Oon jättänyt tän mun blogilapsen ihan huomiotta, koska olin taas lomailemassa Helsingissä, tällä kertaa sen kaksi viikkoa. En aio pahoitella hiljaisuutta, koska tää blogi on mulle lähinnä harrastus, ei elämäntapa, yrittäkää tekin ymmärtää se. En päässyt ollenkaan keräämään niitä pirun mansikoita, kun se paikka oli ylibuukattu, joskin ironia pisti sormensa peliin; olisin just seuraavana päivänä päässyt töihin siitä, kun astuin bussiin. Suivaantuneena siitä, ettei töitä ja hynätsyä herunut, mä päätin sitten tyhjentää mun säästöpossun ja lähteä täysin persaukisena Stadiin. Lapsellista, edesvastuutonta ja aina yhtä hauskaa.
Ennen lähtöä Mokkis oli meillä kylässä viikonlopun ja tehtiin taas kaikkia perusjuttuja (meinasin kirjottaa persus..) eli motkotettiin, värjättiin mun tukkaa, käytiin jo perinteeksi muodostuneissa kotibileissä (Krisun B4 Helsinki-partyt) ja löhöilemässä Ankkalammella. Meitillä vaan oli koko viikonlopun ajan kusiaisia housuissa ton reissun takia ja mihinkään muuhun keskittyminen vaati erikoisia pinnistelyjä. Voi Mokkis-parkaa, kun se joutu kuuntelemaan sitä kaikkea hypetystä.
Näytin lihatiskiltä revityltä, kun lähdin Helsinkiin, mutta toi asuvalinta pelasti mut lämpöhalvaukselta linja-autossa. Tietty se kostautu sitten, kun perille pääsin, Ville nimittäin raahas mut sateessa Ruttikseen moikkaamaan Rassea sekä piimässä ja kuolleessa linnussa uitettua Ringoa, ew. Kun mun reissu lähtee käyntiin näin, niin se ei voinut tietenkään olla muuta, kun ihan kick ass-kamaa. Kukkahattutädit voivat skipata loput.
Tältä lähes kaikki päivät näytti: tyypit dokas joka päivä jossain ja sit mä äiteilin niille kun ne oli känni-idiootteja, talutin ne aina kotiin ja tein niille safkaa. Mulla onkin nykyään kolme 16-vuotiasta adoptoitua hulttiopoikaa ja tottelen arvonimeä Äiti. Lisäksi mulla on taas ihan uusi kasa sanoja, joita mä opin mun stadilapsosilta. En edes pidä niistä, koska ne kuulostaa mun korvaan äärimmäisen naurettavilta, mut silti mä aina käytän niitä vahingossa, tyhmät bonarit ja sensemmoset.
Maassa maan tavalla, joten tietty polttelin tapojeni mukaisesti sen kaksi viikkoa tupakkaa. Se on yllättävän chilliä hommaa ja tuskin muutama viikko mun terveyttä tai taloutta mihinkään suuntaan kaataa, tiedän kuitenkin aina pystyväni lopettamaan palattuani kotiin. Varkaus on mun rehableiri.
Mut äitikin kaipas joskus vähän huolehtimista, kun maailma tuntu välillä flippaavan itekseen. Mekkaan päin pitää kumartaa, eiks jeh?
En jaksanu koskaan oikein välittää mun tukasta tai meikeistä, ei huvittanu tuhlata monta tuntia laittautumiseen, kun kaikkee jännää ties aina tapahtuvaks. Pikameikit naamaan, tukka kuivaks ja pari suihkausta lakkaa ja muutama hassu tupeerausyritys ja voilá. Ei nestemmäisellä kajaalilla lotrausta eikä puhettakaan suoristusraudasta, ihan hauskaa vaihtelua välillä ja kyllä sitä noinkin pärjäs.
Toi yöpaidan näkönen rätti, (mihin mä lievästi sanottuna rakastuin matkan aikana ja joka eksy mun päälle lähes joka päivä siitä lähtien, kun meidän tiet kohtas) tuli tavattua Weekdayssa. Eksyin siihen kauppaan Villen kanssa, kun se halus uuden naistenhakkaajapaidan. Ei löytyny paitaa sille, mut mä löysin tän löllörakkauden miesten puolelta hintaan 4e ja merkki on Cheap Monday. Tätä tyttöö vietiin ja löysin itseni kuolaamasta sieltä muitakin saman merkin riepuja ja retaleita. Joskus vielä hommaan lissää.
Hyvin ahmi aurinko mun tukasta värit jo kahdessa viikossa, onneks tää väri on yllättävän makee vähän kuluneenakin ja tolleen hupsusti raidottuneena. Se sinipinkki oli ihan hauskaa vaihtelua, mut se vaati turhan paljon vaivaa pelkkään pinkkiin verrattuna, eikä se sininen tietenkään pysyny pitkään hyvänä. Mä arvasin et näin käy, saatan kokeilla vaikka kaikkia eri värejä, mut aina palaan tähän väriin takasin. Tää alkaa olla niin kotonen ja mukava. Ihan kivasti mittaakin on pehkolle tullu, mutta vähän saksimista se taas kaipais, koska ne kerrostukset alkaa mennä taas ihan pyllylleen.
Oon aina nihkee sen suhteen, et mulle tuputetaan jotain uutta musaa, koska tykkään etsii mun bändit itse. Ringo ja Ville kuitenkin onnistu nakittamaan mut täydellisesti Avenged Sevenfoldin uusimpaan levyyn, Nightmare. Jätkien ilmeet oli näkemisen arvosia, kun ne rymys keittiöön kuunneltuaan sen koko lätyn, molemmat oli ihan hiljasta poikaa, ja niiden naamat oli jotain ''o___o''-luokkaa. Tsekatkaa se levy ihmeessä!
Mur, tuntuu nyt taas tylsältä olla täällä Varkaudessa joku 2kk ja kerätä rahaa uuteen reissuun, kun melkein kaikki kaveritkin karkaa muille paikkakunnille. Pitäs itekkin keksiä, että mitä mä teen ton lukion suhteen jne jne. Onneks mua ollaan vuoden päästä majottamassa vaikka kenenkä sohvalle Helsingin suuntaan, kun kaikki ehti jo tottua mun olemassaoloon siellä, eikä tuhlaripojat pärjää niin hyvin ilman niiden äitä. Sitä venatessa sitten.
Ps. Ja jos ihmettelitte, niin ei olla Antin kanssa enää yhdessä. Enkä aio sitä nyt purkaa mihinkään, koska se on ihan meidän välinen asia, joten turha udella. :)
Voi jumalauta mäki haluun lähtee joskus stadii iha extempore. :( <3
VastaaPoistaÄÄ oot nii nätti <3333 Ja jotenki kirjotat tosi hauskasti ja sujuvasti 8))))
VastaaPoistaaww vilu oot tosi lutunen ♥ :---------) ja toi löllö paita <3 ihana ! :--)
VastaaPoistaLove your hair and style..you and your boyfriend are so sweet together
VastaaPoistaonko tää nyt sit sun uus mies? :--------) kerro vähäc siitä, sulosia ootte!
VastaaPoistaNora: Miedän pitää lähtä joskus, se on siistiä. >:( ♥
VastaaPoistaKumi_ankka: Aww ihanaa, kiitti. :3
Anonyymi: Hih, kiits. :D Niin se on, tosin voisin vähän tuunaa sitä lissää. :---)
Werooh: Wow, thank you! ♥
Anonyymi: On. Ehkä myöhemmin joskus, kiitti. :3
rakastan sun blogia ja hiuksia :) ja muutenki vaikutat tosi ihanalta tän sun blogin perusteella :)) <3
VastaaPoistaHitsi sun noi vaaleenpunaset hiukset on vaan niin söpöt! :D Ja on muute aika siistin näköset tollee kuluneinaki ;)
VastaaPoistaJa btw iha söpö toi sun uus miähes ;))
sannaaas`: Oi, kiitän. :) No tuskin mä oikeesti oon oikeesti niin ihana. :---D <3
VastaaPoistaJasmin: Kiitti, oon aikalailla samaa mieltä, ainaki ne on eloisamman näköset! :--D
Joo on se ihan kiva turjake. >:---) ♥
uuuuu meemu ja toi sun paitas on ihana, kattelin sitä itekkii yks päivä :)
VastaaPoistaootte poikkikses kaa toosi lutusii:-) lisää kameraraiskauksia tänne teistä kiitos!;-)
VastaaPoistaAvenged Sevenfold on kuuntelemisen arvosta!
VastaaPoistaMutta suosittelen enemmän vanhempia levyjä, omasta mielestäni ainakin vielä parempia biisejä kun uudemmat.
ihan vain yhtyäkseni jo muiden pistämiin kommentteihin että oot ihan ylisöpö plus toi sun uusi mies vaikuttaa kuvien perusteella oikein suloiselta myös!
VastaaPoistaAnonyymi: Ai Meemu on ihana, vai Meemun paita? Sanosin kyl et molemmat. :D <3
VastaaPoistaAnonyymi: Aww kiitti. :3 Ehkä joskus sit taas. :D
Anonyymi: I agree! Joo ajattelin katsastaa ne heti, ku pääsen tosta uusimman huumasta irti. :D
Anonyymi: Kiitti urr! :3 On se kyl ihan söpötti. :---) ♥
Kuuntelin tuota Nightmare -levyä samalla ku luin tän postauksen. :----Dd Mut kivan näköset noi sun hiukset vaikka ne onki haalistunu. ;o<3
VastaaPoistaELI SE OLIT SINÄ !1
VastaaPoista:--D Näin sut Stadissa, joo tiiän ois pitäny tulla moikkaa, mut olit niin kaukana ja oon liian ujo :C
Asdfghhh, näytät kivalle ku et suorista hiuksia. :3
Oh i love your style ! AND HAIR ! <3
VastaaPoistaYou are so cute !!
mä olin iha et herranjumala mitä noi suutelukuvat on mut sit luin postauksen loppuu :) Mutta onnea sulle ja uudelle boyfrendille! <3
VastaaPoistahei pittäääpi kysyy et mitä väriä sie käytät, kun sullon nii kivan väriset hiukset, ja kuin pitkään oot oikeen pitäny väriä päässä?:---)ja sitte että kirjotat tosi hyvin ja oot nätti :-----)
VastaaPoistaHmm haluisitko ehkäpä enemmän lukijoita? :--DD
VastaaPoistahttp://irc-galleria.net/user/Juliagrauuh%60/picture/122130842?action=denunciate
VastaaPoistaolettasin et se et oo oikeesti sä
Anonyymi: Urr, se on hyvä plätty. <3 Aw kiitsa!
VastaaPoistamirjami: Minähän se ilmeisesti. :D Höh, ens kerralla tuut kyl! >:(
Onks tää pilaa? XD Ne on vaa hirvee semmonen eloton pehko. :(
Julie-San: Awww, thankyou! :3
SUCKLAA: Aww haha. XD Kiitti!
Anonyymi: Katos tuolta haasteet yms. leiman alta, sieltä se eka kysymyspostaus ni sieltä löytyy vastaus. :) Pidän yleensä jonku puol tuntii-tunnin, riippuu miten jaksaa. Nurr kiitän. :)
MINÄMINÄ: Täh, kuinni? :D
h e t t a: Joo tiiän tosta jo ja oon ilmianatanu sen kahdesti mut sille ei oo tapahtunu mitää? Hidas ylläpito. :D Mut kiitti ku ilmotit. ♥
täältäkin löytyy yksi lajitoveri (pinkkitukka + napit naamassa), ja oli vaan pakko tulla sanomaan että ootan aina ihan hirmusti että kirjottelet tänne :--) ♥ ainiin ja hauska sattuma kun puhuit kerran mikä haluaisit sun nimen olevan, ja munhan nimi on juuri se Julia :D
VastaaPoistaNo aattelin et haluisit enemmän lukijoita, voisin järkätä jos haluut ! ;))
VastaaPoistaToi juliagrauuh on kyllä nyt poistettu ! Tai ainakaan nickiä ei löydy !
VastaaPoistavähä käheet hiukset! :D ja muistutat jotenki nassultas vähän entisest koulust jotai ysiluokkalaista poikaa. voisin luulla teitä sisaruksiks!
VastaaPoistalol mitä paaskaa
VastaaPoistaecstasy: Aw, lajitoverii. <3 Sori, on kyllä mennyt tässä lähiaikoina aika pitkäs odottelu tällä postaustahdilla. :D Aika siisti sattuma! :---D
VastaaPoistaMINÄMINÄ: Njääh, mitä turhia! Tulkoot tänne luonnollisella tavalla tai jääkööt tulemati. :)
Anonyymi: Yesh, loistavaa! Kiitos tiedosta. :)
Sammy: Kiitti! :D Poikaa, pelottavaa? :--D Salee mun kadonnu veli!
Anonyymi: Niimpä, varsinkin tää mun postaustahti nykyään! :---D
i love your hair! XX
VastaaPoistaIndigo: Aw thanks! :)
VastaaPoista