Where have you been all my life?

Oon selaillu mun blogia tässä nyt muutaman päivän ympäriinsä ja pakko kyllä todeta: tästä on tullut ihan paska. Sisällöttömiä, nopeesti ulos puserrettuja postauksia ja loppuun toteamus siitä, kuinka on kiire jonnekkin. Vapaapäivän häämöttäessä luon unelmaskenaarion siitä, kuinka istuisin vaan blogin ääreen ja alkaisin kirjoittaa kaikesta, mitä tässä muutaman kuukauden sisällä on tapahtunut. Mutta ei. Aina tulee jotain, tai mistään ei tule mitään. Ei mulle kyllä ihan hirveästi tapahdukkaan, työt syövät leijonanosan mun elämästä nykyään. Tekis mieli vaan pyytää joka kuuksi joku viikon blogiloma, mutta sitten ei taas jäisi ylimäärästä rahaa, jonka avulla hamstratulla materialla täytän jotain outoa tyhjää aukkoa elämässäni. Tenkkapoo.

Tai ehkä lähden muiden mukaan, ja syytän talvea ja valon puutetta tästä hiljaiselosta. Tekisi mieli syyttää kameraakin, mutta oikeasti vika on vain minussa. Olen liian laiska opettelemaan edes pieniä kuvanlaatua parantavia kikkoja ja useamman kuvaajasta johtuneen kolautuksen takia tuo möhkäle ei oikein enää suostu tarkentamaan. Valivali, haluaisin järkkärin.. jota en osaisi käyttää, eli yhtä tyhjän kanssa sekin.

No mutta joo. Oon taas alkanu viettää aikaa poikieni kanssa. Yhtenä iltana lähdettiin tällä porukalla ja vaimon kanssa Lepakkomieheen ja matkalla tanssimme Gangnam styleä linikkapysäkillä. Saatiin muutamat tööttäykset ohi meneviltä nelipyöräisiltä moottorisoiduilta peltikasoilta. Tai niiden sisällä istuvilta ihmisiltä ehkä kuitenkin. Oon istunu harvinaisen paljon Lepakkomiehessä, taitaa olla Elinaa ja rahattomuutta syyttäminen. Ens kuussa kyllä uhkailtiin, että lähdettäs hynätsyjen kilahtaessa tilille jonnekkin ihan kunnolla bailaamaan ja vilauttelemaan ihkuja tanssiliikkeitä. Suuret on suunnitelmat ja päädytään aina Aleen silti kuitenkin.. No tästä viikonlopusta tulee ihan huippu, perjantaina on vaimon synttärit ja lauantaina meidän tuparit part 2!

Tästä surkea aasinsilta mun viimeisimpään tukkaprojektiin, kun ei muita kuvia oo tarjoilla.

Innostuin vähän ja tilasin itselleni 300g tukkaa. 140g 15-tuumaista ja 160g 20-tuumaista. Kyllä tästä pari päällistä väkertää, ja hinnaksikin jäi vain 100e. Tää ei laadultaan mistään parhaasta päästä ole, mutta kyllä tää mulle kelpaa kun ei erotu omasta tukasta niin reippaasti. Tuunasin noi klipsiosiot vielä kaksinkertaisiksi niin, että ompelin kaksi saman pituista osiota yhteen klipsirivistöön. Näiden klipsit on kyllä ihan shaissea, hyvä kun kiinni meinaavat napsahtaa.

Tää kuva on maken järki, en itsekkään muista ottamisen ideaa. Mut siinä tosissaan toi pidennystukka koskemattomana, sitten vanhat pidennykset (tajusin vasta tässä vaiheessa, kuinka tumma tuo tukka tosissaan oli) ja sitten yksi värjäämäni testiraita. Punanen päiväpeitto on erittäin hyvä alusta, kun pitää havainnollistaa värejä, koska toi punasuus trollaa mun kameraa ihan urakalla.

Jaksoin ahkerasti viikon kulutella tota mun väriä pois, istuin joka päivä vähintään puolet tunnista joku ihan perusshampoo levitettynä kuivaan tukkaan. Ihan kivasti lähti väriä, kun kattoo tota lähtötilannetta. Oisin varmaan lopulta saanu tästä tukasta tällä menetelmällä kulutettua värin pois ilman mitään vaalennusten sotkuja mutta mutta.. Saatoin syyllistyä turhautumiseen ja kahteen vaalennuspesuun. Hiusten pituuskasvulle tuli siis taas stoppi, hyvä minä!



Tukka jäi vaalennuspesujen jälkeen vähän vihertäväksi, mutta tällä kertaa se ei ollut mikään ongelma. Ennustin vähän tällaista ja päätin vaan vetää koko fledan pastellivihreäksi. Käytin Stargazerin African Greenia ja ihan hitsisti jotain halpaa hoitoainetta. Oma tukka imas värin paremmin kun pidennykset ja en jaksanu/ehtiny päivittää pidennysten väriä mätsäämään omaan, niin värjäsin tummemmaksi vaan ton päällimmäisen kerroksen. En nyt sit tiedä onko se ovelaa vai mitä, mutta nyt noi alta vaaleemma kirkuu "pidennykset!!" metrien päähän, ja toi ylin kerros näyttää mun omalta tukalta.. Viikonlopun jälkeen se on sitten värjyytä edessä ja vähän pidennyksien lyhennystä/fiksausta muutaman testilaiton jälkeen.

Sain vihdoin omaan huoneeseen peilin! Ette usko, kuinka tuskaista on elää ilman kun on tottunu pokailemaan itseään semmosesta vähän turhankin useasti päivässä. Onneksi Kampin huoltokäytävillä hengannut yksinäinen peilinreppanakin pääsi rakastavaan kotiin. Vitsi että tykkään tän tukan kanssa mustista vaatteista btw.

Ja taas jonnekkin ihan muualle, meillä on vaimon kanssa kunnon Pokémon-hypet päällä. Tässä taloudessa odotetaan uutta peliä saapuvaksi intopiukeina! Pakko pistää pelkästään sen takia tilaukseen syöpä-DS itsellenikin, en kestä katsoa vierestä Elinan pelaamista ja hypettämistä (kuten erään B&W 2 kanssa kävi, itsehän en omista sitä vieläkään ja mur). Huijasin myös Paddin näihin juttuihin mukaan, Poksujahan se jo pelaan (ylpeys!), mutta opetin sen myös pelaa mun kaa korteilla! Kiva vihdoin löytää joku korttihypeen seuraks ja nyt se ei muuta halua tehdäkkään. Mua pelottaa, että siitä tulee vielä mua parempi ja liian monen tappion jälkeen menetän intoni koko hommaan t. huono häviäjä ja tuhannen vuoden mökötys.

Poksutatskojakin on suunnitteilla kaksin kappalein, toinen on semmonen yksittäinen pieni otus (otan mahdollisesti Helsinki Inkissä) ja toinen taas semmonen vähän isompi, johon tulee ainakin kolme örriäistä ja se tatskaajakin on mietitty valmiina. Pitäs vaan uskaltaa puheille mennä. Hassua, miten oon iän kanssa kasvanut ajatukseen jostain pysyvämmästä muistutuksesta mun rakkaudesta Pokémoneihin. Pari vuotta sitten jo siitä haaveilin, mutta takaraivossa jyskytti jatkuva "mitä vittua"-ajatus asiasta, eikö tän ikäsenä pitäs haaveilla jostain järkevämmästä? Oon tullu siihen tulokseen, että ei tarvii. Jos haluun mut iloiseksi tekeviä tyhmiä ötököitä omaan ihooni, ni sitten otan. Siinähän nauran niille sitten ruttuisena mummelinakin.