Something glorious is about to happen.

Oon ikävöiny mun hauskoja unia, yleensä uneksin vähintään joka toinen yö ihan päättömästä shitistä. Onneks mun unenlahjat teki comebackin, tässä eräänä yönä olinkin mukana jengisodassa ja pääsin teilaamaan mopojoukkoja astioiden voimin auton takapenkiltä, kunnes My Little Ponyt kyllästy meidän rehaamiseen ja tappo meidät kaikki. Ei sitä oltukkaa nii söpöjä ja viattomia enää, kun sarvista pystyki ampumaan laseria.

Mun blogin eka muumimukikuva!  Vielä Ben & Jerry'sit puuttuu ja sit oon ajan hermolla.

Oon aivan hukassa täällä, kun oon tottunu nauttimaan teeni semmosista pienen kattilan kokosista mukeista (kiitti äiti) ja sit ei Merillä eikä Villellä oo kummallakaan mitään kuppeja, jotka tyydyttäs täysin mun aamuista teehimoa. Oon sit päättäny ruveta viisaaks (Villen mukaan ahneeks) ja ottanu käyttöön kahden kupin taktiikan. Great success!

Oon myös oppinu hamstraamaan jotain vihreetä leipäni päälle nähtävästi, näyttäähän toi varmaan ihan hyvältä aamupalalta jos ei oteta huomioon sitä faktaa, et ton lisäks tyhjensin puolet piparitaikinapaketista samalla istumalla. Sisäinen taikinamursuni huusi hallea ja lujaa, kun kauppojen pakastelootin oli vihdoin taas ilmestynyt tätä kyseistä taivaallista mönjää. Ja Meri kiittää, kun sää kärsiä mun vatsanväänteiden jälkeisistä kaasutuotoksista. Onneks sekin kolaa paskaa siihen tahtiin ulos, ettei tarvii omia prööttejään häpeillä. (Nauroin Merille äsken et kirjotin just meidän piereskelystä ja sen pylly päätti sanoo pari vastalausetta, jonka jälkeen persuksen omistaja heitti tomerasti perään ''tässä nyt niitä pieruja, kun kerta halusit niistä kirjottaa''. Jos minä jotain rakastan ni se on kyllä tämä nainen ja meidän ankeet heitot. Perästä kuuluu.)

Oarffssh oon rakastunu punaseen tukkaan nyt enemmän kun ikinä ja oon kuvaillu naamaani tästä syystä ihan julmetusti näinä viimepäivinä. Seurallakin saattaa olla osaa asiaan, kun ei tuo vaimokekkaan mikään kameraujo immeinen oo, eikä se ihmettele ollenkaan jos tunnen välillä tarvetta ottaa naamantallennuskoneen käteen ja mennä irvistelemään ikkunalaudalle.

Vähitellen alkaa väistymään peruspentti-meikit taas transumaalien tieltä, laittautuminen on vaan ihanaa ja löysin mun miljoonien tekoripsien joukosta yhdet semihyvät arkiripset. Ei oo liian luonnolliset, eikä niillä kuitenkaan puhko vierustoverin silmiä.

Hehee, Merille vähän sattu tukkakatastryffeli. Se on käyttäny Firee ja saanu jatkuvasti kestää kettuilua siitä, kuinka sen hiukset on punasen sijasta pinkit. (Jopa sillon, kun mun tukka on ollu vieressä vertailukohteena.) Me sit kateltiin netistä et Vermilion Redillä on tyypit saanu semmosta hyvän punasta tulosta ja Meri pääty ostaa sen, mä Firen. Kuten kuvasta näkyy, ei Vermilion ollukkaan sit kauheen punanen.. Iiihihiahaha, porkkanapääni on silti rakas. ♥