iRaeg.

Joskus vähän kiukuttaa, kuten nyt. Kiukutuksen laukaisijana toimivat muutamat pari suhteellisen uutta hankintaani, jotka eivät vain pelittäneet oletetulla tavalla. Tai olleet odotetun laisia. Jos asiat jatkuvat tätä rataa, hommaan kohta itselleni 3310, enkä koskaan uskalla ostaa uutta kiharrinta. Saatikka tukkaa. Tai jotain sellaista uudet-jutut-ovat-paskaa-löpinää nyt tähän ja vanhassa vara parempi vielä päälle.

Joku varmaan muistaa uuden soittimen, jota jo hehkuttelin täällä. Noh, sen toimiminen oli kivaa niin kauan, kun sitä kesti. Eli kaksi viikkoa? Istuin bussissa soitin nätisti kourassani ja jamittelin. Kohta se vempele ottaa ja sammuu, mikä oli hieman outoa, koska olin ladannut sen juuri ennen lähtöä. Eikä laitos reagoi mihinkään nappien vemputteluihin. Noh, ei vielä passannut lyödä hanskoja tiskiin, ekaksi tahdoin kokeilla reagoiko se edes koneeseen liittämiseen. Kyllähän se virkosi, ja väitti akun olevan tyhmä. Hoopo laitos.

Tämän incidentin jälkeen kuitenkin ihmettelin, kun shuffle repeatilla se halusi välttämättä heittää saman kappaleen kahdesti peräkkäin. Ja kolmesti. Ja neljästi. Mitäs hemmettiä, eihän se vaihda kappaletta enää ollenkaan? Joudun hoitamaan shufflaamiseni siis nykyään täysin manuaalisesti. Kiitti vaan! Vanha soitin toimii hyvin ja on joku dinosaurusten isoisä, uusi ei kestä edes kahta viikkoa. Joo, laitoin tossa Pixmanialle palautetta ja jään odottelemaan, että mitä ne sieltä keksii vastata.

Tekniikan ihmeitä lisää, nappaisin tällaiset kajarit mukaani Varkauden Gigantista, pinkkinä tosin. Tarjouksessa 15e. Yksi koneeseen liittäminen, ja tiesin tehneeni virheostoksen. Ne nimittäin naksuivat ja poksuivat ärsyttävästi. Siivotessa irrotin ne ja sen jälkeen iskin takaisin kiinni, niin ei niistä kuulunutkaan enää mitään ääntä, vaikka johtojakin yritin suoristaa sun muuta. Roskiinhan ne meni, en edes jaksanut vaivautua lähtee noiden kanssa valittamaan minnekkään. Ens kerralla mietin värin sijaan sitä merkkiä, ja ostan vaikka hyväksi todettua Creativea.

Seuraavana pidennykset. Muutaman eurosen olisin voinut säästää, jos olisin tyytynyt tilaamaan 18-tuumaista tukkaa sävynä 613# sen 20-tuumaisen 60# (väriä ei saanut lyhempänä) sijaan. 60# on kuitenkin se vaaleampi ja siksi oletin sen olevan lähempänä omaa tukkaa kuin se toinen. Wrong! Hämmennyin vetäessäni paketista jotain hyvin tummaa ja keltaista karvaa sen vaaleamman sijaan. Reilusti vaaleampaa 613#:stakin on nimittäin nähty ja Merin sen sävyisiin pidennyksiin verratessa ei niissä ollut mitään eroa (kuva alempana). Kusetuksen makua siis. Onneksi ei isoista summista kuitenkaan ollut kyse, mutta hieman pistää kuitenkin vatuttamaan tällainen. Miksi edes kaupata saman väristä laaman karvaa kahdella eri värikoodilla? Vaikka vakkarimyyjän tukka ei ole enää siitä halvimmasta päästä (heh, ehhehehe), niin tilailen sieltä silti mielelläni juuri sen takia, että sieltä tulee sitä mitä tilaakin. Nyt iski kuitenkin pieni pettynyt fiilis koko hommasta. Voisin koettaa kirjoittaa pientä feedbackkia hälle ja katsoa, jos hommalle voisi tehdä jotain.

Jatketaan hiusasioilla:

Tämän mystisen otuksen nappasin kiireessä mukaani Hairstoren liikkeestä. Hintakin oli sen 16e, eli olettaisi sen olevan ihan laadukasta kamaa, hienoa kampaamoshittiä ja sillain. Pettymys. Omaan tukkaan käytettynä en huomannut yhtään mitään eroa vaikka päässä sitä seisotin, shampoossa kun ei ole pigmenttiä nimeksikään. Päätin suoda tälle vielä toisen mahdollisuuden pidennyksieni hopeoimisen apurina.

Ei, ei ei. Hyväksyn sen, että jos hopeashampoon jättää tyhmänä tai hajamielisenä päähän pidemmäksi aikaa, voi tulos olla jotain violettiin päin. Ei sitä nyt kuitenkaan oleta, että keltaisuuteen vaikuttamattomuuden lisäksi se värjäisi mun pidennyksiin _vaaleanpunaisia_ raitoja, parissa minuutissa vieläpä. Öh, haloo, eikös ideana ole se punaisuuden sun muun ylimääräisen pois taittaminen, ei lisääminen? Paska shampoo on paska, harmittaa vaan kun tuollaisen summan menin johonkin noin pahaan suteen heittämään. Pari euroa ja ylimääräistä aikaa tuohon ostosummaan lisäämällä olisin saanut mukaani ensimmäistä ja parasta hopeashampoota, johon olen törmännyt.

Myös L'Orealin tökötti on toimivaa, mutta Joicossa sitä vasta on jotakin (eli jumalattomasti pigmenttiä). Haaveilen tässä maaliskuusta ja silloin saapuvasta rahakkuuden aallosta, haluaisin nimittäin kerrankin santsata hiustuotteisiini ja tilata Joicon shampoon ja hoitoaineen. 19e/pullo, mutta erittäin tehokasta ja riittoisaa. Mahtiainetta siis. Tutustuin tähän kampaajan kautta vuosia sitten, oli vaihtanut juuri väriä ja omisti vähän käytetyn putelin. Sain sen mukaani ilmaiseksi ja silloiseen vaalennusprosessiin se sopikin hyvin kylkijäiseksi. Käytin viimeiset tirat tästä pidennysteni pelastamiseen, nyt mulla on parin minuutin session jälkeen ihan hopeat jatkeet.

Miten yhdellä voi käydä näin hyvä tuuri tuotteiden suhteen?

En keksinyt edes otsikkoa.

Mä kun niin rakastan jakaa mun toilailuja kaikkien kanssa, joten tässä tulee taas muutama järjen riemuvoitto kalsarikännäämisen (tahallisen ja tahattoman) saralta. Ensimmäiset kunnolliset alkkarikännit vedin vasta tänä samaisena vuonna. Olin siis puhtoinen neitsyt, joka ei vielä tiennyt kuinka tyhmäksi koko homma voi heittäytyä.

Olipa kerran pieni, yksinäinen ja vähän ärtynyt Vilu, joka päätti hakea Omenasta hieman Jellonaa ja Mountain Dewiä seurakseen. Päivän aikana oli tullut syötyä yksi vaivainen leipä ja kuppi muroja, nekin aamusella ja idean iskiessä oltiin jo reilusti illan puolella. Litkuja vaan massuun Fäbäämisen ohella, pitäähän sitä aina jollekkin päästä jakelemaan kirjoitusvirheisiä sanoja ja lauseita. Tunnin kalsaroimisen jälkeen iski väsy, päätin sitten sammua muutamaksi tunniksi ja herätä sen jälkeen entistä pahemmassa humalassa kello kymmenen aikoihin. Erehdyin lähtemään vessaan, joka oli reissuna erittäin antoisa naurujen kannalta. Valehtelematta käkätin itsekseni puolisen tuntia; olin onnistunut kusemaan vessan lattialle. Meri ei ikinä lakkaa muistuttelemasta siitä, etten kävisi taas kusaisemassa epäsopivaan paikkaan.

Seuraava ei ollut mitään kummempaa, vain pieni hassu idea alkaa kokkaamaan kinkkupastaa, (kyllä Meri ja Puksu, TAAS) edelleen tuiskeissa. Kesken kokkailujen iski kuitenkin hieman huono olo, laitoin siis hellat kylmän rauhallisesti pois päältä, (homma, jota en koskaan normaalisti osaa) oikein tuplatarkistin sen tehtyäni ja siirsin kattilatkin pois kuumilta alustoiltaan, kävin jutustelemassa pöntölle vähän norjaa ja tulin tyytyväisesti jatkamaan kokkailuja. Pasta maistui mahan tyhjennyksenkin jälkeen ihmeen hyvin, joskin suolaa joku kännipete oli hieman ronskisti annoksen sekaan livauttanut.

Heräsin reippaasti sellaiseen tunteeseen, että olin ihan varma Villen teloneen itsensä sairaalakuntoon. Kiitos viallisen kuudennen aistini en saanut enää unta, joten päätin tehdä vähän lisää pastaa, vähemmän suolaista tosin. (Joko kaikki nyt uskovat, että voisin ihan tosiaan elää viikon pelkällä kinkkupastalla?) Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Eilisen innoittamana saatte myös sequelin tähän huikean jännittävään tarinaan. Ja kuvitustakin.

Olipa toisen kerran Vilu, tällä kertaa yksinäisyyttä kaipaava ja hakeva otus, viettihän hän kotosalla jopa monia viikkoja ilman sosiaalisia kontakteja (Fb pois laskuista) ja oli tavallaan tottunut omaan rauhaan, musiikin huudattamiseen ja mukana laulamiseen. Ehkä jopa tanssimiseen. Pk-seudulle muutettuaan ei rauhaa enää herunut paljoakaan, ja joskus sitä tuli suoranainen ikävä. Tästä tarinamme saa alkunsa.

Meri lähti Varkauteen, se tiesi yhtä kappaletta tyhjiä kämppiä, jonne omistin avaimenkin. Jossain vaiheessa yksinäisyys alkoi tympimään ja jääkaapissa nökötti se samainen kirottu pullo, kuin viimeksikin. Kaveriksi vielä nuudeleita (en toistanut tyhjä maha-virhettä uudestaan) ja kokista, seuraavalle päivälle juustotortillasipsejä ja kinkkuinen roiskeläppä. (Ei sentään pastaa tällä kertaa, mutta kinkku pysyy tiiviisti mukana tarinassa.)

Komea on douchebag-ilmeeni.

Laittauduin oikein huolellisesti ja perusteellisesti suunnitelmanani käydä tutustumassa teinimestana tunnettuun Onnelaan. Valitettavasti todellisuus ja suunnitelmat eivät aina kohtaa, esim. nyt. Leijona viekotteli todellisuuden yhteistyössä Merin sängyn kanssa ja päähenkilön todellisuudeksi muodostui huonosti kirjoitettujen Fb-keskusteluiden (todistusaineiston parhaimmisto alla) jälkeen sammahtaminen täydessä tällingissä parhaaseen bileaikaan.

Kerrankos sitä erehtyy.

Se on se alkoholi katsos.

Ai niin, tosiaan..

Be careful what you wish for.

Kuolin tälle ehkä eniten, täähän siis on tapahtunut vain kerran.

Todellisuus oli kuitenkin osannut irroittaa tekoripset ja asetella ne nätisti ikkunalaudalle. Rintsikatkin hävisivät samassa älypuuskassa päältä. kuten myös paita ja heräsin tänään aivan järkyttävässä darrassa, ja mikä parasta, tissit paljaana. En ole vielä uskaltanut korkata roiskeläppää, mutta sipsipussi on rapissut kumman tiiviisti koko aamun. Teetäkin tekisi mieli, mutta en löydä pienoiskokoista kattilaani mistään. Muumimukien pienuudesta valittaminen selkeästi kannatta, Meri oli nimittäin ostanut mulle joululahjaksi ikioman ja vaaleanpunaisen teemukin!

Nätti kuin pieni porsas! Villen luona mulla on vaan joku vastaava rumana ja vihreänä. Rumana vihreänä. Teen juominen yhtään pienemmästä mukista on vähintäänkin rangaistava rikos.

Loppuun minä, raikkaana ja kauniina. Olen elossa ja pirteä kuin pieni lintu, saatana sentään. Tekis muuten aivan järkyttävän paljon mieli kinkkupastaa. Kotiinkuljetus, anyone?

Viittä vaille haavetukka.

Wruum wruum, pikamerkintää ennen töitä.

Iloisten kiinalaisten hiukset tulivat rikastuttamaan päätäni! Laitettiin alimmaksi niskaan kaks mustaa teippivoileipää, seuraava kerros musta + valkoinen  ja vikassa blondia, paksummalla sivulla turkoosi (Crazy Colorin Peacock blue) + blondi.

Päähän olis mahtunu vielä lisääkin, mutta ajattelin että eka katsastellaan tätä ihan näin, josko sitä karva olis sopivasti. Päätin kuitenkin nakittaa Merin laittamaan vielä yhden kerroksen blondia lisää, kun ei se kauhean hyvin näy. Ja omassa tukassa on vaaleeta sen verran paksusti, että pidennysten alkamiskohdan erottaa turhan hyvin. Eli parempia kuvia tiedossa sen homman jäläkeen sitten.

Miks ollaan Villen kanssa noin rumia kun pussaillaan? Yök. Leikkasin eilen omaa otsatukkaani, arvatenkin siitä tuli liian lyhyt. Pipa on kameli.

Think of me in the depths of your despair.

Perjantaina kunnioitimme vakioasusteeni kanssa iloisten humalaisten maata läsnäolollamme. Ekana piti käydä kuitenkin hamstraamassa parit wine coolerit lähi-Alkosta, jonne harmiton matka käy läpi lapsiystävällisen asuinalueen (piritori). Jännitystä elämään! Sitten pienen otsonikerroksen verran lakkaa päähä, huonoa musiikkia (minun), camiherut.. horott.. jotain, Guitar Heroa, tissit tiskiin ja menoksi.

Valloituksen kohteena toimi Bäkkäri, jonka mukaville sohville löllähdettyämme ei saatu muutamaan tuntiin persusta ylös ollenkaan. Liian pehmeydellä puoleensa vetävät kalusteet ovat kyllä rikos. No tjaa, mitäpä valitan, oltiin sentään autiopaikoilla repimässä huumoria irti humalaisten toikkaroinneista. Miksi muuten kaikissa baareissa pitää olla portaat? (Tai ainakin niissä, minne olen erehtynyt.) Onko se sitten joku epäsuora selvyystesti vai?

Dj:stäkin voisi sen verran sanoa, että jos lupaa soittaa illan mm. Himiä, niin olis ihan jees jos sais seuraavalla kerralla enemmän kuin kaksi kappaletta. Tai edes kaksi jotain vähemmän tunnettua kiitos.

Punainen, valmiiksi nyhjyisen näköinen paita löytyi H&M:n aleista vitosella.

Uteliaita silmäpareja löytyi kyllä riittämiin, mutta ei kellään ollut pokkaa tulla juttelemaan. Eräs mieshenkilö meitä myöhemmin valisti, että näytetään niin nirppanokilta, ettei meitä uskalla lähestyä..

Kyllä, olemme kaikesta päätellen erittäin pahoja nirppanokkia, hienostuneita naisia ja kaikkea mukavaa.

Terkut vielä yhdelle mut bonganneelle lukijalle, onneksi jäätäminen on paras ratkaisu yllättäviin tunnistamisiin. (Eli pahoittelut!)