8.9.2012

Operaatio punaisen vaalennus.

Huom! Blogikirppiskohteiden huutoaika loppuu huomenna sunnuntaina klo 18:00, joka jälkeen tulleita huutoja ei enää oteta vastaan! Sen jälkeen ryhdyn hetimmiten laittamaan voittajille sähköpostia, eli tarkkailkaa niitä sitten iltasella.


Kaksi viikkoa päässä ja totesin, ettei tää ehkä taaskaan ole se mun juttu. Jotain vaaleampaa siis kiitos, ja mieluiten hellävaraisesti, mutta nopeasti. Kärsivällisyys ei kuulu moniin taitoihini. Siispä lähdin testaamaan tämän viestiketjun haalennuskikkoja, josko niistä oikeasti olisi jotain apua! Tuolta löysin alunperin vaalennuspesun ohjeen, eikä se jättänyt vinkkeineen kylmäksi tälläkään kertaa.

Lähtökohtana vasta värjätty punainen. Väriä luultavasti päässyt kerrostumaan tukkaan ihan kiitettävä määrä, koska värjäsin sitä lähes joka pesun yhteydessä. Ihanaa luoda itsellensä epätietoisesti lisää haastetta.


Tässä vielä se alkuperäinen taisteluarsenaali.


Sunnuntai, 2. syyskuuta.

Yritys yksi; syväpuhdistava shampoo (Fudge Detox Deep Cleanse, btw inhoon ton hajua).

Yritin pelata vähän varman päälle, eli ekaksi huuhtelin tukkaa runsaalla vedellä (väriä lähtee jo pelkästään näin). Seuraavaksi pesasin ihan tavallisella shampoolla (Extra), jonka jälkeen taas lutrasin vettä kiitettävästi. Sitten seurasi syväpuhdistava shampoo, jota pidin päässä muutaman minuutin. Ja taas lätinää. Vikana päähän hoitsikka muhimaan joksikin aikaa, koska syväpuhdistava tekee tukasta todella kuivan. Hoitsikkakin vei mukanaan vielä vähän punaista vettä lavuaariin.


 Lopputuloksena kauttaaltaan hieman vaaleampi/kirkkaampi väri, latvoista vähän puskee oranssi läpi, kun taas juuresta pinkki.



Maanantai, 3. syyskuuta.

Yritys kaksi: lämmin rypsi- tai muu kasviöljy ja syväpuhdistaja.


Ideana on se, että hiuksen pinnalle jäävä väri liukenee rasvaan. Lämmitetään öljy, levitetään kuivaan tukkaan, isketään päälle muovihuppu ja annetaan hautua muutaman tunnin ajan. Syväpuhdistavaa päälle viideksi minuutiksi tai enemmäksi, jonka jälkeen runsas huuhtelu vaahdotuksen kera.

Ihan hyvä, mutta ideasta innoissani unohdin lämmittää sen öljyn, hups! Mutta kuitenkin, öljyn kanssa läträäminen on semisti ikävätä, sitä saa olla koko ajan pyyhkimässä kaulasta/naamasta/kaikkialta, koska se valuu ihan kiitettävästi. Ja sotkee jokapaikan. Kannatti siis pitää aina paperia lähettyvillä.


Palkitsevaa tämä kuitenkin oli, kahden ja puolen tunnin hauduttelulla ja kahdesti syväpuhdistavalla soopaamisen jälkeen lopputulos on paljon huomattavampi, kuin ensimmäisen yrityksen jälkeen (kuvasta sitä e tietenkään voi huomata). Punainen väri on kauttaaltaan vaaleampi, suht kirkas kuitenkin. Ja latvat huutavat sitä oranssisuuttaan. Tässä huomaa, että liian huonokuntoinen hius ei pidä suoravärejä sisällään yhtä tiiviisti, kuin vain kerran-kahdesti vaalennettu.


Laitoin vielä pesun jälkeen vähän normaalia hoitsikkaa tukkaan, syväpuhdistava nimittäin vetäisi öljyt suht hyvin mukanaan. Tätä öljyhoitoa voin kyllä suositella ihan muuten vaan tehtäväksi, tukka tuntui ihanan kiiltävältä ja paksulta!



Yritys kolme: marketin syväpuhdistava shampoo (Herbina) kuivaan tukkaan.

Sivistin itseäni värien haalennuksessa tätä operaatiota varten, ja markettejen syväpuhdistavia kehuttiin haalennustarkoituksessa niiden surkeiden värisuojien takia. Ja kuivaan tukkaan sotkettaessa värin pitäisi haaleta paremmin, kuin märkään tukkaan levitettäessä.

Tungin tukkaani kiitettävän määrän Herbinan syväpuhdistavaa, lisäsin aavistuksen verran vettä sekaan, että saan sen levittymään hyvin ja annoin olla päässä lakin alla lähes tunnin.



Väriä taisi lähteä vielä enemmän, kuin öljyhoidossa. Ainakin shampoo oli vaahdotuksen jälkeen äikäisen pinkkiä. Tukka tuntui kyllä käsittelyn jälkeen erittäin kuivahtaneelta, mutta normaalia hoitsikkaa päähän pidemmäksi aikaa ja se oli taas kosteutettu ja silkkisen sileä. Ja mikä parasta, latvat ovat väriltään selkeästi oranssit, ihan päät menevät jo tummaan keltaiseen päin. Päältä tukka vaaleni samanlaiseen oranssihtavaan sävyyn, mitä latvat olivat jo ensimmäisen kokeilun jälkeen.



Tiistai, 4. syyskuuta.

Tein muistaakseni vielä yhden syväpuhdistavamuhituksen kuivaan tukkaan. Kuvaa ei kuitenkaan tarjolla ole.



Keskiviikko, 5. syyskuuta.

Yritys neljä: Vaalennuspesu.

Tein sen jytymmän, hapetteellisen version vaalennuspesusta käyttäen apuna Tarjoustalosta metsästettyä Elean   Super Blonde vaalennusta (halpa). Taisin iskea lusikallisen jokaista (hapetetta, vaalennusjauhetta, yli jäänyttä vaalennusvoidetta ja shampoota. Annos vaan ei ollut yhtään riittävä, puolet päästä jäi punaoranssiksi. Vaalennustehokaan ei ollut tarpeeksi jyty, eli kovemmat otteet käyttöön.


Yritys viisi:  Schwarzkopfin Blonde Platinum Lightener 101.

Jytyin vaalennus, mitä olen ikinä testannut. Ostin tämän siinä toivossa, kun saatiin tällä räjäytettyä Meriltä sen viimeiset tummentuneet kohdat tukasta pois (punaisen jäljiltä ofc) ja siihen asti oltiin kokeiltu ihan kaikkea muutakin.


Mutta eipä vaan tepsinyt meitsin tukkaan toivotulla tavalla. Väri oli siis luonnossa vielä keltaoranssimpi, ja juurikasvu huuti tietty platinaansa.

Kelasin kuitenkin, että kyllähän tohonki jo menee pinkki päälle.. No ei. Tuloksena oli jotain lohenpunaisen ja oranssin kirjavaa, eli luonnollisesti jotain aivan hirveän rumaa. Uutta vaalennuspesua vaan kehiin, ja oltiin taas tuossa oranssissa lähtötilanteessa. Jopa se oli sitä lohihirviötä kauniimpi.


Torstai, 6. syyskuuta.

Yritys kuusi: Crazy Colorin värinpoisto.

Alkoi jo sen verran kyllästyttää tämä jatkuva epäonnistuminen, joten päätin että tukasta viis, kunhan oikea väri saavutetaan. Sitten voisin vaikka viettää rauhallista elämää saman hiusvärin kanssa pidempään, kuin kaksi viikkoa.

Dundunduun, yllättävä epäonnistuminen kohtasi taas. Nyt ei enää edes ollut vääristä aineista kyse, koska toi Cyberin värinpoisto on kauppojen värinpoistojakin jytympi. Mun tukkaan on vaan virallisesti jumahtanut oranssius pysyvästi. Tuloksena oli ehkä aavistuksen verran vaaleampi oranssi, mutta oranssi kuitenkin. Epätoivoissani vielä yritin sitä vaaleanpunaista kokeilla istuttaa, jos se tukka nyt olis jo tarpeeksi vaalea..


Nooh, eipä ollut! Sekasikiö marjapuuro oranssilla läpikuultavuudella, ah. Missä se mun ihana kirkas vaaleanpinkki ja mikä on tämä.. tämä?? Onneksi tuli noita vaalennuskikkoja testailtua, oon nyt sitten niiden avulla vaalentanut tän sinne vaaleanpunaisen ja oranssin hämärälle välimaastolle, enkä enää tiedä, että mitä tässä pitäis nyt sitten tehdä. Värinpoistoista ja vaalennuksista tuskin on enää apua. Vaaleanpunaistakaan en tästä saa. Pieni tenkkapoo. Jos olis rahaa ja luottamusta kampaajiin, niin varmasti menisin semmosen käsittelyyn. Ainakin jos se lupaa mulle sen mun ihanan blondin tukan, jonka oon aina ennen omin konstein ja Merin värjäysavuin saavuttanu mun kaikkien värikokeilujen jälkeen. Paitsi siis sen turkoosin jälkeen viimeksi, mikä tää kovien epäonnistumisien pilvi tässä nyt on, joka päälläni riehuu?

Lähdin tähän prosessiin ehkä pienellä omahyväisyydellä; kolmella aikasemmalla kerralla kun mulla punasta on ollu, oon aina saanut sen jotenkin pois, tai joku muu on. Kestopunasen vaalensin kampaajalla ammoisina aikoina, ja kahdesti oon suoravärillä värjätyn punaisen saanut onnistuneesti veke pelkällä vaalennuksella. Varmaan tukka ollu semmosessa kunnossa, että se on nyt imassu ton oranssin niin syvälle, ettei sinne aurinkokaan paista. Musta jotenkin tuntuu, että taidan tästälähin vaan jättää sen jokasyksyisen punaisen välivaiheen kokonaan välistä pois jos tästä tulee aina tämmöstä säätöä..

Niin tosiaan, siis järkevintähän tässä olisi varmaan värjätä tukka a) ruskeaksi, b) tuhkanvaalealla sävytteellä, c) punaiseksi, mutta mun suhtautumisesta noihin kolmeen värivaihtoehtoon kertoo se, että otan mielummin vaikka ton oranssin..

110 kommenttia:

  1. ihan henk kotasella kokemuksella voin sanoa että kyllä, tuo oranssi paskan kuntosessa tukassa on niin jääytnyt kiinni sinne että huhuu...... itte koitin vaikka mitä mutta eheii.... ei siinä muuta sitten auttanut kun vetästä tuo pää ruskeeksi ja niin teinkin. kestihän siinä sitten totuttelua luonnolliseen väriin mutta kun sitä ei ajattele että hyi ruskee nii ei se niin paha ole

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän tätä ounailinkin. En pysty olemaan ajattelematta 'hyi ruskee' omasta tukastani.. D: Kaljuus on siis kohtaloni.

      Poista
    2. haha ::D noo kyl se ruskee parempi kun kalju on : D mutta mua autta se että en ajatellut kokoajan että hyi ruskee vaan kelaat et oot se sama ihminen kun aina ennenkin ja tällee nii kyl se siitä jos tähän tulokseen päädyt :D mut tosin en suosittele mitään lämpimän ruskeeta vaan kylmänruskeeta stna

      Poista
    3. No empä nyt tiiä.. D: Sounds like a death sentence to me.

      Poista
    4. Sä et vilu kestäs sitä ruskeeta ees kahta viikkoa :D Kuitenkaan. Mullon ihana ongelma.. Mullo siis luonnostaan punaset ( aika tummat ) hiukset, sitku ne vaalensin ja laitoin shokkipunaseks.. Noh, eiköhä nyt sit mun hiukset oo tämmöset pyllyt ettei värinpoistotkaa meinaa tehota. Mun tukka ei hamppuunnu, eikä saa ittellee kakshaarasia mitenkää. :DDD Kiva olla oransseil hiuksil, ku pitäs platinaks saaha, et pastellipinkki <3 mutku porkkanana mennää.. Vinkkei? :D

      ~repe

      Poista
    5. En todellakaan. :D

      Oon joko erittäin onnekas, tai sitten epäonninen. :D Mut ei valitettavasti ole. :/

      Poista
  2. Itellä oli kanssa toi sama oranssiongelma, mut ite oon saanu tukkani lähes platinaks yhdistelmällä fairy+ruokasooda+sitruunamehu+random shampoo, ja antaa sen olla jonku tunnin päässä, itel meni se 3 kertaa, mut oli sen arvone :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin kommentoida, että ompa vitun omituinen yhdistelmäehdotus. Mut aina ne tuppaa olemaan ne järjettömimmät ideat niitä parhaita.. :D

      Poista
    2. No joo, se kuulosti munkin korvaan vähän aika paljonkin mielenkiintoiselta vähintäänkin, mut sit kun näin videon mis joku tytsy kerto siitä ja näytti et toimii nii oli pakko iteki kokeilla :'D
      Tuu kovin usein mieleen millään astianpesuaineella lettiä lähteä pesemään XD

      Poista
    3. No ei joo. :D Ainahan tota voi toki koitaa. :DD

      Poista
    4. Mitenhän paljon noita juttuja pitäis laittaa? :)

      Poista
    5. Niimpä, tai haluisin nähä sen videon. :D

      Poista
  3. en ymmärrä kun oon vasta alkanut lukee tätä blogia, että joka postauksessa värjäät hiuksia, ja sulla on eriväriset hiukset... värjäätkö oikeesti niin usein hiuksia?:ooo

    VastaaPoista
  4. Otan osaa ja tiedän myös miltä värikriisi tuntuu, ruskea on yyh D: Tai no tänhetkisen tumman suklaanruskean tukan kykenen vielä jotenkuten kestämään, mutta yhtään vaaleampi olisi jo liian tavis. Syksymmällä voisi mennä takaisin punaiseen, mutta pitää nyt vielä katsoa että jaksankohan mä sitä värjäysrumbaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä herranjumala lähde punaiseen. XD Saatanallinen väri se..

      Poista
    2. No kun mä aina jotenkin palaan siihen. %D Tai violettiin... Monet tututkin vielä heittävät bensaa liekkeihin ja valittavat, ettei nykyinen pää ole YHTÄÄN niin hyvä kuin punainen. No voi kiitos D:

      Poista
    3. Joo, tiedän tunteen. Ne on ne muutamat kirotut värit joitten välillä tulee vaihdeltua aina. >:( Itse palaan aina siihen pinkkiin..

      No en kyllä kiellä, etteikö punanen olis ihana väri päässä. >:(

      Poista
    4. Mulloli punanen melkein vuoden päivät ja nyt ihan vaalee tukka. Maksan siitä vieläkin kun latvat meinaa kellastua tosi nopeesti, eikä puhettakaan että vaalennusta laitettais, tästä tulee nii heijastimen keltanen että silmään sattuu :D

      Poista
    5. Yritän lohduttautua sillä, että mulla on sen verran lyhyt tukka et kyllä toi keltasuus vielä joskus kasvaa pois. :D

      Poista
  5. olis vaa kannattanu pysyy punasena xd mut aik jänskää et lähti punanen tälkertaa noi huonosti pois jos ennen on lähteny 1 käsittelyn jälkee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas kerran se piti todeta, ettei oo mun väri. :D Paremmin noi vaaleet mulle käy.

      Jep, kakka mäihä. :DD

      Poista
  6. Joo moro, itehän oon värjänny viimeksi 2010 syksyllä oranssiksi ja täällä se vieläki on :D Hiukset on nykysillään pastellipinkit, mutta joudun näkemään iha jumalattomasti vaivaa että taitan sen oranssin sieltä joka kerta pois. Värinpoistot ei auta. Liian monet kampaajat on todennu vaan mun kielloista huolimatta et no heitän siihen värinpoiston nii johan lähtee ja sit tuijotellaan molemmat sitä oranssia pesun jälkeen. Yksi kampaaja ymmärsi laittaa kevyellä hapetteella sinistä koko päähän, SE TOIMII. Mutta ihan totta mikään värinpoisto ei välttämättä tuota sun tilannetta enää korjaa :( Mun päähän upposi osissa joku 4 värinpoistoa ennen ku ymmärsin ettei se oranssi oo liikahtamassa mihinkään. Kerrothan heti jos löydät jonku mahtiratkaisun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että oon samassa veneessä. :D Kaverikin sillon oli, oli ollu oranssiruskeita plänttejä sillä vaikka minkä käsittelyn jälkeen, ja sit se sai platinablondit tolla Silver Blondella. Toiset ei taida olla ihan niin onnekkaita. D:

      Poista
    2. Kävin muuten kattelemassa sun tukkaa tuolla blogissa, kyllä se kadehdittavan vaalealta näyttää. ;__; Ja ihanan väriseltä! Ite en ees noin vaaleeta hae, vaan sellaista vaaleaa pinkkiä, mutta taitaa haaveeksi jäädä..

      Poista
    3. Oon saanu oranssia tosi hyvin hiuksista käyttämällä elintarvikevärejä kaupan leipomispuolelta (tai sulla varmaan on jäljellä vielä jotain sinistä suoraväriä?) sekoitettuna hoitoaineeseen :) Laitetaan likaisiin hiuksiin ja vaikutusajaksi jotain puolen tunnin-tunnin suuntaista. Toimii tosi hyvin!

      Poista
    4. Joo, multa löytyy suoravärejä kaapista jokaisessa sävyssä. :'D Tarpeeks haaleen seoksen kun tekee niin tuskin on pelkoa siniseks vetämisestä?

      Poista
    5. http://farm7.static.flickr.com/6061/6103037217_f7ca44a224.jpg

      No siis jotain tämän suuntaista riittää mun hiuksille, aluksi kannattaa varmaan ujostella vähän sen sinisen kanssa ettei seki jumahda hiuksiin :D

      Poista
    6. Niimpä, siinähän sitten oltaski taas.. XD

      Poista
  7. Heeeeeei kiva ku teit just tämmösen postauksen! :D Mä nimittäin aion kans vaalentaa tätä punasta pois ens kuus ja ooon netistä ettiny vinkkejä sen minkä ehdin ja löytänytkin ( http://pufbehaviour.blogspot.fi/2011/05/varin-haalistelua-ja-kikkoja-siihen.html ) ja sit olis vielä sitruunalla vaalennus, mutta se kuulemma kuluttaa hiusta ihan sikapaljon.. :/ Ite aion varmaan haalistaa tätä väriä niin paljon ku mahdollista ennen operaatiota:D Ja pakko kysyy, meniks sun hiukset paskaan kuntoon tosta Elean vaalennuksesta? Nimittäin mulla on menny siitä paljon paskempaan kuntoon kuin jostain Garnierin vaalennuksesta!:O Ja oon kuullu että Lorealin Super Blonde olis paras värinpoisto,mutten oo itse vielä kokeillut.

    Tulipas pitkä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai Pufkin on kokeillu samoja! :D Tai siis tota öljyjuttua, ite en taas tosta hunajavaalennuksesta ollu kuullukkaan reseptiä. :0

      Kokeiltiin Merille sitruunavaalennusta epätoivon hetkinä, sillä ei kyllä punaista sillon ollu jäljellä vaan oranssiruskeaa. Siihen ei ainakaan tehonnu, mutta eiköhän punaseen tee jotain.

      En käyttäny sitä kun vaalennuspesussa, eli mun hiukset paskaan kuntoon veti toi värinpoisto, yllättävää ku se on nii perhanan hytyä ainetta. :D

      Super Blonde on aika perus värinpoisto juu. :)

      Poista
  8. itsehän lähin ruskeesta vaalentamaa tolla schwarzkopfin blonde platinium lightenilla, kolmisen kertaa ollu seki aine päässä ja hiuksethan mulla on atm vaaleenkeltaset =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahingosta viisastuneena voin neuvoa, että värinpoistolla olis ehkä meidän molempien kannattanut aloittaa. :D

      Poista
  9. http://www.fashiolista.com/style/metalcross/ onko tää sun vai..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo, sivupalkissa on mun kaikki tunnukset. Pitääpä ilmiannella, kiitos kun tulit vinkkaamaan. <3

      Poista
  10. oivoivoi kyllä sää vielä onnistut!! mut pakko tulla sanomaa että vitun mielenkiintonen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskinpa. :D Alkaa usko loppumaan. Hehee, kiitti!

      Poista
  11. hei kaunis ihminen, ootko ikinä blondannu sun pidennyksii ? meinaa ostin just sielt cyberist aitohius clipsit ja värjäsin ne ruskeeks fiksuna , ja nyt omat hiukset on blondit , ja kaipaan pidennyksii . sen oon ymmärtäny et ne menee huonoon kuntoon , mut ei kai sillä nii väliä ainaki sulautuu paremmin mun hiuksiin :D mut nii siis kysymys oli, et vaaleneeks ne , ja pitääks sit niihinki ajaa kymmenii värejä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo vaalentanu. Pääset helpommalla ja ehkä jopa halvemmalla jos vaan ostat blondit pidennykset. :D Ite en oo koskaan pidennyksiä ryhtyny vaalentamaan, parempi vaan ostaa aina uudet. Mieti skenaario, jossa kulutat niiden vaalentamiseen useita kymmieniä euroja ja sen jälkeen ne ei edes enää ole käyttökuntoiset. :c

      Poista
    2. Nojuu taitaa olla totta :D däämn sinne meni 70 e !

      Poista
    3. No säästä ne kaapissa sitä varten jos joskus vielä palaat ruskeeseen. Tai sit käytät niitä aina välillä raitoina. :)

      Poista
  12. Itelläni meni 10+ värinpoistoa/vaalennusta ennen kun pääsin punasesta eroon. Shokkivärit saa myös helposti kulumaan hyvin jo yhdellä pesulla, kun pesee hiukset suihkugeelillä. Suosittelen! Sen jälkeen vaan hiuksiin paljon hoitoainetta.

    VastaaPoista
  13. Mitä vittua oikeasti mikä vitun emoväripää se sinä oot? Värjäät vissiin jokapäivä erinväriseks hiukset? Eikö sulla hyvä ihminen ole minkään näköstä järkeä siellä pää kopassa? Kumma ku hiukset ei tipu päästä.. Sääliksi käy..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks kukaan jaksaa ottaa näin paljoo hertsiä toisen ahkerasta tukanvärjyystä? :D

      Ps. Ei näiden jälkeen kaikki kemikaalit ja järki pysy samassa paikassa. =D

      Poista
  14. Jos päätät lähteä kokeilemaan kampaamoa, niin hyvinkäällä on parturi-kampaamo Twister, jonka Sandra on ihan pelastava enkeli. Sandra sais varmasti kunnon blondin tosta, itelläni on ollut myös tää oranssi tilanne monesti ja aina Sandra on onnistunut pelastamaan päivän. Twister on muutenkin erikoistunut just erikoisiin väreihin ja leikkauksiin joten ne kyllä ymmärtää yskän siellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostas ihan taivaalliselta! Sääli ettei oo koskaan menoa sinne päin, olis vaikka voinut kokeilla. :0

      Poista
  15. minkä ikäsii sun nuorimmat frendit on? ootko avoin uusille ystävyyksille? onks iäl välii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 95 taitaa. =D Oon avoin, tosin koen jotenki että muhun voi olla hankala tutustua. En tiedä miksi.

      Ei oo, iteasiassa oon aina tullu paremmien nuorempien kanssa toimeen. :D Kuhan synkkaa ni muulla ei oo väliä.

      Poista
  16. mulle toimi aina schwarzkopfin L1++ värinpoistosta sillon joskus kun oli harmaa tukka! sit vaan silverit päähän kauaksi aikaa!
    punanen on kyllä pirun vaikea väri pitää yllä ja saada pois.. XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, kysyn tuhannetta kertaa itseltäni että miksi ikinä lähdinkään tohon rumbaan.. :D

      Poista
  17. mulle känyn sama juttu ... :< joskus vaan se hiusten rakenne antaa periksi eikä enää anna väriä

    VastaaPoista
  18. tohon vois auttaa tää four reason ice ice blonde!!!!! mahtava sävyte taki mun oranssinkeltasesta tukasta kirjaimellisesti keltasen. ostin tuon kampin hairlekiinistä siinä lidlin vierellä ja hinta oli jotain 10 euroo. kannattaa oikeesti antaa tolle mahis koska en oo koskaa itte ainakaa käyttäny parempaa sävytettä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut kun tota pitäs eka saada vaalennettua. :(

      Poista
  19. VOI VITTU OLITKO TÄNÄÄ MYYMÄS VALTSUS?? kai oot ensviikoloppunaki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueppa se postaus uudestaan ja kerro mulle, että mikä adjektiivi siinä kuvaa mua? :D

      Poista
  20. hmm, en kyllä jaksanu alkaa lukemaan kaikkia kommentteja ja mitä kikkoja oot saanu but that's why I never ever dye my hair to red :--D
    kerran oli vaikeuksia jo saada directionsin tulip pinkki pois päästä jolloi liihottelin n. kuukauden tukka juuresta 10cm babypinkkinä ja latvat vitivalkoset puhumattakaan sitten saman sarjan punasesta väristä jota oli aikoinani kaks kuukautta putkeen värjänny ja kun en pois sitä saanu, oliki koko pää musta muutamalla sinisellä kohalla

    mutta! oon kuullu kans että vastaväreillä vois saada punasen jälkeen tukan takas vaaleaks :o näin ainaki yks kampaajatäti kerto ku viimeks kampaajalla kävin (2007...) jolloin silloinki olin tukkaani vaalentanu pinkistä blondiin ja jääny vähän pigmenttiä joukkoon.

    sun tapauksessa en kyl suosittelis hetkeen minkään näköstä vaalentamista, pelkkä ajatus saa mussa myötätuskan ku tukka kärsii ihan turhaan tuloksetta
    toki voi olla että toi vastaväreillä leikkiminen voi olla ihan täyttä humpuukkia, en tiedä, en ole ammattilainen, mutta tsemppiä kuitenki! toivottavasti saat jossain kohtaa miellyttävämmäks tukan mitä se on nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi ku musta kävis mulle ni vetäsisin vaikka sillä! :D

      Joo, taitettua saa mut ei vaalennettua kuitenkaan. D:

      Toevotaan, kiitoksia vinkeistä! :)

      Poista
    2. minä kans värjäsin tukan räikeen punaseks ja kaiken plussaks jollain elumen luonnovärillä mikä on kuulemma sähkövarauksella kiinni päässäni(?) ja siihen tarvii myös elumen värinpoistot. varmaan 6 kertaa oon kampaajalla käyny vaalentamassa näitä, ja vieläkin on kirkkaanpunasta tuolla hiuksen alla tollanen noin 10 cm raita. aurinko onnistu kuluttaan päältä kokonaan pois onneksi. en tiedä mikä tän kommentin idea oli :DDD

      Poista
    3. Onneksi en koskaan langennut mihinkään henna-tai muihin luonnonväreihin, koska ne kaiken lukeman mukaan on ihan saatanasta saada pois. D: Otan kovasti osaa, jos ei muuta ni lähteehän se kasvattamalla..

      Poista
  21. Hei miten sul riittää raha kaikkiin noihi hiusväreihin ja shoppailuun? Paljo saat palkkaa ja paljon teet töitä?

    VastaaPoista
  22. Ikävää kertoa mutta sun hiukset on täysin kuolleet. :-D Sä et saa sitä väriä edes räjäyttämällä pois.
    Kaikken parasta olis leikata aika lyhyt tukka ja kasvattaa terveellisesti takas!
    Itelläni kävi näin kun pistn sinisen / vihreän värin hiuksiin..... Kokeilin jopa ketsuppia .. hieman autto siihen vihreeseen. Mutta hiukset on edelleen vihreät ja platinan blondit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä ei hirveänä yllätyksenä tullut. :D Vihree on kyllä kanssa kovin vittumainen. >:(

      Poista
  23. Joo tää ei liity tohon sun postaukseen yhtään, mut sä näytät ihan tolta The Ting Tingsin laulajalta :)Joo toivottavasti saat sen oikeen värin sinne tukkaan :D

    VastaaPoista
  24. Tämä on niiiiiin p*****stä! Mulla oli viimeks punaset hiukset melkein 3v sitten ja silloinki vaan vähän aikaa (niinhän sitä luuli...). Tässä muutama viikko sitten aloin vaalentaan hiuksia ruskeasta, tavoitteena sitten värjätä joku ihana hehkuvan oranssi tms. No yhdellä värinpoistolla ja yhdellä vaalennusaineella sain oranssin tukan, mutta en ihan semmosta mistä oon haaveillu.. Ja päältä on tietty keltanen :-D En oikeen tiiä mitä tälle tekis, kun en halua värjätä näin epätasaista millään suht vaalealla, kävi just se takas ruskeeksi värjääminen mielessä mutta kun en taho >:--(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mikset värjää suoraväreillä, niistä löytyy useempi nätti oranssi. :)

      Poista
    2. Nnooo oon sitä miettinykki, mutta kun en oo koskaan suoraväreihin koskenu niin en tiiä niitten käytöstä mitään Xd Ja ekaksi oisin halunnu ihan vaalentaa kunnolla hiukset ja hillua blondina menemään hetken, mutta ei hiukset kestä kotirääkkiä eikä oo varaa kampaajallekkaan oikeen... Äh :<

      Poista
    3. No meet paikan päälle sinne, mistä niitä haluat ostaa. :D Kyllä sua neuvotaan kunhan vaan uskallat kysyä apua. :)

      Poista
  25. miksei tuhkanvaaleeta?

    VastaaPoista
  26. Sori et mä tälleen, tää nyt ei liity tähän vaalentamiseen mitenkään, mut:

    http://www.facebook.com/photo.php?fbid=431961943494012&set=a.151396498217226.22645.150268814996661&type=3&theater

    Onko tossa sinä? Siel oli semmoinen ''emo'' sivu, ja niin...Juu sori, mut mun oli vähä niikun pakko ilmoittaa... :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon. D: Kiitos ku tulit linkkaa, ei tosiaankaa tarvii pyydellä sitä anteeks!

      Poista
  27. Mulla taas ku värjättii suoravärillä latvat punaseks ni haalistu tosi nopee vaikken es pessy kauheesti =D pitäs vaa värjää uusiks.... tosin tais ne latvatki olla nii huonossa kunnossa ettei sielä mikää pysy =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punanen: kun haluut sen pysyvän, se ei pysy, kun haluut sen pois, ni se ei lähde. =D

      Poista
    2. varmaan vaikein väri koskaan =D sais kyl luvan sit pysyy ku koko pää lähetää värjää!

      Poista
    3. No jos ei ni sit se on joka kerta heitettävä hoitoaineet ja punaista sekasin ja tukkaan pesun yhteydessä. :D

      Poista
    4. Vielä on ainakin punanen pysyny päässä kun en oo raaskinu pestä, kuivashamppoo on kaveri =D ja colormaskinkin kävin hommailemassa eli ehkä tästä jopa vois tulla jotain! (=

      Poista
  28. Moi :3
    Yks kaunis päivä mäkin menin vetämään tukkani punaiseksi kunnes sitten viikon päästä aloin haikailemaan blondia.. Noh vaalensin tolla silverblondella ainakin 7 kertaa ja aina vaan hiuksista tuli ihkut kusenkeltaiset. Sitten luovutin ja raahauduin kampaajalle ja siellä hiuksiin laitettiin vaaleita raitoja ja sitten laitettiin vaalentava tuhkainen väri päähän ja ihme tapahtui :o keltainen katosi lähes kokonaan, eikä hiuksista tullut harmaita vaan platinablondit, tosin keltaista kuikki vielä joissain kohtia..
    On useasti tämä käsittely kampaajalla toistettu eli vaalennus ja sitten tuhkainen väri ja keltainen saa kyytiä.. :)) toivottavasti tästä true storysta oli apua :DD
    Btw oon se pikkunen blondi farkkutakissa sillon kun nomppa oli stadissa :P hiukset oli sillon karseen mummonharmaat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ku olis varaa kampaajaan. *__* Huono ihmismuisti öö öö.. Lisää tuntomerkkejä? XD

      Poista
    2. Kerroin räjähtäneistä undulaateistä ja olin muutenki jäinen xd

      Poista
    3. Räjähtäneet undulaatit on tosi jees. XD Muistan ton tarinan ainaki, nyt creepy stalker question mut mikä sun nimi oli?

      Poista
    4. Ja jos oot tarpeeks uskalias leikkimään itse niillä tuhkaisillä sävyillä niin sekin toki on vaihtoehto netistä löytää vaikka millaista kokemusta, mutta tulos voi olla vihreä tai mummonharmaa mitä nyt oon kauhutarinoita kuullu D:

      Poista
    5. Vihreää en siedä, mutta mummonharmaasta en valittaisi. :D Värjäsinhän mä itelleni ne tahallaanki kesällä!

      MUTTA KUN HALUAN SEN VAALEANPUNAISEN HNGGJGHHGHG!! Oon ehkä vähän pakkomielteinen, mut se on se number one väri, jossa tunnen oloni mukavaksi.

      Poista
    6. Jokainen on vähän stalkkeri. Nimi on Maria :Dd Mummonharmaan saa syväpuhdistavalla pois...kai xd tykkäisin itekkin, mutta tiiän mitä siinä sitten käy.. Palaan itku kurkussa takaisin blondiin

      Poista
    7. Minä varsinkin, koska näillä skilsseillä löysin sut hahaa! :D Eli kyllä mä kasvot muistin. Jep, mitä luultavimmin!

      Mut vaaleenpunasesta on helppo palata londiin. >:) Eikä sillä koko tukkaa tarvii vetää edes.

      Poista
    8. Mulla pitäis olla kalju kun hetken miettii kuinka paljon sitä on tultu rääkättyä hiusta, että jos nyt vaaleanpunaiseksi vetäisin niin hiukset sanois moimoi kun yrittäisin vaalentaa takaisin xd
      Mitä ihmettä joku muukin on yhtä paha stalkkeri kun mä :oo dafuq

      Poista
    9. No entäs mun sitten. :D Onneksi on edes jotenkuten hyvä hiuslaatu!

      Vaaleenpunanen on helpo vaalentaa pois kun siinä on niin vähän pigmenttiä. c: Mulle riitti yks vaalennuspesu.

      Hahahah, salaisuuteni paljastui. :D

      Poista
  29. Hei kannattaa antaa tukan lepyytellä ja koitaa räjäyttää uudestaan parin viikon päästä jos kestät ootella). Hiuksella on rajallinen kyky luovuttaa väriä, ja sullon ollu aikamoiset tehokemikaaliavaamiset menossa tossa nii monena päivänä et se on saattanu tyssätä siihen. Tietenki tukan räjäytteleminen iskee päätä kärsimään, mut oletan et oot tottunu jo siihen et vaalennusaine kuluttaa blaablaablaa lässytykseen.

    Tsemii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelu, tämä kirottu asia.. :D Ostin jo yhden vaalennuksen itselleni kuumottelemaan, meinasin itsekkin vähäsen odotella ja sitten testailla vielä kerran kiellon päälle. Vahvistit uskoani tämän kanssa entisestään, vielä kun ens viikon malttaisi. :c

      Olen, monen vuoden kokemus siitä. :D Mutta onneks ei oo enää ongelma elää jonkun aikaa lyhyellä tukalla. Kaiken tän jälkeen mun tukka on vielä suht hyvässä kunnossa, tietty pisimmät osiot hamputtaa mut muuten on ilmenny vaan pientä karhenemista. Joka on muuten tosi jees, koska vähän huonokuntosta tukkaa on huomattavasti helpompi laittaa, kun liukasta ja kiiltävää. :) Eli puolensa tässäkin!

      Poista
  30. näin btw, etkö vois laittaa linkkejä aukeemaan uuteen välilehteen? koska vammaista ränklätä ku pitää tähän samaan aukasta linkki ja sitte uuestaan avata sun blogi jos haluu vielä lueskella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aina yritän ja sit en löydä sitä asetusta mistään ja harhaudun jostain ja unohdan. ::D

      Poista
  31. toiset yrittää vaikka mitä ettei punane väri lähtis pois, mut sinä yrität kaikkes että se lähtis.... :D kumma maailma.

    VastaaPoista
  32. Hyvä kun miulla on ristiriitasia tunteita oranssista, ku toisaalta naurattaa ku jos ihmiset valittaa ku punane haalistuu oranssiks tms, ku miulla on koko pää niin kirkkaan oranssi voi olla :D Mut toisaalta, vihaan myös tuota ylijäämäkeltaoranssia, joka jää värinpoistosta. Tsemii kuiteki vaaleenpunasen saamiseks, se siun väri on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos hakisi oranssia niin sit se tuskin ketään haittaa, mut siinä vaiheessa joo, kun lopputulos on ihan eri siitä kuvitellusta. :D Mustakin toi oranssi oli aika söpö, oli suht tasanen ja muutenkin hauska. Muttei sit taas sitä, mitä haettiin. =D

      Poista
  33. Itelläniki oli just punain tukka, mut yllärikö mulle et meni hermo, ku piti kokoajan olla värjäilees jos halus et tukka näytti kivalle, eikä semmoselle hailakanpunaselle kaaokselle. Menin kauppaan - tarkoitus oli ostaa vitun kirkas punain väri mut hetkenmielijohteestani olin kassalla ruskean värin kanssa. VITTU, jopa tästä ruskeasta näkyy punainen läpi, vaikka oon jo pari kertaa ruskeen vetässy!! =DD Kirottu saatanallinen punanen -__- Sori, mul ei oo mitää vinkkei antaa nyt tohon sun ongelmaa.. :DDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei se punanen sieltä alta niin vaan katoakkaan. :D Ei siihen auta muu, kun sen pois vaalentaminen jos et haluu sen peeloovan enää sun kuontalossa.

      Poista
  34. Aaa, et tunnu oikeelta ihmiseltä. Oot niin täydellinen ja kaikkea. Okei tää nyt tuli varmaan aika puun takaa, mut kuitenkin ! :D

    Mut toivottavasti saat sen punasen pois, ja pääset palaamaan siihen pinkkiin tukkaan :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti oon kaikkea muuta, kun täydellinen. :D Tää blogi kuitenkin tarjoo ihmisille vaan mun mielikuvan itsestäni. :)

      Sain. ;)

      Poista
  35. Hello! :) Oliko sulla _pelkästään_ punainen shokkiväri platinan päällä? tilasin just ite vaalea/osittain ''platina''-tukkaani fireä, mietin että miten perkeleellinen se on blondata kunhan kyllästyn siihen..

    VastaaPoista
  36. Jep, se nimenomaan. :D Tästä vaan mallia sitten. XD

    VastaaPoista
  37. pakko tulla kommentoimaan vaikka on vanha teksti :D thank god olit tehny vähän aikaa sitten ton postauksen mistä löysinkin tän ! itellä samala projekti, elikkä punaisesta vaaleanpunaiseen! toi rypsiöljy juttu toimi mulla aivan loistavasti! sain todella hyvin haalennettua tota väriä näillä konsteilla ! :) ja kun heitin vaalennuksen päähän ajattelin että here i come keltainen MUTTA mun hiukset muuttukin vaaleanunaisiksi! todella haaleiksi :D siitä sitte vaa pinkissimo hoitsikan kera päähän. värjäsin nyt vaan ensimmäistä kertaa vaaleenunaseks nii olin ehkä hiukka liian tarka ettei vaan tuu liian pinkki nii läträsin liikaa hoitsikkaa sen värin sekaan ja tuli liian vaalea :c mutta uus yritys vaan tänään. onko sulla jotain hiustutoo missä näytät miten värjäät vaaleanpunaiset hiukset ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan vanhojenkin tekstien kommentteihin, joten ei haittaa yhtään! ^___^

      Ooh lucky bastard, sulla meni vähän tyylikkäämmin koko juttu! :D Onneks tummempaan päin on helppo mennä. :> Ei oo, kun en oo koskaan tahalteen onnistunu vaaleanpunaisia saavuttamaan! Aina mennyt liian tummaksi ja siitä sitten haalistellut.

      Poista
  38. Mulla sama homma eessä ja yritän löytää siihen parhaat keinot, pastellin pinkki ois hakusessa ja oma tukka on suht oranssiin taipuva tummanpunainen :(

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.