6.12.2012

Hopeakutrit, hoi!

Kun itsekkin tässä olen hopeapääksi ryhtymässä, niin olisi kiva jakaa kokemuksia tämän värin ylläpidon hankaluuksista, helppouksista ja hommaan käytetyistä tuotteista.


Aloitetaan kirjoittajan ehdottomalla lempparilla, eli Joicon hopeashampoolla. Jo tämä yksinään on mahtava tuote poistamaan keltaisuutta, koska pigmenttiä löytyy vaikka muille jakaa. Olen kokeillut paria muutakin shampoota, Lorealin ja sitä toista en tähän hätään muista, mutta haastajaa ei Joicolle ole löytynyt. Lorealissakin toki pigmenttiä on, mutta se miehinen tuoksu ei oikein iske.


Ja koska tuon hopeashampoon perusteella minulla oli korkeat odotukset myös tämän hoitoaineen varalle, niin pettymys oli suuri. Sain tätä lahjaksi Tonylta ja täytyy olla onnekas tässä vaiheessa, etten mennyt rahojani tähän itse tuhlaamaan. Pigmenttiä ei ole nimeksikään, kaikki keltaisuuden poisto on selkeästi jätetty tuon shampoon kontolle, ja tämä hailakka lila tökötti on tehty vaan pitämään shampoon vaikutuksia yllä. (Normaalin hoitoaineen käyttä syö hopeashampoon vaikutusta.)

Color Maskeista olen muuten kuullut hyvää, mutta tästä Silveristä sitä purjaustakin. Eikä ihme, tökötti on omituisen väristä violettibeigeä mönjää, eikä sillä hirveästi vaikutusta tukanväriin ole, ellei pohja satu olemaan lähempänä valkoista. Tämäkin tuli Tonylta lahjaksi, joten rahat säästyivät.



Kampaajan vinkistä kokeilin myös Goldwellin vaahtosävytettä värissä 10V. Tuo pullo ei ole sen värin, vaan oikean värin näet tästä. Vaahtoaminen tekee sävytteestä hauskan levittää, joskin täysin tasaisen tuloksen saaminen vaikutti hankaloittuvan. Kyllä tämäkin tepsi, mutta ei sillä ihmeitä saavutettu. Aika turvallinen keltaisen poistaja niille, jotka eivät halua saavuttaa hopeutta (eli ei minulle).

Eli täydellinen hopeashampoo on jo löydetty, vielä olisi haussa itselle täydellinen hopeahoitsikka ja miksei vaikka samallakin joku naamio. Tai mikä tahansa apuri! Jakakaa toki asiasta kiinnostuneet kokemuksianne, niin rupatellaan.

59 kommenttia:

  1. http://www.juurikasvu.org/smf/index.php?topic=316.0

    http://www.juurikasvu.org/smf/index.php?topic=972.0

    http://www.juurikasvu.org/smf/index.php?topic=277.0

    Jos on aikaa kollata läpi, niin nuista löytyypi varmaan jotain apuja ensi hätään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on aikaa lukee hiusjuttuja ja Juurikasvu.org on ihan paras paikka tämmösille tukkanörteille! :> Eli kiitos paljon linkeistä! <3

      Poista
  2. ite oon käyttäny ties mitä hopeashamppoita sillo ku mulla oli blondit hiukset, aina ne oli kuiteki joteki keltaset ! si kokeilin eläinkaupan sinishampoota, joka on idealtaa sama kui hopeashampoo, ni herrane aika tuli muute upean vaaleat, ja hinnaltaa reippaasti edullisempaa. Tuttuni käyttää kanssa sinishampoota, ni hänen tukkansa on sellainen jännänä hopeinen, vähä sinililaan taittava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks eläinkaupasta saa jotain tommosta, siis mihin tarkotukseen? :D Kuulostaa kyllä aika hyvältä!

      Poista
    2. Se on tarkotettu enemmän ja vähemmän valkoista turkissaan oleville koirille. Se tekee turkista oikeesti valkoisen, ja poistaa sen keltaisuuden. Näyttelyis katotaa tarkkaa sitä, mite puhas koira on. Koiril sitä ei pidetä kauaa turkis, mut pitempää pitämäl ni kyl ihmistukasta tulee harmaansinertävä. Ku miettii et koiran karvat ovat huomattavasti (yleesä ainaki) paksumpaa materiaalia kui ihmishiukset, ni sehä on siis vaa tajumpaa tavaraa kui ihmiste hopeashamppoot. Ja nuo eläinte sinishamppoot eivät sisällä mitään ihmeellisiä "turhia" kemikaaleja. :)

      Poista
    3. sinishampoot saa eläinkaupast kosk sitä käytetää valkosille koirille ett niitte turkit kiiltää esim koiranäyttelyis :D

      Poista
    4. Nonii tuli sekin selville. :D Kai sitä pitää sitten testata!

      Poista
  3. http://www.dreamhair.fi/1261,keune-silver-reflex-hopeashampoo-250ml.html

    oisko ollu toi minkä sain joskus parturista ilmaiseksi ja heti sen loputtua hain uuden :D mulla värjättiin hiukset tosi harmaiksi sillon ja tuon avulla sain pidettyä kaiken keltaisuuden poissa. eikä edes kuluta hiuksia, suosittelen ehdottomasti! kaikenlaisten mömmöjen jälkeen en käytä enää mitään muuta kun tota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmashampoo löytyy jo, mut kiitos vinkistä. :)

      Poista
  4. ^ Yhyy en voi kopioida linkkejä :DDd

    VastaaPoista
  5. mä oon suunnitellut jo tovin hankkivani tota joicon hopeashampoota, vaan kun en ole löytänyt :( oisko mitään vinkkiä mistä sais esim. netissä?
    ainiin, saako vaivata eräällä kysymyksellä liittyen crazy factoryyn? kun sä tilaat sieltä, niin voiko tilauksen suorittaa ihan normaalisti visa electronilla? niin ja kauan sulla on toimitukset kestänyt keskimäärin?
    kiitoksia vastauksista jo etukäteen :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa Googlettaa tolla nimellä! Ite käyn ostaa Kampissa sijaitsevasta Salon Choisesta. Myös jotkut kampaamot myy tota!

      Voi maksaa verkkopankkimaksulla ja kestäny enintään viikon. :)

      Poista
  6. colormask silver ja coldwellin 10v sävyte on ollu itellä ainaki paras mahdollinen combo tähän asti mitä oon kokeillu :D
    hopeesamppootaki käytin joskus, mut ton coldwelin löydön jälkeen ei oo sitäkään tarvinu käyttää...

    oon kans käyttäny take away colorin ice ice blond sävytteitä pariin otteeseen (*köhköh* useaan *köhköh*) yleinsä juuren vaalennuksen jälkeen ja ollu siihen oikein tyytyväinen :)

    enkä oo koskaan ymmärrätny sitä ku ihmiset valittaa siit et hopee on yks vaikeimmista väreistä ylläpitää? mulle se on aina ollu _helpoin vai oonko vaan niin master lol :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla sit tukka imee hyvin noita, kyllä mäki niillä saan tulosta, mutten niin tyjyä kun tahtoisin. :D

      Ei se oo kauheen vaikee, kunhan löytää ittellensä sopivat aineet. :>

      Poista
  7. Hopeasuihke yksinään teki ihmeitä omaan tykkaan (:. Four reasonin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu! Luin tosta ja miinuksena tuli, et se leviää helposti just vessan seinii jne. :D

      Poista
  8. paljon toi joicon hopeashamppoo maksaaaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salon Choisessa ainakin normihintasena 18€, mut se on siellä lähes aina jossain alennuksessa ni oon saanu kahdesti sen jo n. 14€:llä. :)

      Poista
  9. Wella color fresh silver- naamio vai mikä helevetti se onkaan - sävyssä 7/19 tekee hiuksista oikeasti harmaat, eikä haalistuessaan näytä ollenkaan pahalta vaan muuttuu nätin hopeiseksi. Hopeashampoota en enää tarvi ollenkaan kun on niin tehokasta töhnää. Sokoksen alakerrasta löytyy kohtuulliseen hintaan, ja on muuten riittoisaa tavaraa! Suosittelen. Ps muista toi sävynumero, mulla on ollut joitain muitakin sävyjä samasta sarjasta eikä niillä tee paskaakaan jos hopeasta tukasta haaveilee.
    Ja sinin kanssa oon samaa mieltä siitä että hopea on helpoimmasta päästä ylläpitää, kunhan on oikeet kemikaalit käytössä! Go for it ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni, nyt kuulostaa hyvältä. :D Olisivat ton Joicon kanssa varmaan aika tappocombinaatio että oksat pois! Otan siis sävynumeron ylös ja menen pörräämään Sokokseen heti, kun minulle vapaapäivä siunautuu. c:

      Poista
    2. itse voisin myös sanoa käyttäneeni tota wellan naamioo ja on muuten aika loistava tuote!
      kaverilla ollessa kerran lainasin ja ihan yllätyin miten se vaikutti niin nopeesti :)
      kertaakaan en oo vielä ite ostanu koska aina tuppaa unohtumaan kun hiuksia värjäilee millon milläkin, mutta nyt kun taas hopeeta iteki suunnittelee ni varmasti pysyy listalla tämä C:

      (parturi-kampaaja puolta opiskelleena, voin sanoo et noi vaahtosävytteet saattaa välillä tehä tepposet jos ostaa väärää sävyä. keltasuutta poistaessa saattaa ilmetä haaleen punasia raitoja :'D näinkin kävi kerran (koulussa tosin)! valitettavasti en taitto sävyä nyt muista..)

      Poista
    3. 8/91 tms on kans näppärä! Aika sininen väriltään että tehoo hyvin varsinkin jos on kovin oranssinkeltasta. Ihan blondi/valkosen nykäsee helposti tummansiniseks. Vaaleenruskeeseen pohjaan ainakin tuli oikein bra harmaa noiden kahen sekotuksella!

      Poista
    4. Haluisin jo päästä testaamaan tota. 8)

      Poista
    5. Yhyy, oon kovin katkera kaikille jotka on saanut harmaan tukan tolla color freshin 7/19 sävyllä :< Itelläni se pamautti hiukset tyvestä ihan siniseksi ja latvoista vihreiksi vaikka oli "väritön" pohja. :c Mitäköhä minä oon oikeen tehny väärin :---D

      t. vielä kahden kuukauden jälkeenkin taistelen oikean sävyn saamisesta :DD

      Poista
  10. Mäkin oisin tullut tyrkyttämään tota Four Reasonin suihkutettavaa hopeahoitsikkaa! Pitkällä matkalla mustasta reuhkasta lähestulkoon valkoiseen tukkaan toi oli kyllä mun paras kamu!
    Ainoana miinuksena tosiaan se, että myös kylppärin kaapit, lattiat, sun paidat ja tyynyliinat saa osansa tuosta violetista värityksestä :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että kokeilen silti.. :D Ei oo eka eikä vika kerta ku värjään petivaatteita mun tukalla.

      Poista
  11. fudgen on ihan mahtava :) itellä oma vielä kaapissa säästössä, ku valkonen lirttitukka vaihtui mustaan. ja tosi riittosa puteli ja ei tarvii olla tukassa ku ehkä minuutin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan siinä ei oo sitä samaa toffeen löyhkää mikä ton sarjan syväpuhdistajassa on ni vaikuttaa ihan potentiaaliselta tuotteelta. :D

      Poista
  12. ##EI LIITY AIHEESEEN##

    https://www.youtube.com/watch?v=3mRl3XAIVUE&feature=youtube_gdata_player

    ^tuosta tuli heli mieleen sinää. Teeksää meikit tolla tyylillä (aineki silmä)?

    + voisitko tehä meikki tuton? Video ois kiva mut kyl kuvinaki käy !!

    VastaaPoista
  13. four reason hopeasuihke teki kesällä omista blondeistani aivan harmaat , joten luovuin sen käytöstä. suosittelen silti sitä , se on aivan erinomaista litkua , eikä likaa ympäristöä , ellei suihki aivan mihin sattuu ja läikkiä ei tule , jos ei suihki liian läheltä.

    VastaaPoista
  14. Ite oon käyttäny fudgen hopeashampoota/naamiota tässä lähiaikoina ja on ehdottomasti voimakkain mihin oon ite törmänny. Sen takii sitä saaki käyttää vähä varovaisesti jos ei heti ekal kerral haluu ihan hopeeks tai harmaaks muuttua :D Mutta jos haluu hyvii tuloksii nopeesti nii voisin sitä ehdottomasti suositella. Sitä myydää ainaki kampin Choice-kampaamossa ja myyjä mainostikin että voimakkain hopeashampoo jonka hänkin tietää. Makso siel jotai suunnillee 20e muistaakseni. Mutta sitä todellakin suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinä tapauksessa lutraisin sillä ihan urakalla. :D Juu oonki nähny sen putelin siellä joskus, ehkä testaan. 8)

      Poista
  15. http://www.beautybay.com/haircare/wellasp/silverblondshampoo/ Aivan parasta mömmöö, levittyy hyvin ja tuoksuukin ihanalle. Yhen käyttökerran jälkeen tuli jo todella vaaleet hiukset. Mulla ainakin toimii~

    VastaaPoista
  16. Itse suosittelisin stargazerin silver lookkia, värjäsin sillä kerran pidennyksiäni jotta saisin keltaisuuden pois, unohdin ne liian pitkäksi aikaa ja sain hopeanharmaat pidennykset. :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on vaan jatkuvassa käytössä vähän kallista lystiä. :D

      Poista
  17. Hei beibula hei, oon kuullu samaa myös tosta wellan color freshin silver-naamiosta, et siin pitäis olla enemmän sitä pigmenttiä ainakin, toisin kuin niissä mun antamissa, mut kannattaa kokeilla, koska ite en oo viel. (:

    P.S Lahjotan mun joicon hopeeshampoonkin sulle, koska punanen tukka <3

    VastaaPoista
  18. Hahaha en varmaa oo tavallinen kuolevainen kun ikinä en oo omistanu hopeasamppoota tai mitään ja vaalennettu tukka pysyy valkoisena vaikka siinä olis pohjalla punasta:D

    VastaaPoista
  19. Vaahtoaako tuo Joicon shampoo? Oon huomannu tässä kolmen blondivuoden aikana, että hopeeshampoot vaahtoo tosi huonosti :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se musta ihan hyvin on vaahdonnu, tai en oo tajunnu eroa normaaliin shampooseen. :D

      Poista
  20. Lorealilla on tehokkain silver shampoo mitä oon testannu
    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/wcsstore/SOK_StorefrontAssetStore/images/product/iso/3474633002163.jpg

    Se on tosi pesevä, että tarviit hyvän hoitoaineen kaveriski.

    Monet on sanonu siitä Four Reasonsin hopeasuihkeesta. Se oikeesti toimii, mutta kannattaa varoa ettei suihkuta liian läheltä ettei jää länttejä.

    Ja crestolin colorgloss hopeanharmaa maski on oikeesti tosi harmaan värinen. Semmonen nätin harmaa.
    http://2.bp.blogspot.com/_KY42YExKM8o/TLHhSWqvO0I/AAAAAAAACtw/Rd4tbyH5uE4/s1600/hairrrrrrproductooor+007.JPG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoinki testanneeni tota ja kyllä se Joicolle häviää tehossa ja ennen kaikkea hajussa. :D

      Uuuuuu. c:

      Poista
  21. four reasonssin silver mist oli kyl hyvä! siis se suihkutettava hoitoaine..:D
    ja sit klippoteketin silver shampoo ja conditioner oli kans tosi hyviä ja edullisiakin vielä! 7,50 muistaakseni sokoksella! ite olin tosi tyytyväinen ku sain mun oranssista värinpoistotukasta valkosen niiden avulla:-)

    VastaaPoista
  22. mistä tota joicon shamppoota saa :D ? ihan jostain sokoksesta yms vai ihan kampaamoista?

    VastaaPoista
  23. colorglossin hiusnaamiot ! helmenvaalealla saa platinanvaaleat, hopealla vähän harmaamman sävyn. tolla saa pidennyksistäkin ihan vaaleat, kun se ns platinanvaaleana tilattu hius on aina keltasta. ja nyt se keltanen mätsää tuotteen ansiosta mun valkeeseen kuontaloon. ja kun hopeeshamppoolla pidennyksistä tulee tummanharmaat..... tota kokeilleena en voi muutakun suositella, tökötti on kaikenlisäks hiuksia hoitavaa - ja ainiin, sitä saa hairstoren liikkeistä hintaan 12e :--)

    VastaaPoista
  24. Okay no nyt ei oo enää vaaleanharmaalle tarvetta ku menin tohon tummaan vaihtamaan. :D

    VastaaPoista
  25. mooi :)

    oon nyt jonku nelisen kuukautta yrittänyt blondata tukkaa (mustasta alotin vaalentamaan..) ja latvat on vieläkin keltaset/tummemmat, eikä niihin näytä mikään väri tehoavan :( mä oon kokeillut myös klippoteket -merkkistä hopeahoitoainetta, mutta en oo nähny senkää toimivan.

    aattelin kokeilla jos sitruuna vaalentas..? ellei sulla ois parempia ehdotuksia? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaan latvoista kyse ni leikkaa pois! Et saa sitruunalla vaalennettua, etkä ainakaan hopeahoitoaineella, koska se nimenomaan ei vaalenna, vaan taittaa keltaisuutta.

      Poista
  26. ongelmahan on siinä, et leikkasin vasta hiuksia niin yritän kasvattaa, eli en raaski leikata latvoja :( oisko sulla mitään hiusväri ehdotuksia mikä vaalentas/tehoais keltasiin latvoihin? :(

    ja kiitos ku vastasit :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaalennus, mut se on melkee sama ku leikkaisit ne latvat pois ku ne katkee varmaan kuitenkin. :/

      Poista
  27. Onko sulla/kellään muulla minkäänlaista 'kokemusta' tästä http://www.lookfantastic.com/wella-sp-silver-blond-shampoo-250ml/10624884.html hopeashampoosta? :D Ostin tuota tänää enkä tiiä lainkaa millai toimii, mutta se voi kuulemma vähä taittaa lilan puolelle tuota väriä. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa postauksessa on lueteltu kaikki, mitä oon kokeillu. :D

      Poista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.