A king with no crown, king with no crown.

Aaaa mikä fiilis olla himassa taas! Ette voi ymmärtää sitä maailman parasta tunnetta, kun roudaa kahden tonnin painoset matkalaukut hiestä märkänä asemalta kotiin ja sit pääsee istuttamaan persuksensa pitkästä aikaa jumittavan, mutta silti ihanan ja _oman_ koneen ääreen. Saa kääntää paskat matkalta mukaan tarttuneet musat täysille, ketkuilla vammasesti niiden tahtiin kuulokkeet päässä, kun muu perhe kattoo sua sillee, et ne kohta soittaa jonnekkin auttavaan puhelimeen ja sit voi vielä tehostaa tuoretta seinähullun vaikutelmaa alkamalla naureskelemaan ääneen reissusta kerääntyneille kuville. Kyllä mulle kone tekee kodin.

Villi veikkaus, et kittaan kaapista kaiken thaienergiajuoman, enkä nuku tänä yönä. Ulostan tän oksennusmerkinnän ja alan vaikka sit lukee silmät killissä jotain Narutoo.

Oon nyt päättäny et mun säälittävä kotona lölliminen loppuu tähän, mä aion hankkii töitä ja asunnon. No eihän se noin yksinkertasta tietenkään voi olla, mut vois oikeesti alkaa ees yrittää ettii jotain töitä. Toppi Cyberissä opetti mut aika hyvin pois työkammosta, koska kaikki mokaa joskus, varsinkin ekoina päivinä ja se on ihan ok. Kemmaset räkänaurut vaan itellesä ja etiäpäin.

Sit kelasin, et varmaan muutan Helsinkiin vielä joskus. En ehkä lopullisesti kuitenkaan, koska oon oppinu arvostamaan pikkukaupungin rauhaa ja yksityisyyttä. Toisaalta oon oppinu arvostaman myös sitä, ettei stadissa tarvii paljoo omaa persusta liikuttaa, koska metro vie ja dösä tuo.. Oikee laiskureiden kaupunki.

Mut on siellä kuitenkin ne ihmiset. Ja bileet. Olin juhlimassa yks maanantai Suomen voittoa Bäkkärillä ja voin vaikka vannoo, ettei mulla oo koskaan ollu baarissa niin hauskaa selvänä. Kaikki vaan tanssi, huuti ja laulo olevansa herkkusieniä. Kyllä urheilu yhdistää ihmisiä Ja  ihan pienenä (hehhe) infona, Alexi Laiho on oikeesti hyvin lyhyt mies.

Nyt sit tiedossa rankkaa kesätystä Varkaudessa pikkukaupungin malliin, kerta menin kusemaan matkarahani metrossa lipuntarkastajan taskuun. Mökkeily ja metsässä pyöriminen kuulostaa ihan hyvältä, ei musta nimittäin saa kitkettyä mun sisäistä puun raisk.. halaajaa edes sujuvalla ja jatkuvalla julkisella liikenteellä.

Kyllä mun kesään tulee liittymään paljon konetustakin. Haluaisin taas ryhdistäytyä tän blogin suhteen ja alkaa kirjottelemaan enempi. Ja useemmin, ettei kaikista merkinnöistä tulis tämmöstä kreikkalaista salaattia.

Voinkin nyt lopettaa tän tälleen ovelasti tunnustuksella, joka tuskin yllättää ketään; mä kaipaan jo mun pinkkiä tukkaa. Se vaan on niin mun väri. (Miks ainut vertaus, jonka keksin tähän väliin, liitty Muumeihin ja perseisiin?) Mutta aion pysyä ainakin syksyyn asti erossa siitä ja kehittää lyhyitä kesäromansseja muihin sateenkaaren väreihin nyt, kun tukka on vielä vastaanottavainen ku huora haarat auki.

Joo, ehkä mä oikeesti alan vaan lukemaan nyt..