16.11.2011

Teippien sota.

Aaah jes, kriisiperseily eli jatkuva peilillä ravaus ja sen jälkeinen marmatus karvoituksen suhteen on ohi. Luulin olevani tuomittu elämään rumien pidennysten kanssa lopun kuuta, mut onneks pelastuksen tarjosi omat hoksottimet. Ekat pari ideaa kaatu siihen, etten omaa tukkaa halunnut värjäykselle uhrata kerta se sitä haettua sävyä oli ja muutenkin ihan rääkätty koko laitos. Pidennyksiäkään ei tohtinut kokonaan iskeä blondausuhan alle. Sitten tuli kuningasidean vaalentaa ylin pidennyskerros teippejä vältellen, joten apuun astui urhea ritarini  valkoisessa haarniskassaan (tai Ville läpinäkyvissä värjäyshanskoissa). Ja niin prinsessan saatiin pelastettua tukkakriisin kourista. Valtakunnassa taas kaikki hyvin.


On se päällimmäinen kerros vielä aavistuksen verran keltaisempi omaan platinaan verrattuna, mutta eiköhän löräys hopeashampoota aja asiansa. Voisin nyt nauttia jonkun aikaa värjyyvapaasta elämästä kultakutrieni turvin. Tai no jaa, veikkaan että joku on jo ens viikolla taas ihan toista mieltä, mahoton ämmä kun ei osaa ollenkaan päättää sanon minä.


Niin, mistä sain inspiksen kiinnityttää päähäni kasan laaman karvaa? Kaipasin jotain klipsiä pysyvämpää pidennystä ja sinetit eivät tule enää kuuloonkaan, joten teippipidennykset olikin sit se luonnollinen ratkaisu. Teippilettejä tunkee sieltä ja täältä ja aika moni on ollut niihin tyytyväinen. Lopullinen päätös syntyi, kun Googlettelin teippejä ja Oprin blogin ohjeisiin törmättyäni totesin, ettei se laittokaan näytä mahdottoman vaikeelta puuhalta. Selitin nää synttärilahjana itelleni, innostin Merin leikkiin mukaan ja tilattiinkin sitten Ebaysta luottomyyjältä valmiiksi teipattua tukkaa, ettei tarvii leikkaa-liimaa-juttuja alkaa harrastelemaan näin ekalla kerralla. Värjättiin tukkaa, kiroiltiin värieroja ja parin Youtubesta haetun ohjevideon jälkeen rohkaistuttiin teippaushommiin.


Mielipide tähän asti? Perkeeleeee, tahdon unta! En tiedä johtuuko mun äärimmäisestä herkkähipiäisyydestä, teippien huonosta asettelusta, niiden kehnosta laadusta vai näiden kaikkien combosta, mutta päänahkaa kiristää ja teipit painavat kun pään iskee tyynyyn. Lisäks näiden pesu oli hassu kokemus, tuntu kun päästä olis roikkunu ylimääränen 2kg painava märkä lammas. Ja kuivuminen kestää ikuisuuden! En kuitenkaan tahdo heti heittää pyyhettä kehään, sen verran kauan pitkää tukkaa oon halunnut. Muutkin selvinny näiden laitoksien kanssa hengissä, josko tää on vaan tottumiskysymys.

26 kommenttia:

  1. wauuu tosi hyvältä näyttää!:)
    sulle sitten sopii minkä värinen/pituinen tukka tahansa!

    VastaaPoista
  2. Aaa, parhaat hiukset mitä oon sulla nähny! Ihanat laineet, diggailen. Älä kyllästy noihin heti :)

    VastaaPoista
  3. mitäs vikaasinettipidennyksis oli? :D ite oon varmaa harrastellu niita 5 vuotta : D

    VastaaPoista
  4. Onks noi suorat pidennykset vai kiharat? (:

    VastaaPoista
  5. Heei Vilu, kokeile laittaa mielummin liimalla noi pidennykset kiinni! Mulla on liimapidennykset, ja ei tunnu yhtään painavan etc. Ja liimalla on tosi helppo laittaa kiinni . : D

    VastaaPoista
  6. Sulle sopii ihan sikahyvin tommonen vaalee tukka, et rupeen itkee, koska mulle ei sovi!:D
    Mut kyl vähä ehk häiritsee toi väriero, mut se nyt on niitä pikkuvikoja, mitkä saa korjattua helposti!:))

    VastaaPoista
  7. oot ehkä maailman söpöin :-3

    VastaaPoista
  8. your hair reminds me of taylormomsens hair : D

    VastaaPoista
  9. Ihanat noi pidennykset, eikä se väri ero oo ees niin huomattava :)
    Sopii sulle hyvin ♥

    VastaaPoista
  10. Roosa: Tuskin nyt sentäs, mutta kiitosta. :--B


    Iina Eleonoora: Kiitän! :) Yritän kyllä, mutku shokkivärit... :(


    Ano: Otin Thaimaassa, en saanu mitään ohjeistusta ni voit arvata et ne oli tietämättömälle urpolle vähän ikävä kokemus. :D Ja mitä mä oon lukenu ni immeiset suosittelee mutenki enemmän teippejä, onha ne helpot laittaakki ja kaikkee. :)


    Senja: Suorat, mut letitän ne yön ajaks ettei oo aamulla edessä takkujen selvityssessio. Siks ne kihartuu. :)


    Ano: Eka ajatus oli että Erikeeperillä vaan..? :D Mut kiitos vinkistä ja pistän korvan taakse tämän josko joskus hommaisin asiaan lisää selvyyttä. :--)


    Jasu: Syytän äitiä, sekin on tyhmä blondi! Oon kanssa aika optimistinen sen suhteen, kun vaan sais sen hopeashampoon Meriltä joskus! :--)


    Ano: Veikkaan et joku muu on vieny sen tittelin jo, mut kiitti. c:


    Ano: I'll take that as a compliment so thanks! :--)


    Bamblaba: Ui kiitos! No ehkä ei, mut oonki tämmönen tukannussija! =D

    VastaaPoista
  11. eieieiei sulle sopii paljon paremmin pinkit ! + punaset jne shokkivärit

    VastaaPoista
  12. Sama ano täällä.. Se liima on jotain latex liimaa, ostin Rapunzel of Sweden nettikaupasta. : D Pieni pullo maksoi alle 8 euroa. Liima pidennykseen ja sitten tökkäät sen vaan hiusten juuren ja painat, kuivainta voi käyttää, parempi pito. (:

    VastaaPoista
  13. Aww... yhtä ihanat hiukset kun aina. :3

    VastaaPoista
  14. Oaa saisipa itsekin vielä noin kivan blondit hiukset:< Ja sun naamakin kelpais:O <3

    VastaaPoista
  15. Mulla oli teippipidennykset n. vuotta ja aina ku ne huollettiin ja laitettiin takas, niin kiristivät pari päivää jos nojas päätä johonki. Mut sitku siihen tottuu/teipit valuu vähän/hiukset kasvaa ni niitä ei edes huomaa. Seuraavan kerran niihi alkaa kiinnittää kunnolla huomiota kun ne on ollu kuukauden ja ne alkaa olla niin kaukana tyvestä et meinaavat näkyä esim. kunnolla kerrostetuista kohdista. Ei sitten kannata pelästyä jos ekalla kerralla pidennyksii lähtee pois, ihan normaalia. Mulla lähti ekal kerralla kaksi paria pois, iha alimmat ja niskassa olleet, mut toisella kerralla kestivät n.2kk ilman et yksikään pari lähti irti.

    VastaaPoista
  16. emmisofia: Mut ei niitäkään aina jaksa, pitää olla vaihtelua! :D


    Ano: Latexia tukkaan ja botoxia huuliin eikös? XD Hmm kuulostaapa jotenkin hassun yksinkertaiselta, kestääkö ne sit tukassa kiinni hyvin ja miten sen liiman saa pois? :0


    puropoika: Kiitti. <:


    j u l i a: Sanoo neiti tukkajumala siellä, meidän karvat vaihtoon kun olis jo! =D


    Tytti: No hyvä, sit on vielä toivoo et erehdyn uudestaanki kiinnittää nää päähän! :D Juu en, sinetit kun oli niin heti ekana päivänä irtos yks tuppo, nää on sentään ollu päässä sen ruhtinaaliset kolme päivä jo. =D Mut kiitos viisaista sanoistasi!

    VastaaPoista
  17. Noi blondit kyl sopii siulle! (-:

    VastaaPoista
  18. mun mielestä tota tukkaa on liian vähän! hommaa lisää noita pidennyksiä, muuten näyttää siltä että oot rääkänny lettiäs vuosikaudet:O tykkään kyllä muuten, mut iuuu latvoihin lisää karvaa

    VastaaPoista
  19. itse suosittelen keltasun poistoon crazy colorin platinum sävyä 8) ja jos pesee hiukset yht harvoin shmpoolla kun mä nii sit pysyy : D

    VastaaPoista
  20. Tuitui Vilu. Sun laamankarvat on tosi ihanat hee ♥

    VastaaPoista
  21. Ano: Kiitti! :)


    Ano: Hyvä muuten, mutta tossa on kaikki mitä mun tukkaan mahtuu ja leikkasin noi ite tommoseks. :D En tykkää paksuista latvoista. :)


    Ano: Juu, on varmasti hyvää mut mun hopeashampoo saa nyt kelvata tähän hommaan. :)


    Emilia: Tiedän tytön joka on tosi ihanananana ja pisti vielä kommentinkin. <3

    VastaaPoista
  22. Sama ano vielä. Pysyy tukassa tosi hyvin, välillä saattaa jostain irrota mut sitten ei vaan kun uuestaan liimataan. (: Värjätessä tietenkin otetaan pois, ja ihan hoitoaineella lähtee, jätät sen päähän vähäks aikaa ja ne lähtee ihan kevyesti vetämällä. : D

    VastaaPoista
  23. Kiiitos ♥ ! (x Ja vitsit, mäki oon miettiny et haluisin teippipidennykset, mut sit en pystyis pitää enää punasta ku ei hitto mikä värjäysprosessi :DD 8(

    VastaaPoista
  24. Ano: Tukka + liima kuulostaa aina ikävältä combolta, mut ehkä mä nyt uskon sua ja yritän heittää mun ennakkoluulot nurkkaan. :D Eli sama juttu ku teipeissä!


    TANJAU: Totta, taisin tahtomattani hankaloittaa tukkaelämääni lisää.. :D

    VastaaPoista
  25. Tosi ihanat noi hiukset! Sopii sulle kyllä tosi hyvin (: Itekki oon noita teippipidennyksiä harkinnut, ja ehkäpä taidan rohkistua nyt ja yrittää itsekin.
    Onko noi muuten aitohiusta? :--o

    VastaaPoista
  26. Ano: Jep, vielä kun sais ne saman värisiks oman kanssa. :D Kyllä kannattaa kokeilla, vaikka ekaks kiroilin epämukavuutta niin kaikkeen tottuu! On, kuitua en suosittelis näin pysyviin pidennyksiin, koska se menee niin nopeesti huonoksi. :0

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.