27.6.2013

Rautakriisi.

Mun pitkään hyvin palvellut OBH Nordicani otti ja hajosi. Tai oikeastaan siitä on jo aikaa. Lämmönsäätö ei toimi ollenkaan, ja tupruttaa jatkuvasti 230-asteisella viimalla. Ihan muuten hyvä, mutta se sulatti mun latvat. Huomasin tän seuraavana päivänä siitä, että ilman yhtäkään pihausta lakkaa mun tukka oli ihan järkyttävä röllipehko ja osat latvat olivat sulautuneet yhteen. Jes!


R.I.P ystävä.

Uutta rautaa kehiin siis, kaipaisin vähän valkkausapua. Pari vaatimusta hankaloittavaa tekijää: yhtäkään Babylissiä en enää osta. Mulla on ollut kaksi ja niiden pinta menee vuodessa ihan vituilleen. Myöskään tällä hetkellä olevaa rautaa en halua uutena (OBH on muuten ok), koska sen lämmönsäätö on siinä kohtaa, missä pidän kättä ja se oli sen verran herkkä, että kääntyili siinä mun kämmentä vasten. Suunnittelijat haloo?? Vanhemmassakin kokeilemassa OBH:n mallissa oli sama vika, tosin siinä oli napit. Sormien kohdalla. Että älkää nyt herranjumala tehtailko tuommosia turhuuksia. Enkä suosittele ostamaankaan.

Sit yksi vaatimus vielä; hinta. Kyllä, minä kovasti haluan tuon ikuisuushaaverautani, Cloud Ninen. Mutta ei ihan nyt ole heittää 150e mihinkään tuosta noin, että jos niitä vähemmän hinnakkaita vaihtoehtoja löytyisi.

Onko täällä muita suoristusrautojen suurkuluttajia? Haluaisin kuulla tuomioita ja suosituksia niiltä, jotka ovat omistaneet enemmän kuin yhden raudan ja omistavat siis jotain vertailupohjaa. Jakakaa toki kokemuksenne! Minä ja tukka kiitämme jo etukäteen.

71 kommenttia:

  1. ghd? :)))) noei se on kallis (mut paras)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. GHD:n laatu on kuulemma laskenut, kun tehdas/valmistaja/omistaja/joku vaihtui ja siksi ottasin mielummin tuon Cloudin, vaikka ensiksi GHD:stä haaveilinki.

      Poista
  2. Remington on mielestäni aika hyvä ja kohtuuhintainen. Löytyy kaikkea perusraudasta kaikenmaailman "hoitaviin" rautoihin, eli pitäisi hellävaraistakin vaihtoehtoa löytyä ;) Itselläni on sleek & curl- rauta ja on todella hyvä ollut käytössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistän korvantaa, ainakin oon tykkäilly niiden Pearl Wandista kovasti. :)

      Poista
    2. Täällä leikitään myös sekä Remingtonin suoristajalla että kihartimella. :)

      Poista
    3. samaa olin tulossa suosittelemaan! sleek & curl toiminut tosi hyvin mullakin :-)

      Poista
    4. minä kans suosittelen remingtonia ! mulla on myös molemmat kiharrin ja suoristusrauta tuota merkkiä :)

      Poista
    5. Mullakin on ollu monta OBH rautaa ja yks vanhemman mallinen remington, mut kun ostin ton sleek & curl raudan, niin ei tuu ees mieleen ostaa enää muuta rautaa. Ja tosi hyvin se on kestäny kun pinnoite ei oo menny mikskään vähän päälle vuodessa. Ja hintaakaan sillä ei oo kun joku 40 euroa (:

      Poista
  3. mul philipsi ja on ollu 3 vuotta ja lämpenee ihan hyvin sormi ei pyörittele tota lämmönsäätö nappulaa ja lämpenee kans tosi nopee (-: !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://static.azmalo.pk/p/no-name-3241-91731-1-product.jpg
      Tuollane kapistus (-:

      Poista
  4. Ite tykkään hirveesti Remmingtonin raudoista. Edellinen rauta joka nyt on kuolemispisteessä on kestäny kolme vuotta käyttöä ja vieläkin olisi muuten kunnossa mutta liitäntä kohta on nähtävästi löystynyt ja virta katkeilee välillä :/ Aika sopivan hintasiakin nuo ovat, 50-80e riippuen minkä raudan otat.
    Ekana rautana oli juurikin ruollainen babylis ja ei kyllä kannata sellaista ottaa, taisi kestää juuri ja juuri vuoden ennen kuin meni kokonaan niin huonoon kuntoon että alkoi polttamaan hiuksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme vuotta ois luksusta, mun mikään rauta ei oo saavuttanut ees kahden vuoden ikää. :D

      Joo Babylissiin en enää luota yhtään, onhan ne halpoja mutta sen huomaakin sitten käytössä sen hinnan. :D

      Poista
  5. Remingtonin raudat (tai ainakin mun rauta) on tosi hyviä hinta-laatu-suhteeltaan. En muista minkä niminen tasantarkkaan toi mun rauta on, mut siinä on keraamiset laatat, makso about 40€ ja edelleen ihan tosi hyvä neljän vuoden jälkeenkin. Suosittelen.

    Mulla oli kans jotain paskoja Babyliss-rautoja joskus, jotka rikko hiuksen ihan totaalisesti. Niissä tosin oli se keraaminen pinnotekin vaan, että sekin saatto vaikuttaa.

    VastaaPoista
  6. Remingtonista itseltäni sen verran, että ollut äitillä käytössä vuodesta 2004/2005 ja meikä meni mukaan siinä ehkä neljä-viis vuotta sitten eli tuplakäyttöä siitä asti kokenut ja vielä toimii eikä kohti kuolemaa ole menossakaan :D

    VastaaPoista
  7. Mulla on kans Remingtonin joku silk therapy, olevinaan hoitava siis (lämpökäsittely nyt ei hyvääkään tee) mutta todella tyytyväinen oon ollu ! Toi on ollu mulla melkeen 4 vuotta ja on vieläkin uudenveroinen. :)) Hintaa en muista mutta ei se pilviä hiponut ja varsinkin jos miettii että ihan halvat on usein p*skoja :D

    VastaaPoista
  8. Ghd on kyllä kallis, mutta oikeesti paras!

    VastaaPoista
  9. Mä vannon remingtonin nimeen ! mulla on suoristusrauta ja puikkokiharrin remingtonin, ja on tosi hyvä merkki :)

    VastaaPoista
  10. En tiedä saako Severin-merkiltä mistä suoristusrautoja, kun sain omani lahjaksi, mutta jos näät niin suosittelen lämpimästi. Mun nykyinen rauta on ollut neljä ja puoli vuotta palveluksessa, toimii edelleen kuin unelma, ei mitään merkkiä hajoamisesta! Eikä tähän oo kertynyt likaakaan kaiken maailman aineista, en kyllä tajua millä logiikalla. Rauta ei kuumene ulospäin ja lämmönsäätö toimii napista painamalla ylös alas, eikä tuu siis paineltua lisää lämpöä tai vähempää. :) Mutta koska oon käyttänyt vain yhtä Severinin rautaa, en tiedä muista malleista, omani on punahopea :)

    VastaaPoista
  11. http://www.gigantti.fi/product/pienkoneet/hiustenhoito/RS9500/remington-suoristusrauta-s-9500

    VastaaPoista
  12. http://aboutmeandmy.blogspot.fi/2013/02/remington-pearl-hiustensuoristin.html

    VastaaPoista
  13. Remington ehdottomasti ja sanon tämän kokemuksien syvällä rintaäänellä :)

    VastaaPoista
  14. Kun katoin otsikkoo aluks luulin et halajat lisää lävistyksiä :D

    VastaaPoista
  15. Suosittelen tosi paljon kokeilemaan Braunin Satin Hair 5 Multistyler-nimistä suoristusrautaa. Se ei ole läheskään kallein mahdollinen, vaikka kyllähän siltäkin hintaa löytyy, mutta on kyllä rahan arvoinen! Pelastaa kaikki mun huonot hiuspäivät, eikä ainakaan mun hiukst oo kärsinyt huomattavasti. Mä oon aiemmin koikeillut Eliten ja Goldwellin rautoja, muttei niistä kumpikaan ole ollut näin hyvä. Tämä Braunin rauta on kestänyt mulla käytössä jo monta vuotta ja on yhä kuin uusi! Suosittelen :)<3

    VastaaPoista
  16. Remington on mullakin ehdoton ykkössuosikki. Tietty kuumottelis noi kaikki ihanat kalliit superraudat mut ei näillä rahoilla kun on niin paljon kaikkee muuta kivaa mihin vähäiset roposet voi tuhlata :'D Remingotinilta mulla on ollu testissä varmaan kaikki erilaiset mitä tosta alle 100e hintaluokasta löytyy ja kaikki on toiminu tosi hyvin. Ite suosin noita vähän leveempiä rautoja kun on tätä hiusta sen verran.

    toivottavasti löydät hyvän raudan :))

    VastaaPoista
  17. Remingtonit on mullakin palvellu tosi pitkään, jonkun pari kolme vuotta jokainen yksilö, ja hinta-laatusuhde on todella hyvä. Itekin tossa muutama kuukaus sitten ku aiempi suoristusrauta poksahti kuumottelin tosissani GHDtä ja Cloud Nineä. Tein vähän researchia, jonka jälkeen päädyin kuitenkin remingtoniin jällen :D, ja oon ollu tyytyväinen :)

    Jotenkin vaan tuntu hölmöltä maksaa triplat suoristusraudasta jolla on käytännössä ihan samat ominaisuudet! GHDtä oon kokeillu kampaajalla ja no, onse hieno ja kallis mut saman tuloksen sillä saa kun edullisemmillakin raudoilla imo. Jaja oon tehny postauksen tosta mun nykysestä Remingtonista niin linkkiä tässä siihen jos siitä olis jotakin apua! :) http://poppout.blogspot.fi/2013/05/remington-s6500-sleek-curl.html

    VastaaPoista
  18. Mun GHD on toiminu iha moitteettomasti 3-4 vuotta, mutta se nyt ei tosiaa auta jos laatu on nykysi laskenu :-( Remingtonin Keratin Therapy Pro on hyvä, siskolla on se ja Gigantissa on tällä hetkellä hintaa 69e! Oon ite tykänny Remingtonin kihartimista, mut pakko huomauttaa et Remingtonin Pearl S 9500-suoristusrauta on hajonnu kahella kaverilla samalla tavalla, et sitä en suosittele kellekää!

    VastaaPoista
  19. Braun'lla on hyviä rautoja! :> kannattaa tutkia n.n

    VastaaPoista
  20. Hahaa oon jo venaillut koska tarviit uutta rautaa nii voin suositella mun uutta rakkauspakkausta :D Elikkäs kyseessä on Remingtonin S-3500 jonka voi ostaa ihan vaikka cittarista tai tarjoustalosta tms. Hintaki on todella kohdallaan, muistaakseni oli 20-30e.

    Raudan lämmön voi säätää 150C-230C ja lämpenee 15sekunnissa, eli siis todella nopeesti :-D Kerkee hyvin suoristaa hiukset vaikka oliski vähän kiire!

    Oma tukka kihartuu tooosi paljon, mut tos raudas on se hyvä juttu, että hiukset pysyy suorina monta päivää (jos ei käy suihkussa tietenkään) c: Eli suosittelen !

    VastaaPoista
  21. Itellä Remingtonin Shine Therapy suoristaja, ostin neljä vuotta sitten ja toimii vieläki ku uusi! Suosittelen. :3

    VastaaPoista
  22. Remingtonia suositellaan myös täältä! Omalla äidillä on ollut rauta vissiin jo yli 3vuotta ja toimii tosi hyvin! Ei mitään vikoja! :) napit kyllä on käden kohdalla mutta parasta on se että ne saa lukkoon ettei haittaa suoristamista yhtään;) eli esim 180 astetta ja painaa miinusta (muistaakseni, ohjekirjasta varmasti löytää tämänkin ohjeen)pohjaan siihen näyttöön tulee lukon kuva ja voit vaivatta suoristaa sitten sun hiukset! :) musta remington on helppokäyttöne ja paras :)

    VastaaPoista
  23. Itellä ollut Remington tosi kauan, ja toimii paremmin kuin hyvin! (: Suosittelen, ja hintakaan ei ole paha!

    VastaaPoista
  24. Kyllä ne Remingtonit kannattaa. Babylissit on kyllä kamalaa paskaa!

    VastaaPoista
  25. http://fi.remington-europe.com/women/haircare/straighteners/ceramic-straight-230-s3500.html

    Tämä! Mulla on tää ja ehdottomasti kaikista suoristusraudoista paras! Lämpöö pystyy säätelemään kätevästi ja lämmetessään se vilkuttaa sinistä valoo, joka jää siniseks, kun lämpötila on valmis. Ehdottomasti suosittelen tätä! :3

    VastaaPoista
  26. itelläni on semmonen remingtonin pinkki suoristusrauta,ja hyvä on ollut!:3 ää en vaan yhtään muista minkä niminen kyseinen kapistus oli mutta siinä tuli semmonen iso hiusharja mukana:D ja maksoki vaan 30 kymppii....epäilin eka että onkoha ihan paska tuote kun hinta on noin pieni,mutta hyvin se mua on palvellut.+kävis hyvin sun tukanväriin:D

    VastaaPoista
  27. Remington S9500 Pearl

    Aivan mahtava vehje (ehheh) joka oikeesti suoristaa hiukset kunnolla ilman että pitää miljoona kertaa samasta kohtaa suoristaa. Pitää hiukset myös hyvässä kunnossa ja saa tosi hyvän tuntusiks ja kiiltäviks, mikä tärkeintä ei revi hiuksia niinku jotkut. Ainiin ja tää lämpenee hetkessä, en oo vieläkään oikeen tottunu siihen miten nopeeta se lämpenee ku entisillä raudoilla kestää ikuisuus XD

    http://www.gigantti.fi/product/pienkoneet/hiustenhoito/RS9500/remington-suoristusrauta-s-9500 ps tossa tulee vielä kätevä suojakotelo hommeli 8)

    VastaaPoista
  28. Paul Mitchell Pro Smoother?

    VastaaPoista
  29. Cloud Nine on aivan loistava! Oma kolmisen vuotta palvellut Sassoonini sanoi sopimuksen irti tuossa keväällä, ja raaskin kuin raaskinkin ostaa Cloud Ninen (vink, Verkkokaupasta saa myös osamaksulla). En vaihtaisi pois.

    VastaaPoista
  30. Mulla on joku 15€uron Vidal Sassoon rauta, ollu jo neljä vuotta ahkeralla käytöllä ja ei oo valittamista :D

    VastaaPoista
  31. Remington ! Ei oo hinnalla pilattu ja toimii mahtavasti. Useimmilla (ellei kaikilla) saa helposti myös kiharat, koska ovat pyöreitä. Mulla on Pearl Wand ja joku vanhempi suoristusrauta, joka palvelee neljänkin vuoden yhteiselon jälkeen paremmin kuin Babylissit sunmuut edeltäjänsä.

    VastaaPoista
  32. Remington on minun valintani. Oletko muuten kokeillut Paul Mitchell Super Skinny Serumia? Se on ollut mun tukkani pelastus!!!! Todella riittoisaa,vain muutama tippa kerralla ja hiuksista tulee todella hyvän tuntoiset.Hyvästi harakanpesät ja kuivat koppurat :) Googleta,moni muukin on tykästynyt tuotteeseen.

    VastaaPoista
  33. En tiedä nykyisen raudan merkkiä, mutta mikään ei oo tän voittanutta mikä mulla toimi ensimmäisenä suoristusrautanani: http://www.gigantti.fi/product/pienkoneet/hiustenhoito/ST750/braun-suoristusrauta-satin-hair-7-st750 !!1 Aivan oli hintansa väärti, kunnes onnistuin hajottamaan johdon.

    VastaaPoista
  34. Itellä on ollut jo reilut 2 vuotta sama suoristusrauta (tosin ilman lämmönsäätöä) ja se on Halpahallista ostettu. :D Kyseinen Obh Nordican kone toimii hyvin, mutta on kyllä liian ''paksu'' ja hiuksia on vaikea suoristaa lähemmältä päänahkaa. :/

    VastaaPoista
  35. Remington! Suosittelen :)

    VastaaPoista
  36. mulla on ollu pari vuotta remingtonin S5500, (lämmönsäätö oisko 160-230 astetta?) tosi hyvä perussuoristusrauta ja on kestäny melkein päivittäisessä käytössä tosi hyvin (:

    VastaaPoista
  37. http://www.gigantti.fi/product/pienkoneet/hiustenhoito/ST750/braun-suoristusrauta-satin-hair-7-st750

    tämä. värjätyille hiuksille suunniteltu, bran satin hair 7 (: vois olla sulle just hyvä kun on värjätyille hiuksille suunniteltu :D tää on täydellinen koska ei kauheen hintava mutta toimii loistavasti!

    VastaaPoista
  38. Kiitos tuhannesti mielipiteistä! Remington vie kyllä 6-0 kaikkia muita, eli joko se tai Cloud Nine tulee (Sagulla hyvä pointti osamaksusta, vaikka yritinkin kyseistä mahdollisuutta työntää mielestäni pois :D). Toisaalta osamaksulla se on otettava muutenkin että eipä silleen.. :'D

    Mutta Remingtonin houkuttelevinta mallia en oo päättänyt. Häiritsee vaan kun monissa on vain keratiinipinnoite, kun haluaisin kokonaan keratiiniset levyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaat kai keraamiset ;D

      Poista
    2. Joo siis niin! :'D Hahha selittelen taas ihan omiani..

      Poista
  39. Komppaan täysin kakkosviestin Idaa. Remington on hyvä!

    VastaaPoista
  40. itellä on remingotnin suoristusrauta ja sitä en kyllä vaihtais mihinkään!! ei revi hiuksia, lämpenee nopeesti ja lämpötilan pystyy lukita, että jos vaikka vahingossa kädellä painaiski jotai nappia ja säätäis lämpötilaa alas- tai ylöspäin nii mitää ei tapahdu! :)

    http://www.gigantti.fi/product/pienkoneet/hiustenhoito/RS9500/remington-suoristusrauta-s-9500

    VastaaPoista
  41. En muista minkä violetin jossa on hopeeta joku nano mikälie se on kyllä iso xDD mutta niin.. makso paljon ja on tosihyvä! hitsi kun en muista minkä merkkinen Dx oli kylläkin ammattilaiskäyttöön :DD tulipa jauhettua turhuutta O.o ite suoritan melko kiharat 180asteella Täytyy kysyä että käytätkö mitään latvan parannus/korjaus ainetta? jos käytät vinkkaa ihmeessä mitä :)

    VastaaPoista
  42. Meillä oli koulussa GHD:n koulutus keväällä, jossa tehtiin kiharoita ja suoristeltiin noilla uusilla GHD:n raudoilla. Olin itekkin vähän ennakkoluulonen niitä kohtaan ku olin kuullut huhuja tosta laadun huonontumisesta, mut ihan turhaan. Ihan helvetin hyviä rautoja ne on ihan oikeesti! Ei tartte miljoonaa kertaa vedellä samaa suortuvaa vaan suoristuu jo ekalla vedolla. Elikkäs suosittelisin GHD:ta :D

    VastaaPoista
  43. Remingtonin Sleek&Curl!! Mulla on kans ollut sitä ennen pari BaBylissia ja yks OBH, ja tää Remingtonin on ehdottomasti paras! Se on siis muotoilurauta eli onnistuu kiharrus ja suoristus, ja hinta oli Prismassa noin viiskymppiä. :) Siinä on lämmönsäätö 180-230. Mulla päivittäisessä käytössä, ja hyvin toimii!

    VastaaPoista
  44. GHD Kiss Pink suoristusrauta on parhain mitä itseltä on löytynyt. c:

    VastaaPoista
  45. Remingtonin S1005 on mun suosikki. Keraamiset, ekstrapitkät levytki vielä. Itse tyksin kamalasti kun hintakaan ei päätä huimaa (:

    ~repe

    VastaaPoista
  46. Remingtonin Pearl-suoristusrauta helmiäispinnotteella on ollut tosi hyvä, suosittelen :) Ei ole pitkänkään käyttöajan jälkeen alkanut ns. repimään tukkaa ja lopputulos on oikeasti todella suora ja ihanan sileä ! Hinta on 80 euron luokkaa muistaakseni.

    VastaaPoista
  47. Kaveri osti tänää Herstylerin (http://www.herstyler.fi/index.php) ja vaikutti ihan älyttömän hyvältä ja sillä sai tehtyä kans kiharoita ja vaikutti hyvältä eikä hintaakaan ollu ku joku 80e :3 Käyn itekki ostamassa sellasen jokupäivä kun rakastuin siihen "tatuointikuosiin" :D

    VastaaPoista
  48. oonko mä oikeesti ainut ihmine, jonka mielestä babylissin raudat o hyviä :'DD ehkä en oo vaa saanu kokeilla mittää parempaa :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla, koska mulla ne on menny vuodessa ihan käyttökelvottomiksi.. :D

      Poista
  49. säästä siihen cloud nineen ! kun kerran sitä on käyttäny ni ei pysty palaa halvempiin. saa haperotukanki näyttää oikeesti hyvälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah ois kyllä ihana, mutta raudan tarve on akuutti. ;__;

      Poista
  50. Vilu mun on pakko kysyä että kun sä vaalennat sun tukan, niin mitä värinpoistoa sä käytät? C:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tarvii värinpoistoa, vaalennan Swartfxjggkotokoppfin 00A vaalennuksella. :>

      Poista
  51. Remington itelläkin ja hyvin ja pitkään on toiminut, voin suositella :) Joku Paul Mitchell oli viimeksi, mutta eipä mennyt päälle enää eräs ei niin kaunis päivä, vaikka raudalla oli ikää vain puoli vuotta, tosin ei kyllä edes ollut yhtä hyvä kuin nykyinen joten mitäpä siitä...

    VastaaPoista
  52. Mulla oli tuo sama OBH:n Artist rauta, ja joo muakin se lämmönsäätö siinä kyl pisti pikkusen ärsyttämään >:( mutta nyt on Remingtonin rauta ja kyllä vannon niiden nimeen ! Kannattaa ehdottomasti kokeilla :)!

    VastaaPoista
  53. Itse törsäsin vuosi takaperin HerStylerin infrapunarautaan. Lompsa huusi hoosiannaa (tosin ei se 90e nyt kovin paha hinta ollut...)
    Tuo pinkki pötkylä on kyllä lyönyt laudalta monet kerrat kaikki halppisraudat joita on hautuumaalle päätynyt. Ostin omani Ideaparkista sellaisesta esittelykojusta, mutta kaippa noita saa muualtakin. Olen kyllä ollut äärityytyväinen omaani.

    VastaaPoista
  54. Mulla on ollut käytössä joku Braunin Satin hair-suoristin jo toissatalvesta asti ja on ollut hintansa väärti. Prismasta ostettu ja hintaa oli n. 60e. Sitä ennen mulla oli joku Babylissin 20 euron halpisrauta, siihen verrattuna tuo Braunin on oikea unelma! Löytyy ionisoiva toiminto minkä pitäisi estää sähköistymistä, talvella tosin sähköä on niin paljon ilmassa että ei riitä. Tosi hyvä puoli tossa Braunissa on automaattinen aikakatkaisu niin ei tarvitse kuumotella jäikö rauta päälle kun lähtee kotoa. Levyissä on pysynyt pinnoite täydellisesti eli liikkuu smoothisti ja lämpötila- ym nappulat on sijoiteltu niin etteivät ole tiellä toisinkuin Babylissin romussa:D näppini (ja toisinaan korvani) tosin käräytän vieläkin koska olen kömpelö:( kuulostipas myyntipuheelta mutta suosittelen lämpimästi kyseistä kapinetta.

    VastaaPoista
  55. Ostin kampin/forumin hairstoresta jonku eclipsen suoristusraudan ja toimii ku unelma viel näin kolmen vuoden jälkee! Suosittelen :>. OBH raudat mul ei oo kestäny taas nii hyvin.. Säkäl jonku vuoden.

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.