If this is what I call home, why does it feel so alone?

Tänään on semmonen päivä, että mikään ei taas onnistu tai oo hyvin. Tukka ärsyttää, naama vemputtaa ja vaatteetkin on syvältä takamuksesta ja tää blogi varsinkin. Mur. Ei auta muuta, kun vedellä raejuustoo tyytyväisenä napaan ja pitää nokka kiinni. Taidan kohta tyhjentää kaiken syötävän tuolta kaapista.

Pyllyt jostain laihduttamisesta, mä unohdin sen jo varmaan seuraavana päivänä siitä mun kirjotuksesta. Ja aina käy näin. Mä vaan unohdan kaiken, gaah valivali runkrunk. Huomenna ois kouluakin, kun muut abit on jo lukulomalla.Tyhmä matikan vitoskurssi ja tyhmä neljäs vuosi. Tai pitäs varmaan sanoa, että helvetin tyhmä opiskelija. Jeez, kuka jää vapaaehtoisesti lukioon neljäksi vuodeksi?

Tähän fiilikseen ei nyt voi muu auttaa, kun piipittävät miesäänet. Siis bändit, joissa on laulajana piipittävä mies.  Ja ne semmoset on ehdotonta parhautta ja päivänpiristettä. Hommaan tähän mitättömään postaukseen nyt sisältöä Youtuben sponssaamana, ja laitan tähän kyseisiä lemppareita.

The Crash, ääripää suomalaisille ominaiselle muuten niin tummanpuhuvalle öriöriheville ja metallille. Laulaja Teemu Brunila myös sävelsi ei-niin-mun-mieleen Jenni Vartiaiselle hittikappaleen Ihmisten edessä, mikä on kyllä ihan mahtava.

Oh No Ono, tanskalaisia indiekiddoja vallattomine kiharoineen ja vemppajalkoineen.

Nyttemmin radioraiskauksen myötä minullekkin tutuksi tullut Owl City. Ja vaikka mä en pahemmin naislaulajista perusta, niin tässä rakastan ton feattaavan naisen ääntä.

Lisää kamaa Tanskasta, hiljattain Suomessakin vieraillut Mew. Arvatkaa vaan, kuka jäi kotiin ruikuttamaan, kun nää oli keikkailemassa.

Tietty Coldplay, tai tutummin ja typotummin, Coldpal. Tarviiko muuta edes sanoa?

Ja pakko laittaa tähän vielä pari muuta liikkisbiisiä.

Aww, toi video on niin ihana. :D ♥ Naurattaa aina.

Ja nää olis niinku tulos Suomeen huhtikuussa taas, ette arvaa kuka tahtoo ja myös menee kattomaan noita. Oon nähny Hannahit jo kerran, sillon ku ne oli Aidenin lämppärinä, hehee. Lämppäri oli parempi. 8D Säästän perseeni ruvelle nyt.

Keikoista puheenollen, olin nii ylpeenä hyppimäs tuol kaikkien muidenki emojen kanssa, aww. Mut ikävä pilata ilonne, mä en kiljunu. Tai no ehkä ihan vähän mut siis... mikään fanityttö koskaan ollu ainakaan.... :-----------D Ja toi keikka oli ihan sikaihana, eka keikka mis olin, jos ei istuttu. Oli kyl vähän traumatisoiva kokemus osittain, meinasin lopussa kuolla sinne ja siirryin suosiolla taakse jumittamaan. :DDD En ollukkaa arvannu, et se vois olla niin raskasta yrittää pitää itteesä hengissä tuolla. Muistan, ku Sannalla oli vähän turhan löysät tennarit, ni keikan jälkeen vaa metsästettiin sen kenkiä tuolta ja tehtiin loistavia varasuunnitelmia, esim. et puettas Sannalle semmoset pahvikupit jalkaan jos ei kenkiä löydy. Onneks löyty kuitenki.

Ja jos teillä olis jotain piipittäviä miehiä mielessä, niin feel free to linkata semmosia mulle. :)