I'm a piggy big and chubby.

Muhun on saattanut iskeä ehkä lievä marsukuume. Siksi haluankin tehdä jutun niistä.

Ensimmäinen marsu, Blackie, tuli taloon 2003, jos muistiini siis on uskominen. Äiti tuli hykerrellen eläinkaupasta ja sanoi, että siellä oli yksi aika söpö otus. Rikoskumppani iskän suostutteluun siis löytyi ilman, että pyytämiseen tuli tarvis. Kohta me kiikutettiinkin sekarotuinen, selkeästi rusettimarsuun pohjautuva mustavalkoinen poikamarsu meille. Siitä tuli sittemmin lihava (sama kohtalo oli mun ensimmäisellä hamsterilla) ja hirvee sylipossu. Vuoden päästä ruvettiin miettimään kaverin hankkimista. Pallit pois ja vaimo hakuun. 

Taisin Marsut.netin foorumilta kysellä abessiinia väriltään brindle (mustapunainen) ja Huldan kasvattaja otti yhteyttä. Hulda oli väriltään Brindle Roan (mustapunavalkoinen) ja vaikka ei ihan haaveväriä ollukkaan, niin tämä ruotsalainen yksivuotias rekisteröity roturouva kelpasi aivan mainiosti minulle. Ja Blackielle varsinkin. Ruotsittaren alkuperäinen nimi oli kyllä vähän hoopon kuuloinen, mutta en hennonnut sitä vaihtaakkaan.

 x   x

Ongelmatonta läskien kanssa elo ei ollut; Blackie oli ihmisrakas, mutta muut toimenpiteet (kuten kynsien leikkuu) eivät tulleett kuuloonkaan (varsinkaan ilman nahkahanskoja). Hulda taas oli etäinen, mutta erittäin helppo käsitellä muuten. Temperamenttia löytyi tarvittaessa molemmilta ja Hulda piti hyvin puolensa, kun Blackie sitä kovasti yritti aina raiskailla. Kerran nappisilmät ottivat niin kovaa yhteen, että väliin mennessäni sain imakasti hampaasta ansaiten pysyvän arven käteen ja marsut saivat erotusmääräyksen. Vuosi tai puoli siinä kesti, ennenkuin pääsivät samaan häkkiin taas asumaan.Sen jälkeen yhteiselo suijuikin aivan mutkitta.

 x   x

Elokuussa 09, marsujen ollessa kuuden vanhoja, Blackie vain yhtenä päivänä jäi paikalleen, eikä enää pystynyt nousemaan. Itku kurkussa se sitten vietiin eläinlääkärille lopetettavaksi, kun ei siitä enää eläjäksi ollut. Veikkauksia tuli myös Huldan pian lähestyvästä lopusta, koska se oli jo aikaisemmin sokeutunut, ja tarinoita marsujen lyhytvälisistä poismenoista oli tullut luettua. 

 x   x 

Vielä mitä, meidän teräsmummu näytti kaikille epäilijöille ja puksutteli menemään vielä kaksi vuotta Blackien kuolemisen jälkeen, saavuttaen juuri 8 vuoden iän ennen viimeistä eläinlääkärireissuaan (viimevuonna, elokuussa sekin). Ehkä tämä rouva olikin astetta erakompi tapaus.

x   x

Nyt mulla on taas hirveä hinku saada kaksi äänekästä mupeltajaa hoidettavaksi. Tahdon aina Isossa Omenassa vieraillessani käydä vähän Faunattaressa lässyttämässä lasin läpi kuikuotuksille. Viimeksi tänään siellä oli kaksi syötävän söpön väristä pötjäskää, olisin voinut ottaa ne vaikka heti mukaan. Siitähän Ville riemastuisi (ainut henkilö, joka seisoo mun ja karvamopojen hankinnan välissä). Oon kuitenkin edennyt tehtävässäni ja ''ei'' on korvattu ''ehkä joskus'':silla.

 x   x

Oon aina kelaillut, että jos ''ehkä joskus'' toteutuu, lähtisin suoraa päätä hakemaan vanhaa häkkiä Varkaudesta. Sille ei kuitenkaan enää ole tarvetta, sillä ajat ovat pikkaisen muuttuneet siitä, kun viimeksi jouduin häkkivalintoja pohtimaan. Zooplussasta saa nykyään kaikki vaadittavat tarvikkeen sillä hinnalla, jolla ennen ei edes häkkiä irronnut. Napsauttelin tavaroita uteliaisuuttani koriin; häkki, pesäkoppi, kulma-wc, kynsisakset, vesipullo, pulloharja, ruokakuppi ja c-vitamiini, en edes halvimmasta päästä näitä valinnut ja saldo näyttää -10% tervetuliaisalennuksen jälkeen alle satasta. Herranvitunjumala, viikon päästä voisin olla jo kahden tyttömarsun onnellinen omistaja.

Niin, voisin. Voisin myös laskeutua karvaisita pilvilinnoistani nyt ja tehdä jotain kehittävämpää, kuin netistä söpöjen marsukuvien etsiminen ja niille vinkuminen.