30.12.2013

Hiuskalenteri 2013

Mietin pitkään, että pitäsköhän nyt yrittää tuhertaa vielä jotain ennen vuoden loppua, ja kuumehouruissa kieriessäni ideoin tämän. Oon tosiaan nyt kolmatta päivää kipeenä. Uv menee sinänsä hyvissä merkeissä, että täältä sängynpohjalta on matka vaan ylöspäin.


Crazy Colorin Peacock Blue, Sky Blue, Pine Green ja Stargazerin Tropical Green ja hoitoainetta.


Stargazerin African Green hoitoaineella laimennettuna.


Stargazerin Plume laimennettuna + Pinkissimo laimennettuna 


Kaksi käsittelyä Four Reasonsin Ice Ice Blondylla.


Crazy Colorin Pinkissimo


Crazy Colorin Sky Blueta, Peacock Blueta, Capri Blueta, Violettee, Stargazerin Tropical Greeniä.


Latvoissa Stargazerin Plumea ja Crazyn Pinkissimoa.


Samat seokset, kuin aikaisemmassa turkoosissa.


 Turkoosista kulutettu Herbinan syväpuhdistavalla shampoolla ja vaalennuspestu 
+ vaalennettu Swartzkopfin 00A:lla.


Latvadipit laimennetulla Crazy Colorin Firellä.


Crazy Colorin Candy Floss, jossa pari tippaa Pinkissimoa ja Fireä.

Näistä väreistä enää tuskin tarvitsee mitään muuta kirjoittaa, kun jokaisesta löytyy omat postauksensa. Värjäystahti on edelleenkin tiivis, onneksi suoravärit eivät vahingoita tukkaa, koska mulla ei sitä siinä tapauksessa olisi. Juurikasvu pitää kuitenkin aina vaalentaa, sillä suoravärit eivät siihen tartu. Swartzkopfin sävy 00A on edelleen tässä luottotuotteena.

Tossa muuten suoraväreihin liittyvä kysymys, joka mulle tuli Ask.fm:ssä ja jos suoravärit edelleenkin askarruttavat, niin tässä vähän lisäinfoa vastausmuodossa.


Aion vielä joskus riipaista ja kirjoittaa näistä ihan oman postauksensa. Tiedän sen vaan olevan niin laaja ja suuritöinen, että pelkkä ajatus kirjoittamisen aloittamisesta tuottaa mulle sydämentykytyksiä.


Vaalennuksien sijaan suosin värin vaihdon yhteydessä syväpuhdistavalla pois muhitusta ja vaalennuspesua, joka on vaalennusta paljon hellävaraisempi vaihtoehto. Tässä on siihen pesuun ohje sitä tarvitseville;

30 ml kuuma vettä
30 ml hapetetta
10 ml vaalennusjauhetta
15 ml shampoota

Yleensä pistän tuohon rutkasti enemmän shampoota, mitä ohje sanoo. Ei tule niin litkua, levittyy paremmin ja ei ole niin tuhoisaa hiuksille. Hapetteen ja vaalennusjauheen saa vaalennus- ja värinpoistopakettien mukana, tai Biozelliltä myös erikseen ostettuna.


Tänä vuonna edistystä oli se, että jätin sen jokasyksyisen punaisen vaiheen toteuttamatta. Vieläkin kummittelee päässä ne viimevuotiset poisto-operaatiot, hurr. Sen sijaan en päässyt eroon toisesta arkkivihollisestani; turkoosista. Sitä jos mitä on ihan hirveää saada veke tukasta, vaatii tuhansia vaalennuspesuja ja vaalennuksia ja nämä olivat se pahin syy, miksi oman tukan kasvatusprosessi otti takapakkia tänä vuonna.


Uutena väreinä kehään astuivat violetti ja vaaleanvihreä, niitä ei näin suuressa osassa minun hiuksia olla ennen nähty. Varsinkin tuo vihreä oli aina mukava yllätys, hirveän kiva väri. Violetti ei edelleenkään natsannut, ei oo helppo tie entisestä inhokkiväristä siedettäväksi.


Pidennykset olivat tänäkin vuonna suuressa suosiossa, ja nopealla laskutoimituksella uusia pidennyspäällisiä kertyi yhdeksän. Eli mulla on tuolla mun hullun naisen keräysboksissa yhdeksän pään verran lisää hiusta erilaisissa väreissä. Oon ihan tasapainoinen ihminen ja silleen, mulla vaan sattuu olee laatikollinen muiden ihmisten hiuksia huoneessani säilössä..


Uusi vuosi, uudet hiuskiukut, -haasteet ja onnistumiset, odotan teitä!

21.12.2013

Think pink

Kuten Instaa/Twitteriä seuraavat tietävätkin jo, niin mun puolen vuoden värjäämättmyys kutistuikin kolmeen kuukauteen. Meillähän oli Netan kanssa tästä se veto pystyssä, mutta heivattiinkin se sitten. Syynä oli uni, jossa olin ollut kovin masentunut tästä asiasta ja kun olin saanut luvan värjätä hiukset, niin vaaleanpunainenhan siitä tuli ja olin kuulemma pomppinut ilosta kuin poni. Samana iltana oikeassa elämässä olin erehtynyt menemään Tumblriin katselemaan ja haaveilemaan hiuksista. Vaaleanpunaisista sellaisista, ja itkenyt siitä Patrickille. Selkeesti joku henkinen yhteys meillä tässä meneillään. Heti luvan saatuani sitten kotiutin töistä kaksi pulloa Candy Flossia, terästin sitä pienillä annoksilla Pinkissimoa ja Fireä ja tein jotain, mitä en oo aikasemmin onnistunut tekemään. Niin maan taivaallisen ja täydellisen vaaleanpunaisen pehkon, ai että.


Enkä oo ainut tätä mieltä, kysymyksiä ja kehuja tulee ovista ja ikkunoista ja sekös tekee iloiseksi. Tuijjotuskin on palannut, blondina olin aivan näkymätön ihmismassassa ja siihen tottuneena taas vähän hämmentää olla osa julkista eläintarhaa.


Kuvat on niiiiin talvilaatua, itku. Kestetään nyt vielä hetki tätä valottomuutta, uus vuos ja uus kesä tekee pian tuloaan.

Viime viikko oli suoraansanottuna ihan anuksesta. Marsu kuolee, töissä menee huonosti, paljonpaljon hyvin ikäviä yllätyksiä, väsymystä ja kiukkua. Onneksi karma kääntyi taas nousuun ja tää viikko on ollut hyvä kuuden päivän työputkesta huolimatta. Tai ei tuo kuusi päivää muuten mikään saavutus olisi, ellei joulu teetättäisi ihan himona ylimääräistä hommaa ja kiirettä. Viisi päivää kunnialla ohi ja suussa on odotuksen makua. Huomenna nimittäin suunnistetaan Patrickin kanssa mun työpäivän jälkeen viiden päivän lomalle Varkauteen, whoo! En oo käyny kotona puoleen vuoteen, että oli jo aikakin. Maananataina mennään vielä koko perheen voimin Kuopioon joululahjaostoksille, että bongarikyylät tarkkaavaisuutta sielläpäin! Vaikka pitäisi vielä siivota ja vaikka vallan mitä, niin en voisi olla onnellisempi juuri nyt. Matkustus on kivaa ja kotona odottaa viisi koiraa, joita on ollut ikävä ja yksi uusi karvainen tulokas. Pikkuruinen shetti nimittäin. Onnellisuutta myös teille kaikille, tuun vielä varmaan heittämään joulutoivotukset ensi viikolla!

10.12.2013

Ikävä viikonloppu

Lähiaikoina on tuntunut menevän kovin huonosti. Näennäisesti kaikki on hyvin, mutta pään sisällä on sellaista masentavaa oloa hyrräämässä. Voisin nukkua kaikki päivät ja kaikennäköinen aikaansaaminen on ihan mahdotonta. Kun asiat menee huonosti, niin ne menee sitten kerralla. 


Hyviä ruoholaitumia rakkaalle pikku-ukolle. 

Yksi neljästä marsustani, 2,5-vuotias Sirius löytyi eräänä päivänä kovin huonokuntoisena häkistään ja eikä aikaakaan, niin henki oli hyljännyt sen pikkuruisen ruumiin. Poika oli huomaamatta laihtunut olemattomiin, ja eläinten tapaan piti sen viimeiseen asti itsellään, ettei näyttäisi mitään heikkouden merkkejä. Syykin oli helposti huomattavissa ja korjattavissa, jos marsun muuttuneen olemuksen olisi huomannut aijemmin. Hampaat olivat kasvaneet vinoon ja toinen alahammas oli kasvattanut pitkän piikin itsestään, joka sitten oli kipeä syödessä ja lopulta esti sen kokonaan. Tuntuupa typerältä ja huonolta marsun omistajalta, kun ei aikaisemmin voinut huomata jotain noin ilmiselvää. Olen elänyt eläinteni kanssa pilvilinnoissa tähän asti, aikaisemmat marsut elivät 7- ja 8-vuotiaiksi ilman sen suurempia ongelmia, mitä nyt toinen sokeutui, mutta eipä se Huldan menoa estänyt. Jotenkin siinä sitten tulee sokeaksi sille, miten kaikkea voi kuitenkin sattua, ja että omia elukoitaan pitää pitää tarkkaan silmällä. 

Toiset katastrofin ainekset olivat kasassa, kun oman surun lisäksi Siriuksen elämänkumppani ja arkkivihollinen, Duff, otti kaverinsa kuoleman tuoman yksinäisyyden hyvin raskaasti. Ennen niin iloinen ja vilkas kiljupete kyhjötti nyt yksin ja surullisena nurkassa ja välillä purki stressiään ruokakuppia narskuttamalla (tapa, jota ei koskaan ennen ollut ilmennyt). Ainut aika milloin tyyppi innostui oli, kun heilautti ruokapussia, mutta siihen se jäikin. Oli aika selvä peli, että jos Duff joutuisi olemaan yksin pitempään, masentuisi se kovasti ja saattaisi jopa kuolla yksinäisyyteen.

Vaikka rahatilanne ja aika eivät olleet mitä parhaimmat, piti Duffille hankkia pikimmiten kaveri. Pientä omantunnon kanssa kamppailua joutui käymään, ei tuntunut oikealta korvata Siriusta niin nopeasti uudella tulokkaalla. Kuitenkin jo samana yönä metsästin kuumeisesti uutta marsukaveria netin välityksellä, mutta huonoin tuloksin. Seuraavana päivänä lähdettiin katsomaan Itiksessä, josko sieltä löytyisi joku kiinnostava. Onneksi teddy-marsujen (en vain ole lämmennyt vielä näille lampaille) yltäkylläisyyden keskeltä löytyi yksi hauskan värinen sileäkarvainen poika, jossa oli ripaus sheltietä pyllykarvojen pituudesta päätellen. Kerman värisestä marsusta haaveilleenä tämä ei ollut se ykkösvalinta, mutta Duffin tilannetta ajatellen paras. Poistuttiin liikkeestä uusi vikisijä pahvilootassa.


Poikien tutustuttaminen meni hyvin, Duff piristyi oikein silmissä, kun sai uuden kiusattavan. Päätös hankkia pikimmiten uusi kaveri osoittautui siis hyväksi. Ensimmäisen päivän vikinöiden, ahdistelujen ja alistamisen jälkeen pojat ovat viihtyneet yhdessä hyvin. En ollut muistanut, miten arkoja pienet marsuvaavit ovatkaan. Uutta tulokasta näkee kopan ulkopuolella vain, jos salaatinlehti heilahtaa. Vanhat herrat taas roikkuvat heti toiveikkaina häkin kaltereissa, jos niille erehtyy juttelemaan. Eiköhän tuo pienimmäinenkin pikkuhiljaa opi talon tavoille, uskalti se jo tänään hakea salaattia kädestä n. kymmenen yrityksen jälkeen.

Nimeä ei uudella tyypillä vielä ole. Jotenkin sen pitäisi sopia yhteen muiden kanssa; Duff, Moby ja Hazel. Eli ulkomaalainen, lyhyt ja suht helppo lausua.