24.11.2013

Level 22

Eilen oli meikäläisen synttärit ja internetissä se tarkoittaa kahta asiaa; kasapäin onnitteluita puolituntemattomilta ihmisiltä ja sitä, että pitää muutta ikä manuaalisesti kaikkialle, johon sen on erehtynyt mainita. Perjantaina kävin vähän synttärishoppaamassa porukoiden lahjarahoilla, enimmäksen sisustustavaraa Tigeristä tosin ja yhden paidan. Hyvin aikuismaista. Ikäkriisin poistamiseksi tilaan itselleni lahjaksi Sylveon TCG-boksin ja kaikki Eeveeluutiot sisältävän figuuripaketin. 

Lauantaina oli meillä pienimuotoiset pippalot. Ja vaikka juhlaväki olikin yhden käden sormilla laskettavissa, niin hauskaa oli. Suunnitelmissa oli myös lemmikkimessut, mutta en vaan yksinkertaisest jaksanut herätä ajoissa osallistuakseni. Tänään darrantai avautui kiinalaisella buffetilla, onneksi asutaan Helsingin parhaan kiinalaisen raflan vieressä! Jatko-osa on kohta perseen penkistä nostamista vaativa elokuvateatterivisiitti. Loisto viikonloppu kaikenkaikkiaan, kiitos Patrick, Elina ja juhlaväki!








Jos joku ei tiennyt/osaa arvata, niin harmaa on pukeutumisessa mun heikko kohta. Pidän siitä ihan kauheasti ja se kamppailee kaappitilasta mustan kanssa kiihkeästi. Sheinsiden sponssaama taas vaihteeksi. Sieltä tulee enemmän vaatteita, kuin ehdin ees kuukaudessa käyttää! 

29 kommenttia:

  1. onpas sulone kettupaita!!!!!!1 oooww

    VastaaPoista
  2. Hieman myöhästyneet onnittelut vielä täältäkin suunnalta :D

    Laitathan figuuripaketista sitten kuvaa? :3 Itte niin rakastunu eeveeluution poksuihin, espeon on niin rakkaus ♥ Oma ikuisuusprojekti ois tilata blippo.com :ista nuo eeveeluutionin pehmolelut, sieltä löytyy kaikki paitsi Sylveon, mutta jotenkin ei koskaan muista tilata silloin kun on rahaa ;_:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan, en oo saanut vielä tilattua ku on rahapula vaivannut, ehkä sitten joulun jälkeen. <3

      Jjooooo haluun ne pehmot kanssa!!

      Poista
  3. Onnea kamalasti! Jos ens viikolla näen sut cyberissä niin saat multa pokemonkortin lahjaksi c:

    VastaaPoista
  4. Sun hiukset on niin kivat:3 Oon iteki harkinnu tilausta Sheinsidestä ja ajattelin kysyä miten nopeesti sun tilaukset tuli ja oliko mitään ongelmia?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tullu 1-2viikossa ja ei ole ollut ongelmia. :)

      Poista
  5. Onnea onnea! :) Milloin hei julkaiset hiuspostaukseen tulleet kysymykset? Omani on siellä jonossa, jonka lähetin aikaa sitten.. enkä edes muista sitä ennää! >:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öörrp höörp en osaa sanoa, kyllä minä ne perkele vielä julkaisen kun saan itseäni ahdisteltua tarpeeksi!

      Poista
  6. Onnitteluja synttäreiden johdosta! Iiih, niin söpö tuo kettupaita!

    VastaaPoista
  7. Täältäkin puolituntemattomalta myöhäisiä onnitteluja ja virtuaalisia *haleja*! ♥ ^__^

    No kylläpä sheinside ehtii sponssaileen..sepäs mukavaa. :) Iiihania kettuja!

    ~ Frillycakes ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee haleja! <3 On kylllä sukkelaa toimintaa. :D

      Poista
  8. Tää ei nyt liity sun postaukseen mut jos voisit antaa pientä neuvoo vaalennukseen liittyen. Värjäsin punaset hiukset tossa vähän yli kuukausi sitten ja nyt mua himottais mustat hiukset jossa sinisellä ombre..
    Oon nyt epätoivosesti yrittäny hinkata tuota punasta väriä pois suihkussa mutta ei suurempia eroja. Luin sun vanhoi postauksia ja oot niissä puhunu tosta Herbinan syväpuhdistavasta shampoosta, onko se edelleenki se mikä kannattais kokeilla? Vai onko joku muu parempi keino?
    Olis mahtava jos voisit vastata, ja suht nopeesti koska mulla on tää punasen haalennusprojekti jo täs meneillään ettei viitsis kauheen kauan kulahtaneilla hiuksilla näyttäytyä :-D
    Ja sekin että tarviko sun tosiaan värjätä/laittaa suoraväriä/värjäävää hoitoainetta mikälie sinisiin hiuksiin vaan 2 viikon välein?
    Kiitos ihan hirmusti jo etukätee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ehdottomasti! Herbiinaa kuivaan tukkaan, myssy päähän ja sen kanssa istuu sitten monta tuntia, nii johan lähtee värit. :)

      Värjäysväli riippuu ihan siitä, että miten kirkkaana haluat ne pitää jne. Mä laitoin sinisiin joka pesussa väriä, kun ne haalistu niin nopeaan verrattuna pidennyksiin. :D

      Poista
  9. mun on pakko kysyä että ku sulhan on ollu ainakin tos nenässä sellanen rengaskoru missä on se pallo, niin miten oot onnistunu saamaan sen paikalleen? ostin itelleni huuleen renkaan ja oon taistellu pallon kaa ikuisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä korua kannattaa löystyttää vähän pihdeillä, että sen pallon saa siihen helpommin napsautettua. :)

      Poista
  10. Moii, hei mitkä noista cyberin ruskeista piilareista on kaikista tummimmat ruskeat?
    Siis noista ihan "tavallisen" simmun näkösistä, eli ei crazyista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta, taidan painella cyberiin heti pyhien jälkeen :D

      Poista
    2. Joo, jos haluaisin ruskeet simmut niin ne ois mun ehdoton ykkösvalinta, se kuviointi ja väri on ihania. <3

      Poista
  11. hei kun otit tuon spetumin niin sulla tais olla se kanssa turvoksissa ja vähän vinossa? miten pitkään se kesti sulla, kun otin eilen ja tää on aika sisällä niin että pallot näkyy ja vaan vähän muuta osaa sekä nenä on aika kipeä ja koko homma on vinossa :D tahtoisin kuulla sun kokemuksen tästä.
    ja vielä lisään että törmäsin sun blogiin just tolla hakusanalla ''septum vinossa'' (:D) ja oot kyllä ihan tajuttoman nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli molempia, ainakin viikon muistan olleen jos ei enempääkin, kyllä se sitten pikkuhiljaa laski onneksi. :D Oli vähän härski, kun se mun törrötti etiäpäin suorana!

      Haha ihana google. <3

      Poista
  12. Oijoi varmasti ihanaa saada tollasia upeita vaatteita :D Kohtahan on muuten joulu o.o

    Tällä kommentilla ei ole mitään syvällistä ideaa :)

    VastaaPoista
  13. Toi on varmasti maailman söpöin kettusvetari! ♥

    VastaaPoista
  14. Mistä toi (oliko huhtikuun) yksisarvispaita?
    --- paranemisia

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.