Vuoden ensimmäinen ulostus

En oikeen sisäistä tätä uudessa vuodessa elämistä. Kun kirjoitin ensimmäisen kerran numeroyhdistelmän 2014, katsoin sitä kieroon. Jotain vikaa siinä oli, näytti hassulta. Aloitin vuoteni kolmen aamuvuoron putkella, sekin on voinut vaikuttaa asiaan. Minä en sovi aamulaisten joukkoon, olen iltamönkijä. Metrossa aika moni ihminen näyttää aikaisin aamulla siltä, ettei ne pidä elämästään. Joskus hymyilen siellä väsyneiden joukossa itsekseni ja toivon, että hyvä mieli tarttuisi johonkuhun. Joku saattaa myös pitää hulluna.

Kameroinnit lempparissa ruokamestassa. Mikä onni olikaan, että Helsingin paras kiinalainen löytyy naapurista. Maiskis! Naurattaa muuten se Kaisaniemen metroaselamma oleva Happiness. En oo koskaan nähny missään niin äikäistä akkaa, kun sen paikan pitäjä on. Ei edes uskallettu käydä syömässä, kun se näytti ampuvan jo katseellaan. Paikasta arvosteluja lukiessa moni muukin oli samalla kannalla. Ehkä se nimi on tarkoitettu ironiaksi.

Ihana koti, maailman paras Varkaus! Oli niiiiiiiiiiiiin ikävä wuffeja, paitsi sillon kahdeksan aikaan aamulla, kun he päättävät että nyt herätään. Patrick on pikkuveljen sankari, jaksaa pelata muistipeliä ja auttaa Legojen kanssa. Niin söpöä.

Joulu oli kiva, käytiin haudoilla ja mentiin äidin miehen vanhempien luokse perinteisestä suomalaisesta ruuasta ja tuntemattomista sukulaisista koostuville mässyfesteille. Pakettien saalis jäi vähän pieneksi, sain Tobleroneja ja sen mun kauan kaivatun akvaariolampun. Äippä kuitenkin maksoi meidän matkat ja rahaa tuli lahjaksi ovista ja ikkunoista, eli eipä jääneet kädet tyhjiksi. Tai no, mitään järkeväähän en itse ostanut.. Loppu illasta meni epäjoulumaisesti, lanitimme Age of Empires kakkosta. Tosin en valita, ihan huikeaa pelata jonkun muun kuin tekoälyn kanssa.

Paluumatka ei ollut miellyttävimmästä päästä, meni ilta niin myöhäiseksi ja hypättiin suoraan heränneinä bussiin ilman aamupalaa ja vähäisten eväiden kera. Minua vaivaava matkapahoinvointi muistutti olemassaolostaan kivoin tuliaisin; kaksi ensimmäistä tuntia vietin tukossa olevassa, haisevassa bussin vessassa lahjoittaen salmiakkisia (salmaripääkallot, ei enää ikinä) vatsahappoja pönttöjumalille. Ehkä karmein matka ikinä. Onneksi meno rauhoittui, kun päästiin vähemmän täynnä olevaan bussiin. Meikä ikkunapaikalle ja 5min päästä kuorsaus. Pitäs varmaan suosiolla hankkia niitä pahoinvointilääkkeitä..

Mulla oli pari viikkoa ihan hirveä ulkonäkökriisi, huomasin liian myöhään että lempiripseni loppuivat. Siis voi olla pienestä kiinni nuoren naisen elämä. Ostin nämä tässä kuvassa olevat paikkaamaan asiaa, mutta eivät ne olleet yhtään hyvät verrattuna mun megalomaalisiin Tukiais-karvoihin, joita yleensä käytän. Olo oli kalju ja ruma. #Firstworldproblems-oli kovin läsnä.

1. Harhatilaus, 2. & 3. mahdolliset oikeat osumat.

Tilasin hätäpäissäni heti lisää silmämuoveja, ja neljä pakkausta meni täysin hukkaan. Ei ne ollutkaan ne samat! Perkeleen hämäävät kuvat ja huonot silmät, kun eivät nää noissa tuhansissa ripsikuvissa mitään eroa. Nyt oon aika varma, että löysin oikeat toisella yrityksellä. Pitää vaan odottaa, että ne tulevat.

Onneksi sattui hallelujaa, löysin kaapin perukoilta vielä yhden parin vanhoja ripsuja (kolmosia), teki mieli tanssia intiaanitanssi sen kunniaksi.

Tässä vastapainoa niille kaikille salaatti- ja smoothie-kuville. Pim, olet hypnotisoitu! Mielesi tekee nyt roskaruokaa. Toimi muhun ihan täysin. Siis ei juma, lähden kohta tallustamaan tuosta kaikesta pakkasesta huolimatta hakemaan silikoninugetteja. Kroppakin taas vähän pyöristynyt tällä ruokavaliolla, mutta talvisin pitää syödä lämpimästi ja joulun aikaan ei laihduteta!

Piti ottaa kuva kertyneistä väreistä. Muutama. Fellow tukkafriikit varmaan ymmärtävät, miksi on niin vaikea pysyä yhdessä; koska mulla on sateenkaaren ainekset vaatehuoneessa.

Viimeinen kommentti uudesta marsusta kertovaan postaukseen oli yksi sana ja maailman herttaisin nimiehdotus; Fazer. Ja siksi tämän nimesin, onhan se aikamoinen suklaanapukka. Kiitos sinä harvasanainen anonyymi!

Ps. jos ette halua haluta kotiinne kaikkia maailman marsuja, niin pitäytykää poissa guineapigsofinstagram-tagista Instassa. Ihan itkettää, haluaisin vain kaikki karvaiset kiljukaulat pussattavaksi.

Älkää oikeesti luulko, että tää otus olis jotenkin kiva ja kesy ja istuis mieluusti kameran edessä. Se vaan oli niin järkyttynyt siitä, että kehtasin sen nostaa häkistä pois, ettei se uskaltanut liikahtaakkaan. Kyllä mä siitä sylipossun vielä leivon, siinä on siihen ainekset.

Kyllä pistää hymyilyttämään, kun 70 kiloa rakkautta hyökkää päälle tykkäämään.

Oon ollut nyt vähän ahkerampi Ask.fm:ssä, kuin muualla somessa (missä kiukkuiset anonyymit, siellä minäkin). Joten jos kuulumiset kiinnostaa, niin kannattaa klikata itsensä tuonne.