9.6.2013

Matinkylän paniikkilehmä.

Halloota halloota. Täällä kirjottelee vähän päiväunien jälkipyykeissä pyöriskelevä immeinen, joten ei tarvii ihmetellä jos tulee jotain hoopoja kirjoitusvirheitä jne. En ymmärrä, että miks pitää ees nukkua päikkärit välillä, mulla on olo ainakin kaks kertaa pahempi niiden jälkeen. Ja mun kanssa seurustelleet on oppinu sen, että yhtään järkevää ja kiukutonta lausetta en suostu sanomaan, ennenkuin on naaman edessä teekuppi tai kokista. Kofeiinilla pääsee kyllä siitä aiheutuneesta pöhnästä ja raivosta eroon, mutta silti mikä saatanan keksintö.


Paholaisista puheenollen, kävin viikko takaperin pitkästä aikaa Matinkylähoodseilla, kun Suvi kunnioitti meitä läsnäolollaan ja laskeutui Tampereenlinnastansa meidän kuolevaisten joukkoon. Mukanaan sillä oli paholaisen kätyri, myös Ruffena tunnettu ragdoll-rotuinen kissu.


Noi ylemmät kommentit liittyy puhtaasti siihen, että itsehän inhoan kissoja. Tai tavallaan pelkään. Oon koko elämäni asunut koirien keskellä ja noihin karvapallonoksentelijoihin verrattuna hännänheiluttajia on huomattavasti helpompi lukea. Mirrien jatkuva alfa-modi tekee niistä jotenkin tosi epäilyttäviä ja yleensä ne käyttäytyy muutenkin, kuin saatanan riivaamat. Ja kissat kun tahtoo satuttaa vaikka ihan leikin varjollakin niillä tassuihin asennetuilla ninjaveitsillään. Muistan elävästi ne monet kirvelevät raapimisjäljet, jotka sain naapurin/tutun kateilta.


Mut sit tapasin Ruffen ja mun sydän suli. Ensinnäkin, onko kauniimpaa kissaa olemassa? Noi silmät nimittäin, ja toi väritys! Täysikasvuinenkaan se ei vielä ole, mutta ihan valtava möllykkä jo silti. Eli jos ikinä erehdyn ottamaan kissan, niin joko varastan Suvilta tuon tai hommaan oman samanlaisen.


Suvikin on ihan hassu otus. Meillä on ollu semmonen viharakkaussuhde alusta asti, välillä ollaan oltu riidoissa ja puhumatta, sit taas kohta ylimmät ystävät. Onneks pystytään sanoo ihan päin naamaa, että toinen on ärsyttävä ämmä jos sille tuulelle sattuu. Kohta taas nauretaan kuitenkin jollekkin pölvästille jutulle. Huvittavaa ajatella, että meidänkin ystävyys alkoi bondauksella Gallerian ja mun tekemien Ville Valo-kuvakollaasien yli. Kohta oltiinkin kaksi emorääpälettä poikatukkinemme. Sitten musta tuli tyttö ja Suvista katkera, kun en ollukkaan söpö emopoika. Pahin varmaan oli kuitenkin se, että edellinen seurustelusuhteeni oli Suvin ensimmäisen kunnollisen poikaystävän kanssa. Kaikkee sitä ollaan käyty läpi. Oot ihan perseestä, mutta tykkään susta silti. 


Kuolen tolle kissalle..

Sit viel plussatehtävä, tunnistatteko kumpi on kumpi?


Nakkimuusit perunoilla, oi emoisat ajat ja huikea yksilöllinen lookki.. not!

Otsikossa maailman parhain laukaisemani lohdutusrepliikki ikinä, itsehän en siis osaa lohduttaa yhtään. Suvilla oli joskus mieshuolia ja tuli itku ihan. Puristin Suvia tosi lujaa ja kerroin samalla tarinan siitä, kuinka lehmät laitetaan ennen teurastusta semmoseen koneeseen, joka puristaa niitä ja ne rauhottuu siitä. Sitten Suvi repesi ja kaikki oli hyvin. 

58 kommenttia:

  1. Mitä? Inhoat kisuleita ;_;? Nojoo hyvä mun on sanoa kun en koiria ymmärrä yhtään :D! Mutta ehkä suloisin tuo viimeinen emokuva! En kyllä uskaltais mennä sanomaan onko kuvassa tyttöjä vai poikia jos en tietäis :---D...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en inhoa mutta.. kammoan? :'D Hhahah kui hyvä! Ollaan varmaan hämmennetty muitakin ihmisiä sitten..

      Poista
  2. Ville valon kuolausta dvdltä, oli eka juttu mitä tehtiin kaksin <3 Mutapaskaan tippumista lukuun ottamatta.. XDd Oot kans ihku rakas kultsi ja ruffelta terkkuja. Höpönassu vaanii lattialla ja varmaan kohta hyökkää mun päälle.
    -sumppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perus me. XDDDDD Puspus. <3 Pöhkö kissi, se on nyt blogijulkkis!

      Poista
  3. Piristävä postaus ja iiihana kissa! ♥

    VastaaPoista
  4. :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD voi jumala en kestä tokavikaa kuvaa koska kissa
    apua

    VastaaPoista
  5. sä oot toi vasemmanpuoleine?:D

    VastaaPoista
  6. onpas ohut tukka sun kaverilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikeestaan, se on vaan niin nigger että sen ruskettunut päänahka paistaa läpi tosta vaaleesta. XD <3

      Poista
  7. uij tää ulkoasu on kiva! jaja oot söpö ja nii.

    VastaaPoista
  8. voitko tehä postauksen sun vanhoista kuvista/millanen tyyli sulla on ollu nuorempana? :D tää sun blogi on ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mee tonne erikoispostaukset-välilehdelle ni sieltä löyty kolme postausta. :D

      Poista
  9. olisitko sää toi oikeella puolella oleva :D hitsi olis muuten kiva nähdä muitakin sun emoaikaisia kuvia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :D Erikoispostaukset-välilehti, sieltä löytyy!

      Poista
  10. ootko sä toi oikeen puoleinen? :)oot ihana <3

    VastaaPoista
  11. sä olet varmasti toi oikeanpuolimmainen ja suvi tuo raitahousu!

    VastaaPoista
  12. Hei ois siistii nähä sun "tyylini vuosien varrelta"-postaus, ootko joskus tehny sellasen? Jos et niin ois siistii jos tekisit (:

    VastaaPoista
  13. Tosi söpö vilu-emo

    VastaaPoista
  14. Musta tuntuu, että sä oot kuvassa oikealla :D Ja siskolla on pari kissaa, yhestä niistä oon saanu mukavan arven. Siksi koirat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :D Hyh. :s Koirat on kivoja touhottajia. ♥

      Poista
  15. oot toi kenen päällä on toi blogi osote! :)

    VastaaPoista
  16. kumpi tosta alimmasta kuvasta oot sinä :D ?

    VastaaPoista
  17. hmmm sä oot tos kuvas se oikealla puolella oleva emo :D

    VastaaPoista
  18. Oi ihana tuo lehmätarina <3_<3 haha :D

    Sä oot tuo jollon huppari(?) ;D

    JA kissat on ihania :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D::D Terapeuttihan minusta voisi tulla..

      Kyllä oon. :3

      Poista
  19. vilu vilu oot ihana tee videoo taas joku kerta :3 ♥

    VastaaPoista
  20. Hei mistä noi ekan kuvan kengät on??:-)) En löydä tollasii mistään:{

    VastaaPoista
  21. rupeen oireilemaan ku katon tota kissaa. mäki haluun

    VastaaPoista
  22. kunno grumpy cat tos tokavikassa kuvassa :DDd IHANA KISULI ♥

    VastaaPoista
  23. Oi, rakastan sun paitaa <3

    VastaaPoista
  24. moi mä lähetin sulle sähköpostii, nii ootko menossa lähi aikoina sinne oraviin taas (tai edes tänä kesänä?)

    VastaaPoista
  25. Ihana tuo sun tukkas, jälleen kerran! Ja ymmärrän tän kissajutun, ite taas tykkään enempi pikkueläimistä kuin isommista ns. "yliarvostetuista" eläimistä, kuten kissat ja koirat. Tosin niidenkin kahden väliltä ottaisin mieluummin koiran. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta! :D Joo, mullakin on marsuja ja hamsteri, ihan yhtä käypiä lemmikkejä nekin, vielä vähän helpompia hoitaa ku nuo isommat ja kyllä niistäkin seuraa riittää. :>

      Poista
  26. kenen on toi upee tatuointi toisessa kuvassa? >:OO

    VastaaPoista
  27. täällä kuoltiin kans tolle kissalle :-----D ja veikkaaan et oot vasen täältä päi katottun

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.