Matinkylän paniikkilehmä.

Halloota halloota. Täällä kirjottelee vähän päiväunien jälkipyykeissä pyöriskelevä immeinen, joten ei tarvii ihmetellä jos tulee jotain hoopoja kirjoitusvirheitä jne. En ymmärrä, että miks pitää ees nukkua päikkärit välillä, mulla on olo ainakin kaks kertaa pahempi niiden jälkeen. Ja mun kanssa seurustelleet on oppinu sen, että yhtään järkevää ja kiukutonta lausetta en suostu sanomaan, ennenkuin on naaman edessä teekuppi tai kokista. Kofeiinilla pääsee kyllä siitä aiheutuneesta pöhnästä ja raivosta eroon, mutta silti mikä saatanan keksintö.

Paholaisista puheenollen, kävin viikko takaperin pitkästä aikaa Matinkylähoodseilla, kun Suvi kunnioitti meitä läsnäolollaan ja laskeutui Tampereenlinnastansa meidän kuolevaisten joukkoon. Mukanaan sillä oli paholaisen kätyri, myös Ruffena tunnettu ragdoll-rotuinen kissu.

Noi ylemmät kommentit liittyy puhtaasti siihen, että itsehän inhoan kissoja. Tai tavallaan pelkään. Oon koko elämäni asunut koirien keskellä ja noihin karvapallonoksentelijoihin verrattuna hännänheiluttajia on huomattavasti helpompi lukea. Mirrien jatkuva alfa-modi tekee niistä jotenkin tosi epäilyttäviä ja yleensä ne käyttäytyy muutenkin, kuin saatanan riivaamat. Ja kissat kun tahtoo satuttaa vaikka ihan leikin varjollakin niillä tassuihin asennetuilla ninjaveitsillään. Muistan elävästi ne monet kirvelevät raapimisjäljet, jotka sain naapurin/tutun kateilta.

Mut sit tapasin Ruffen ja mun sydän suli. Ensinnäkin, onko kauniimpaa kissaa olemassa? Noi silmät nimittäin, ja toi väritys! Täysikasvuinenkaan se ei vielä ole, mutta ihan valtava möllykkä jo silti. Eli jos ikinä erehdyn ottamaan kissan, niin joko varastan Suvilta tuon tai hommaan oman samanlaisen.

Suvikin on ihan hassu otus. Meillä on ollu semmonen viharakkaussuhde alusta asti, välillä ollaan oltu riidoissa ja puhumatta, sit taas kohta ylimmät ystävät. Onneks pystytään sanoo ihan päin naamaa, että toinen on ärsyttävä ämmä jos sille tuulelle sattuu. Kohta taas nauretaan kuitenkin jollekkin pölvästille jutulle. Huvittavaa ajatella, että meidänkin ystävyys alkoi bondauksella Gallerian ja mun tekemien Ville Valo-kuvakollaasien yli. Kohta oltiinkin kaksi emorääpälettä poikatukkinemme. Sitten musta tuli tyttö ja Suvista katkera, kun en ollukkaan söpö emopoika. Pahin varmaan oli kuitenkin se, että edellinen seurustelusuhteeni oli Suvin ensimmäisen kunnollisen poikaystävän kanssa. Kaikkee sitä ollaan käyty läpi. Oot ihan perseestä, mutta tykkään susta silti. ♥

Kuolen tolle kissalle..

Sit viel plussatehtävä, tunnistatteko kumpi on kumpi?

Nakkimuusit perunoilla, oi emoisat ajat ja huikea yksilöllinen lookki.. not!

Otsikossa maailman parhain laukaisemani lohdutusrepliikki ikinä, itsehän en siis osaa lohduttaa yhtään. Suvilla oli joskus mieshuolia ja tuli itku ihan. Puristin Suvia tosi lujaa ja kerroin samalla tarinan siitä, kuinka lehmät laitetaan ennen teurastusta semmoseen koneeseen, joka puristaa niitä ja ne rauhottuu siitä. Sitten Suvi repesi ja kaikki oli hyvin. ♥