TV taught me how to feel, now real life has no appeal.

Blogi oli piilossa ja pakosalla, koska luovutin viimein omien ulkoasusähläilyjen kanssa ja annoin hommat jonkun osaavamman käsiin. Onneksi löytyy talosta taitava koodari, joka loihti hetkessä jotain mahtavaa. Viimeinkin ulkoasu, joka on ihan yksityiskohtia myöten hyvä. Kiitos Elina!

Oli tossa taas tukkaprokkis. Väri pysyi sentään samana, vähän päivitin sitä ja hommasin uudet pidennykset. Nyt mulla on päässä enemmän karvaa kuin ikinä, ja se tuntuu hyvältä. Näyttää kanssa. Viel kun saan tilattua vähän lissee mustaa ni sitten on bueno. Vaaleeta voisin hitusen asetella enemmän mukaan.

Muuta mullistavuuksia ei ole tapahtunut. Syksy painaa päälle, vuodenaikana ja tuntemuksina. Vuodenaikana se on ihana, mutta muut kaupanpäälliset voisin luovuttaa pois. Jatkuvaa epäonnistumista, sotkemista ja motivaation puutetta yhtään mihinkään. Tuntuu, että elämä junnaa vaan paikoillaan. Samaa sontaa vaan uudestaan sinne tuulettimeen ni hyvä tulee.

Yksi juttu on saletti, oon kotireissun tarpeessa. Syksyllä ei oo mikään niin ollut kohdillaan, kun lenkkeily keskellä metsää. Sitä mä varmaan nytkin kaipaan katalysaattoriksi, mutta ei täältä vaan irtoa samanlaista hiljaista melankoliaa. Kaikki on liian äänekästä ja hektistä. Kaipaan myös porukoita ja koiria kovasti. Kotiruokaa ehdottomasti. Äitin makaronilaatikko on parasta.

No mutta, jos se nyt siitä masistelusta sitten. Teetä nassuun, niin olokin piristyy huomattavasti. Edessä on kuitenkin kaikkea kivaa; X ja Y, synttäreitä, Halloweeniä, veronpalautuksia, joulu ja uusi vuosi. Uuden koneen hankinta? Tammikuussa voi tuntua tyhjältä, ellen sitten satu keksimään jotain uutta hypetettävää siihen mennessä. Enköhän.

Hyvää syksyn alkua, blogiväki!