Sarkasmia, kärjistelyä ja dissaamista havaittavissa tekstissä.
Sanomalehtiviikon ollessa käynnissä toi Antti koulusta Iltasanomat ja tänä aamuna päätin sitten selata sitä leipää mutustellessa. Bongasin sieltä sitten semmosen jutun, että Nrj:n juontajana ja X-factorin tuomarina toimivaa Renneä epäillään nyt uusnatsiksi ja rasistiksi. Ja miksi? No koska häiskällä on skinhead-bändi, jonka sivustolla on kuvia maassa potkittavasta ihmisestä ja kaiken lisäksi tyyppi on kalju ja sillä on vielä hämähäkinseitti tatuoituna kyynärpäähän (uusnatsien symboli). Ja tietty tästä nyt on hirveet keskustelut lähteny liikkelle, omg kun uusnatsi on telkkarissa ja eihän tämmöinen nyt käy.
Voi jeez ihmiset. Ensinnäkin, joka toisen öriörimetalbändin levyjen kansissa/fanipaidoissa yms. on ihan samallaisia juttuja, kuolemaa, sotaa, raakuutta, eikä siitä tehdä sen kummempaa haloota. Rennen bändi oli myös keikallaan innostanut yleisön tekemään natsitervehdyksiä. Joo, jokainen keikalla olija oli varmasti uusnatsi ja kyseinen bändi yrittää kasata niiden avulla jotain himmeetä armeijaa ja sitten ne hyökkää jee.
Toisekseen, hämähäkinseitti kyynerpäässä on aika yleinen tatuointi, ja musta tuntuu, että puolillakaan niistä pulliaisista, jotka käy sen ihoon haukkauttamassa, on hajuakaan siitä, että mitä ne sillä edustaa. Tyypit ottaa semmosen tatskan, koska se on yksinkertaisesti cool. Musta nyt tuntuu, että tässä ''kohussa'' on nyt vaan kyse siitä suomalaisten harmaahapsien konservatiivisuudesta ja epäluulosta kaikkea ''epänormaalia'', kuten tatuointeja, ja ns. raskaampaa musiikkia kohtaan. Tuntuu, että varsinkin noi vanhemmat ihmiset lukee roskalehtiä kun piru raamattua ja touhottavat ihan turhista asioista. Luulis nyt kumminkin, että kun ne on niin elämänviisaita, niin osaisivat olla nostamatta turhaa älämölöä moisesta pikkujutusta. Nyt kaikki neuroottisimmat pumpulissa lapsiaan kasvattavat hössöäidit kieltävät lapsilta X-Factorin kokonaan, onhan ohjelma sentään täynnä natsipropagandaa ja käännyttämistä ja natsi-Renneä uhkaillaan, että se pitäs erottaa tuomaristosta, tai jopa koko ohjelmaa ruveta näyttämästä.
Oikeesti, järki käteen nyt.
Mä en muutenkaan ymmärrä tätä ihmisten syrjintää esim. työmarkkinoilla, jos niillä on lävistyksiä/tatuointeja. Okei joo, joissain ammateissa lävistykset voi olla haittana ja tiellä, mut mitä se lävistys siinä kassaihmisen naamassa teille tekee? Hyökkää kimppuun? Joskus Helsingin sanomista luin yleisönosastolta kirjoituksen, missä joku viittasi jotan sinne päin, että normaali-ihmisten ei pitäis saada ottaa tatuointeja. Ensinnäkin, määrittele normaali ihminen? Ja mites ne tauoijat sitten tietää, kelle saa hakata ihoon ruusun ja kelle ei? Linnakundin, merimiehen ja hullun papereillako sen kuvan vaan saa? Ihme massahysteriaa.
Ja vaikka mua ärsyttääkin se, että nykyään kaikkien pakkelinaamasten stringiperseidenkin naamasta roikkuu vaikka mitä rautaa, niin toisaalta mä oon ilonen tästä ilmeisesti Anna Abreun liikkellee vierittämästä ilmiöstä, et ''normaalitkin'' immeiset sitä rautaa hankkii muuallekkin kun korvaan. Ehkä sitten, kun meidän eläkepommi on kupsahtanut viimeistä myöten ja tilalle on tullu hyväksyväisempiä kanssaihmisiä, pääsen mäkin töihin.
Tästä tuli nyt olevinaan niiiiin fiksu ja kantaaottava näppärällä huumorilla varustettu juttu, että huh huh. Not. Ja minun sanani on laki, ettäs tiedätte.
Eiköhän kaikille ole oikeus hankkia naamaansa lävistyksiä, oli se sitten stringiperseinen pakkelinaama tai kuka tahansa.
VastaaPoistaAnonyymi: On tietty. :D Ärsyttää vaan välillä, mikä massailmiö siitä on tullu, mut pahapa sanoo kun on omassakin naamassa. :)
VastaaPoistaWORD. Mä meinasin tiputtaa perseeni, kun mä näin ne otsikot siitä X-factor tuomarista. "UUSNATSIT KUUNTELEVAT BÄNDIN MUSIIKKIA!!!1yksyks!!" AW LAWD. Mä en tiennytkään, että jos uusnatsit kuuntelee sun bändiä, säkin olet uusnatsi.
VastaaPoistaMut hei, tätähän me käytiin Jannen tunneilla. "PAASONEN KIELSI KÄYTTÄVÄNSÄ FACEBOOKIA"
Musta toi on aika järkyttävä tieto. :---------( :D
Nora: Ollaan kaikki uusnatseja kohta. :D paasonen käyttää varmasti facebookkia! 8( Olen varma tästä! Mutta onko papin edes soveliasta käyttää Facebookkia, entä jos Janne joutuu houkutuksen alaiseksi ja liittyy johonkin typerään öö.. yhetisöön? :D
VastaaPoistaTai rupee pelaa Bejeweledia. >:O Tai farmvillee!!! Hirveetä. Meidän Janne-setä. : (
VastaaPoistaNora: Janne-setä menossa synnin tielle... 8(
VastaaPoistaEi VITTU !
VastaaPoistaEi saa varmaa tulevaisuudessa olla naama lävistystä ku siit tulee 10 vuojen vankeus!! Lähes sama asia sanoa työpaikal et ei saa käyttää nuita kenkiä!
Luettiinkin just tänään toi juttu koulussa. Siis kauheeta dissausta! ;<
VastaaPoistapeeäs sulla on ihana blogi. ♥ :)
Aino-Pappa: Niin ties vaikka mitä semmosta. :D Kuolemantuomio perskeles. _Niinpä_, lävistykset ja tatskat on _musta_ kyllä ihan yhtä normaaleja ku jotkut kengät. :D
VastaaPoistaPerunamummo: No ihan sama jos dissaavat sitä Renneä muuten, emmä oo kiinnostunu siitä, mut toi et hyökätään aina sen tyypin kimppuun joka eroo joukosta, niin lol. :D
Voi kiitos! :) ♥
itellä alko myös keittää tää >:(
VastaaPoistaps. ihana oot :)
Anonyymi: Hoh, etto ainoo. :) kiitti. :'')
VastaaPoista"Joo, jokainen keikalla olija oli varmasti uusnatsi ja kyseinen bändi yrittää kasata niiden avulla jotain himmeetä armeijaa ja sitten ne hyökkää jee."
VastaaPoista:D
Mut ihan oikeassa olet, vaikka mun mielestä ollaan toisaalta menossa parempaan suuntaan, sillä oman käsitykseni mukaan nuoriso on vanhoja ukkoja ja akkoja suvaitsevaisempia. Että jossain hamassa tulevaisuudessa ehkä lävistykset ja tatuoinnit kuuluvat myös "normaaleille" tallaajille.
Juli: Sitähän mä tässä just yritän sanoa. :D Vanhemmat ihmiset on eläny sitä aikaa kun tautoinnit kuulu vaan linnakundeille ja merimiehille ja me taas ollaan sitä sukupolvee, että ne on meille jo ihan arkipäivää. :) Oonko mä ilmassu tän asian nyt niin huonosti, että sitä ei tajua? :D Anteeksi.
VastaaPoistaEikun lähinnä tarkoitin noita edellisiä kommentteja ("Ei saa varmaa tulevaisuudessa olla naama lävistystä ku siit tulee 10 vuojen vankeus!!"), mä se tässä olen huono ilmaisemaan asioita :D
VastaaPoistaJuli: Aa juu. :D Niin joo. :D Ja mä oon hidas tajuumaan. :D
VastaaPoistaMeillä on just koulussa ollu puhetta näistä lävistyksistä (opiskelen siis lähihoitajaksi) ja joku sano et se lävistys on pahempi bakteeripesä sillon ku siinä ei oo sitä korua, eli on vaan sen lävistysreikä... Eli periaatteessa pitäs antaa sen korun olla paikoillaan hoitotyötä tehdessä. Toisaalta taas ymmärrän tän et tietyille aloille (esim just hoitoala) ei mielellään oteta mitään metallinaamoja... Nykyajan vanhukset ku ei oo tottunu näkemään niitä koruja ku just merimiehillä ja linnakundeilla. Ja siellä hoitolaitoksissahan me ollaan heidän "palvelijoitaan", se on heidän kotinsa, joten sitä tulee kunnioittaa... En minäkään päästä omaan kotiin mitään jeesuskiihkoilijaa, koska vihaan himouskovaisia :D
VastaaPoistaMutta luulis ettei ketään haittaa joku sievä nappi nenässä, sen verranhan sitä korua voi vaihtaa et töiden ajaks pistää pienemmän ja ei-huomiota-herättävän korun... Nyt puhun siis hoitoalasta, ite ku tiedän siitä parhaiten, ku sitä työtä oon tehny :D
Katariina: Aijaa, tämmöstä en tiennytkään. :D Toisaalta ihan järjellä ajateltavaa, pääseehän sinne stten helpommin niitä bakteereja muhimaan, kun ei oo mitään edessä. :D Niin, kyllä mä ymmärrän hoitoalan, varsinkin ton vanhusten hoidon, koska sillon lävistykset oli paheksuttavia, eikä ne nyt mitään ihmekääntymistä voi tehdä tässä parin vuoden aikana. :)
VastaaPoistaNiinpä, tuskin sitä edes moni huomaisi, ellei siitä turhaa metakkaa nostas. Onhan sitä ihmisillä rumempiakin luomia naamassa, tuskin se yksi paukku siinä nenässä/huulessa silmään pistäis. :)
"hämähäkinseitti tatuoituna kyynärpäähän (uusnatsien symboli)."
VastaaPoistaAnteeksi, mutta tämä vaikuttaa aika pahasti median propagandalta.
Alkujaan hämähäkin seitti on lähtöisin moottoripyöräjengeistä ja tarkoittanut, että on istunut linnassa ja kuinka monta hämähäkkiä löytyy verkosta niin monta ihmistä on tappanut.
Uusnatseilla ei ole mitään tekemistä tämän tatuoinnin kanssa. :)
En mitenkään vittuiluna ja olen pahoillani jos olit tuossa kohtaa sarkasminen.
Jenny: Juu, ehkä se oli puoliksi sitä mediapropagandaa, emmä tommosia juttja roskalehdiltä kuitenkaan purematta niele, mut emmä tienny tost motojengi-jutusta. :)
VastaaPoistaKiitos kun informoit! :)
Toosi vanha postaus ja kaikkea, mutta kun ei yhtäkään kommenttia ole tullut (tai on tullut, mutta ne on jostain mulle tuntemattomasta syystä kadonneet kuin TUHKA TUULEEN hehehe) näinkin fiksulta kuulostavaan tekstiin, niin what the hell.
VastaaPoistaNo siis, lueskelen tässä blogiasi läpi puoli viideltä yöllä, ja siitä johtuen ulosantoni on hyvin kyseenalaista, suothan anteeksi.
Tuli vain meinaa tuosta Rennenminkälien uusnatsi -ja rasistiepäilyistä mieleen, että mitä sitten jos tämä jätkä olisikin natsi? Mitä sitten jos pitää jotain kansanryhmää muita alempana, ja omaansa tietty ylempänä, ja ei panisi pahakseen jos joku joskus tosiaan onnistuisi siinä final solutionissa? Niin kauan kuin ketään ei vahingoiteta ja Hitlerin palvominen pysyy kaikille reiluissa mittakaavoissa (nosiis juu nou what i mean, ettei Rennemikäseli polta joulupukkeja, eiku) niin kuka tahansa saa ihannoida Aatua ja näitä muita sankareita sydämensä kylleedestä. Demokratiassa elellään, sananvapaus ja kaikkea!
En mä muuten tälläistä yöllistä avautumista harrastaisi jonkun hyyyvin mulle tuntemattoman blogiin, mutta tunnut kauhistelevan tekstissäsi mummojen epäilyjen lisäksi itse uusnatsiutta. Aate ei tapa ketään.
Ja disclaimer toki, itse olen sitä mieltä, että kellään ihmisellä ei ole valtaa päättää toisen ihmisen hengestä, enkä missään nimessä usko rotuoppeihin sun muihin.
Peace (onhan se nyt peace? Alakoulussa meni ysin enkusta huolimatta palat ja rauhat ja avaruudetkin sekaisin. Tyttökin oli joskus gril......) and love!
ps sullon kerrassaan hupaisa blogi!
Keppo: On kyllä tullut, blogi vaan mystisesti söi niistä ison osan. :D Julmaa. Ai ''fiksulta''? :D
VastaaPoistaSiis eihän siinä tietty mitään, kunhan pysytään hyvän maun rajoissa, lähinnä mä nyt naureskelin noille mummojen päivittelyille asiasta, kun se kaataa joidenkin ''hermoheikkojen'' maailman. :D Ehkä paheksunkin aatetta, mutta kuten sanoit, ei se aate tapa vaan ne ihmiset. :D
Ihan hauskaa että kävit roihuamassa täällä, mun aamukohmea aivokapasiteetti ei vaan anna mun vastata tähän mitenkään kovin fiksusti, suonet anteeksi. :--D
:) Grillityttöjä! Kiitän. :D
satuin lukeen tän tosi vanhan postauksen, ja mitä HEMMETTIÄ mä sanon, tohon juttuun et "normaalit" ihmiset ei sais ottaa tatuointeja?! :D:D
VastaaPoistaHahhahaha tää on nii hauska, oikee äkäsenä kirjotettu! XD No en tie, ihmiset on hassuja.. :DD
Poista