12.1.2012

This isn't going to fucking work.

Viihdyn Merin huumeluolassa uusissa pöksyissäni - ja ilmankin. Eiku..


Pipo - Prisma, neule - Jim&Jill, toppi - H&M, housut - H&M.

Istuskelin joskus Omenan dösär.. linikkapysäkillä ja ajan kuluksi tuijotin ihmisten pukemisia. Se on jänskää puuhaa, kun siitä saa helposti inspiraatiota ja ostoslistan täytettä. Noh kuitenkin, näin jollain päällä tämmöset saman tyyliset kangashousut ja vaikka oonkin ikuisesti vannoutunut pillifarkkulainen niin oli pakko myöntää, että vähän lököt kangashousut näyttivät älyttömän hyviltä. Varsinkin tennareihin liitettynä. Housut pääsivät sinne kummittelevat vaatteet-tasolle, eivät kuitenkaan ihan yltäneet ostoslistalle.


Paitsi sitten, kun ne H&M:n aleiden seasta jostain löytyivät normaalihintaisina. 10e, ei paha hinta housuista ollenkaan. Ja niin mummopersejengi sai uuden roikkuvan takaliston omistavan jäsenen.


Kaduilta inspiraationsa saaneet tavarat eivät vielä lopu tähän, yksi makaa tuolla lattialla arvokkaasti mytyssä odottaen vuoroaan, toinen on postin hellässä huomassa. Ja aika moni muukin harkittu ja epäharkittu krääsä odottaa pääsyä blogiin ja parrasvaloihin. Sääli, että mitään kelpaavaa valoa on tähän vuoden aikaan tarjolla hyvin niukasti.


Mutta onneksi olen poro, minulla ei siis ole mitään hätää.

15 kommenttia:

  1. ahih, hengaan samaiset alelöytöhousut jalassa ja on muuten maailman parhaat !

    ja niin, senkin tässä nyt mainitsen kun en oo aiemmin saanut aikaseks kommentoituadatuu (miten onkaan) ni sun blogi on huikeen megahyvä, jatka samaan malliin :------)

    VastaaPoista
  2. voi ää kun sä oot söpönen )= ♥

    VastaaPoista
  3. porot pärjää hyvin talvella :--)

    VastaaPoista
  4. onx noi ne h&m chinot vaai mitkä

    VastaaPoista
  5. näin sut tänää sörkän metriksellä, ja yllätyin ku olit iha törkeeeen lyhyt :-DD

    VastaaPoista
  6. hei luin jostai vanhemmista postauksista et oot ollu koulukiusattu? nii onksul mitää vinkkejä et mitä vois jos aina ne pari samat henkilöt heittää just jotai homo tai jtn. en ota niitä henk kohtasesti ku tiiän et ne muillekkin mut ärsyttää kummiski. thank you : 3

    VastaaPoista
  7. tommoset housut näyttää joittenki päällä ihan törkeen hyvältä, niinku just sun. Mut jos mä pistän tommoset jalkaan näytän 500000000 vuotta vanhalta mummelilta 8'''D

    VastaaPoista
  8. kauheet huutonaurut, (räät-näytöllä-hahahaha) ku luin ton vikan lauseen. miks kipeen naurattaa vaikka se sattuu? : (

    VastaaPoista
  9. mul samanlaine pipa :)

    VastaaPoista
  10. iisa: Jep, rennot ja paljon tilaa kikkelille. =D Arr kiitos. :3


    Ano: Kiitosta! :)


    Saara: Oon viluisa poro. :( Jäässä aina.


    trolli: En oo vieläkää 100% varma et mitä housuja voi kuttua chinoiks joten.. you tell me? :D


    Jade: No mun pituus ei kyllä oo mikään salaisuus. :D Mutta on kivaa olla pieni!


    Ano: Jos jotain voisin muuttaa, niin hutaisisin sitä tyyppiä vaan turpaan. :--D Valitettava tosiasia, että ei se välinpitämättömyys, joka näihin annetaan yleensä ohjeeksi, ei aina auta. :--( Eli en valitettavasti osaa auttaa.


    Zennii: No höpöhöpö! :D


    Ano: Omistat poikkeuksellisen huonon huumorintajun! :--D


    sarba: Kiitos! =)


    Ano: Uu. :)

    VastaaPoista
  11. Yhyy oot tajuttoman kaunis :3

    VastaaPoista
  12. minkä merkkinen toi neule on? :-)

    VastaaPoista

Mina puhu suomi.

I also understand english so don't be shy.