14.8.2011

Hiustenvärjäysoperaatio Vilun tyyliin.


1. Metsästä kaikki nurkkiin kerääntyneet viimeisiään vetelevät pahaa-aavistamattomat Pinkissimo-pullot sekä (hopea)shampoo, hoitoaine, sekoitusastia..


..ja ilkivallan uhrit. Oikeastaan aiot duunata vain vasemmanpuoleiset rotat, jotka ostit pari viikkoa sitten Ebaysta. Noita toisia joskus värjäilit aivot narikassa, etkä enää muista mikä visiosi niiden suhteen oli.



2. Seuraavaksi hakkaa purkeista kaikki mömmöt ulos johonkin purnukkaan, johon on kansi. Ja lutrauta joukkoon aimoannos hoitoainetta värin vaalentamiseksi.


3. Sitten käy lilluttelemassa rotat (hopea)shampoossa ja pese niistä pois kaikki myrkyt ja suoja-aineet, no kaikki mitä ne niihin siellä tehtaissa tunkeekaan, että väri tarttuu hyvin. Käsittele niitä mahdollisimman huonosti ja kovakouraisesti, etteivät ne varmasti selviä edes seuraavaan pesuun asti.

4. Tajua tässä vaiheessa luokkatoverisi Fb-päivityksestä, että sun pitäs olla koulussa.


5. Tarkasta pidennyksien aitous värjäämällä pieni osio latvasta ja vältä kerran tapahtunut erhe, jossa värjäsit koko pidennyskasan todetaksesi sen olevan puoliksi muovia. Lopputulos oli ruma.


6. Totea, että värjäysjäljestä päätellen seassa on jotain muutakin, kuin ihmishiusta. Saatana, ei taas. Laita myyjälle äkäistä, mutta asiallista sähköpostia, jossa epäilet tulleesi kusetetuksi. Myyjä lähettää takaisin onnettoman selityksen hiusten käsittelyyn käytettävistä hapoista, jotka saattavat vaikuttaa värjäytyvyyteen ja tarjoaa palauttavansa neljäsosan hinnasta. Älä usko epätoivoista paskanjauhantaa, vaan leikkaa pieni osio pidennyksistä ja tee sille polttotesti. Osa testipätkästä palaa oikean karvan tavoin, osa sulaa, niin kuin muoville käristyessä käy. Lado myyjälle faktoja pöytään. Seuraava vastaus ei enää sisällä turhaa inttämistä, vaan yhden kysymyksen: kuinka ison palautuksen haluat. Tyydyt puoleen hiusten hinnasta, koska värjäät ne muovista huolimatta. Nyt ei haittaa, jos väri ei ole kirkas ja tasainen.


7. Lotraa väriä pidennyksille ja värjää samalla myös lattia, osa seinää ja päiväpeitto. Unohda laittaa käteen toinen hanska ja tajua liian myöhään, että vasen kätesi muistuttaa punajuuripeltoa.

8. Unohdu fäbäilemään ja anna värin olla pidennyksissä liian pitkään, lopputulos ei tule olemaan vaaleanpunainen. Tajua väriseoksessakin olleen vikaa, koska käytettävä väri imee uskomattoman määrän hoitoainetta pigmenttirikkautensa vuoksi.

9. Pese mönjä pois ja iloitse siitä, että väri ei ole niin karmiva, kuin luulit.


10. Tajua, että väri on aivan liian pinkki. Saksi ne epäonniset ryökäleet kuitenkin kerroksittain muotoon.

11. Tajua, ettet pääse kuvaamaan itseäsi ne päässä vielä tänään, koska niillä perkeleillähän kestää ikuisuus kuivua.

12. Siisti koko talo pinkeistä läikistä ja säilö marjapuuro.. siis väri.

13. Päätä vasta siivouksen jälkeen suorittaa mission imbossibru, eli oman letin värjäys.


14. Valmistaudu vastaanotamaan signaaleja avaruudesta ja flirttailemaan alienien kanssa muodostamalla päähäsi dildo foliosta. Yritä epätoivoisesti selittää lukijoillesi sen estävän otsarantuasi värjäytymästä.

15. Käytä värin vaatimaa hiusten pesua tekosyynä käydä suihkussa ensimmäistä kertaa viikkoon. Antisosiaalisuudellasi varmistat sen, ettei kukaan ei ole todistamassa karmivan epäsiistiä ulkonäköäsi ja kompostilöyhkää. Jalkoihisikin on jo kasvanut viidakon aluskasvillisuuden verran karvaa.

16. Sotke värillä kaikki valkoiset kylpyhuoneen kalusteet. Vältä kuitenkin ninjamaisesti saumoja, niistä ei lähde värit pois ampumallakaan.


17.  Done! Ja lopputuloksena on kaikinpuolin liian tumma kuontalo. Lohduttaudu ajatuksella värin pikaisesta kulumisesta ja nauti itsesi ikuistamisesta taas räikeän röllitukan kanssa. Paskaltahan se näyttää, mutta näyttäkööt.

18. Päde vähän: jos jollain kävi tossa yhdessä vaiheessa mielessä ''mitäs menit tilaamaan halpaa hiusta'' niin voin kertoo, ettei hinta takaa aitoutta. Mun ekat pidennykset makso 80e/100g (Afrocare) ja niistä oli isompi osa muovia kun näissä, seuraavaks tilasin kaks pakettia, joista molemmat oli 15e/70g luokkaa (Ebay) ja kummatkin kokonaan aidot, nyt taas sain 18e/70g, kolmasosan muoviset. Btw kannattaa Ebayssa välttää tätä myyjää.

Musta tuntuu et yllättävän paljon tässä hiusbisneksessä kusetetaan tiedottomia, koska jos ei ikinä värjää sitä tukkaa, niin ei niiden aitoutta välttämättä tajua kyseenalaistaa. Ja haluisin tietää moneenko toi happoselitys sitten menee läpi. Toki uskon, että pidennykset ei käsittelyjen takia värjäydy kunnolla, mut luulis että niistä tulee sillon enemmän laikukkaat kun semmoset, että jotkut hiukset jää kokonaan värittömiks. Ja jos tuutte joskus törmäämään tämmösiin tapauksiin, missä saatte osaks tai kokonaan muovista hiusta, jota on väitetty aidoks, niin vaatikaa niitä rahojanne takasin tai jotain hyvitystä, koska mä olin ekalla kerralla niin tyhmä, että vaan annoin olla ja tyydyin kohtalooni. Ja voin jälkiviisaana sanoa, että vituttaa. Vilu the valistaja kuittaa.

60 kommenttia:

  1. Rakastan sun tyyliä kirjottaa!<3 :D
    Se on hauska ja mielenkiintonen ja kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
  2. pitääki kokeilla tota heti huomenna !!

    VastaaPoista
  3. ei hitto :---D osaat kirjottaa niin ihanasti !

    ja aivan mahtavat hiukset *3*

    VastaaPoista
  4. haha mullaki on kädet tällä hetkellä ihan tommoset pinkit ku värjäsin eilen piiiitkästä aikaa punasella hiukset :---D
    siin pesuvaihees tarttu kaikki käsii ku tajunnu et hanskat ois iha jees..... niskaki tosiaa loistaa mukavan pinkkinä ♥

    VastaaPoista
  5. keltä sitten ebaysta tilasit ne ihan aidot pidennykset jotka sitte oliki oikeesti ihan aitoo eikä mitään 50 prossaa muovii? oon aatellu tilata sieltäki ite mut tosissaan vituttaa jos tulee huijatuks.

    VastaaPoista
  6. Aivan mainio postaus ja otan neuvosta vaarin, jos tulee ostetuksi irtohiuksia.

    VastaaPoista
  7. tosi nätiks sait värjättyä, jälleeen kerran, vaikka ensinhän toi teksti oli hankala tajuta mut sitte ku vähä käytti päätä niin jes!

    VastaaPoista
  8. :---------DDd ahahha oot vitu paras

    VastaaPoista
  9. Vilu the valistaja valaisti nyt kyllä mun pääkoppaa. En oo ikinä käyttänyt pidennyksiä saati tilannut niitä netistä, mutta huh huh. Hemmetin hyvä, että sanoit vastaan tolle myyjälle. Ihme kusetusta, tais tietää varsin hyvin että ei oo ihan aitoa... Mutta paljon siis sait rahoista takasin?

    P.S. Jos ärtymystäni tohon kusetukseen ei lasketa, niin muuten kaikin puolin hauskasti kirjotettu ja hyvä postaus :D Noista tuli imo tosi kivat tolleenki!

    VastaaPoista
  10. Kuolin sun selityksille :---D

    VastaaPoista
  11. hahaha eiiei tää oli ihanin postaus mitä oon ikinä lukenu :D ♥

    VastaaPoista
  12. ääääää mä niin rakastan sun kirjotustyyliä! nauroin tääl vaa äänee ja mutsi kattoo O______@ ilmeellä mua :D

    VastaaPoista
  13. AI vittu naureskelin tolle sun tekstille tääl! XDXDxd

    mut toihan on upee :o ♥
    rakastan sun hiuksiis ku ne o tollaset räikeet (;;

    VastaaPoista
  14. Ehkä maailman paras värjäystuto! *reps*

    VastaaPoista
  15. Kiitos paljon ohjeista! Näitä tulen tarvitsemaan koska olen olen värjännyt hiuksiani niiin monta kertaa, että luku on jo pyöristyttävä nolla! Oli kyllä hauskaa luettavaa, muistahan mennä kouluun:D:D

    VastaaPoista
  16. hoo, voisin tilata ebaysta itekki tukkaa, kun ei noihin hairtraden tai rapunzelin hintoihin oikeen oo varaa.. 8D

    mut mua kyl ihmetyttää et hairtraden pidennyksissä olis muovitukkaa, kun ei mulla oo koskaan ollu, tai sit mun värjäykset on vaan onnistunu jotenkin hyvin.... XD

    VastaaPoista
  17. Sain järkyttävän avartavan kokemuksen ko aattelin et hohohoh ei oo ikiin ollu yhtää muovia mun irtorottalapses, mut sit tuliki flashbackkia pahemmi ko piirretyissä karvoista jotka ei oo väriä muuttaneet vaik mitä oon tunkenu. Mut niit ei ollu kyl paljoo mitää siin karvakasas mikä mul on jos tällee vuode jälkee vast alan aattelee että pientä pissityksen makua :---------D

    VastaaPoista
  18. Haha rakastan sun tyyliä kirjottaa! Älyhyvä postaus :D

    VastaaPoista
  19. noi hiuksethan on nyt täydelliset!

    VastaaPoista
  20. aaa tää oli tosi makee postaus :)

    VastaaPoista
  21. eei noi pidennykset pahan näköset oo (-:

    VastaaPoista
  22. Täydellinen tukka, ei ollenkaan liian tumma!! :)

    VastaaPoista
  23. Tässä oli kyllä nyt niin hyvät ohjeet, että pakko kokeilla!
    Ja mun mielest sulle sopii kans toi tummempi pinkki, vaikkakin myönnän itsekkin että se vaalea oli vääähäsen parempi:D

    VastaaPoista
  24. Ano: Kiitos ja ole hyvä. :)


    Ano: Mitä niin? :D


    Ano: Kiitän. :3


    Ano: Aina sama homma mullaki, onneks se kuitenki lähtee aika nopeesti pois. =D


    Ano: Linkkaan joskus myähemmin ku oon nyt äitillä ja täällä kestää vuos ladata mitään sivuja. :D


    Leena: Kiitos ja on ilo jos tästä oli apua. :)


    Ano: Kirjotanko niin puutaheinää? XD


    miyarou: :DDDDD kiitos!


    Ano: Haluun et muut ei joudu kusetetuks ja jos näin käy ni puolensa pitää pitää! No niin tais, oli kyllä niin lipevää tyyppiä että.. :DD Sanoin tossa lopussa et ne makso 18e ni sain 9e. :)

    Kiitos ja kyllä näitä sietää. :)



    Yadell: :DDDD Hölmö. ♥



    IIDA: Ihana, kiitos! =D



    Sanna: Äitis kelaa että oot pimahtanu. =D ♥


    morso: :D:D: Mikä teis kaikissa on vikana??? Mutta kiitos. :3


    Tanyah: En nyt usko et tästä pahemmin apua on, mut jos viihdettä irtos niin se ajo tehtävänsä! =)


    backward: Mut omaan tukkaan kannattaa olla kyl apuri, käy huomattavasti vaivattomammin. :D Kyllä äiti!


    linni: Niimpä, ja sieltä kyllä löytää sitä aitookin kamaa halvalla. :D

    Niin tai sit mulle tuli vaan epäonninen satsi, ei voi tietää. :DD


    Anette: Sitä kyl yllättävän huomaamattomasti onnistutaa vähän livauttaa sinne sekaan, en vaan ymmärrä että miks? :D Mut onneks ei ollu paljoo kuitenkaa mut olis tostakin voinu vaatia korvauksia. Jos vielä joskus käy näin ni sit haistatat sillä tyypillä paskat. :D


    Lotta: Ihana kiitos. :>


    Ano: Oisin halunnu vaalenpunaseeet. :c Mut kyl ne kuluu!


    Heli: Kiitti. :)



    Anonyymi: Mua vaan häiritsee ku niistä kuitenki aina huomaa että ne on pidennykset. :D



    M3lli]: Kiitos, musta vaan on ku vaalee käy paremmin mulle. :)



    Jasu: En vastaa sit mistään ongelmista mitä kohtaat.. XD Mm samaa mieltä, kiitos. C:

    VastaaPoista
  25. oot niin hauska :D hirnuin koko ton tekstin ajan...

    VastaaPoista
  26. Voi ei tää oli ihan yli-ihana failailupostaus :'D

    VastaaPoista
  27. hahah ei voi muutaku nauraa :---D kirjotat nii ihanasti ja hauskasti and i love your blog!

    VastaaPoista
  28. totaalinen repeäminen kohdan 14 kanssa.

    VastaaPoista
  29. kohta 14 :------------DDDD ja ihanatha noist hiuksist tuli ja vittu ku oot muutenki ovela

    VastaaPoista
  30. sanna: Ihana. XD Kiitos!


    Jenny: Olen tunnetusti sählä. =)


    Ano: Ilo viihdyttää n__n!


    Marssa: Voin lähettää liimaa. =)


    nelly: Oon aika kettu!

    VastaaPoista
  31. "mut mua kyl ihmetyttää et hairtraden pidennyksissä olis muovitukkaa, kun ei mulla oo koskaan ollu, tai sit mun värjäykset on vaan onnistunu jotenkin hyvin.... XD"

    samoin, itellä on kanssa ollut ihan aitoa tukkaa ja värjääntynyt kuten pitääkin.

    VastaaPoista
  32. AAAAAAAAAAAAWWWWW<3<3<3 aevan helvetin ihaanat hiukset ja oon taas kateellinen ko oot super-rajun näkönen ja kiitos hienoista vinkeistä koska huomenna ois eessä tän mun rätin blondintaminen, ja siihen päälle crazy-colorin punasta mömmöä<3 :---))

    VastaaPoista
  33. aaa tää on paras blogi mitä luen!!! ja luen aika montaa. tää sun tapas kirjottaa on vaa jotain niin sulosta ja kivaa luettavaa ;3 oot ihana.

    VastaaPoista
  34. Paras juttu ja hiukset on mahtavat! :D

    VastaaPoista
  35. ansku: Kiitos. =)


    Ano: No hyvä. :) Kaveritki tilas samaan aikaan sieltä, mutta eri paketin ja ne sai kyllä ihan aitoo. En sit tiedä miks ne päätti mulle muovia tunkee.


    Ano: Kiiiiitos. :3 ♥


    Ano: Aww muksua, kiitos! :>


    Kaitsu: Kiitän. 8)

    VastaaPoista
  36. Noi sun hiuksetha o upeet<3 mut mietin vaa et mite hoidat hiuksias ku eikö ne aina blondaamisen jälkee oo hirvee kuivat ja karheet, mulla ainaki tapahtuu nii;o

    VastaaPoista
  37. Heidi: kiitos. C: Tuossa esittelyssä on linkattu paikka tukkakyssille, siellä on vastattu tähän. :)

    VastaaPoista
  38. kauanko sä pidät tota värii sun omissa hiuksissa? : D

    VastaaPoista
  39. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  40. Mä mielestäni jo kommentoin tähän aiemmi mutta ei kai sitte tullu :o Sitä mä vaan että rakastan sun hiuksia ja muutenki oot nii ihana. :3 Ja että toimiiko toi hoitoaineen sekoittaminen pinkin hiusvärin sekaan, sen vaalentamisessa, että onko siinä ihan huomattava ero? Ku itelläni on kans pinkit hiudut, ni haluaisin vaaleammat pinkit ni mietin että pitäiskö tota hoitoaineväri-sörsselisekoitusta kokeilla! Toivottavasti sait selvää mun höpötyksistä. :--)

    VastaaPoista
  41. Ano: Niin kauan ku jaksan. :D


    ★RIOT: Kyllä tuli, mut mulla joskus kestää ennenkö saan vastattua kommentteihin. :D Eli kyllä se vaalenee huomattavasti kunhan sitä hoitoainetta on paljon. :)

    VastaaPoista
  42. Haha joo huomasinki että nää kommentit tulee näkyviin vasta sun hyväksyttyä..En tietenkää huomannu et se tuli lukee toho ku lähetin sen kommentin.. :D Tulipa tyhmä olo.
    Nojoo, mut okei, pitää kokeilla! :)

    VastaaPoista
  43. ★RIOT: Etpäs, oon kelliny saman omgelman kanssa joskus. =D

    VastaaPoista
  44. Hahhah sulla on niin mahtava tapa kirjottaa, nauroin kun luin tätä :::D oot ihana

    VastaaPoista
  45. ei _SAATANA_ :D:D:D: voi perse nauroin koko tän ajan ku luin. hohhoijaa oot ylihauska.

    VastaaPoista
  46. Nyt kun luin noita kommentteja, niin keneltä ostit ne ebaystä ne pidennykset jotka oli oikeesti 100% ihmisen hiusta? (----: Ja linkkaisitko samalla sen myyjän? ('':
    Nauroin kokoaja ku luin, sulla on niin ihana tapa kirjoittaa näitä juttuja ;3 ♥

    VastaaPoista
  47. Ano: Ebay.co.uk ja sen myyjän nimi oli joku happydigit8888

    =) Kiitos!

    VastaaPoista
  48. vanha postaus mut en oo hetkee nauranu näi paljon! ♥
    Ihanaa tekstiä :D

    VastaaPoista
  49. mä tilasin omat pidennykset hairtradesta, värjäsin ja totesin niiden olevan ihan täyttä hiusta (: joten se varmaan on kiinni vain siitä, millaista hiusta tilaa. Kannattaa varmistaa etukätee että hiukset on 100 prossaa aitoa x)

    VastaaPoista
  50. Ano: Tiiäkkös mitä, oon kirjottanu tähän ihan kokonaan väärän paikan! En ymmärrä miten oon ollu noin haperopää, kun piti pistää että Afrocaresta.. Mut kyl pakkauksessa myöten kaikkialla luki 100% human hair, että en ihan niin tyhymä oo ollu. :DD

    VastaaPoista
  51. Sus on kyl sitä jotain! Kiitän tosta aitouden testaamisesta! Ite en oo vielä joutunu sellasta tekemään .. mutta shokkivärit tuttuja kuitenkin varsinkin toi CrazyColorin ja pidennysten värjäämiset ja pidennykset anyways.. tällä allalla kun olen :) mutta koskaan en oo tosiaan joutunu tollaseen tilanteeseen..

    VastaaPoista
  52. Eve: Ootko kampaamoalalla? :0 Siistiä! Haveilen siitä itsekkin. :) Toivottavasti et koskaan joudukkaan ja jos joudut ni heti myyjiin yhteyttä ja vihasta palautetta menemään! :D

    VastaaPoista
  53. Ei pitäs vissiin internetissä liikkua pienessä nousussa. Menin sun innoittamana leikkelee pitkään kasvattamani tukan rikotuksi, toiselta puolelta lyhemmäksi. Voin veikata, ettei näytä enää huomenna niin hyvältä kuin nyt :D Saan aina järkyttävän tukanräpläyshimon kun luen sun blogia, eli noin kerran viikossa, kiitos ja hv siitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O-oou, en halua vastuuseen tästä jos alkaa itkettää! :D

      Poista
  54. Mä oon monesti miettiny mite sä värjäät sun hiukset
    Mut nyt mä tiiän niistä tulee aina sulla niin hyvä laatuset

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.