15.4.2012

Tämmöstä tänään..

Joku kävi jo aikasemmin sanomassa, että mun pärstä on jonkun virolaisen kirjan kannessa. En ensiksi ottanut juttua kovin tosissani, koska en saanut mitään linkkiä todisteeksi. No, nyt sain, klik.


Oikeesti, mitä helvettiä? Missä mun toinen huulikoru ja puolet septumista? Ja miks, oi miks ton kirjan pitää kertoo jostain perheongelmaisesta tytöstä, kun mä en oo eläissäni joutunu semmosista kärsimään, enkä todellakaan halua että mun naamaa yhdistetään mihinkään tommosiin asioihin. Laitoin sen kustannusyhtiön tai mikälieneen sivulle nyt palautetta, mut en tiedä yhtään mitä tässä asissa pitää tai voi tehdä. Haluun mun pärstän pois tosta kannesta, tai ainakin miljoonia vastikkeeksi tästä henkisestä nöyryytyksestä ja muusta blaa blaasta. Miksei tää voi olla Amerikka?

295 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No vähän samoilla fiiliksillä. :D

      Poista
    2. Sinulla ihan täysi oikeus hakea korvauksia tai vaatia kirjan poisvetämistä myynnistä. Tosin, tällöin joitain kirjoja on jo myyty ja ns. vahinko tapahtunut. Kuluttaja-asiamies tai poliisi osaanevat neuvoa, miten kannattaa edetä, mutta älä odota liian kauan. Sama juttu kävi sille tyypille turkkilaisen jugurttipurkin kyljessä, kun kuvaa oli käytetty luvatta. Taitaa nykyään olla melkoisen rikas mies...

      Poista
    3. No mua ei haittaa ne jo tapahtuneet myynnit jos saan asianmukasen korvauksen ja ne vaihtaa ton kannen. Tai vielä isommat korvaukset jos aikovat sen pitää. :D Huomenna poliisille pirautan ja kyselen asiasta!

      Tuskin yltän jogurttimiehen tasolle korvauksissa, olihan se ollu ja kahdeksan vuotta käytössä se kuva. :D

      Poista
  2. MITÄ HELVETTIÄ!? Vähänkö törkeää! :o

    VastaaPoista
  3. Voi lol, vitu eestit...:DDDd

    VastaaPoista
  4. No voi mitä helvettiä?:D Jos noi ei omasta puolstaan maksa sulle korvauksia ja uusi kansia ni voit viedä jutun oikeuteen kunnialoukkauksesta, kuvavarkaudesta ja mistä kaikesta. :D ei jeesus , ihme touhua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottas varmaan asiaa jos tietäs että mihin ottaa yhteyttä tässä jutussa. :D

      Poista
  5. siis mitä helvettiä :--------D kaikkee sitä näkeeki. kerroppas sitten myös miten tässä sotkussa käy loppujen lopuksi:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivottavasti tälle edes jotain sais tehtyä. :0

      Poista
  6. MITÄ IHMETTÄ :O eikai toisen kuvaa voi noin vaan laittaa kirjansa kanteen? o__o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei mun käsittääkseni. >:(

      Poista
    2. Ei taitanu kirjailija arvata, että kuitenkin joku sun lukijoista kertoo tän sulle.

      Poista
    3. En tiedä tietävätkö mun olemassaolostakaan mitään. :D

      Poista
  7. No mitä helvettiä? :oo meet kyllä sanoo niille et vittu miljoona kätee tai turpaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin närkästynyttä sähköpostia, innolla odotan vastausta.:D

      Poista
  8. SIIS MITÄ IHMETTÄ :DDDD terve ja moro vaan virolaisillekin......

    VastaaPoista
  9. no huh_________huh. soita tota huomenna kuluttaja-asiamiehelle, vois olla että ne osaa neuvoa mitä siun pitää tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuvooko kuluttaja-asiamiehet tämmösissä jutuissa? :0

      Poista
    2. en tiiä :D se tuli ensimmäisenä mieleen kun ne kuitenki neuvoo kaikelaisissa kaupankäyntiin ja perintään ja markkinointiin liittyvässä ja siun lärvillähän tuota kirjaa nyt ns. markkinoidaan.
      mutta voisin veikata, että jos ahdistelet tuota firmaa ja sanot että nosta oikeusjutun, niin ne vaihtaa kanteen uuden kuvan ja lupaa neuvotella korvauksista. tuo on kuiteski niin selvä väärinkäyttö kun ei oo kovin epäselvää kellekkään että kenen se kuva alunperin on :D

      Poista
    3. kyllä pitäis neuvoo ? aika jännittävää, ne on aatellu että sun lärvi sopisi tohon, mutta eikai sitä nyt noin vain ilman lupaa saa ottaa ::D hui mua alko pelottaa levittää kuviani netissä 8--D

      Poista
    4. Jenni: No poliisisedät kuulostaa mulle vähän helpommalta yhteydenottopaikalta ni soitan niille ja ehkä ne sit neuvoo mut eteenpäin, vaikka tonne. :D

      NastyDoll: No musta vähän rasistista ajatella, et kaikki tän näköset on tietty kokenu jonkun kamalan lapsuuden. :DD

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Mä en edes usko et ne tietää mun olemassaolosta mitään. :D

      Poista
  11. mitääää :DDD ihan kamala juttu ja ilman lupaa vielä! :D toivottavasti saat korvauksia jutusta :o

    VastaaPoista
  12. Pikkasen törkeetä D:< kyllä sun vähintään jotain korvauksia pitäis saada..

    VastaaPoista
  13. Lol varmaa jostain googlen kuvahausta ettiny kivan kuvan ja laittanu kanteen :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep, veikkaan kanssa. :D Ehkä ne aatteli ettei se tyttö kuitenkaan koskaan tuu näkee sitä kirjaa. :DD

      Poista
  14. älkää ny vittu kaikkia virolaisia tolla tuomitko että joku yks idiootti laittaa kanteen semmosen kuvan johon ei oo lupaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tuomitte, tuomitsen vaan ton julkasuyhtiön epäammattimaisuuden. :0

      Poista
  15. VATTAFAK Luulin aluks et tää on joku pila MUT EI SIT VISSII OLLUKKAA. 0.0.0.0.0..0.0

    VastaaPoista
  16. soita suoraan kytille !! niitten ainaki pitäis osata auttaa ja neuvvoo. koska:
    a)kunnianloukkaus
    b)'identiteetti' -varkaus (kuvavarkaus)
    c) MITÄ VITTUA?????
    d) jos et saa miltsei siitä tästä niin veät niitä pataa.
    e) tää oikeesti on tosi karmivaa ! mitenhä tuo eukko on saanu sun kuvan ? netistä? mitä se on googlettanu :D 'tyttö' 'pinkkihiuksinentyttö' 'kirjan aiheena ongelmaperhe, mikä kansikuvaksi ?' ja sitten vielä se seikka että nää hakusanat eestiks ?? "tüdruk" "pinkkihiuksinentyttö '' raamatu teema ongelmaperhe, mis kaanekujundus?" .. kysyn vaan vielä että mitä ja vittua ? ei tätä voi oikeesit käsittää :D ite olisin varmaa iha paskat housussa konee ääressä ettimässä kaikkia mahollisia sivuja jne :D ja hei kerro sit mite täs kävi :D
    ..tulipa pitkä e kohta XD mut joo toi kuva on söpö :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ajattelin juu, heti huomenna. :) Kiitos neuvosta! No sitä mä oon tässä tehnykki, kaikkee lakijuttuja haeskellu ja lueskellu. :D

      No plussaa siitä. XD Mut toi muokkauski aika surkee..

      Poista
  17. kannattaa oikeesti vaatia kunnon korvaukset tuosta ku kyllä tollasesta saa, koska mm. käyttänyt sun kuvia ilman lupaa ja ties mitä

    VastaaPoista
  18. Suomen käräjäoikeuteen yhteys ja kyselet miten tässä tilanteessa pitäisi toimia. :D Eiköhän sieltä kohta ala kahisevaa tilille ilmestymään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soitan poliisille jos ne osais ohjata jonnekkin. :D

      Poista
  19. tavaroitten lisäks virolaiset vie näköjään henkilöllisyydenki :--D menee yli mun ymmärryksen, ei helvetti. ps. montaha kertaa pistin tän viestin ku kone sekoaa :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisetko ei koskaa varasta? tai tee tommosta (: Vaikka toi idiootti onki ku o0on tota kuvaa käyttäny nii mieti sanavalintojas

      Poista
    2. Niinku joku sanoki ni ei täällä nyt kaikkia virolaisia piä tuomita. :<

      Poista
    3. En nyt tuomitsekaan kaikkia, tottakai siellä on hyviäkin ihmisiä mutta esim. tutun rekka on varastettu huoltoaseman parkista sieltä.

      Poista
  20. ny ku joku ulkomaalane sun lukia kattoo tä postaukse nii kuvitteleekoha se et toi kertoo susta oikeesti. ku jos se kääntää se kirjaesittely tuolt sivultXXD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XDDDDDDDDDDD Alä, kiitos tästä lohtuttavasta ajatuksesta.

      Poista
  21. Eikö tässä tapauksessa vois ottaa yhteyttä vaikka poliisinkin ja ne sitten neuvoo eteenpäin? Kyseessä on kuitenki mm varkaus tuosta kuvasta ja tekijänoikeusrikkomus ja ja ja kaikkee. En tiiä, mutta ihme touhua indeed.

    VastaaPoista
  22. mitäköhän vittua mä just näin :----D vähä törkeetä!

    VastaaPoista
  23. Poliisin pakeille. Sieltä voi käydä kysymässä, luulisin. Pakkohan niiden on auttaa.

    VastaaPoista
  24. Voi helvetti mitä touhua! Miten tää on ees mahollista :DDD Aikamoiset korvaukset pitäis saaha! :D

    VastaaPoista
  25. mitäää o:: kumma ku tuosta vain tunkenu kirjan kanteen vaan ihan randomina sun kuvas o;;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kyseessä on kuitenkin suht iso julkasuyhtiö vielä. :D

      Poista
  26. eiiiii :D:D:DD:D:DD apuaa okei mitä tääälä tapahtuu??! :DD

    VastaaPoista
  27. mitä helevettiä :D kerro sit tää juttu loppuu haluun tietää et mite täs käy!

    VastaaPoista
  28. Meni pikkase liia pitkälle .. :s !!

    VastaaPoista
  29. _MITÄ_HELVETTIÄ_ :DDDDDdd mitä tääl tapahtuu? Korvauksia vaan vaatimaan ja ebay-ostoksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et arvaa kuin paljon repesin tälle. :DDDDDD Pitää varmaan alkaa täyttää ostoskoria.. XDDD

      Poista
  30. suoraan sanottuna mua vituttaa sun puolesta ihan hemmetisti!voi jos mä voisin,auttasin sua...nyt en kyllä voi sanoo muuta kuin että voimia ja että sulla on ihan huippu blogi,mut tuskimpa tää tämmönen paljoo auttaa:(ihan niin kuin monet ovat jo sanoneetkin,sun kannattaa ilmottaa asiasta poliisille...sitä mieltä minäkin olen...ajattelin itseni samaan tilanteeseen ja ymmärrän vihasi tuota kirjaa kohtaan täysin.ikävää että kirja käsittelee vielä tuommoista asiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvii tulla paha mieli mun puolesta, kyllä tää pistää vituttamaan mutta en ota tätä mitenkään raskaasti. :) Haluun vaan selvittää koko homman. Mutta kiitos piristyksestä! :--)

      Poista
  31. vuoden. perse repes. :DDDDD nyt kyllä kyllä.

    VastaaPoista
  32. TÄH! Ihan vitun törkeetä.. Ainahan noita juttuja kuulee et netissä laitettu kuvii eteenpäi ilman lupaa tai esiinnytty toisena henkilönä mut mitä vittua, kirjan kanteen?? Ikinä kuullu tollast vastaavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitäki on käyny mut ne alkaa tuntuu yllättävän pieneltä tähän verrattuna. :D Tyypit kuitenki tekee mun naamalla rahaa..

      Poista
  33. HEI MITÄ HELVETTIÄ ?!?!?!?!?

    VastaaPoista
  34. Voi helvetti... o__________________O Oon iha sanaton

    VastaaPoista
  35. aika törkeesti on kyllä ilman sun lupaa käytetty kuvaa!

    VastaaPoista
  36. Mitä ihmettä ? :D Tosi asiallista laittaa jonku kuva kirjan kanteen kysymättä lupaa tai mtn ? :--D Maailma on outo :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :D Luulis että tommosella kustannusyhtiöllä olis jotain hajua tekijänoikeuksista yms!

      Poista
  37. mitä ihmettä....o.o tosi törkeetä!!! vaadit kyl jtn korvauksia tosta!D:

    VastaaPoista
  38. IS nettivinkkiä! :D Ja perkele, muista sit vaatia helvetinmoiset korvaukset tosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XDDDD Olis muuten aika läppä, musta vois tulla uus jogurttimies (http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010071412039660_ul.shtml) Tietty!

      Poista
    2. kui helvetin siistii ois XDXD koht IL sivuil

      Poista
    3. Älä. :DDDDDDD Turha julkisuus here I come. <3

      Poista
  39. No on ny saatana kumma homma :----------------D

    VastaaPoista
  40. mitä............. O_O ymmärtäsin, jos SULTA ois KYSYTTY lupa tähän (ja oisit vastannu myöntävästi), mut siis tälleen, ettet tiiä yhtää mitää koko asiasta ? mitä tää on. loksahti suu auki, ku näin ton kuvan ja olin heti et hassuu ku et mitää oo kertonu, mut sitte ku luki pidemmälle, ni tajus mikset oo 'kertonu' :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin? :D Mietin et onko ne sit kysyny joltain joka on esiintyny minuna tolla kuvalla vai onko ne vaan surutta käyttäny tota kuvaa. :0

      Poista
    2. toiki on itseasiasa aika mahollist, koska netissä on nykyää ihmisiä niin moneen junaan, et en ihmettelis vaikka sun nassus ois näkyny jollai virolaisella tms. sivulla ja sitte joku on bongannu sut sieltä jne... voivoi :d

      Poista
  41. MITÄVITTUATÄÄLLÄTAPAHTUU??? Ei oo todellista....
    Tää on just tätä et jos sulla on pinkit tai muuten vaan räikeet hiukset ja läväreitä ni sä oot perheongelmainen, ihan varmasti.
    Ja onhan tää muutenki aivan _järkyttävän_ törkeetä. Aattele kui paljo tota kirjaa on saatettu myydä... Ei oo totta. Mä en löydä sanoja. Onneks sait tietoos tän, ni saat todellakin __kunnon__ korvaukset!

    Ja btw, ku tossa kirjan alareunassa lukee et Eesti raamat, ni aattelin aluks et mitä vittua sä oot päässy virolaisen Raamatun kanteen? Se tästä vielä puuttuis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä, toi tässä kaikkein eniten rassaakin et tottakai sen pitää olla joku tommonen negatiivisista jutuista kertova kirja johon mut yhdistetään. :D

      Viron kieli on kyllä aika huvittavaa, mietin hetken itsekkin että wat. XD

      Poista
    2. anteeks mut hajosin tossa 'virolaisen Raamatun kanteen' kohassa :-DDD en tajuu tälläsii ihmisii, morjens. onhan se kiva löytää joo oma pärstä kirjankannesta..

      Poista
  42. iskä on asianajaja ja kyselin siltä nii sano että poliisiin yhteyttä ja aikamoiset rahathan voi sitten tilille tulla.. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti? :0 Aika mahtavaa. :D Hitsi kun en ite tiedä yhtään asianajajaa. :<

      Poista
    2. googleta vaa asianaja helsinki tms. ni eiköhän ala löytymään

      Poista
    3. hahah , mitäs ne sano ? (:

      Poista
  43. Törkeys huipussaan ja silleen !11
    Eimut jumalauta mieti mitä korvauksia saat tosta ! Sun ei tarvii ikinä ees harkita töihin menemistä sen jälkee :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuskin nyt niin paljoo kumminkaan, ei olla amerikassa. :D Enkä luopuis töistä vaikka saisinki jotkut ihme miljoonarahat koska työt on kivoja ja rahaa ei voi koskaan olla liikaa. <3

      Poista
  44. Ei oo todellista! Voi luoja. Näinkö voi oikeesti käydä kun lisää kuvia bloggeriin? Munki kuvia löytyy googlehausta ja jotku varmaan sitte kopsaa niitä sieltä omaan käyttöön. Aika paska mäihä että just sun kuvalle on tehty näin!

    Ja tosi hienoo että erilaisia nuoria pidetään heti ongelmaisina :D Pitäs näyttää mahollisimman tylsältä ja tavalliselta niin mitään tämmöstä ei pääsis käymään. Perseestä vai perseestä?? Mut jos tosiaan saat ne korvaukset tästä niin pääset vähä shoppailee >:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin voi käydä nähtävästi. :D

      My thoughts exactly. Ihme maailma nykyään! :D Sit kyllä visa huutaa niin että ei armoa tunneta. XD

      Poista
  45. ei voi muuta sanoo ku VOI PERKELE.

    VastaaPoista
  46. RÄKÄREPS :---------DDDD
    Anteeks, kamalaaha toi on, mut........... XD

    VastaaPoista
  47. Hienosti muokattukki toi kuva, puolet nenäkorusta pois XDD mut joo tsemii et saisit kunno korvaukset :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, tämmöseen lävistykseen en oo törmännykkään.. :D

      Poista
  48. Kamalaa! Eihä noin _voi_ tehä.. !? Ja sitä vielä puolikas septumi ja tällee muokattu vielä! :O Ei vittu, kerro sitte mite tässä kävi :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti joku teki jo. :D Mikä fail.. XD Kerron!

      Poista
  49. Voi herranjumala mihin tää maailma on menossa!
    Mut kaikkihan tietää sen turkkilaisen jogurttipurkin kyljessä olevan äijän. Sen kuvahan oli laitettu ilman lupia siihen purkkiin, ja se oli saanu sit siitä saakelin isot rahalliset korvaukset kun sille itellekin selvis asia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jogurttimies alkaa olla jo mun idoli, sääli että tuskin saan yhtä kovia hyniä. :D

      Poista
  50. kai kuiten hommaat ton kirjan itelle muistoksi tästä kaikesta :DD

    VastaaPoista
  51. Mitä ihmettä D: Joo, kanttii ottaa poliisiin yhteyttä...todellaki

    VastaaPoista
  52. siis mitä hittoa!? mä kyllä soittaisin poliisille tommosesta, ihme touhua oikeesti D------:

    VastaaPoista
  53. Siis justhan oli siitä Bulgarian jogurtistakin että se mies siinä oli tunnistanut itsensä ja sai hirveät rahat siitä kun sen naamaa on siinä käytetty. Ei muutakun poliisiin tosiaan yhteyttä ja ei kun rahoja odottelemaan ;) Mutta melko törkeää toimintaa kaikesta huolimatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se raukka oli ollu niissä 8 vuotta tietämättään, aika karua. :D Ei ihan niin paha juttu ollu tämä mut kuitenkin aika surkeeta!

      Poista
  54. Oikeesti aika törkeetä laittaa tosta noin vaan sut johonki kirjaan. Ja yrittäny viä tolleen muokata tota, ettei su tunnistais tosta. Toi nenäkoruki näyttää aiva vammaaselta :D
    Mut saattaa olla aika vaikeeta saada tosta korvauksia kun tota kumminki myydään niin se on varmasti jo aika monella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän se mitään vaikuta vaikka se monella jo on, pitäkööt mutta mä haluan tästä korvaukset. :D

      Poista
  55. Ei hitto mitä hemmettiä oikeesti :;;:;OOOOOOOOOOOOOOOOOO

    Aika kummallista, että sulta ei oo kysytty mitään ja tuolla vaan tyypit myy kirjaa sun pärtällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä tunnelmissa oon itekkin. :D Naama jakoon!

      Poista
  56. Siis mitä vittua!? Ei noin voi tehdä! :-D hahaha

    VastaaPoista
  57. Joo moon ny varmaa puol tuntii nauranu täs ittekseni tälle jutulle... :D:D Ei muute oo tullu enne tällästäkää vastaa. :p

    VastaaPoista
  58. Mitä helvettiä ? :DD vei asia oikeuteen ja kääri kunnon rahat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkään vaan ettei oikeuteen vieminen kovin halpaa puuhaa ole, ainakaan jos on riski hävitä. :D

      Poista
  59. mistä ihmeestä ne urpot on ees saanu ton kuvan ! törkeetä !

    VastaaPoista
  60. hääh :D mitä vittua onks ne viel muokannu noita sun läväreit :D:D:D ?? ?? pellet..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EN TIEDÄ? :D Ehkä ei ollu kanteen sopiva rauta-arsenaali, snyys. :D

      Poista
  61. mitä vittua suoraan sanottuna :0 virolaiset ovat kyllä fiksuja, ehkä kateellisia jostakin? vaadi kunnon korvaukset, tuo on kyllä jo suuri loukkaus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuolla kustantamossa taitavat olla vaan tyhmiä. :D Tietty!

      Poista
  62. Mitäää ihmettä? Toihan on laitonta? Nyt vaadit hemmetin isot korvaukset ja eiku lohtushoppaamaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan. :D Tämä oli kyllä suunnitelma, jumankekka että tommosta menivät tekemään!

      Poista
  63. öööö mitä :D toivottavasti tää selviää!

    VastaaPoista
  64. ehkä ne on kuvitellu et ku poistaa puolet sun lävistyksistä, se ei oo enää sama kuva ja sitten ne voi käyttää sitä miten haluaa XD ei jestas, aika törkeetä jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ku mun mielestä toi muokkaaminenki on vielä laitonta kun ei lupia ole. :0

      Poista
  65. Tuolla sivuilla vielä lukee että toi kirja on loppuunmyyty. :-D Voi apua oikeesti.

    VastaaPoista
  66. Aika random, kivaa löytää oma naamansa jostain ihan ihmekirjasta :-D Toivottavasti pidät meitä ajan tasalla siitä, miten tässä jutussa käy!

    VastaaPoista
  67. MITÄ helvettiä??? huhhuh!!

    VastaaPoista
  68. What the f-----!?!?!? O_OEikös yleensä pitäis ottaa tekijänoikeudet selville kuvista.... huhhuh. Toivottavasti saat korvauksia.

    VastaaPoista
  69. Hah eikää :D Laita muuten tatskasta kuvia !

    VastaaPoista
  70. Voi ei, ihana äiti! X) <3 No jos olis saletti että häviäjä maksaa kulut ni toki.. :D

    VastaaPoista
  71. mitä helvettiä o.o joo ilmotteleppas poliisille ja tee tosta kunno juttu ni saat vitusti tonneja :D ja ilmottele tänne blogin puolelle sit kui kävi c:

    VastaaPoista
  72. ei perkele unohin sanoo viel et aika vitu törkeetä mut eiköhä seki o sulle sanottu ainaki 666 kertaa :D

    VastaaPoista
  73. No ei nyt helevetti mitä touhua, tuli semmoset WTF-fiilikset että!! Ja suosittelen kyllä ihan suoraan KÄYNTIÄ poliisilla, tai voihan sitä soittaakin eka mutta olis hyvä käydä ihan face-to-face juttusillakin että asiasta voi keskustella kunnolla. Ja huhhuh, jos on kerta loppuunmyyty nii toivottavasti on sulleki hyvät massit tiedossa.. :D

    VastaaPoista
  74. no täähän onki jo paras juttu minkä oon ikinä kuullu/nähny ! :Dd törkeyden huippu voisin sanoo :DD:Dd

    VastaaPoista
  75. VOI HELVETIN HELVETTI. MIKÄ VITTU IHMISIÄ VAIVAAAAAAAAAAAAAAAA

    kai ny jo pikkusena opetellaan netiketti ja näin, nii kai se ny helvetti tajutaan että ei googlesta voi vaan kattella jonku nätin tytön naamaa? vittu. pistää kyllä kiehuttaan niin maan helvetisti että jeesus sentään!

    VastaaPoista
  76. XDD Voin kuvitella kuinka ne siellä kustannusyhtiöissä hymisee partaansa "Hmm... Ei toi varmaan huomaa jos me muokataan pari lävistystä pois"

    VastaaPoista
  77. Kun en ollu vielä lukenu tota tekstiä ni olin sillee "onkse muokannu ittestää tollasen oudon kuvan??". Kun olin lukenu tekstin: "Mitä vittua?!?". Kannattaa todellakin vaatia tosta jonkinlaisia korvauksia.

    VastaaPoista
  78. parasta et tota on tosiaa muokattu tollee puoliks ja sit viel tollanen aihe.... huhhuh kannattaa harkita oikeesti oikeuteenhaastamista noita.

    VastaaPoista
  79. Mitäs hittoa?! Nauroin perseeni irti noiden tyhmyydelle ja toisaalta alko vituttamaan helvetisti. Huhhuh ! Kuinka joku kehtaa ?!
    Pidä meiät ajan tasal ! (:

    VastaaPoista
  80. eikä oikeesti! sen lisäks etten usko tätä koko juttua ni satuin vielä lomaillessa virossa näkeen ton jossain pikkusessa kirjapuljussa! :DD Ajattelin että joko sä oot päässy kanteen tai joku näyttää erehdyttävästi sulta :D olin tulossa vissiin sanoo sitä tänne ku vastaa tulin sieltä etelästä mut huomasin tän postauksen XDDDXD

    VastaaPoista
  81. mitä helvettiä? O.o Melkosen törkee temppu, täytyy sanoa..

    VastaaPoista
  82. sun kannattais pyytää vähintää sillai et saat jonki osa kaikist myydyist kirjoist mitä o myyty ennenku se otetaa pois :D

    VastaaPoista
  83. :D:D:D:D: apua, otat tosissaan vaadit korvauksia, ja kerrot täällä sitten miten asia edistyy! Haluan tosiaan tietää ja sä ansaitset paljon RAHNAA, ne eka varastaa sun kuvan jotta saa ilmaseks käyttöön kannen ja sitten vielä rahastaa sillä! :D

    Ihan varmasti saat jotain tästä jutusta kun sen verran tökerö, jee shoppausrahaa!

    VastaaPoista
  84. onks sulla tosta kuvasta sitä alkuperästä kuvaa tallella? :D voisit meinaa näyttää vaikka sen poliisille tai jotain...:-)

    VastaaPoista
  85. No ei oo tällä virolaisella paljoo päässä liikkunu ku sun lärvimän on kirjaansa tunkenu :DDD

    VastaaPoista
  86. Noni äkkiä syytettä nostamaan! T. mökö ja tansku

    VastaaPoista
  87. No huhuh! On kyllä aika uskomatonta! O__o

    VastaaPoista
  88. rahan tuloa ei voi estäääää 8)

    VastaaPoista
  89. That is just a cover and not the whole estonia is not involved with that , just email that woman : marjeernits1@hot.ee .

    VastaaPoista
  90. Käy juttelemassa poliisin kanssa. Pistät rikosjutun vetämään materiaalin varastamisesta, siitä, että kuvallasi on tehty rahallista voittoa ja kunnianloukkauksesta (yhdistyt tahtomattasi joihinkin ongelmaperheisiin).

    Kirjailija ei välttämättä ole tiennyt asiasta mitään. Yleensä grafiikan tekee julkaisua varten joku graafikko, joka saattaa olla kustantajan leivissä.

    Sen verran iso juttu, että tulee todennäköisesti ajankohtaiseksi palkata asianajaja, joka osaa vaatia syytettä ja tuomiota kaikista tässä nyt rikotuista lainkohdista. Jos ja kun voitat jutun, voit kuitenkin olettaa, että lakimiehen palkkiosta paljoa ei jää sinun maksettavaksesi.

    VastaaPoista
  91. Vähäks mä haluuun ton kirjan lukee! :D Mut kauheeta et ne on laittanu sun kuvan toho kantee, aika outoki tapaus :D ei varmaan kauheen usein satu tommosta et löytäis oman kuvansa ilman lupaa tai mitää jostai kirjan kannesta, ei hyvää päivää, mut hei sulle toi tarkottaa vaa mashii :):) Ja joo, en oo virolainen, ihan suomalainen oon, mut toi kirjan sisältö houkuttaa mua aika paljo :D:D

    VastaaPoista
  92. On tää kyllä ihme tapaus ja helvetin törkeäkin!
    Suosittelen tosiaan vaan poliisin luo talsimista, ilmotat asiasta, näytä vaikka iteltäs sen aidon kuvan todisteena, että hei, sinähän se siinä.
    En kyllä ymmärrä että miten tämmöset ihmiset olettaa, että uhri ei ikinä sais tietää tämmösiä asioita, on tää kyllä ihme....

    VastaaPoista
  93. No mut hei, positiivisesti kun ajatellaan niin onhan tuo jollain tavalla aika imartelevaa :3 Kai tilasit itsellesi oman kappaleen? :)

    Vakavasti ottaen, tuossa on tapahtunut ensinnäkin tekijänoikeusrikkomus ja suomen tekijänoikeuslain mukaan voit hakea korvauksia tai sitten neuvotella kustannusyhtiön kanssa sopimuksen ja alkaa kerätä royalteja (eli osuutta kirjan myynnistä).

    Itse menisin oikeuteen ja pyytäisin jotain ihan naurettavaa summaa 100 000 euroa tai jotain sitä luokkaa, ensinnäkin tekijänoikeusrikkomuksesta ja henkisestä kivusta ja särystä jota tuon kirjan käsittelemä aihealue ja sinun yhdistäminen siihen on aiheuttanut. Kannattaa tutustua tekijänoikeuslakiin: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404

    Poliisia ei kiinnosta paskanvertaa tämä juttu ja poliisi ei ole oikea paikka jonne mennä. Lakimies on oikea paikka. Kannattaa etsiä internetistä tekijänoikeusrikkomuksiin erikoistunutta asianajotoimistoa ja olla yhteydessä sinne.

    Asianajanan palkkiot tottakai maksaa rahaa jonkinverran mutta tässätapauksessa tuon oikeusjutun voitto on lähes sataprosenttisen varma. Viet jutun helsingin käräjäoikeuteen jolloin se käsitellään suomen lakien mukaan.

    Kannattaa myös harkita jossain vaiheessa olevansa yhteydessä tiedotusvälineisiin tämän jutun tiimoilta, mediahuomio on tässätilanteessa pelkästään hyvä juttu koska kustannusyhtiö on toiminut väärin ja kun juttu on yleisön tiedossa niin ko. yhtiö maineen menettämisen pelossa ei voi haudata juttua.

    Mielenkiinnolla kyllä seuraan mitä tämän jutun tiimoilta tapahtuu, ja toivottavasti pidät ajantasalla. Kaikkea hyvää sulle ja onnea korvausten hakemiseen ;) <3

    VastaaPoista
  94. Myydääks tota kirjaa suomessa? Vois ostaa jos myydään.

    VastaaPoista
  95. Huutonaurua näille tietäjille jotka kertoo että otat yhteyttä "käräjäoikeuteen" (???) ja "kuluttaja-asiamieheen" (???). Mitä vittua.

    Ota tosiaan poliisiin ihan ensimmäisenä yhteyttä ja he neuvovat kyllä eteenpäin. Syytteet tietenkin nostat kaikesta mahdollisesta mistä ikinä voit ja vaadit vähän extraakin päälle - vaikkei tämä amerikka olekkaan niin korvauksia on silti mahdollista vaatia.

    Toivotan onnea prosessiin ja otan blogin seurantaan!

    VastaaPoista
  96. MITÄ VITTUA!?
    ei tommonen oo vaan reilua, miten ne saatana kehtaa tunkea sun naaman siihen ilman että ees kysyy asiasta? tuskin sulla olis ollu mitään valitettavaa siinä vaiheessa, jos olis kysynyt D:

    VastaaPoista
  97. Oikeesti, mitä helvettiä? :------D Ensimmäisenä tulee kyllä mieleen, että kuinka tyhmä pitää olla, että menee ottamaan luvatta jonku pärstäkuvan johonki kirjansa kanteen.. Googletettu kuitenkin vaan jotain randomia, ja vahingos tullu sun kuva ja... OIKEESTI ! Oon tosi vihainen sun puolesta :D !

    VastaaPoista
  98. siis mitä vittua oikeesti! Toivottavasti saat paljo rahaa korvauksena!

    VastaaPoista
  99. Joko on poliisin puhelin pirissy? :-----)

    VastaaPoista
  100. http://pood.rahvaraamat.ee/raamatud/see_teine_t%C3%BCdruk/836571

    nauroin ku luin ton kuvauksen kirjasta, ja tuolla lukee vielä "painos on loppuunmyyty" XDDDD

    VastaaPoista
  101. mitä vittua sanon mä? :D ei jumalauta

    VastaaPoista
  102. :DD IHIME TOUHUA...
    Aattele jos et oiskaa saanu tota omaan tietoos o_o
    kauheeta tommonen ottaa sun kuvas ja laittaa vaan jonku kirjan kantee..

    VastaaPoista
  103. Voin kertoa että tommosesta saa ihan saatanan isot korvaukset. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010040911446021_ul.shtml <- Tuokin ukko vaati 5 miljoonaa. Ei muuta ku congratz oot kohta rikas :--)

    VastaaPoista
  104. Toi leima "lol wtf" kuvastaa kyllä hyvin. :D

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.