30.4.2010

Sä jos et hiffaa, et siis syö.

Nyt kaikkien pikapostauksen vastapainoksi pyöräytin teille kaikkien postausten äidin vapun kunniaks. Eikä tän tekemisenkään uponnut kuin se reilut kahdeksan tuntia..

Koska kommentointi on mun mielestä palkitsevaa, niin olo on nyt kuin alipalkatulla yksinhuoltajaäidillä. Analytics väittää, että mua käydään kyttäämässä 150-300 eliön voimin päivittäin, mutta kovimpa on ujoa sakkia. Löysittekö mitä etsitte? Hassua kuitenkin, lukijamäärä on kasvanut tuntuvasti, mutta kommenttihiljaisuus pysyy. Hm. Ehkäpä blogin taso on laskenut? Mikä taso, eihän tällä räpellyksellä koskaan mitään tasoa ole ollutkaan. Mutta minä en mäkätä. Paitsi vähän.

Tässä on nyt kuitenkin se juttu, mitä mä olen lupaillut jo valovuosia sitten. Elättelin vielä toiveita Merin koneen tonkimisesta parempien kuvien toivossa, sillä mullahan ei viime vuotta vanhempia kuvia löydy enää mistään, kiitos sen lössäytämpä-läskini-kovalevyn-päälle-hups-sinne-meni-kuvat-episodin, joten tyydytäämpä Gallerian piilotettujen ja näkyvien kuvien antimiin. (Huomaa kyllä, että mun elämä on keskittynyt tiiviisti tähän yhteen sivustoon; se on maailman paras vanhojen kuvien, juttujen ja päivämääärien säilöntäpaikka, eli toisinsanoen mun pyhä nettipäiväkirja. All hail the mighty Irc-Galleria. ♥) Siispä, pahoittelen joidenkin kuvien laatua. Aloitetaans.

(Hius)tyylini vuosien varrella. Varautukaa kuvapommitukseen, niitä on _paljon_.

Aloitin värjäyttämään hiuksiani joskus 4-6lk. Alkuperäisvärini on jotain luokkaa vaalea maantienharmaa, mutta se on tässä vuosien aikana tummentunut lukuunottamatta paria mysteeristä blondiläikkää otsassa, joita ei edes tarvitsisi vaalentaa pinkkiä väriä varten. Aloitin jollain karmivalla oljen_keltaisella_. Mun tukka oli kunnon hevosletti, karmiva, tasapaksu ja muodoton. Sääli, ettei siitä ole yhtään kuvia saatavilla.  (Tai onneksi.)

 
Sensijaan tän ensimmäisen kuvan mä sijotan aikajanalla johonkin ysille, muistan selvästi, että oli Uusivuosi ja me oltiin Sannan kanssa kamalissa sokerihumalissa. (Tätä tukkaa ennen mulla oli blondi tukka tasaotsiksella ja punainen raita toisella puolella, tästä on todisteena ysin luokkakuva, jota mä en nyt saa millään käsiini. Siitä tukasta mä tykkäsin ja sain paljon kehujakin kavereilta.) Taisin jo seiskalla leikata mun tukan lyhyemmäks, mut tää mun liikainnostus raidotukseen tais olla ihan uus juttu. Aika karmea fleda if you ask me, mut mä taas olin sillon ihan innoissani tosta.

Tää muuten potkaisi vauhtiin mun tiheätahtisen tukan värjäyksen ja tyylinmuutoksen. Angstiteinivuodet ja galtsuriippuvuus, kuvasin naamaani päivittäin ja kirjottelin kuviin tosi surullisia kuvatekstejä. Sääli, että pahimmassa angstissani menin ja tuhosin kaikki kuvat, oisin niin pahasti halunnut naureskella niille vanhempana. :D


Seuraavaksi raidoista siirryin nähtävästi ruskeaan. Tää oli mun eka kosketus kotivärjäämiseen, jonka tais suorittaa Mira. Mulla oli ajatuksena siirtyä mustaan tukkaan, joten tää oli se kuuluisa välivaihe. Näyttää ihan hauskalta tässä, mut musta ruskea ei oo yhtään mun juttu. Suosin paljon enemmän blondia ja mustaa ja kaikkia oudompia värejä. Ruskea on liian luonnollinen mun makuun ja lisäks toi väri oli oikeesti oudon laikukas ja jopa vihertävä. Ew.


Mulla ei oo yhtään mitään hajua tästä vaiheesta. Kyl mä sen muistan, että otin vaikutteet Jared Leton tukasta From Yesterday-videossa, joten emompaan suuntaan oltiin selkeesti menossa. Ja muistan sen, että suihkun jälkeen toi punanen väri oli mun tyynyllä, se ei kestäny kiinni mun päässä ei niin yhtään.


Ysin kevät tuli, ja sit sakset sano viimein naps ja musta tuli täyspäivänen emo, hiusvärin ja mallin innoittajana toimi Frank Iero. Huomatkaa toi tyylimuutoskin; MRC:n DEAD!-hupparit, ruudulliset feikkivanssit ja kaikki, pukeutumisen piti koostua tasan mustasta ja valkoisesta, lisänä sai toki olla vähän muutakin väriä. Vieressä on Sanna, jota mä idolisoin ja matkin melkein kaikessa; mustassa tukassa, musiikissa, korvien venytyksessä ja pukeutumisessa. Oltiin niin paita ja peppu, aina kahdestaan ja ihan samiksia.

Ai että olin sillon kade tosta sen läväristäkin, jonka se kävi ottaa ysin luokkaretkellä. Tässä vaiheessa rupesin haaveilemaan snake biteista, koska Sanna kautta törmäsin bändiin nimeltä The Used. Jephan lävärit ja venytyksen oli niin cool, ja tahdoin ehdottomasti samanlaiset.


Lukion ykkösvuodet ja emotukka. Huomatkaa asiaankuuluvat vankikarkuri-kuteet. Päivää ennen lukion alkua vaihdoin hiusten jakauksen puolta, ja keksin tän otsatukka naamalla-lookin. Sen jälkeen en pariin vuoteen kävelly päivääkään ilman naamatukkaa, koska olin mielestäni niin ruma. Mut hei, jos sitä saa kuulla lähes päivittäin kuuden vuoden ajan, niin se kyllä syöpyy mieleen aika hyvin.


Jo ensimmäisenä päivänä tutustuttiin Meriin ja Noraan, koska meitä yhdisti samanlainen omituinen huumorintaju, mitä muut ei voi tajuta ja se, että noukittiin kaikki hampurilaisista suolakurkut pois. Olin tosi innoissani uusista ihmisistä, koska peruskoulussa meille muotoutu tietyt porukat, eikä yleensä ollut mahdollista saada uusia kavereita. Myöhemmin meidät ristittiin muiden toimesta LKE:ksi, eli Lukion Kiljuvaksi Emoposseksi ja me kyllä kuuluttiin ja näyttiin. Saatiin jatkuvasti nuhteita ja pahoja katseita meidän kovaäänisestä idiotismista, mut ikinä en muista, et opiskelu ois ollu niin hauskaa.


Tammikuu 08 ja aloin kyllästyä pelkään mustaan tukkaan, joten vaalensin otsahiuksiin raidan. Olin muuten aika söötti emopoju, eiks jeh? Korvassa bongattavissa 15mm plugi.


Raita kasvaa ja vaalenee. Tukka ei kyllä musta näyttänyt ihan noin karmealta, vaan aika hauskalta, mut olkoot. Olin täysin huonojen tukkapäivien armoilla, koska mulla ei ollut hajuakaan semmoisen asian olemassaolosta, kuin suoristusrauta.


Edelleen tammikuussa, näköjään ollu rahaa ostaa miljoonittain väripurnukoita. Pesukarhut on muwww, ihan hirmu suloset! Paitsi ei kyllä nää tässä, sormeen vaan väriä ja piirtämään raitaa. Suoristusrauta olis ollu taas kaveri, ettei noi raidat ois hukkunu noin pahasti.


Sit päätin, että oon kyllästynyt mustaan tukkaan, ja päätin alkaa vaalentamaan sitä _vaalennusaineella_. VÄRINPOISTO, HALOO? Pitikin olla ihme pönttöpää, ei ihme jos ei vaalene paljoa kerralla.


Lisää vaalennusainerääkkiä ja oksennuspehko. Okei, tässä se ei edes näytä niin pahalta ja olin muutenkin koko prosessin ajan ihan sokea ton tukan järkyttävyydelle. Musta siinä ei ollu mitään vikaa. :D Hassua.


Sit päätin, etten enää halua muistuttaa krapula-aamuja ja vedin päälle punaisen, propsit värjäyksestä Maaritille. Yllättävän hyvä ratkaisu, sillä vaikka toi punainen olikin vähän laikukas, niin oli se yrjöpussia parempi. Tässä vaiheessa myös ostin mun hiusten uuden arkkivihollisen, ensimmäisen suoristusrautani.


Kesän aikana tukka sitte otti ja haalistui muuttuen oranssihtavaksi. Koska istuin suurimman osan kesää vaan kotona itseäni ikuistaen jokaisesta mahdollisesta kulmasta, ei tuo kuontalon kunto päässyt vaivaamaan mua yhtään. Samalla tukka myös virahti ihan ihmeellisiin pituuksiin. Eroottista muuten tuo luomiväri silloin, sen vähäinen pigmentti sai mut näyttämään kyllä ihan turpaan saaneelta. (Luomivärin vikahan se on, ei minun meikkitaitojen... :D)

Ainiin, tämä olikin muuten se kesä, kun Antti astui kuvioihin mukaan. Hassua ajatella, että siitä on jo niin kauan.


Sit päätin ennen koulua vaalentaa mun tukan, niinkuin oli alunperin tarkoituskin. Menin pitkästä aikaa kampaajan käsittelyyn värjäysasioissa, koska halusin kunnollisen lopputuloksen. Tästä sitä ei kyllä huomaa, mut mun tukka muistutti erehdyttävästi hamppupeltoa, ja mulla oli vielä muutama ikuisuustumma läntti tuolla karvan seassa. Antti oli tosi katkera, se ei tykännyt tästä blondista yhtään, kun se oli tottunu siihen oranssiin ja blondi näytti sen mielestä tosi tylsältä. Oli mullakin aluks totuttelemista tähän vaaleuteen.


Sit kävin taas niks naps saksimassa tukkaa kampaamon tuolissa. Mitä neronleimaus tääkin sit oli? Ilmeisesti kaipasin taas lyhyempää laitettavaa, mut nyt myöhemmin toivon, etten ois tehny tätä. Kuinka pitkä reuhka mulla oliskaan nyt. :(

Ja kulta kerrotko, että mikä tää sun laittoidea on? The hairhelmet of doom! Ei apua, note to self; älä enää ikinä pidä otsatukkaatukkaa noin.


Ja sit kävi hupsista. Miks mun päästä tuli pinkki? Syytän Noraa, sillä oli joskus maailman ihanin pinkki letti, jota kuolasin ja kadehdin päivittäin. Musta se oli makein asia, minkä mä oon koskaan nähnyt, enkä koskaan ennen edes tiennyt, kuinka helppoa shokkivärien kanssa latraaminen tulis olemaan. En kuitenkaan koskaan ajatellu ite päätyväni purkkatukkaan.

Aloitin vaalentamaan tukkaa silloin scenen kulta-aikoina (huom. waaaaaay before galtsuscenejen aikakautta, olinhan sentään troo-leet-edelläkävijä jo tuolloin krhm) haaveenani lyhyt turkoosi tukka valkoisilla raidoilla. Mutta kuinkas kävikään, kun Nora luopui pinkistä tukastaan kasvatuksen tähden, ja kauppasi mulle ylimääräiset väripullot? Mun piti vaan kokeilla..


Mut sille tielle sitten jäin. Mikään muu väri ei oo koskaan tuntunu niin omalta, kun tää ja musta tukka, joten seuraava veto tuskin oli yllätys kellekkään.


Tammikuu 09 ja pinkkimusta. Nyt jälkeenpäin katottuna kaikki hiusvärit näyttää paljon siistimmältä kuvisssa, kun se muistikuva mitä sulle on jääny kun ne oli sun päässä. Mut joo, pistetään sen piikkiin, et tukka on aina kuvissa laitettu ja kiva, etkä sä enää muista niitä huonoja hiuspäiviä sun muita onkkelmia.

Niin juu, tässä välissä, tarkemmin 26.11 sain synttärilahjaksi ensimmäiset ja kauan toivotut lävistykset. :3 ♥


Oon ihan rakastunu tähän kuvaan, miten ylikasvanut otsatukka voi näyttää noin hyvältä? Noh, tuskin se aina näytti. Ja muutenkin tukka tässä on niin nam, tekis vaan mieli värjätä taas mustaa alle.


'Elloo from Thailand, kesäkuu 09. Kulutin hiuksistani pinkin pois Aasian auringon alla, koska mielessä paistoi edelleen se kuva siitä turkoosista letistä. En tiedä piristikö vai pahentiko toi turkoosi raita tota väriä, mut halusinpa kokeilla. Huomatkaa toi mun upea rusketus.

Thaimaassa otin myös ekat ja vikat sinettipidennykset, ensinnäkään ne ei laittanu niitä oikein, niiden kuulus olla mahdollisimman lähellä päänahkaa, mut nää alko vasta 1-4cm päästä, eli ne liusu ja harveni tosi nopeesti. Toisekseen, kun mä vihdoin älysin repiä ne pois joku ilta koneella istuksiessani, tajusin mä kuinka likanen, takkunen ja huonossa kunnossa mun takatukka oli noiden jälkeen. Ew. Niistä ois voinu kuoria veitsellä rasvaa. Ja mulla lähti ihan hirveesti hiusta niiden sinettien mukana. Never again.


Vaalennettu välivaihe ennen turkoosia. En tykännyt tosta tukasta edes yhtä viikonloppua, koska se oli niin tylsä, eikä siitä siksi muuta kuvaa löydy.



Pinkissä on tietyt etunsa; se on shokkiväreistä kestävimmästä päästä (varsinkin ihmisillä, joilla on tukassa paljon punapigmenttiä), eikä se kuluessaankaan näytä mitenkään kovin järkyttävältä, ainakaan verrattuna sinisen/vihreän/turkoosin eroottiseen merilevä/home-efektiin. Turkoosi tukka oli tosi jees vasta värjättynä, mutta jo kahdessa viikossa se menetti hohtonsa ja alkoi näyttää lähinnä siltä, että sun päässä majailee laumallinen homeitiöitä. Ja vaikka turkoosi on yks mun lempiväreistä, ei se istunu mun nassuun yhtä hyvin kuin pinkki.


Kulutin sinistä pois aikani, värjäsin pinkiksi ilman vaalennusta ja tuloksena oli yrjömarjapuuro ikävällä violetilla vivahteella. Eikun vaalennusta päälle, jotta päästäisiin takasin pinkkipääksi. Siinä välissä testasin tän väristä yhdistelmää, joka on kummitellu mun päässä pidemmän aikaan. Ihan kiva, mut toi turkoosi kulu jo ekan pesun jälkeen ihan mahdottomaksi.


Kuva uusimmasta päästä Helsinginreissulta. Onhan tossa tukassa vielä käyny kaikkia pikkumuutoksia, mut niistä on ollu jo täällä blogin puolella juttua, en koe tarpeelliseksi toistaa. Jos jotakuta kiinnostaa, niin voi sit selata vanhempia merkintöjä.

Tällä hetkellä yritän vaan kasvatella tätä lettiä pidemmäksi ja haaveilen uusista 100% aidoista hiuspidennyksistä, mitä ne mun viimeks hankkimat ei kaikesta väittämisestä huolimatta olleet, eikä ne siis suostunu värjäytymään kunnolla. Mulla on nyt menossa kuitenkin armoton tukkakriisi, oon totaalisen kyllästynyt taas. Ehdotuksia otetaan toki vastaan.

Hyvvee Vappuva! (Vaikka se ei vielä tänään olekkaan, toisin kuin eräs nimeltämainitsematon bloggari on koko viikon luullut..) Tänään tie käy Könönpeltoon Noran ja muiden hämärätyyppien luokse bilettämään. Rahaa ei oo nimeksikään ja olo on karmea, ehkä ihan hyvä toi rahatilanne siks, että nuha ja krapula tuskin olis mikään unelma-aamun parivaljakko. Luotan kuitenkin siihen, että saan jonkinlaisen hiprakan aikaiseksi ihan ilmaistarjonnalla, ihmiset kun tuppaa olemaan aika anteliaita ja mukavia iloliemen vaikutuksen alaisena. Humalan hakuinen huominen ja tsilleen.

28.4.2010

Nobody made you the king of the world

Oon kyllä kipeenä aina ihan huonoihin aikoihin, nytkin tuolla on niin ihana kesäkeli ja tekis vaan mieli mennä riehumaan ulos. Ja ottamaan kuvia. Sen sijaan nökötän umpijäässä sisällä ja väkerrän tämmösiä ihan mälsiä juttuja. Pahoittelen, turha postaus on turha.

Day 01 - Your favorite song


Day 02 - A song that makes you happy


Day 03 - A song that makes you sad


Mä en pysty oikeesti enää edes kuuntelemaan tätä sen jälkeen, kun aloin kuuntelemaan noita sanoja ja tajusin ton biisin idean.

Day 04 - A song that reminds you of someone


Day 05 - A song that reminds of you of somewhere


Isi juotti mut Thaimaassa ja mä kävin laulamassa karaokee.................. Ja mitä muutakaan kun BON JOVIA? Vähän ikimuistonen reissu kyl.

Day 06 - A song that reminds you of a certain event


Day 07 - A song that you can dance to


Toim. huom. jos mä koskaan tanssisin, ni mä haluisin ehdottomasti tanssia tätä.

Day 08 - A song that makes you fall asleep


Enkä nyt tarkota edes hyvällä, tää biisi on vaan niin pirun tylsä ja puuduttava.

Day 09 - A song from your favorite band


Jos joku ei nyt arvaa, mistä tää mun innostus nimeen Jack tulee..

Day 10 - A song that no one would expect you to love


Älkää kysykö.. Tää on vaan niin jepa.

Day 11 - A song that describes you


Day 12 - A song from your favorite album


Day 13 - A song that you listen to when you’re angry


Day 14 - A song that you listen to when you’re happy


Day 15 - A song that you listen to when you’re sad


Day 16 - A song that you want to play at your wedding


Mä en edes halua naimisiin, mut tän kyl soittasin ja pistäisin kaikki vieraat opettelee ton tanssinkin..... En voi muuta sanoo kun että kyllä suomalaiset osaa. :---D

Day 17 - A song that you want to play at your funeral


Rakkausbiisi. Ja miks tuo jätkä tossa on noin hiton ukuli? Ihan hirmu lutuset hiilipatukkakulmakarvatkin. :(

Day 18 - A song that makes you laugh

 

Mistä tämmösiä miehiä löytää? Tahdon yhden. :D ♥

26.4.2010

Cause I feel low

Eilen oli Antin kanssa mässypäivät, kannettiin kaupasta kokista, karkkia ja sipsiä. Sunnuntait on kamalan tylsiä ja turhia, joten ne voi vaikka kuluttaa syöden, kun ei kerran muuta keksi. Ja kaikki tietää, miten vetämätön olo possuttelun jälkeen jää, joten laiskuus iski mua tänään naamaan isolla ja märällä rätillä, eikä mua innosta kirjottaa yhtään. Valivali.


... toi loppu on niin ihana. :--------D Ilmekkin kertoo, et olin just valmistunu loppuhöpötyksiin, mut sitten se kameran akku olikin jo finito.

Ps. miksi noi videoiden alotuskuvat on aina noin törkeen upeita? Kiitti Youtube, mäkin sua!

25.4.2010

My plug-in-baby.

En päässyt bloggaamaan aikaisemmin, mun, koneen ja kuvanmuokkausohjelmien kolmiodraaman vika! Jos kone toimi, minä tai muokkausohjelmat mökötti ja sitärataa. Ihan kurittomia otuksia. Mutta, asiaan.

Noin viikon elelin ja pyörähtelin pääkaupunkiseudulla, vähän ikävää palata Varkauden arkeen taas. Etelässä vaan tapahtuu ja näkyy paljon enemmän, taidan varmaan kohta kuopata haaveet Jyväskylästä seuraavana opiskelupaikkana, ja painua ihan suosiolla sinne Kamppiin telttaretkeilemään. Sen verran mukavalta se asustaminen siellä alkaa aina tuntua, kun pääsee sinne hulinaan kulkemaan. Viikonlopun elin Merin kanssa sen vielä suhteellisen tyhjässä kämpässä, hiirenluikauksen päässä Kampista.

Perjantaina asettauduin kamojeni kanssa Mertsalle ja sen jälkeen vietin loppupäivän Villen kanssa, lauantaina metroiltiin Merin kanssa Itiksen tarjontaa katsastamaan ja sunnuntaina pompittiin pitkin Helsinkiä, ja välillä istuskeltiin ja katseltiin, kun Ville ja muut skeittas. Kaikkiin päiviin kuului asianomaista mitääntekemätöntä chillausta, ja aina silloin löytää uusia tuttavuuksia, tai törmää vanhoihin. Pikkukaupungin sisäsiittoisten jengien jälkeen Helsinki tuntuu olevan täynnä uusia mahdollisuuksia, ainakin näin ulkopaikkakuntalaisen näkökulmasta. Rakkaus, rakkaus, rakkaus. Kuvasaldo Helsingistä: 0. Liikaa tekemistä!

Maanantaina jätin Merin rauhaan, ja suunnistin Espooseen kiusaamaan Suvia. Matinkylä ei tosin tarjonnut mitään uutta, muttei vanhoissakaan ollut valittamista. Riku ja Suvi on molemmat ihan aivottomia toopeja, eli just semmosia tyyppejä, joiden kanssa viihtyy ihan ilman mitään sen kummempaa actionia. Annetaankos nyt vaan niiden kuvien puhua puolestaan?


Aamupäivät mä nökötin koneella, koska mun vaimo oli koulussa. Illalla lähdettiin sitten huitelemaan kylille, kuvien laadusta kiitokset ja kumarrukset Suvin järkkärille.



Suurin osa kuvista on tätä luokkaa, minä oikeesti yritin hymyillä ihan nätisti, mutta minkäs teet, kun ympärillä hyörii kaksi ihan keharia tyyppiä. En saanut pusua, sain vaan kenkää (tai lapasta?). :---------(


Tässäkin mua vaan viskottiin karkeilla!


Saisko tämmösen yhden kappaleen Rikuja kuitenkin sinne Varkauteen, en ees muista, millonka viimeks oisin nauranu niin paljon.


Eikä Suviakaan saa unohtaa, söpö pikkunainen. Oisin tahtonut laittaa tänne tosi suloisen pusukuvan meistä, mutta koska Suvi muistuttaa siinä suunnattoman rintavarustuksensa takia enemmän tynnyriä, niin kyseinen tissityttö ei ehkä olis kovin iloinen sen salaisten tynnyripäiväkirjojen julkaisusta.

Eikö olekkin muuten aivan _kaameat_ nuo tekstit noissa, saa noi kuvat näyttämään jotenkin sottasilta. Pari pientä kuvavarkautta ja mä jo heti sain harmaita hiuksia ja neuroottisena aloin rustaamaan noita. Mutta sontiaiset murr, minun kuvia ette vie!

Mä oisin halunnut tähän vähän laadukkaammat tekstit, mutta mun pää jäätää kirjoutuksen suhteen nyt niin pahasti, että sylkäisen tän nyt noiden kuvien turvin vaan, tyytykää niihin. Toinen vaihtoehto olis ollu odottaa vielä pari päivää, mutta kun tää juttu oli jo luvattoman myöhässä muutenkin, niin antaa olla. Ulostan loput reissusta sitten vaikka seuraavassa postauksessa.