You're a heart attack in black hair dye.

Eräänä kauniina päivänä innostuin käymään läpi Gallerian kuvia ja tallentamaan koneelle niitä, joita mulla ei oo enää tallella missään. Kannattaa innostuneena siirtää kaikki kuvat ulkoselle kovalevylle, jättää se hengaamaan lattialle ja murhata se vahingossa tallomalla. Tästä on jo pari vuotta aikaa, mut mun katkeruus ei vaan laannu. Anybitches, onneks on Galtsu, teiniajat ja pyöreesti noin saturaisen verran pärstäkuvia. Tässä osa, enjoy!

"Je suis Pierré Pascal, je prefere tarte a l'onion." Ainut, mikä tarttu lukion ranskan tunneilta mukaan noiden gigoloviiksien lisäks. Puhuttin tunneilla aina ihan epäolennaisista asioista ja hiljaisina hetkinä tuijottelin vesitornin katolle ja kuvittelin siellä pönöttävää tolppaa Batmaniksi. Yhtä kurssia enempää en käynyt.

Venärikin vielä ihan vauva, olin vasta ekassa tavotteessani; 15mm. Kummasti sitä iski sit ahneus ja piti hankkia isompaa ja isompaa vaan.

Onneks ei tuu yhtään ikävä tätä kesää ja Mokkista ku kattoo tota meidän muokkaushuumoria.. Viel parempi et koko homma on myös tallentunu Antin kuvaamalle salavideolle. Voiko kukaan ees hirnua niin pahasti jollekkin noin tyhmälle?

Ei voi kestää. Ensimmäinen reissuni Suville Matinkylään, jonka aikana sit näin Villen ekaa kertaa ja tutustuin Roopeen. Tai no tutustuin ja tutustuin, Ville ja Suvi oli sillon yhdessä ja niiden missio oli parittaa mut ja Roope, joten ne sit katos aina mystisesti kulman taa jättäen meidät juttelemaan. Sananvaihto oli jotain ''nyt ne taas hävis''-luokkaa, jonka jälkeen meidän välillä vallitsi vaan kiusallinen hiljaisuus. Great success! Jotenkin nyt naurattaa noi asetelmat näin myöhemmin, kun kaikki on nykyään niin vinksinvonksin. Villenkin muistan isoks hiljaseks möröks, mut ei se edes oo mua paljoo pidempi, eikä sen turpakaan saa enää pysymään tukossa.

Mut vielä enemmän naurattaa noi meidän hiustyylit... Villellä karmee potta, mun ja Suvin tukat jotkut vaalennuksen jälkeiset sateenkaaret ja Roopen heviletti, ihan liikaa kaikki!

Voee ku söötti tommonen hattaratukka.

Höh, kaipaan tonne meidän valosaan ja kiireettömään rappuu, jossa pysty käydä kuvailemassa. Kameran jalka olis kyllä ollu aika kova juttu, ei olis tullu päättömiä ratsumiehiä.

Näitä kuvia kattellessa totesin, et hitto mä oon ollu söpö! Oon tainnu vaan rumentunu vanhetessani, voisin taas ryhtyä emoksi, varvaskuvia ja ihmisvihaa.

Ja jos tekee mieli huvittua lisää, niin tuolta 'aikojen alussa'-leiman alta löytyy lisää pikkuviluja.