3.12.2009

It's just one of those days when nothing feels right

Tiistai
Uusi jakso, uudet jutut, eks jeh? Tuntimäärä nous edelliseen jaksoon verrattuna yhdellä, ja se on opon tunti. Eli pisin päivä on 3h ja lyhin päivä 1h, uhmuh. Ja vaan yksi kahdeksan aamu! Tosin eipä se yhdeksään meno lohduta ainakaan äitillä ollessa, kun perse pitää aina raahata linikkaan jo puoli kahdeksan, koska sieltä metsäreijästä ei muita bussukoita kulje.

Oli jopa jotenkin mukavaa olla koulussa pitkästä aikaa silleen kunnolla, ainakin kun uskonnon tunnilla meillä on opettana Janne-setä! Se on tosi ihana ja lutunen pappi partaveikko, mutta sillä kasvaa toisessa korvassa jotain 10cm mittasia karvoja, hyijyi. Osaa se olla ihana, mutta osaa se kyllä syyllistää laiskuudesta aika vakuuttavasti. Mut Janne on ihana ja paras ope ja piste.

Keskiviikko
Ei perkeleen kuuhulluus. Mulla on tässä jo viikon univelka takana, ja eilen menin sitten ihan hyvällä omalla tunnolla nukkumaan jo kahdeksalta ja ajattelin saavani ne mukavat 10,5h unet, mutta ei. Siinä kahdentoista aikaan ponkasen pystyyn silleen ping, olen hereillä. Sit valvoin kaksi tuntia miettien syntejä syviä, kunnes aloin jo ihmettelemään, että mitäs perkelettä, nukuttaa mut ei pysty nukkumaan. Sitten tajusin, että siellähän se möllöttää täysikuu kirkkaalta taivaalta.

No mitä vittua, sinne meni yöunet. Sain unta yhteensä 6h. Kiitos. Aamu meni kirotessa rankasti, olis pitäny tänään baariinkin lähteä keskiviikon jälki-istuntoon, mutta kuka unohti väsyneenä rahat kotiin? Aamen. En jaksa, en lähde, en en en. En halua mennä kouluunkaan, suoristusrautakin jäi Antille ja hiukset on kuin.. kuin.. oisi mennyt märillä hiuksilla nukkumaan, mikä pitääkin paikkaansa. Nyt kiukuttaa ja eniten vituttaa kaikki.

Päivä kuitenkin osoittautui pienemmäksi katastrofksi, kuin olin manaillut. Kälätys Noran kanssa auttaa kummasti. Piipahdettiin myös kirpparilla, ja mukaan lähti tämmöstä.



Kirppareilla yleensä tulee kiinnitettyä huomiota vaatteisiin, joissa killuu se Halvan&Mauttoman lappunen, koska ne on yleensä aika hyviä perusvaatteita. Kassiin sujahti siis H&M:n raidallinen perustoppi (1€), mulla on sama myös vihreänä ja harmaavalkoisena ja toi malli ja kangas on testattu ja hyväksi todettu, ei ole liian tiukka ja pieni venyminenkään ei haittaa, kun se palautuu pesun jälkeen kuitenkin ihan alkuperäisiin mittoihin. Inhoon vaatteita, jotka menettää muotonsa jo parin käytön jälkeen ja mulla on ollu näitä toppeja jo vuosia, eikä ne oo menny mikskään.


Toi sininen neule (2€) on ihan jees kanssa. Oon ettiny kivaa neuletta jo, mutta rahaa ei oo ollu. Eipä tarvii aina nyt tukeutua siihen t-paita+huppari-yhdistelmään, kun alko se jo tympimään. Toi neule on pikkasen liian iso kokonen, ja se vähän lerpsottaa, mutta mukavampi se on ku joku nakkipuku.

Torstai
Eilen kiukuteltiin, tänään oltiin kiltisti sitten (paitsi vähän ehkä lintsasin). Sain linikkamatkan jälkeen vielä pötkiä Antin viekussa yhteentoista asti, niin tuli vähän parempi olo, vaikka väsyttääkin silti. Kyllä tänäänkin tuli vähän takapakkia, kun mut on heivattu pois abiristeiltyltä, koska en saanut sitä vaan maksettua laiskuuttani.

Mutta omapahan oma vikani ja sainpa 60e lisää rahaa matkakassaan, kun huomenna suunnistan sinne Helsinkiin Kallen kyydillä seuranani Meri. Siellä sitten majoitun Espooseen kun kaikki autolaisista lähtee eri suuntiin. Espoossa mua odottaa Suvi, Roope, Ville ja Rikukin toivottavasti. Villen sanoin ne rakastaa mua koska mä oon niin retard. ♥ (Kumma, Anttikin eilen udellessani herran kiintymyksen syytä minuun, vastakseksi tuli ''rakastan sua koska oot niin tyhmä''. :( ) En malta enää odottaa, kun ne kaikki on niin symppiksiä tyyppejä siellä. :3

Värjättiin tukkaa taas, Kallen (teen tätä aika paljon nykyään, ne aineet tappaa mun aivosolut varmasti) ja minä vähän omiani. Mut tummensin vaan kun ne oli jo vähän kulahtanu, ei silleen huomattavasti, mutta kumminkin. Mulle on jääny traumoja siitä, että n. neljänä viimeisenä kertana, mitä oon Hesassa ollu, on mulla ollu kulahtanu tukka. :--D Nyt ei!

Meri oli ostanu mulle synttärilahjan..


Voi luoja sitä repeemisen määrää, kun se kiikutti mulle Edwardin kuvalla ja New Moon-logolla varustetut dog tagit! :-----------DDDDDD Pitää kuulemma laittaa Hesaan noi päälle. :'''''''DDDDDD Kiitos Merimurmeli! ♥ Antin kommentti: ''Nyt voit aatella et Edward roikkuu sun kaulassa koko ajan''. MUA PIDETÄÄN VÄHÄN FANITYTTÖNÄ?? :(

Mut joo, pitäis kai alkaa kömpii pehkuihin, kun herätys on kuudelta, oh my. En haluis valittaa, mut mä delaan.

3 kommenttia:

  1. no eipä siellä skoles jaksa olla...
    vtu meijän papparais opet valittaa ja on sellasii "teeppä tuo,tämä ja tuo ja jos ei oo tehty täs 1 sekas jopuut jäämään tänne" et kivat .,..
    yhyy m'ki haluun hesaan. uijui munki aivosolut varmaa kuolema pisteessä mut pitää sitä hyvältä näytää.kirpparit on kivoja, kerran löyty 50 sentil ihanat korkkarit...mutn ne oli huonot katkes korko (joo oon hyvä käveleen..)
    sattuuks ku laitaa sanke bitesit..paljo ne o.
    en oo ehtiny oikeen tsekata asioita but sä varmaa voit vastata..

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: No semmosiiha ne o. >:) :--D Mä en osaa kävel korkkareilla ollenska. :--D No riippuu, ainaha ne tuntuu ikävältä, hinta riippuu paikasta, ois maksanu 70e mut ku otti molemmat yhtäaikaa ni oli 60e.

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.