon kun on hiljasta. En voi sietää puhelimeen kälättäviä ihmisiä mun muuten niin rauhallisessa aamubussissa, enkä kyllä muuallakaan julkisissa. Mun tekis mieli aina vaan räjähtää niille ihmisille, mutta en viiti.

Sääli, että tää matka kestää enää 1,5h, koska vaunussa on mun lisäksi kaksi ihmistä ja nekin vaan koomailee tyytyväisenä. Voisin vielä jatkaa matkaa ainakin toisen mokoman verran. Määränpäässäkään ei toki ole mitään vikaa, äiti vie mut Abc:n kautta kotiin ja saan iskeä ostokärreihin kaikkea kivaa mahantäytettä niin paljon, kun sielu sietää. Mässyfest!

I'm dropping this bomb.

Isukki lähti perheineen Thaimaaseen ja meikäpoika otti "lomaa" kiireapulaisen töistään viikoksi ja suunnisti Varkauteen talonvalt... vahdiksi. Pieni mutka tuli matkaan, kun unohdinkin koko avainnippuni Helsinkiin. Herää nyt siinä viiden aikaan aamulla, oo ihan sekasin ja yritä ehtiä vielä linikkaan kaikenmaailman kantamusten kanssa. (Viinakärrit ovat kyllä älyttömän hyvä keksintö ihan noin laukun roudaamisessakin, varsinkin jos puolet elämästä kulkee mukana.) Onneksi huono muisti on peritty sieltä iskän puolelta, niin oli sekin tällaiseen katastryffeliin osannut varautua. Ekaks luulin, että joudun hajottamaan vajan ikkunan, mutta yksi soitto isin kaverille riitti ja pääsin sisään.

Ihan hyväpalkkaista tämä talonvaltaajan työ, pari saturaista odotti jääkaapin päällä käyttäjäänsä. Pikasuihku kehiin ja odottelemaan vaimoni, Noran saapumista. Viimeisestä näkemisestä on varmaan vuosi aikaa ja asiaa kyllä riitti. Kävimme vähän maistelemassa Varkauden muutoksen kokenutta yölelämää (Zoneen ilmaiseksi!) ja perinteisiä pirtelöitä. Ja kaiken hyvän lisäksi siellä oli tuttu porukka, joiden kanssa lyöttäydyttiin yhteen vaihtamaan kuulumisia. Boten Annaakin piti tanssia lavalla, onpahan sekin nyt koettu sitten.

Kiitos Nora tämän biisin esittelystä, muu ei tässä taloudessa olekkaan soinut parin päivän aikana yhtä tiuhaan. 

Aamulla sängystä päätä nosti kaksi itikansyönyttä ja hyvin väsynyttä yksilöä. Eilinen vei kaikki mehut mennessään, joten tyydyttiin pitämään LOTR-maratoni hyllystä löytyneiden extented editioiden kera. Jotain, mitä olen aina halunnut tehdä. Tosin tais vähän väsyttää, koska kahdesta leffasta meni ainakin yksi tunti ohi. Vähän silmät luppas, hupsistarallaa. Käytiin kaupasta pekonia ja tehtiin seuraksi dippivihanneksia, yksinkertaista ja niiiiin hyvää! Seuraavana päivänä piti haikein mielin hyvästellä vaimo ja toivoa, että se eksyisi Mokkiksen kera Helsinkiin heinäkuussa.

Jotain muuta mitä mä oon tehny? No, huollattanu tukkaa.

Siellä joku "musta" osio olis ehkä hieman värin tarpeessa, ei vaan pysy tuo pirullinen väri minun päässäni ollenkaan!

Sir Kalkkilaiva. Tilanne on tällainen, jos en värjää tukkaa joka kerta, kun käyn suihkussa. Pastellin sävyt ovat kyllä vaikeimpia ylläpitää, koska pigmenttiä on värissä niin vähä ja se huuhoutuu melkein jo yhdessä pesussa pois.

Länttäsen tukkaani joka hiusten pesun yhteydessä tällaisen mömmelin ja yritän viihtyä suihkussa sen n. kymmenisen minuuttia vähintään. Tällä kertaa jätin sen hautumaan päähän puoleksi tunniksi ja tulin dataamaan. Yleensä teen monen käyttökerran satsin yhdellä kertaa tommoseen kannelliseen rasiaan, että se säilyy. Tässä tuo koko hoitsikkapurkki ja pari pisaraa Stargazerin Violettea. Näiden lisäksi käytän shampoona Joicon hopeashampoota, jonka löysin alennuksesta jostain pienestä hiusputiikista Kampista. Viiden euron hinnanpudotuksen jälkeen se rokotti lompakkoa vain 13e, mikä on jo ihan kohtuullinen hinta siitä isosta pullosta. Varsinkin kun se on edelleen parasta hopeashampoota, mitä oon käyttäny.

Pidemmällä vaikutusajalla tuli asteen tummempi lila, ihan hitsin söpö väri. Vaikka tätä pitää värjätä useasti, niin värjääminen ei sinällään ole hoitoaineen levitystä mutkattomampaa. Pitää ehkä pikkasen olla tarkempi, että kaikkialle tulee sudittua, koska mulla on edelleen tuolla takaraivossa pari suhteellisen blondia raitaa.

Pelottavan hyvin oon tän lilan kotiuttanu omaksi värikseni, vaikka sitä vuosia ja vuosia olen inhonnut..

Varkaus - kotipaikka ja ammatti sama.

Menin perinteisyyttä noudattamatta linikan sijasta junalla Jyväskylästä Varkauteen. Katoin, että juna on halvempi. Ja paskat taas, ekaks Mokkis sano mulle että junassa käy kortti, no arvatkaa vaan käykö just se faking Visa Electron. Onneks oli hyvä tuuri ja se sai lipun laskutettua silti, muuten olis ollu parin tunnin odotus seuraavan kyytiin ja luultavasti myöhästyminen viimesestä taajamajunasta. VR:n sivut ilmottaa lipun hinnaksi 10 ja risat, lippu maksokin 16e. Katoin, että kestääpä ihmeen kauan matka kun on kahden tunnin mittainen, Pieksämäellä se syy siihen selviskin: tunnin vaihto. Kaiken tän jälkeen totesin, että ehkä mun vaan pitäs tyytyä niihin linja-autoihin vastaisuudessakin, kun oon noin surkee rukkanen tossa junalla reissaamisessa. Vielä olis puutunu se, että koko rautanen ratavankila olis ollu myöhässä.

Onneksi perillä oli odottamassa äiti ja loppumatka meni sujuvasti rupatellen. Ekaksi moikkasin koiria ja ihmettelin Curron kasvua (koostaan viis, luulee vieläkin olevansa sopiva sylikoiraksi ja kyse on siis aikuisesti belgianpaimenkoirasta), sitten päätin vielä viimeisten auringonpilkahduksien aikana suorittaa jokakesäiset toimitukset, eli sisiliskojen metsästyksen näköpiiriini. Ja löytyhän niitä, tuitui.

Liskomamman röllykkä. <3

Seuraavana päivänä otin kiinni menetettyä eräjormailu aikaa ja vietin lähes koko päivän metsässä etsien ja kuvaten liskoja samalla, kun vedän päässäni luontodokkarin tyylistä monologia. Voitte kuvitella mut tyytyväisenä jöpöttämässä kannon nokalla tuijotellen mielenkiinnostuneena (uusi kehittelemäni sana) heinikkoa. Maalaisuutta ei saa musta pois hakkaamallakaan, vaikka savolaismurteeseen onkin jo eksynyt vähän stadilaista ärsyttävää puhetyyliä. Voi katkeruus. Ainakin liskonlöytöskilzzit on tallella.

Ja meidän hömpät vuffet. Tulee aina noiden kotkotuksia aika-ajoin ikävä, niiden kanssa rehaaminen saa aina kumman helposti paremmalle tuulelle. Niitä ei nimittäin turha älykkyys vaivaa ollenkaan. Tällä hetkellä meiltä löytyy noita vaan seitsemän; kolme belgiä, kolme shelttiä ja aussie. Ja kaikkein rakkain karvaotus on näistä mulle pönttöpää Brilli, mustavalkoinen sheltin ja possun sekoitus (nenästä päätellen). Se on tässä joka aamu päättänyt millon oon nukkunut tarpeeksi ja tulee tunkemaan kylmää kuonoa nuuskuefektien kera mun korvaan. Jes, kiva kiitti.

Parasta kuitenkin, meidän prinsessa Halmi pyöräytti vastikään viisi pentua, joista selvisi kolme blue merle-narttua. Kahdella oli jotain vikaa keuhkoissa ilmeisesti vaurioituneen napanuoran takia, ja ne piti lopettaa. Hmh! Onneksi on kuitenkin kolme läskiä sammakonpoikasta jäljellä. Ei niistä kyllä voi olla ihan varma mitä eläinlajia ne edustaa, massaa on kuin syöttöpossuilla, liikehdintä muistuttaa sammakkoa ja silti ne kuulostaa ihan kissanpennuilta. Ja ruumiinmuoto on ylväästi marsumainen.

Minä ja lässytys kuulumme yhteen. En malta odottaa, että pääsen taas näkemään näitä kesäkuussa (eli kohta, oon taas Varkaudessa ja kirjotin tän merkinnän viime kuussa) kun alkavat silloin jo muistuttaa enemmän koiraa. Se mahdoton vipellys ja ne söpöt naskalihampaat, joilla on maailman parasta syödä sormia ja hiuksia. Ja se tunne, kun astut aamulla tuoreeseen koiranpissaan..

Kaikesta ulkona hiimaamisesta sain kiitokseksi rusketusrajat käsiin ja käräytin mun tissivaon. Naamakin muistuttaa paviaanin kannikoita, mutta oon kiitollinen siitä, että palan enkä rusketu. Ei toi niggaus oo mun juttu.  Pitää vaan vihdoin ja viimein käydä ostamassa se oma aurinkorasva, mieluiten sellanen suojakerros 90, ei ruskettava. Kai niitä kalpean kansan voiteita löytyy jostakin!

Toisiks viimesenä päivänä kävin ukilla kartuttamassa mun kassaa "ota tästä kesälomarahaa 100e, osta mitä haluat". Juu, kyllä kiitos! Ja mitä vielä, ennen linikkaan turauttamista kävin morjenstamassa isiä pitkästä aikaa. On ihan ok olla isin tyttö, tilattiin mulle nimittäin uus mp3 (Creativen Zen Style M100 4gp)  ja sain pyörän edustuskuntoon ja lukonkin siihen. Isi on paras.

Mitä sä kassaat?

Luin tän postauksen heti ku olin saanu sen valmiiks, ja eipä siellä kyllä kauheen montaa lausetta ilman alkoholin läsnäoloa löydy.. Harkitsen jo pikkuhiljaa uuden sisällön hankkimista elämääni. :D

Jyväskylä ohoi! Maarit ja J noukkivat minut asemalta ja mentiin ensitöiksemme Maran kanssa läskeilemään mäkkäriin. Vasta kolmas kerta sillä viikolla.. Aluks piti vaan nauttia rennosta illasta kaupungilla ja kotosalla, mutta menoötökkä puri mua nilkasta ja tokasin, että eiköhän lähdetä baariin. Viroviinaksia oli mukana yllin kyllin (kassin roudaaminen olis muuten ollu liian helppoa) ja niistä kyllä riittäisi kaksiin pirskeisiin. Plus Maaritin kanssa on yksinkertaisesti parasta olla baarissa, koska molemmat ollaan kunnon tanssihirmuja, joskaan ei kovin hyviä, ja tykätään melkein samoista huonoista jumputuksistakin.

Ihana toi karvakypärä kiitos linja-autossa nukkumisen.

Nahkis - Seppälä, toppi - New Yorker, leggingssit - Mere Keskus, kengät Martin's, laukku - Viro.

Tässä vaiheessa iski tajuntaani, että enhän mä nyt herranjumala halua käyttää Mokkiksen bileisiin suunnittelemaani mekkoa baarissa. Naisten ongelmat, alan tajuta niitä.. Syöksyminen H&M:lle 15min ennen sulkemisaikaa, ensimmäinen silmiin osuva kiva pikkumusta kainaloon, sovariin ja tadaa, se oli täydellinen! Aluks veikkasin, että se olis liian iso, mutta ilmeisesti olen nykyään kokoa 36.. Iigsh!

Pestattiin "iloinen" J meidän hovikuskiksi ("aina kun mä nään sua mä joudun myös olemaan kännikuski") ja alettiin naukkailemaan Breezeriä niin, että napa ruskaa. Ajateltiin ekaks kokeilla päästä sisään Bra:han, mutta koska ystäväiseni on vasta 19 (voih, pikkuinen) niin päätettiin vaan tyytyä Gigglingiin (miten se muuten kirjotetaan, ei vieläkään mitään hajua..), vaikka kammoksuttiinkin eka sitä latinoiltaa. Ehdin jopa napata itselleni After Dark-rannekkeen, jolla sai tietyt juomat puoleen hintaan, esim. hyvän ystäväni salmarin.

Ilta oli just niin mahtava, kun odotin. Jyväskylän yöelämä on kyllä randomeinta, mitä oon ikinä kokenu. Vedin liukkaiden drinkkien takia spagaatin. Joku jätkä koppas mut hartijoilleen vaimonkanto-otteella ja pyys mukaansa, en suostunu ja se laski mut alas, tokas että oon kaunis, anto pusun poskelle ja katos. Tanssittiin myös Maaritin kanssa jalat kipeeks. Onneks siellä oli monta eri puolta ni pysty aina vaihtamaan paikkaa ku tuli huono biisi, tosin suurin osa ajasta oltiin siellä grunge-puolella odottelemassa Selvää päivää (<3). Tanssimisen lomassa ei omaa humalatilaansa tajunnu, mutta kun päästiin kotiin niin hihiteltiin kuin pikkulikat joillekkin ihan älyttömille jutuille. Fb-päivitysten perusteella tiskiharja hyökkäs Maaritin kimppuun ja mä sanoin suolakurkkuja juustokurkuiksi. Jaahas.

Hengailin mm. Elviksen kanssa.

Lauantaina oli sit pirteänä meno muistuttamaan Mokkista siitä, että se siirty nyt rollarimummojen joukkoon. Onneksi se oli päättänyt kokata meille kostoiskuna mitä mahtavimpia herkkuja, joita tuli vedettyä kilokaupalla. Ja mikä pahinta, se oli  tehny juustokakun. Jos olisin joku hullu super villain ni mun heikko kohta olis kyl juustokakut..

Ah, oi aikoja oi tapoja ja oi vanhanluokan kotibileet. Piti poistua ihmisten ilmoillekkin, mutta sellasten ruokamäärien jälkeen teki vaan mieli painua sammumaan mukavasti sängylle ja niinhän sitä sitten jossain vaiheessa pääsikin. Seuraavana päivänä suuntasin kamppeineni kohti rakasta Varkautta, siitä sitten seuraavassa kuva- ja tekstihyökkäyksessä.

Seuraava pysäkki: Humala.

Tämä täti kävi pyöräyttämässä oikein hassunhauskan reissun Viron puolella vaimoni Merin kanssa. Innostuttiin reissusta, kun katsottiin sellaisten reissujen hintoja, joissa tuli pakettina risteilyt ja yö hotellissa. Siellä oli semmoinen mukava paketti, 35e per lärvi arkipäivinä. Ajateltiin ottaa se, mutta odotettiin liikaa ja jouduttiin ottamaan 56e pakettiratkaisu. Tosin eipä tuo hintakaan pilviä hivo. Asutimme suht satamoiden läheisyydessä kurkkivaa Hotel Metropolia, ei mikään kermaperseiden paikka, mutta kelpasi meille mainiosti.

Kuudelta maanantaiaamulla ylös ja terminaaliin. Heräämisestä teki mielenkiintoista se, että päätimme lähteä suht pienellä varoitusajalla, varattiin matkat kahdeksalta illalla ja tajuttiin, että 12 tunnin päästä pitäisi nokottaa jo laivassa. Sitä ennen piti siivota, pakata ja värjätä mun tukka ja leikata randomisti pidennyksien seasta löytyneet randomit blondit jatkot muotoon, oh shiiiiiet. (Ihmettelin, miks ihmeessä mulla edes on blondit klipsit, mut myöhemmin tajusin niiden olevan sitä puolimuovista erää..) Unta tuli kolmen maissa, ja koko yö meni myöhästymispainajaisiin heräillen. Tarvitseeko sitä mainita, että lähtöselvityksessä nähtiin kaksi oikein pirteätä kasvoa. Laivaan, vessan pöydän päälle istumaan ja naamaan maalia sekä karvaa (karvaa myös päähän). Oltiin hyvä näky, kun suoristettiin toistemme hiukset keskellä yleistä käytävää. Mitäs eivät laita vessaan pistorasioita, keketsu sentään. Vähän ylihinnoteltua katkarapuleipää naamaan ja ihmettelemään aaltoja, siinähän se laivamatka menikin ryytyessä.

Varmaan ainoa kuva Virosta, jossa ei näy kummankaan matkustajan lärvi.. 

Tuolla keskustassa me suurimmaks osaks oltiinki.

Ensimmäisen päivän suunnitelmat; shoppailua perseet ruvella. Sopivasti unohdin kameran muistikortin koneeseen kiinni, jouduin siis ostamaan paikan päältä uuden, jotta saatiin ikuistettua lärvimme jokaisessa kadunkulmassa (viis esim. siitä nätistä Vanhasta kaupungista..). Onnistuin jotenkin myös terrorisoimaan kamerailuani paskomalla patterilaturin, onneksi pattereita saa melkeen mistä vaan. Laturiparka näyttää kyllä suhteellisen brutaalilta, ja yritin kovasti niitä possun nenän tukkeita taivutella takaisin alkuperäiseen muotoon, mutta ei nää mulle siunautuneet koppakuoriaisen hauikset paljoo auttaneet.

Pipo - Gina Tricot, Takki - One Way, toppi - H&M, farkkuleggarit - H&M, Converset - Thaimaa, laukku - H&M.

Tässä "oikea" asukuva..

Ja tässä se todellisuus.

Kierreltiin perus Viru keskukset sun muut lähellä olevat puljut, jonka jälkeen päätettiin lähte metsästämään New Yorkeria Rocco Al Maren-kauppakeskuksesta. Missattiin se ilmainen bussi sinne, jouduttiin kysymään erään hotellin respasta ohjeita ja matkustamaan jonnekkin hevonkuuseen sähköbussilla. Olipa muuten aikamoinen elämys matkustustavaksi! Sen lisäksi, että bussista pääsi enemmän epäilyttävää rutinaa kuin laki sallii, irtosi kesken reissun myös sähköjohto ja matka tyssäsi siksi aikaa, että kuski sai sen laitettua takaisin. Ehdin vielä ennen matkaa ihmetellä, miksei meiltä löydy töpselibusseja. Yksi matka riitti ja toivon, ettei meille ikinä tule niitä! Myös käytännön säännöt olivat aluksi hieman hukassa, eikä kumpikaan ymmärtänyt, että niissä bussilipuissa ole aikaa, vaan ne ovat kertakäyttöisiä. Ja ne kuuluu leimata ennen bussiin lössähtämistä. Ei tommosia nyt voi tietää, onneksi tarkastajat eivät tulleet ja tehneet terrori-iskua lompakkoon.

Iloinen turisti. Obvious extensions are obvious!

Ja tässä taas sitä naamakuvien todellisempaa puolta, sekä todiste matkakumppanin olemassaolosta.

Lumikki ja Damnnigganainen.

Viru keskus oli jo kuluttanut mahaan pientä Carbonara-pastan mentävää lovea, ja ennen kiertelyä käytiin täyttämässä vatsamme Da Vinchissä. Ruoka oli pienoinen pettymys, kokilla oli hieman runsas suolan käyttö, eikä koko annos maistunutkaan muulta. Epätyydyttävä pastakokemus siis. Onneksi New Yorker osoittautui kivaksi putiikiksi. Olin ehkä hieman pettynyt, että Viro on kovaa vauhtia saavuttamassa samaa hintatasoa vaatteissa Suomen kanssa. En saanut roudata täyttä matkalaukillista halpoja rättejä kotiin, muutavia muksuja yksilöitä kylläkin. Tää postaus on kuitenkin omistettu JEEULKOMAATWHOO-hypelle, joten koltut tiskiin myöhemmin.

Mutta sitten se Prisma. Ja ne hinnat! Tuhlasin siellä ihan järkyttävän summan rahaa verrattuna siihen, mihin olin varautunut. Mutta kun, ei se edes ollut tuhlausta eikö nii..

Mun Prisma-saldo kaikessa komeudessaan. Laskeskeltiin Merin kanssa karkeasti, että kotimaahan verrattuna säästin tässä noin saturaisen verran. Viisi vaalennusta, viisi mustaa väriä (hiusvärejä ei tällaisten himovärjäreiden taloudessa voi _koskaan_ olla liikaa), shampoo, hoitoaine, hopeahoitsikka, energiajuomaa, hiuslakka, kaksi graffitilakkaa, dödö, hiuksiin jätettävä hoitsikka pidennyksiä varten, ripsari, valkoinen kajaali, kymmenen Chewitsiä ja kaksi Menthosia. Arvatkaa paljonko makso?

(Kuvittele tähän kohtaan kuva kuitista, jossa pojottaa loppusumma: 60e.)

Halleluja! Voisin muuttaa tonne. Hiusvärit 2e/paketti, ripsari sen normaalin 18e:n sijaan 11e ja kaikki muutkin oli ihan hirvittävän halpoja. Saako Chewictshshrttejä vielä muuten Suomesta? Noita maiskutellessa totesin, että niitä vois syödä useemminkin.

Shoppailureissu lähestyi loppumaan, ja nälkä vaani massussa. Lähimarketista muutamat Breezerit ja Smirkut tulevia hotellihiprakoita varten ja eikun etsimään ruokapaikkaa. Meri suitsutti mua, kun haaveilin jo toisesta pasta-ateriasta. Läskeydestä viis, Vapiaanoon tiemme kävi siis. Paikka mun makuun, sai valita jopa pastalajikkeen itse! Vedin perus Carbonarat (ai tapojeni orja, ai yksipuolinen ruokavalio) ja vatsa kiitti. Vaaka myös. Jossain vaiheessa roudattiin osat ostoksista hotellille ja tarkistettiin netistä, että löytyskö H&M:ää. Ei löytynyt, mutta joku vihjasi Bershkasta, kauppa jostain Ginan ja Hooämmän välimaastosta. Patikkareissulla Vapianosta hotellille törmäsimme siihen kauppaan puolivahingossa. Kello näytti jo yhtätoista, eli se pulju meni sitten seuraavan päivän mennään-listalle.

Reissussa rähjääntyy!

Niin, siis tosissaan rähjääntyy.

Hotellilla vedimme perus Breezer-kännit feat. Disney- ja Glee-mussiikit ja jätimme karaokebileet alakerran eläkeläisille. Auringon sarastaessa oli muuten iloista porukkaa (HUONOLLA) aamupallala. Onneksi itse nukuin kuin kuollut kani, hieman tuota univelkaa viime yöltä nääs.

Seuraavana päivänä oli lähtö laivaan jo ennen neljää, se tiesi pikaista visiittiä Bershkassa (rakastuin) ja kaupungilla, jonka jälkeen kipitettiin hiki hatussa SuperAlkoon, kuitenkin vielä Mere keskuksen kautta. Siellä keskuksessa on muuten maailman ahdistavimmat myyjät, tämmösenä jurona suomalaisena teki mieli hypätä ikkunasta jo heti ensimmäisen "mitä sinä etsi, katso katso täällä laukku kenkä paita lompakko katso hieno tunika"-lausahduksien jälkeen. Tunsin itseni huonoksi ihmiseksi, kun en jääny kuuntelemaan niiden hienoja myyntipuheita, vaan tylysti livistin heti, kun joku sai suunsa auki. Siihen ne taitaa kyllä luottaakkin, ovelat hermannit.

KAIKKI UUDET KUTEET PÄÄLLE SAMAAN AIKAAN!!!one

Takki - Seppälä, paita - Ebay, Hame - New Yorker, laukku - joku random putiikki.

SuperAlko oli superhalpaa rakkautta. Laukut painoivat muutenkin jo kuin pienet valaan rannalla, miettikää sitten ton pyörähdyksen jälkeen meitä pieniä. Mulla humpsahti sinne suunnitellun 40e:n sijaan 120e, köh köh hupsista keikkaa..

24 Breezeriä, kaksi isoa pulloa Smirkkua, neljä viinapulloa, Mokkikselle lahjaksi Salmaria, Villelle kartsa röökiä ja lava. Kuusi pulloa viinaa ja yksi tolppa Breezereitä ja Smirkkua jäi nyt kyllä vielä ostamatta, kai näillä määrillä kuitenkin pärjää sinne seuraavaan reissuun asti.. Vihdoinkin mulla on omat viinakärryt (oon niin kiitollinen sille, joka keksi ne, koska alkoholi painaa), joilla voin sitten vanhana ja kärttyisenä vierittää Virosta mua korkeamman tornin pilkkahintaisia lavoja. Oli pakko ottaa taksi SuperAlkosta laivaan, ei oltais muuten edes ehditty lähtöselvitykseen. Aikataulut ei kussu alussa, niin jotain täyty mennä pieleen lopussa.

Laivamatka oli aika väsynyt ja lepposa, vedin mummujen kanssa kilpaa rahaa pelikoneista (voitin melkein 50e ja houkutin puoleeni likaisia katseita, jee) ja leikin hyvää tytärtä, eli kävin hakemassa mun voittorahoilla mutsille äitienpäivälahjaks Tobleronen. Saatoin myös vähän itkeskellä reissuun uponnutta rahamäärää, loppukuu mennäänkin sitten nuudelikuurilla. Onneksi tajuttiin vielä hommata laivalta autokyyti Merille, ei oltais todellakaan selvitty hengissä noiden nesteiden kanssa. Mutta oon ikuisesti katkera meidän kyytipojalle, se nimittäin rikko mun viinakärryjen mustekalan. Farewell, rakas ystäväni. Pitää ennen ens matkaa käydä ostamassa jostain uusia. Mennään kai Viroon taas joulukuussa (minä huimien 36e:n veronpalautusteni turvin..) ja siitä tulee muuten mahtireissu, kun on vähän pidempi varotusaika säästämiselle.