1.10.2013

Otsikko

Mitäpä sitä ei bloggaamisen eteen tekis? Kävin vähäisellä vaatetuksella seisomassa täällä pohjoismaille ominaisessa hyytävässä kylmyydessä ihan vaan siksi, että saisin yhden rätin kuvattua. Onneksi kyseessä oli kuitenkin hyvin nätti mekko, jonka Sheinside minulle kivasti lahjoitti. 


Mekko - Sheinside, vyö - Ebay, kengät - Tarjoustalo. 

Taisin kyllä saada tästä hillumisesta ikävän toispuoleisen kurkkukivun. Ihan järkkyä, jos tuun taas kipeeksi. Vasta olin melkeen kaksi viikko flunssan kourissa. Ois varmaan jääny vähän lyhemmäksi sairastelut, jos oisin vaan alunperin käyny saikkua, enkä kituttanut töissä flunssapöhnissä sitä ekaa viikkoa..

Blaah, ei rahaa - ei tekemistä. Onneksi on enää kaksi päivää palkkapäivään. On mys kuuden päivän vapaat ja tunnistan itsestäni pieniä suomalaisille yleisiä työnarkomaanin oireita, oon ihan hukassa, kun pitäskin keksiä itselleen tekemistä. Ei nyt oikein irtoa tekstiä (voi päätellä jo tosta kekseliäästä otsikosta), ehkä jätän pinnistelyn vaan tähän totuuden kera.


Ihan uteliaisuuttani kyselen, että mitä jengi tykkää tästä uudesta ahkerasta postaustahdista; alkaako ärsyttää, onko kivaa kun on pöntöllä istuessa lukemista, vai mitä?

84 kommenttia:

  1. Hankala kuvitella että kukaan keksis valittamista tiuhasta postaustahdista :D Ja aivan ihana tuo mekko! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan varma, että joku sais siitäkin väännettyä ongelman.. :D Se on kyllä kiva, toi kukkakuosi nams. <3

      Poista
  2. Postaa tähän samaan tahtiin jatkossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pysty lupaamaan, mutta voin yrittää. :) Nyt on ollu hyvä kirjotus/kuvausboogie niin on tehny mieli rallatella useasti. :)

      Poista
  3. Lyhyemmät (siis nykyisen mittaiset) postaukset useammin on parempi:-]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän mielessä! :D Jos ahistelee itteensä "pakko kirjottaa hehtaaripostaus joka kerta" niin alkaa kyllä into hiipumaan nopeasti jos ei onnistukkaan. :--D

      Poista
  4. Oiii tää on just huippuu kun oot postaillu nyt näin useasti!! Jatka samaan malliin nii on "pöntöllä lukemista" ;D

    VastaaPoista
  5. ehdottomasti on mukavaa :) oot niin kaunis <3 + ihana mekko :3 sulle sopii vaan nii hyvin kaikki hiusvärit! :) hyvää syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijj kiitos paljon ja hyvää syksyä sinullekkin ihana! :)

      Poista
  6. The awkward moment kun oikeasti istun pöntöllä lukemassa...you mindreader. Kiva mekko! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BUSTED! :---D Arvasin että en oo ainoo tän kanssa.. Ja kiitosta!

      Poista
  7. Varsin mukava kirjoitustahti, kiitosta vain! B)

    VastaaPoista
  8. Seuraa sitä sun kurkkua. Toispuoleinen kurkkukipu meinaa yleensä sitä, että siellä saattaa olla pikkusen ärhäkämpi tulehdus mikä luultavasti vaatii lääkärikäyntiä ja antibiootteja. :( Terveisin, Vammakurkku-91

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minä seuraan. Ihana kun huolehdit. <3 Ei oo onneks vielä kauheen kova kipu, mut jos yltyy ni meen kyllä lääkäritätille valittamaan. :)

      Poista
  9. Pakko sanoo että toi viimenen lause nauratti :D

    VastaaPoista
  10. Uus postaustahti on huippu! Ei tarvi aina avata sivua ja todeta että ei uutta luettavaa. Jatka vain <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tiiän ton fiiliksen, varsinki ku on tylsää ni pienikin lukeminen helpottaa kummasti. :--)

      Poista
  11. Postaustahti on hyvä! <3 ihana mekko muuten :)

    VastaaPoista
  12. Sun postauksia on aina kiva lukee, on just hyvä ku postaat usei!

    VastaaPoista
  13. Oii ihana toi mekko! :--) Sattuisko sulla olemaan joskus rahaa ja aikaa käyä meillä Jyväskylässä? :D Itse olen rahaton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluut semmosen ni tilasin vahingos toisen samanlaisen.. XD Nöö mun "opiskelijakortista" loppu aika ni matkustus on hirveen kallista nyt + mulla on tosi vähän ollu töitä? >:( Ni ei ainakaan tässä kuussa, mut marraskuussa synttärit ja joulukuussa veronpalautukset niin ehkä. ;>

      Poista
  14. Tykkään, on kivaa kun ei tartte ootella =)) Tosi hieno mekko

    VastaaPoista
  15. Kiva vaan ainaki mun mielestä että postailet usein :-----)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todisteiden valossa et oo ainut näiden ajatuksien kanssa! :--) Hyvä juttu.

      Poista
  16. HEI JUST HYVÄ KUN POSTAAT ♥ ihana mekko beibe!

    VastaaPoista
  17. Ihahahanaa että postailet nyt vähän aktiivisemmin. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanananannananaaa vähän vaihtelua sille monien viikkojen postaamattomuudelle. :3

      Poista
  18. Hyvä, että postaat! :)

    VastaaPoista
  19. Mä ainakin tykkään, kun postauksia tulee useammin!:) Joskus sitä on tullu mietittyä, että mihinkä sä oikeen oot jäänyt kun blogissa ei oo kuulunut mitään :D

    Koska muuten ajattelit tehdä kysymyspostauksen kysymiksiin vastaukset? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huitelen yleensä töissä ja sit ku pääsen on jo niin myöhä, ettei kuvia saa ja tekstiä heru. Tekee vaan mieli istuu koneella ja päivitellä Bloggerin etusivua uusien luettavien postauksien toivossa. :D

      Oon vastannu jo aika moneen, haluaisin tehdä osan videolla niin sen kanssa kikkailu on vähän hidastanut prosessia. :D Kun tarviisin nääs kunnon webbikameran sen tekoon. :>

      Poista
  20. superkiva ku postaat usein :) !

    VastaaPoista
  21. Itse tykkään ainakin tosi paljon nykyisestä postaustahdista! Eikä laatukaan sen takia ole mennyt huonompaan suuntaan kun aina iskee teksti ihan yhtä hyvin, eli nopea postaustahti on musta ainakin plussaa! Oot muuten tosi kaunis uvu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä! Pelottaa just tuo laatu, että jos postaan usein niin tuleeko musta jotain tusinakamaa, joka vaan toistaa itteeään. :D Kiitoooos! :33

      Poista
  22. oon niin hämmentyny tästä postaustahdista, olin jo tottunu et postaat ehkä kerran kahes kuukaudes XD mut siis joo hyvä juttu on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhahah et oo ainoo, muakin hämmentää tällainen hetkittäinen ahkeruus. :D Mut jos se tekee teidät täällä onnelliseksi niin hyvä. :)

      Poista
  23. Musta on on tosi kivaa, että näitä postauksia tulee näin usein! Jotenki sun kirjotustyyli vetoaa muhun ja sulla on aina ihania uusia vaatteita minkä perään itkeskelen :--D Ehdottomasti mun lempiblogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww! ;__; Tulee niin hyvä mieli tämmöisistä, kiitos. <3

      Poista
  24. Ihana mekko ja oot tosi söpö! :3 Postaustahti on huima, en oo tainnu aikasemmin kirjoittaa tänne. Mut Pokemonit sai mun liittymään joskus lukijaksi. :) Itsekin rakastan, tänään juuri aiheesta kirjoitin, et miten ihana tv-sarja Pokemon on! Nyt eksyttiin aiheesta... mut kiva näitä on lukee useemminkin! :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pokemonit on vallan maino yhdistävä tekijä. :----) <3 Aiheesta eksyminen ei haittaa, jos se tapahtuu näin mieleiseen suuntaan! :D

      Poista
  25. miks et enää pidä alahuulessa lävistyksiä :C olit niin söpö ku sulla oli ne x3 sulla on ihana kroppa tuun yöllä varastaan sen. ps. mör<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin ne pois, kun otin angelit. :) hyy vie vaan mennessäsi, en tulisi kaipaamaan! :D

      Poista
    2. perus toi teini vaihe ku pietetään läväreit ja sit otetaan pois. Ja sit ne ihmiset ketkä on siin läväri vaihees menos ihmettelee:_D hah ha

      Poista
    3. Teini joo jos kyse ois ollu kuukausista, mut ehti ne lävärit olla mulla kuitenkin neljä vuotta. :D En oo missään vaihessa lakannu tykkäämästä niistä kuitenkaan, halusin vaan jotain vaihtelua. :)

      Poista
  26. tääl kans yks joka on iha hämmentyny sun postaustahdista mut just hyvä juttu! (:

    VastaaPoista
  27. olipa kylmää palvelua cybershopissa! häpeä!

    VastaaPoista
  28. Heei sori nyt tämmönen tähän liittymätön kysymys,mutta kun värjäät blondiks hiuksia,niin onko sun hiusten laatu kärsiny siitä paljo?ku ite suunnittelin vähän semmosta:Dja sulla on muuten kiva blogi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietty on kärsinyt, siksi on nyt meneilläänkin toi värjäämättmyyshaaste! :) Kiitos kiitos. :3

      Poista
    2. Ookei,kiitti tiedosta:)pitää sit vielä harkita

      Poista
  29. tuleeks sheinsidelt ne luotettavasti?:o

    VastaaPoista
  30. viimenen virke ... xd oh my gosh mikä totaalirepeäminen. anteeks :D:D:D jooo hyvä tahti päällä, keep going!

    VastaaPoista
  31. ihanaa ku postaat usein!
    kurjien päivien päätteeks on ihana lössähtää penkille ja nähä että taas se vilu on liikenteessä. ja piristää muuten huimasti. eikä juttujen laatukaan mitenkään oo kärsiny, mun puolesta voit samaan tahtiin jatkaa :3 oot upee, tuitui ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vilu on liikenteessä" XDDDDDD En tiiä miks mut nauratti jotenki ahahhaa. Jee, lupa saatu!

      Poista
  32. On kyllä söpö! :-) Miksi kesä meni jo? miksi?:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mälsimystä. :( Nyt puoli vuotta kylmää ja pimeyttä..

      Poista
  33. Postaa vaan useammin, sun blogi on ihana! ♥

    VastaaPoista
  34. kiva tämä postaustahti! :-33

    VastaaPoista
  35. toi tatuointi on niin ihana *v* ♥

    VastaaPoista
  36. Sun blogissa unohtaa olevansa yleensä niin rumassa blogspotissa :D kai hyvä laatuset ja muutenkin ihanat kuvat ja noi mainokset tekee sen :D ja toi instagram jutskaki o tyylikäs ;D

    VastaaPoista
  37. Kuinka kauan noi cyberin räpsyttimet pysyy kiinni? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ripset vai? :D Hommaa kunnon liima niin pysyy vaikka koko päivän. :) Duo-liimaa suosittelen itse!

      Poista
  38. oikeesti sun blogis on parhain ja ollu jo pitkään mun lemppari, ja oon lukenu nää kaikki postaukset läpi varmaan 3 kertaa..:D en ikinä kyllästy. oot ehkä inspiroivin ihminen ikinä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos hirmuisesti! :3 Mukava kuulla, nyt vaan pitäs saada postattuakin. :D

      Poista
  39. Heippa, ihana sun blogis: 3 ja sun tyylis kanssa! ♥ + Ootko cybershopin nettisivuilla mallina? : )

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.