27.9.2013

Täydellinen blondi

..Tukka siis. Sovittiin Netan kanssa, että jos päästän sen työpälkähästä, niin saan ilmaisen hiustenleikkuun. Deal! Leikkautin tukkani viimeksi silloin, kun keväämmällä yritin eroon sinisestä, eli olihan siitä jo viisi kuukautta. Meikän värjäystahdilla hamppua kyllä syntyy, siitä voitte olla varma. Pahensin tilannetta vielä tällä toisella vihreä-vittuun-operaatiolla, eihän siihen mennyt kuin kolme vaalennuspesua, öljymuhituksia, syväpuhdistavaa shampoota, elmukelmua ja aikaa. Ihan tuhottomasti aikaa per päivä, mutta ei siinä kestänyt kuin.. viikko?


Astelin Netalle jännävihreänä. Märkänä se oli vihreä, kuivana se näytti ensivilkaisulla blondilta, mutta lähempi tutkimus paljasti minttua ja takaraivossa kummittelevan tummemman raidan (huono puoli, kun värjää omia hiuksiaan). Mut taivutelviin vielä yhteen kunnon vaalennukseen, jonka senkin jälkeen paistoi vihreyttä. Hätä ei ollutkaan tämän näköinen, koska Netta on nero. Kaivoi oranssinkeltaista sävytettä jostain ja taikoi mulle just sen sävysen tukan, mistä olen haaveillut. Vaalea, lämminsävyinen, mutta ei liian keltainen. Se nainen suoritti ihmeitä, sanon minä. Lopussa tukasta napsaistiin vielä huonoa latvaa pois, mutta pyysin jättää mulle sinne vielä hoidettavaa ettei ihan lyhyeksi mene. Ainut kohtaamani kampaaja ikinä, joka on tajunnut parin sentin tarkoittavan nimenomaan sitä paria senttiä, eikä kymmentä. Mulla oli niskassa alla lyhyempää, teippipidennysten katkaisemaa tukkaa ja saatiin sekin nyt muiden latvojen tasalle. Täydellinen lähtökohta kasvatukselle.


Ja jotta tukanvirutus ottaisi vihdoin tuulta ylleen, niin pistettiin vielä vedot pystyyn. Kumpikaan ei saa vaihtaa väriä puoleen vuoteen. Maaliskuun 26. päivä alkaakin sitten varmaan semmoiset värioperaatiot molemmilla että oksat ja hiukset pois, kun ei saada puoleen vuoteen kriiseillä värien kanssa. Se oli meitä yhdistävä, tukan tappava harrastus. Parhaat panoksetkin keksittiin; jos minä häviän, joudun olemaan kuukauden ruskealla tukalla. Ja ne, jotka on tätä blogia oikeasti pitkään lueskelleet ovat saaneet varmaan kuvan siitä, kuinka paljon inhoan ruskeita hiuksia, joten tää panos on just hyvä. Jos taas Neppis lipsahtaa, niin sen tukasta tulee violetti. Juurikasvun saa värjätä ja tukkaa saa vähän sävyttää (esim. hopeashampoo). Juurikasvun värjäyksen pitkittäminenkin on vaan hyvästä, ja tällä värillä juurikasvu jopa oikeasti näyttää hyvältä.


Innoituksena värimuutokseen toimi se, että halusin vaan helposti ylläpidettävän sävyn, joka ei vaadi värjäystä jokaisella pesukerralla. Talvella laiskottaa muutenkin, eikä jaksa suorittaa mitään epätoivoreissuja hoitoaineiden ja hiusvärejen perässä ympäri kaupunkia 30-asteen pakkasessa, kun tiskirätin kokoisia lumihiutaleita iskeytyy naamaan luodinnopeudella. Mulla on aika positiivinen kuva jo maalattuna talvesta.. Toinen juttu on, että rakastan vaatteissa punaista, pinkin kanssa se oli no-no, sinisen kanssa maybe, mutta vaalean kanssa hell yes. Ja vaaleat kutrit käy mulle muutenkin hyvin.


Paita Sheinsidelta saatu (klik), tähtikorut H&M.

Seuraava haaste on pidennysten löytäminen järkevin hinnoin. Oon miettinyt Foxy Locksia tai Headkandya. Oikean sävyn löytämine internetin kautta on pain in the ass, mutta molemmat kaupat ovat keksineet hyviä tapoja sen helpottamiseen. Foxy Locksilta löytyy video, missä omistaja vertailee hiusten sävyjä toisiinsa ja Headkandylta, tai siis nykyiseltä Dirty Looksilta saa hiusta tilatessa erillisessä pussissa testiraidan, jolla voi testata sävyn sopivuus ilman, että joutuu avamaan muuta pakettia, mitä ei voi avauksen jälkeen hygieniasyistä palauttaa. Rahatilanne ei vielä anna periksi laittaa mitään tilaukseen, mutta eiköhän sitä ala löytymään kohta kun edessä on synttärit, veronpalautukset ja joulu. Loppuvuosi tulee olemaan siis yhtä materialistista juhlaa.

44 kommenttia:

  1. Ihana väri, ja just hyvän mittaset hiukset!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan! :--) Musta nää on nyt vähän liian lyhkäset, mutta parempi vaan että latvat on paremmassa kunnossa ja jaksaa kasvella. :>

      Poista
  2. oi toi sävy on aivan ihana ahh

    VastaaPoista
  3. Heiii, kun kerta kasvatat nyt omaa tukkaas, ni kannattaa kokeilla kookosöljyä. Sitä kun laittaa kerran viikossa muutamaks tunniks tukkaan ja sit pesee pois, ni se auttaa hiusten kuntoa jo paljon. Ja viel mahtavampaa on se, että jos kookosöljyä laittaa hiuksiin muhimaan 4-5 tunniks ennen blondaamista (ja sitä ei sit pestä pois ennen blondausta), se blondausaine ei vaurioita tukkaa melkein yhtään! :3 kokeiltu on, vaihdoin ite just väriä punasesta melkein platinablondiks ja sen kookosöljyn avulla mun hiukset ei oo katkeillu yhtään (ku aikasemmin yhenki blondaamisen jälkeen mun hiukset oli ku purkkaa märkänä)! Se on jotain ihmeainetta :3 Mun täytyy jakaa tätä wnb platinablondien ilosanomaa, että tukan saa blondiks ilman että puolet tippuu pois..! :D
    Mutta juu, ihanan väriset nuo sun hiukset kyllä! Tekee susta jotenkin entistä nukkemaisemman, hyvällä tavalla kans :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikaystäväki oli ekana tunkemassa sitä mulle! :D Jos joskus sattuu sitä eteen kun on rahaa, niin varmana ostan. Tuoksuu kuulemma hyvältä kans.

      Toi vaalennuskikka onki kätsy! :0 Ei oo nyt puoleen vuoteen sille käyttyä, mutta sen jälkeen on kyl pakko testaa. :D

      Aww kiitos paljon!

      Poista
  4. itse tilannut headkandyltä aina, mutta myöhemmin kun siitä eros yks tyyppi ja teki oman verkko kaupan bobbyglam, niin sieltä, jotenki paremmat valikoimat ainakin minusta, ja osaavat kyllä neuvoa juuri oikean värin jokaiselle ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oonko tyhmä vai miksen löytänyt tuolta kovin vaaleita värejä? :0

      Poista
  5. Ihana blondi! On niin vaikeeta saada kunnon platina blondi, varsinkin kun hiukset kuolee siinä samalla.

    Onko sulla muuten mitään kokemusta ennestään noista pidennysten myyjistä? Kun itteeni vähän jännittää tilata netistä, jos ei tiedä, onko varmasti aitoa hiusta, vai tuleeko mukana muovia. Nimim. sain Ebaysta puoliksi muovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot oikeassa, ainakin jos on itsellään kovin tumma hius!

      Ei oo kummastakaan omakohtaista, mutta kehuja olen lukenut sen verta, että uskallan kokeilla. Ebayssakin se on ihan myyjästä kiinni, jos tarviit niin voin linkkaa sulle oman myyjäni, jolta oon ite tilannu varmaan viidesti ja kaveritkin useesti ja siltä on aina saanu aitoa hiusta. :) Kokopään settikin maksaa n. 40e.

      Poista
  6. Äää sä et tuu selviämään tosta :'D
    Mut Vilu rakas, voisitko avustaa mua ja kertoa että mitenkäs kerpeleessä sait sinisen sun tukasta noin täydellisesti pois? Kun mulla olisi nyt haaste et haluaisin hopeiset kutrit mut mulla ei ole mitään mielessä et miten saisin sinisen värin ( ja vihreät latvat ) pois mun tukasta, help me please? ❤ :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko yrittää, ruskean uhalla. :D

      Tossahan mulla oli litannia kaikkia taikakonsteja, viimesenä sitten toi vihreän pois taitto joka oli se viimenen silaus. :D

      Poista
  7. Hyvältä näyttää! ja hei kiitti vinkistä että loput sinivihreet saa pois tukasta oranssilla/punasella sävytteellä. Vaikka miten oon blondannu, en oo saanut viimesimpiä pois, heitin tosin pinkkiä päähän että voi olla että peittää sen lopullisesti mut ens kerralla hyvä tietää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kiittää Ihmenais-Nettaa, se sen keksi! :D Joo se vihreys on yks pain in the ass. Voi olla, että toi pinkki saattaa taittaa sen sieltä pois kanssa. :)

      Poista
  8. se ois niinku lievästi sanottuna täydellinen!

    VastaaPoista
  9. Ihana <3 Sun tukka on kyllä hirmu vahva kun kaiken jälkeen pysyy päässä! :) Paita on tosi söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pysyy, olisin onneton ilman sitä. :D <3

      Poista
  10. öähäöghjgfds oot niin söpö etten kestä ;___; ♥

    VastaaPoista
  11. Toivon sinäänsä et kusisit ton haasteen koska ois nii jännää nähä sut ruskeil hiuksil! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi hirvein kuukausi elämästäni, noin niinkuin hiusten kannalta. :D

      Poista
  12. No nytpäs on ihanan sävyinen tukka! :) Ja hyvä päätös toi puolen vuoden värjäämättömyys. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan vaan pysyn siinä, niin on vielä parempi. ;D

      Poista
  13. Nuo blondit kyllä passaa sulle mainiosti :3

    VastaaPoista
  14. Sulle kyllä sopii mikä vaan väri ;_; ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustaa en pysty millään rokkaamaan, ja oon siitä vähän katkeruus!

      Poista
  15. aaww sulle sopii niin hyvin vaaleat hiukset! :) olikos sinulla se kysymyspostaus tekeillä, milloin ajattelit sen julkaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tekeillä, oon vastannu varmaan yli puoliin. Vielä puuttuu kuvia/videomatskua sieltä, niin se estää julkaisemasta. :D

      Poista
  16. Mahtava veto teillä kummallakin :D en vois kuvitella sua ruskeilla hiuksilla!
    Mutta ihana tucca nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään, toivottavasti ei jouduta sitä ikinä todistamaan. :D Kiitos!

      Poista
  17. Awwwwwwwww, IHANAT hiukset♥♥♥♥ Jajaja oot NIIIIIIIIIIIIN kaunis ja täydellinen oikeesti oon niin kade......♥ Ja ihana tuo neule♥

    VastaaPoista
  18. ei pysyny kauan se musta otsis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois voinu pysyäkkin, jos sen säästeleminen ton vaalentamisen aikana ei ois ollu niin iso duuni. :D

      Poista
  19. hei mikä toi väri on mil värjäsit noi blondit:)? IHANAT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä sävytteen nimeä en muista kuollaksenikaan. D: Niitä oli vielä kaksi!

      Poista
  20. Hei nasu mitäpä lottoilet että saako vuoden ajan pidettyä sinistä mitenkään sit pois? Ku sullaha oli toi sininen tura vaan vähän aikaa päässä ja tollaset jumalattomat operaatiot piti tehdä sen vaalentamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsee, jos on valmis käymään pitkän, hitaan ja tuskallisen tien. :D Toinen vaihtoehto on olla uskomattoman hyvän hiuspohjan omistaja, joillakin noi värit lähtee ihan ittestään kävelee. :D

      Mut sit kun oot alottelemassa, niin tee just noita öljy/syväpuhdistavamuhituksia sun muita, ja haalista se väri mahdollisimman vaaleeks ennen kuin tartut vaalennusainepurkkiin. Säästyy rahaa ja tukkaa. :)

      Poista
    2. Pitäiskö sen sitten olla aivan valkonen, jos meinaan ruskeeks värjätä? Saako jäädä vihertämään? Tiedän et sulla ei oo tästä kokemusta mut pidän sinuu kuitenkin hiusasiantuntijana :D

      Poista
    3. Voi olla, että jos jää vihertämään pahasti ni puskee jopa ruskeen läpi se. :D

      Poista
    4. No voiny saatana

      Poista
  21. Vastaukset
    1. Sivupalkkiin ei kannata katsoa, sitä vaikka saattaisi löytää jotain tietoa. :D

      Poista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.