State of mind you can't replace.

Tämmösinä päivinä yleensä vähän hymyilyttää.

Paljon paketteja! Mun pitäs saada joku Ebayn kanta-asiakkuus..

Olin niin vakuuttunut ton neuleen ihanuudesta, että tilasin kerralla pari. Tai oikeastaan kolme, koska jostain syystä olin iskenyt noita vihreitä ostoskoriin vahingossa kaksi.. No, onneks toisen voi aina heittää blogikirpparille.

 Juopon leopardiviitta ja mummolan verhot. Juoppovarustus oli paljon kivempi mitä odotin, noista verhojen olkahörhyistä en oo vielä ihan vakuuttunu. Tosin vois auttaa se, että kokeilis sitä sit ihan nätiksi laittautuneena ja ilman housuja alla.. Mutta kukkamekkoa olen siis kuitenkin jo etsiskellyt kaappiini mun olkihatun seuraksi ja tässä oli ihan täydellinen kangas, eikä muotokaan ei ole sieltä tyhmimmästä päästä. Ens kesäsänä voin sitten tätä ulkoiluttaa.

Haahehhhohooo, toi granaattipipo hajottaa mua vieläkin, mutta entäs toi Obeyn lippis.. Iski fiilis saada joku hipstahlicious päähine ja mikäs sen parempi tohon tarkoitukseen. Aloin myös kaipailla mun dollari-printistä koostuvaa lippistä, sääli ettei sen muoto koskaan oikein palautunu siitä järkytyksestä, kun iskin sen pesukoneeseen..

Paketteja enemmän, kuin esiteltyjä kamoja. Tuli vielä kaikkee pikkusälää, mutta niistä otetut kuvat oli niin surkeita, että kuvaaminen taitaa siirtyä seuraavaan tavarakasan ikuistukseen asti.

Ja vielä jotain iloista; päätin antaa Silver Blondelle vielä yhden mahdollisuuden, ja se kannatti! Muutamassa kohtaa on vielä vähän hassusti oranssia, mutta pääväri oli kuitenkin keltainen. Good, koska se on helppo taittaa veke! Latvat ei kyllä tykänny tästä ideasta yhtään, siispä luovuin muutamasta sentistä taasen yhteisen hyvän vuoksi. Nyt jos pysyisin vaikkapa edes sen puoli vuotta erossa vaalennusaineista (toki juurikasvun värjäystä ei lasketa) niin olisin jo hyvällä vauhdilla saavuttamassa niitä mittoja, mitkä tää matka turkoosista punasen kautta pinkkiin on syönyt. Onneksi tukka on uusiutuva luonnonvara!

Dundunduuun.

Huomenna tämä tyttö suuntaakin Varkauteen pitkästä aikaa! Meen koiravahdiksi höperöitymään yksin keskelle metsää koko viikonlopuksi. Sisäinen erakkoperseeni kiljuu riemusta. Yksin kotona olemisessa on edelleenkin sitä jotain. Jos tukasta tulee hyvä, niin saan ainakin kamerahuorailla ilman muita todistajia, kuin kuvissa peeloilevat randomit mustakuonot. Puhumattakaan siitä, kuinka ikävä mulla on meidän idioottipiskejä. 

Ja oon pääni puhki miettinyt, että mitä haluan synttärilahjaksi (2kk aikaa, mutta aina on hyvä olla ajoissa kun kyse on lahjoista) ja nyt sen keksin; ehdotan isiä sponsoroimaan mun seuraavan tatuoinnin. Ekaks kelasin jotain halpaa järkkäriä, mitä se on pari synttäriä takaperin mulle ehdottanut. Mutta kuten Meri sanoi, niin luultavasti siitä ei mulle kauheesti hyötyä olis kun en kuitenkaan jaksa opetella sitä kunnolla käyttämään. Ja tatska on kestävämpikin. Seuraava haaste on vakuuttaa isi tästä mun idean loistavuudesta, vähän haastetta siis luvassa. Onneks iskä on aika rento näiden asioiden kanssa, haaveilee (tai ainakin haaveili) se itsekkin perussuomalaisena miehenä siitä käsivarteen hakatusta suomileijonasta..

Hyvä biisi!