Iän vastainen meininki.

Täysillä ikääntymistä vastaan taas, kun oman vanhuutensa tajusi sen tullessa jonkun muun suusta. "Kato minkä värinen tukka tolla tädillä on!" Tädillä. Helevata. Raskaat aseet käyttöön, noudin postista tilaamani Pikachu-laukun ja ruvettiin poikaystävän kanssa kattomaan Pokemon-leffoja. Nyt se tossa pelaa Blackia ja olen tunnelmassa mukana noiden peliäänien avulla.

Twiittasinkin jo tästä asiasta, mutta pikkukaupungista tänne muuttaneena oletin jotenkin, että ihmiset ois täälläpäin nähny kaiken, kun tosiaan onkin niitä ihmisiä. Mutta ei, täältä tuntuvat löytyvät ne hävyttömimmät tuijottajat ja äänekkäimmät tunnistajat. Myös hölmöimmät semmoset. En ole ihan sokea, ja nään kyllä naamasta joidenkin hämmennyksen kun pyörähdän meillä naama suhun päin ja moikkaan tervehdyksen. Peura ajovaloissa, ja sitten hiippaillaakin nopsaa kulman taakse kertomaan kaverille muka huomaamattomasti, että "se on toi". Sit tullaan kassalle ja ollaan, kun ei tunnettaskaan. Joskus on pakko piruillakseen heittää jotain kommenttia, toisinaan vaan tyydyn hymyilemään merkityksellisesti. Välillä ulkona liikuskellessa heitän armottomasti tuijottaville pikkuteineille irvistyksen, näytän kieltä tai tuijotan yhtä arvotelevalla ilmeellä takaisin. Tosi fiksua, mutta ilmeet ja reaktiot: priseless.

No mutta, tuijotus ei tapa ketään ja huomio on kirkkaalla tukalla aina taattu. Harvemmin sitä tulee kiinnitettyä huomiota, enemmän elän jossain omassa musavideomaailmassa (napit korvilla se tunne, kun kuvaisit silmillä musiikkivideota) ja yritän pinnistellä, etten laulaa luikauttaisi keskellä metroa biisin lempikohtaa ääneen. Yleensä yritän edes lipsyncata salaa. Onneksi Paddi teki kohtalokkaan virheen, ja sanoi pitävänsä mun lauluäänestä. Tästä innostuneena pistin parhaat Gleen äänenrevitysbiisit (kuten tämä) soimaan puhelimesta ja kuljin herran perässä puhelin ojossa säestäen mukana parhaissa kohdissa. Semmonen oman elämän soundtrack you know. Arvostusta ropisi, tai ehkä sekoitan sen vaan suureen hämmennykseen. Hölmönä se pitää kuitenkin.

No nyt se meinas suuttua, kun soitin tota biisiä taas Youtubesta tätä kirjoittaessani.. Biisi vaihdettu ja rauha maassa. Näin unta, että Gleestä tehtiin brittiversio, ja että Cory oli elossa esittämässä Finniä. Yhdessä unessa menin ajassa takaisin jonnekkin vanhaan Glee-jaksoon kertomaan Corylle, että ei vetäis sinä ja sinä iltana mitään aineita, koska muuten se kuolee. Halusin kuulemma pelastaa sen edes yhdessä ulottuvuudessa. Vähän tuli tosta kuolemasta selkeesti suru puseroon, parhaan sarjan parhaan henkilön näyttelijä menee kupsahtamaan. Minä kun odotin uutta tuottaria kuin kuuta nousevaa, ja uudelleen kukoistavaa Finncheliä. Tälleen tosi tärkee osaanotto, kun toiset menetti perheenjäsenen/ystävän/tulevan aviomiehen.

Kylläpä tulee elämää mullistavaa asiaa, kun istuu kirjoittamaan ilman sen kummempia pohdintoja.